Perjantairunossa elämän tärkein asia

Elämäni sitkein kirjaproggis alkaa olla loppusuoralla. Babelin rihmastollinen runokokonaisuus koostuu 365 tekstistä. Idea kyti mielessä ja haki muotoaan neljätoista vuotta. Kirjoitustyö vaihtelevalla intensiteetillä vei puolitoista vuotta. Materiaalia käytin parinkymmenen vuoden aikana saksituista lehtileikkeistä ja muistiinpanoista sekä päivänkohtaisista tapahtumista.

Blaise Bascal

LIKE antoi ymmärtää kustantavansa teoksen. Kustannustoimittajani sairasteli, mutta sovimme, että julkaisua siirretään puolella vuodella. Kun kyselin käsiksen perään vastaus kuului: ”Tuossa se kiltisti odottaa vuoroaan pöydänkulmalla.”

Seuraavan kerran kysyessäni vastaus oli: ”Kustantamon toimintoja on linjattu uudelleen, eikä runoja enää julkaista.” Ymmärrän, ettei tällä ole tekemistä kustannustoimittajani kanssa, jonka ammattitaitoon ja näkemykseen olen oppinut luottamaan. Kemiat pelasivat aina hyvin.

Toivon toki, että runojen julkaisemattomuus ei jää pysyväksi tilaksi. Gummerