Kategoria: Kirjoittamisen ideat

Perjantairunossa on paikka Ruotsin kuninkaalle

by

28.9.2012

13:01

2 kommenttia artikkeliin Perjantairunossa on paikka Ruotsin kuninkaalle

Babel, Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Kuvataide, Perjantairuno, Sivistys

, , ,

Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10. 1779. Päätöstä ja kaupungin 233 vuoden ikää juhlitaan tänä viikonloppuna Tampereella monin tavoin. Blogi keskittyy kuninkaaseen ja tarjoaa lukijoille proosarunoa.

Kustaa III oli kulttuurille avoin, perusti kuninkaallisen oopperan, rakasti teatteria ja halusi näytellä itsekin. Mitä muuta, se selviää säkeistä. Olkoon tällä kertaa johdanto lyhyt, runo pitkä. Teksti löytyy aikanaan 365 runon kokoelmastani Babel.

Kustaa III. Signeeraus: Ch. Roslin 1777.

Näillä riveillä lepää Ruotsin kuningas Kustaa kolmas.

Näyt ja toiveet, jotka hallitsija lähetti maailmaan, tulevat takaisin

terävä äly ja taiteellisuus, teeskentely ja teatraalisuus

valistunut yksivaltius, säädyiltä kaapattu valta ja saneltu hallitusmuoto

propagandapuheet suurvallasta ja jatkuvat sotahankkeet

oikeuslaitoksen uudistus ja kidutuksen lopettaminen kuulusteluissa

kustavilaiset kalusteet, arkkitehtuuri, hienostelu ja hepeneet

kuninkaallinen ooppera, akatemia ja draamateatteri

näyttelijän roolit ja ranskankieli, kiinnostus Babelin ja

Tampereen runoihin, kaupungin perustaminen 1779

valtiontalouden välttely, henkilökohtaiset mieltymykset

epäjohdonmukainen politiikka ja arvaamattomat hankkeet

kihlaus viisivuotiaana, onneton avioliitto uskonnollisen Sofian kanssa

ylikäymätön järkytys toisen pojan kuolemasta ja aateliston kapinointi

hovin suosikit, vastustajien kauna, katkeruus ja salaliitto

oopperatalon naamiaisissa ammuttu laukaus, joka ei vienyt henkeä

vaan ruosteisen luodin kasvattama kuolio.

C.G. Pilo, Kustaa III:n kruunaus, 1772

Kuten kirjoitus hautakivessä, tämä paikka on varattu

C.G. Pilon maalaukselle Kustaa III:n kruunauksesta.

Keskellä nuori kuningas säteilee sivistystä ja valistusajan aatteita,

muutokseen on vuosien matka, murhaan kaksikymmentä.

Taulun tausta hämmästyttää.

Ei valtaistuinsalia, veistoksia, pilareita, pylväitä, marmoria

ei silkkiverhoja, tyynyjä, tupsuja, kristalleja, kynttelikköjä, kirkkoa.

Kruunu nostetaan kuninkaan päähän uhkaavassa ikimetsässä,

keskellä tummia ja tutkimattomia puita, joiden lomaan

hovin hämmentävä seurue on kokoontunut.

Kuningatar on jätetty taustalle, kultaisen leikkauksen hämyyn ja

kruunun laskemisen hetkellä kuninkaan valkeat vaatteet

keräävät metsän vähäisen valon.

Maalaus on jäänyt kesken vuonna 1772 –

Tämä paikka on työlle varattu.

…………………………………………………………………………………………………

Runo, Tomas ja Nobel

by

25.9.2012

11:54

3 kommenttia artikkeliin Runo, Tomas ja Nobel

Babel, Blogit ja postaukset, Kirjallisuuden Nobel, Kirjoittamisen ideat, Lehtileikkeet, Suosikkikirjat

, ,

Ensimmäiset veikkaukset kirjallisuuden Nobelistista ovat ilmestyneet lehtiin. Aamun Hesari kertoo Bob Dylanin nousseen jo pörssin kakkoseksi. Ehkä nyt on laululyriikan aika. Lyyran säestyksellähän länsimainen lyriikka taipaleelle lähti.

Nobel-palkittu Tomas Tranströmer 2011. Kuva Dan Hansson.

Tässä jutussa ei ole veikkauksia voittajasta, nyt on aika muistaa edellistä palkinnon saajaa. Tomas Tranströmer on ollut minulle henk. koht. merkittävä kirjailija niinä vuosina, kun runous oli itselleni ”henki ja elämä”. Saattaa olla vieläkin, kirjallisuuden perspektiivi vain on laajentunut. Tein Tranströmeristä blogiin pidemmän jutun viime vuonna. (löytyy täältä)

Tänään tarjoan nobelistista arkisemman kokemuksen. Taisi olla niin, että vajaa vuosi sitten valmistelin ruokaa ja selasin ohessa lehteä. Leikkasin siitä jutun talteen ja kirjoitin lauantai-illan hetken runoksi myöhemmin.

Kuva: 1MS.net

Illan elokuvassa Helene H:n kosketus on lämmin. Uunissa tarjouslohta ja lohkoperunoita, lautasella punajuurta ja sitruunasipulia. Nobelisti Tomas T. ei noudata kuningasparin päivälliskutsua vaan lähtee tapaamaan Rinkebyn siirtolaislähiön kahdeksasluokkalaisia. Kukaan ei ollut kuullut kirjailijasta – nyt he ovat tutustuneet runoihin ja valmiit keskusteluun. Tomas tykkää kommenteista ja tulkinnoista, joille hän aplodeeraa. ”Uskon, että kirjailija ajattelee miten tapahtunut on tapahtunutta, hänen on otettava vastaan se, mikä tulee”, sanoo yläasteen oppilas Frida T.

Nobelistin runossa soitetaan Haydniä mustan päivän päätteeksi. Toisessa tungeksivat turistit valtavan romaanisen kirkon sisällä. Katsojaa syleilee kasvoton enkeli, joka kuiskaa koko olemuksellaan: ”Älä häpeä että olet ihminen, ole ylpeä! Sinun sisälläsi avautuu holvi holvin takana loputtomiin. Sinä et ole koskaan valmis, ja niin sen täytyy ollakin.”

………………………………………………………………………………………………………….

Ylempi kuva: Dan Hansson

Goottiarkkitehtuurin kuva: http://1ms.net/gothic/

Perjantairuno myös Runoraadin lähetyksessä ensi sunnuntaina

by

20.9.2012

19:16

2 kommenttia artikkeliin Perjantairuno myös Runoraadin lähetyksessä ensi sunnuntaina

Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno, Runous

, , , , ,

Runoraati täyttää 10 vuotta. Synttärilähetys tulee YLE Teemalta ensi sunnuntaina 23.9. klo 20.00. Minna Joenniemi pyysi minulta ohjelmaan tekstin. Ideana oli tehdä onnitteluruno julkisuuden henkilölle. Sain pitkän listan ja pari päivää funtsittuani valitsin sieltä leipuri-laulaja-näyttelijä-pellehyppääjä-taiteilija-koomikko Simo Salmisen.

Runoraati Yle Teemalla 23.9.2012

Ohjelmassa on runo myös Jouni Tossavaiselta, Kirjoittajaryhmä Tapiirilta, Riina Katajavuorelta sekä Runokoneella tehty teksti. Ideana on, että runolähetit Joanna Haartti ja Juha Varis toimittavat ohjelmassa onnittelun perille. Ja raati pui tulosta tapansa mukaan.

Tekijöiden ajatuksia Onnittelurunon kirjoittamisen haasteista löytyy Runoraadin blogista: http://blogit.yle.fi/runoraati Kaikkien tekijöiden valmiit runot löytyvät täältä: http://teema.yle.fi/ohjelmat/ohjelmapaikat/runoraati

Onnitteluruno tässä kuvatiedostona. Blogin alustalla tekstin asemointi ja rivijako ei toimi kuten haluaisin. Tapaamisiin sunnuntaina.

Runoraati 23.9.2012, onnittelu Simo Salmiselle.

Perjantairunossa Todellisuuden mittakaava

by

31.8.2012

13:52

Leave a comment on Perjantairunossa Todellisuuden mittakaava

Babel, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno, Tiede

, , ,

Perjantairunon perimmäinen väite taitaa olla siinä, että todellisuutta ei ole, eikä sitä voi kuvata. Mikään ei pidä paikkaansa. Elämme yhtä aikaa useissa rinnakkaistodellisuuksissa ja niiden väleissä. Kun havaintokulmaa käännetään, kaikki muuttuu.

Euron kolikko on typerä esimerkki. Jos sitä on aina katsellut vain viistosta, ei voi väittää, että se olisi pyöreä. Ihminen havainnoi neljää ulottuvuutta: pituutta leveyttä, syvyyttä ja aikaa. Pallomme etevimmät fyysikot vannovat tänään säieteorian nimeen. Sen mukaan alkuräjähdyksen hetkellä olisi ollut 11 tai jopa 26 aika-avaruuden eri ulottuvuutta.

Jorge Luis Borges 1963.

Fyysikot tutkivat säieteorian valossa aikaa ennen alkuräjähdystä. Uusi teoria tarvitaan, jotta aika-avaruuden kaareutumisesta eli singulariteetista päästäisiin eroon. Sen teoreettisessa mallissa on pahoja puutteita ja säieteoria kykenisi yhdistämään gravitaation ja kvanttimekaniikan.

Runoilija tekee kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja. Ei vastaa vaan kysyy. Jättää rivinsä lukijan punnittavaksi. Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt – voi miten tuskallista on, kuinka vähän siitä pystyn kokemaan!

……………………………………………………………………………………………………..

Vaatii vuosikausien kärsivällisyyttä kuvitella

miten tuhansin tavoin todellisuutta voisi vangita.

Argentiinalainen kirjailija, politikoimalla mahdollisuutensa

Nobeliin missannut, peilejä pelännyt, sittemmin sokeutunut

Jorge Luis B. kirjoittaa valtakunnasta

jossa karttojen tekemisen taito yli viety yli äärimmäisyyden:

maan mittarit, topografit ja tieteilijät halusivat piirtää kartan

joka vastaisi keisarikunnan pinnanmuotoja piinallisen tarkasti.

( kuvittele jokainen katu, kivi, polku, puro ja puu…)

Kun kartta viimein valmistui yksi yhteen,

todellisuuden mittakaavaan – se peitti koko valtakunnan.

Dharavin slummi, kuva Jonas Bendiksen (sivusto: National Geographic)

Iso G. haluaa, että selaat maailmaa ruudultasi,

jo huomenna kaikki on digitoitu ja

virtuaalikartta peittää jokaisen pisteen.

Käyttöön on otettu kolmipyöräiset polkupyörät,

joilla saadaan kuvattua myös puistot ja polut.

Kartta näyttää tien, Street View todellisen kohteen.

Mumbaissa nuppineula piiloutuu Dharavin slummiin.

…………………………………………………………………………………………………………

Kuvat: Jorge Luis Borges vuonna 1963.

Dharavin slummi: Joonas Bendiksen. (sivusto National Geographic)

Liian suuri saalis

by

28.8.2012

19:30

3 kommenttia artikkeliin Liian suuri saalis

Kalastus, Kirjallinen estetiikka, Kirjoittamisen ideat, Unohdettujen runojen klinikka

, , ,

Pistin viikonloppuna FB-sivuilleni kalastuskuvan. Mies (minä) roikottamassa viiden kilon haukea. Sellaisenkin kommentin sain, että  kuvassa on hauen viimeinen auringonlasku ja kalastus on ”pahaa touhua”.

Totta. Olen miettinyt ihan samaa. Ja vaikka se ei asiaa muuksi muuta, olen aina toivonut, etten saisi liian suurta kalaa. Oletettavasti pienen ja suuren saaliin tuntemukset koukun jatkona ovat yhtä ikävät. Kalastus on harkinnassa, mutta jatkuu näillä näkymin.

Ai

Runo tulee kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Hauki, joka siinä saadaan ei ole fiktiota. Vaimon velipoika sen väsytti ja olin itse haavimiehenä. Liki kymmenen kilon kalan tappaminen tuntuu oudolta ja epäinhimilliseltä.

…………………………………………………………………………………………..

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

 

Perjantairuno: Onko käytössäsi yhä versio menneestä maailmasta?

by

24.8.2012

14:14

2 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: Onko käytössäsi yhä versio menneestä maailmasta?

Babel, Kirjalliset näyttämöt, Kirjoittamisen ideat, Kuulumisia kauempaa, Usko ja uskonnot

, , , ,

Perjantairuno jatkaa edellisen päivityksen teemaa. Pieni detalji yhdistää sen Athokselle ja Agiou Panteleimonosin luostariin. Siellä minulle näytettiin reliikkilippaat, joihin oli suljettu evankelista Luukaksen kallonkappale ja opetuslapsi Andreaksen jalkaterä.

Hieronymos Bosch (1450 - 1516)

Hopealuukusta hohti peukalonpään kokoinen kappale vihertävää luuta, jalkaterän nahka oli kuin savukinkun kamaraa ja minä katselin kaikkea väärin. Kunnioittava asento sallii kädet sivuille tai kämmenet eteen kevyesti toisiaan tavoittamaan. Ei tyhmän turistin tavoin takapuolen päälle sormikoukkuun lukittuna. No, on minua turhemmastakin ojennettu.

Elettiin vuotta 2001 ja vuotta aiemmin olin lähtenyt yhtiökumppanin kanssa perustamastani yrityksestä. Työpöydän takana, puhelimen pirinässä ja työpaikan sosiaalisissa suhteissa on ”valheellista” turvan tunnetta. Päivän runoon on tainnut jäädä kuolleita kaikuja noilta ajoilta.

Kuva: Hubble-avaruusluotain.

Näetkö Jumalten huoneet ihmistä kiertävällä radalla

kirkot moskeijat minareetit synagogat basilikat temppelit

patsaat pilarit baldakiinit alttarit ikonit arabeskit

freskossa ihmisen ja Jumalan sormi sytyttämässä elämän kipinää

viimeinen ehtoollinen viimeinen tuomio viimeinen käyttöpäivä

kahdentuhannen vuoden kaikuja tyhjissä holveissa

kulta- ja hopealippaissaan hapertuvat reliikit

evankelista Luukaksen kallonkappale opetuslapsi Andreaksen

jalkaterä ja pyhän Krysostomoksen ihmeitä tekevä sormi

kaikki on katoamassa pyhäköt pienenemässä helvetinkoneen kokoon

koti maailman laidalla kaatuu –  kun hyppäät pannukakun reunalta

voit vain toivoa parasta ja kaapata mukaan elämäsi rippeet

joista muutama muru kuuluu yhä sinulle:

Stanley Kubrick, Avaruusseikkailu 2001.

käytössäsi on versio menneestä maailmasta,

suosittelemme, että päivität sen pikaisesti. Kun tiedosto on ladattu

ja valmis asennettavaksi, napsauta Asenna päivitys.

Ohjelma käynnistyy uudelleen ja päivitykset asennetaan.

………………………………………………………………………………………………………………….

Ajattele Alienia, kuvittele Kummisetä ja Hannibal Lecter…

by

15.8.2012

14:18

2 kommenttia artikkeliin Ajattele Alienia, kuvittele Kummisetä ja Hannibal Lecter…

Babel, Elokuvat, Ikonit, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno, Tiede

, , , , ,

Kiireen keskellä pistetään päivän postaus ja Perjantairuno samaan pakettiin. Loppuviikosta en ehdi sorvin ääreen. Samuli Parosen aforismin mukaan ”maailma on sana.” Pohdittuani asiaa voin todeta, että maailma ei enää ole sana vaan linkki.

Taide on aina ollut linkki. Ristiinnaulitun kuvaan kiteytyy olennainen osa länsimaista kulttuuria: uskonnollista, poliittista sekä kaupallista kirkkoruhtinaineen, mesenaatteineen kaikkineen, jotka taidetta tilasivat ja rahoittivat. Kaikki yhden linkin kautta.

Kuvat filmeistä Kummisetä ja Alien.

Ajatuksemme kulkevat linkistä toiseen. Verinen hevosenpää vuoteessa merkitsee Kummisetä -elokuvaa. Hannibal Lecterin katse symboloi kokonaista elokuvagenreä. Putinin ilmeettömät kasvot ovat ristiriitainen linkki, jonka takaa löytyy autoritaarista valtaa ja Pussy Riot.

Anthony Hopkins alias Hannibal Lecter elokuvassa Uhrilampaat.

Juttuni pointti löytyy tieteestä, joka yrittää linkittää ajatuksista sähköisiä sormenjälkiä, joita ajatuskypärä voisi siirtää toisen ihmisen aivoihin: ”Jos liikeaivokuoren alueella on varmuuskopio siitä, miltä kuviteltu sana kuulostaa ääneen lausuttuna, sen sähköinen sormenjälki voidaan muuttaa sanoiksi tulevaisuudessa.”

Osapuilleen yllämainittujen ideoiden myötä ajatukseni kulki, kun tein kaksi tekstiä tulevaan kokoelmaani Babel, joka päivittää universumin tilanteen tammikuussa 2013. Kuvat tähän juttuun hain vasta jälkeenpäin, eli tänä aamuna. Niiden kopiot olivat jo aivoissani valmiina.

………………………………………………………………………………………………………………………………

Valheenpaljastusmenetelmät eivät tiedä totuudesta mitään. Elektrodit etsivät tunnereaktioita kuin meediot, jotka lukevat eleitäsi, ilmeitäsi ja käytöstäsi kuin kirjaa, harhauttavat aistejasi ja aivojasi. Kuvittele Vladimir P. ja hänen totiset kasvonsa, robotin tai kloonin kauhistuttava ilmeettömyys. Ajattele murhaajaa, ajattele suihkuverhoa ja veistä, elokuvan veristä hevosenpäätä vuoteessasi, ei mitään reikäistä omenaa jonka sisällä toukka tiskaa, ajattele Rosemaryn painajaista, Frankensteinin morsianta ja Hannibal Lecterin katsetta, ajattele veristä ja lihaisaa Alienia purskahtamassa sisältäsi. Sykkeesi saattaa nousta, kämmenten hienoista hikoilua tuskin tuntee, mutta ihosi sähkönjohtavuutta voidaan mitata. Oletko tuntenut mustasukkaisuutta, saatatko hillitä sitä?

Claude Monet, Misty Morning on the Arm of the Seine at Giverny, 1887.

Älä huoli, ajatuksiasi ei voida lukea, kyse on vain ajatuskypärästä, joka viestii ääneti taistelijoiden kesken. Tutkijat ja sotilaat uskovat, että järjestelmä on mahdollista valmistaa. Jos liikeaivokuoren alueella on varmuuskopio siitä, miltä kuviteltu sana kuulostaa ääneen lausuttuna, sen sähköinen sormenjälki voidaan muuttaa sanoiksi tulevaisuudessa. Ehkä sadan miljardin aivosolun ja niiden yhteyksien sähköisen toiminnan seasta on mahdollista seuloa sanoja – kuin runon ja lukijan yhteneväinen ajatusketju. Tai jotain samankaltaista kuin Monetin maalaus, kaunis kokonaisuus udun ja ilmakerrosten verhoamia todellisuuksia.

……………………………………………………………………………………………………………………………….

Ja vielä bonuslinkki, jossa kolme ikonia kulkee käsi kädessä.

Perjantairunossa saat suudelman

by

10.8.2012

13:43

1 kommentti artikkeliin Perjantairunossa saat suudelman

Babel, Kirjoittamisen ideat, Kuvittajat, Perjantairuno

, , , ,

Perjantairuno kumartaa saduille ja sankareille, todeksi tulleelle fiktiolle. Tarinoilla käydään kuoleman yli, niihin tallentuu kaikki mitä olemme joskus olleet ja ajatelleet. Kaikki vaatii vastavoiman, hyvän ja pahan kamppailu on ikuista. Sellainen maailma on meille luotu.

Kollaasi perjantairunoon 10.8.2012

Prinsessa R. kumartuu antamaan sinulle

hyvänyön suudelman, Hämähäkkimies asettuu valvomaan untasi

ja pieni merenneito – vaahtoa vain – painaa huulet poskellesi.

Lumikin ilkeä äitipuoli silittää hiuksiasi ja jossain hoilaa

juopunut nainen: Oi mutsi mutsi, stikkaa lamppuun eldis.

Black Magic Woman rutistaa sinut syliinsä, linnunjalkainen

seireeni kuiskaa korvaasi hyvän yön, sohjossa konttaava

kerjäläinen siunaa sinut kymmenen sentin kolikosta.

Vielä sotilaan suudelma, diktaattorin ja tyrannin tervehdys,

Kim Jong-il koskettaa kalman huulilla otsaasi – sweet dreams,

lennä lennä, unohda kenen puolesta täytyisi taistella,

kuoleman sisar kaipaa sinua ja näet levollista unta.

……………………………………………………………………………………………….

Ehkä uneksit ruusuaidasta, joka on leikattu

pikkusormen mittaisiksi tapeiksi,

valosta versoo kaksi läpikuultavaa silmua ja uskot

että siitä alkaa kierto alusta taas,

niin kuin kaikki alkaa kerta toisensa jälkeen.

……………………………………………………………………………………………….

Marilyn, muisti ja identiteetti

by

6.8.2012

15:11

2 kommenttia artikkeliin Marilyn, muisti ja identiteetti

Elokuvat, Ikonit, Kirjalliset näyttämöt, Kirjoittamisen ideat, Psykologinen realismi

, , , ,

Marilyn Monroe kuoli 5. elokuuta viisikymmentä vuotta sitten. En ollut näyttelijästä kiinnostunut, mutta kun aloin pohtia romaania ihmisen identiteetin muotoutumisesta Marilyn tuli väistämättä tekstiin mukaan. Kirjan teema tarvitsi hänen pirstaloitunutta imagoaan. Kirjailija Max Frischin mukaan: ”Jokainen keksii ennemmin tai myöhemmin itselleen tarinan, jota hän luulee omaksi elämäkseen.”

Marilyn Monroe, kuva Richard Avedon.

Pohjiksi tuli luettua melkoinen määrä Marilynistä kirjoitettua tekstiä. Mutta yhtä hyvin narratiivisen sosiaalipsykologian väitöskirja. Haastattelin myös sisareni ystävätärtä joka on, ellei nyt maailman, niin Suomen paras Marilyn-asiantuntija.

Marilynin merkkipäivä innosti kaivamaan tähän pari tekstinpätkää. Ja toki suosittelen myös koko kirjaa. Marilynin hiuspinni julkaistiin 2009. Kirjan takakannessa tiivistyy oleellinen kysymys:

Marilynin hiuspinni lähtee liikkeelle Budapestin terrorismin museosta ja kiertää Kiinan ja Lontoon kautta kotiovelle. Miksi emme uskalla muistaa oikein? Kuka meidän identiteettimme oikein määrittelee – ja onko sitä edes olemassa?

Marilyn Monroe + Truman Capote.

”Mies pysähtyy hyllyn päätyyn lähelle ulko-ovea, ottaa sangat hyllystä ja katsoo kasvojaan peilistä, hän muistaa kuvan, se pulpahtaa mieleen pelästyttävän tarkkana, eikä hän saata muistaa missä olisi voinut nähdä otoksen aiemmin: Marilyn Monroe tanssii yökerhossa miehen kanssa, jonka ilme on hätääntynyt, Marilyn katsoo olkansa yli taakseen, tavoittaa katseellaan toista henkilöä, joka ei näy kuvassa, hymyilee tavalla josta näkee, että hän ja toinen jakavat salaisuuden, jota muut eivät tiedä. Tanssikavaljeerin pyöreät silmälasit – liki pyöreät, muovisankaiset lasit saavat hänet näyttämään koulupojalta, hän on Truman Capote, jonka epätoivoinen ilme kertoo, että hän on vaikeuksissa, että tilanne on riistäytymässä hallinnasta eikä hän ole Marilynille muuta kuin kiusallista rekvisiittaa.

Mies tuijottaa peilikuvaansa, samaa hölmistynyttä ja kontrolloimatonta ilmettä kuin mustavalkoisen kuvan kirjailijalla, joka on juuri käsittänyt, että hänen olisi parempi olla jossain muualla.”

…………………………………………………

”Hän puhuu innostuneesti ja liikkuu samalla. Käsi huitaisee laajan kaaren tämän tästä: Marilyniä on kuvattu lahjakkaaksi autistiksi. Ja mielenvikaiseksi rajatilapersoonallisuudeksi. Häntä on väitetty seksinnälkäiseksi viettelijäksi ja naiivin viattomaksi lapsinaiseksi. Hän oli aito luonnonlapsi. Ja typerä teeskentelijä. Hyvä näyttelijä. Ja huono.

Nainen pitää tauon ja antaa seuraavien sanojen ladata painoa itseensä: Unohtakaa kliseet… ja toisaalta, Marilynin kohdalla on kyse mitä suurimmassa määrin kliseestä! Kyllin paradoksaalista ja hedelmällistä tutkimusaineistoa siis.”

Elämää illuusiossa

by

31.7.2012

15:41

Leave a comment on Elämää illuusiossa

Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Päiväkirjat, Pienkustantajat, Runous, Suosikkikirjat

, , ,

Pöytälaatikkoon kertyi muutama kello. Keräsin kirppareilta lisää kunnes viisikymmentä tuli täyteen. Aikaa kului kaksitoista vuotta. Plus ne kolme, kun mietin mitä loppuun käytetyllä ajalla tulisi tehdä. Lopulta tungin kellot kantikkaaseen lasimaljakkoon. Nyt ajan illuusiota sopii tarkastella puolelta jos toiselta.

Käytettyä aikaa, Juha Siro 2012.

Aikojen alussa aika oli karkeata tavaraa, jota auringon nousu ja lasku paloitteli. Sekunti määriteltiin jo pari tuhatta vuotta sitten, mutta eihän sille käyttöä ollut. Vasta 1600-luvulla tähtitieteilijät alkoivat tarvita niin hienojakoisia määreitä, että sekunnitkin pilkottiin.

Fysiikka määrittelee ajan tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria esittää kaareutuneen aika-avaruuden käsitteen: eristetyssä järjestelmässä ajan kuluessa eteenpäin entropia eli haje kasvaa, joten sen lisääntymisestä voidaan päätellä ajan suunta.

Jotkut esittävät, ettei aikaa ole. Väärä illuusio syntyi, kun ihmiset oppivat mittaamaan ”aikaa”. Kun hiekka valuu tiimalasissa, se vain siirtyy paikasta toiseen. Aika pysyy paikallaan ja on siis ikuisuuden mittainen. Ajan suuretta voisi paremminkin etsiä eri paikoista ja niiden suhteista toisiinsa.

Portugalilainen runoilija Fernando Pessoa (1888 – 1935) pohtii Levottomuuden kirjassaan ajan olemusta. Pessoa kirjoitti ”päiväkirjaa” kaksikymmentäkolme vuotta ja julkaisu koottiin hänen jäämistöstään.

Levottomuuden kirja on eurooppalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Muistiinpanoissaan Pessoa pohtii elämän ilmiöitä kaikilta mahdollisilta kanteilta: ”Heittäydyn välillä metafyysisiin pohdiskeluihin yhtä tunnontarkalla ja kunnioittavalla innolla kuin ihminen, joka tekee todellista tieteellistä työtä.”

Pessoan kirja on loputtoman rikas kudelma ”kaikesta mahdollisesta” mitä ihmisen päässä liikkuu. Niin innostava ja inspiroiva joka sivullaan, että muutaman rivin lainauksen poimiminen tähän tuntuu tuskalliselta.

………………………………………………………………………………………………………………

”En tiedä mitä aika tarkoittaa. En tiedä sen todellista mittayksikköä, jos sillä sellainen on ylipäätään. Sen tiedän, että kellon mittaama aika on väärä, koska se jakaa ajan jaksoihin, ulkoa. Tiedän senkin, ettei aikaa voi mitata tunneilla, koska ne eivät jaa sitä vaan mielikuvaa siitä. Unelmien mittayksikkö on myös väärä sillä niissä vain hipaisemme aikaa, joskus hitaammin joskus nopeammin, ja se elämmekö kaiken nopeasti vai hitaasti riippuu ajan kestosta josta en tiedä mitään.

Väliin tuntuu, että kaikki on valhetta ja että aika on pelkkä kehys johon tungetaan kaikki joka on sille vierasta. Kun muistelen mennyttä elämääni, huomaan että ajat sijoittuvat täysin järjettömille tasoille ja korkeuksille ja että saatan olla nuorempi tilanteessa, jossa olen saavuttanut kunnioitettavan 15 vuoden iän, kuin silloin kun istun lapsena leikkikalujen keskellä.

Aavistan, että jossain on virhe mutten tiedä missä. Tuntuu kuin olisin taikatempussa, missä tiedän jo ennalta tulevani huiputetuksi, mutten näe mitä tekniikkaa tai apuvälineitä siihen käytetään. /…/ Mietin ovatko saman ajan vievät liikkeet, kuten se että poltan savukkeen, kirjoitan tämän kappaleen ja ajattelen epäselvästi, todella yhtäaikaisia. /…/

Ovatko huomioni tyhjänpäiväisiä? Ovat tietenkin. Ovatko ne pelkkiä mielikuvitusleikkejä? Pakko myöntää. Mutta mikä on se joka mittaa meitä mittaamattomasti ja ottaa meidät hengiltä vaikkei ole itsekään olemassa?”

……………………………………………………………………………………………………………….

Andalusialainen koira julkaisi Levottomuuden kirjan Sanna Pernun suomentamana ja Priit Pärnin kuvittamana 1999. Kirjoitin blogiin Pessoasta aiemmin 20.10.2010. Juttu löytyy tästä linkistä.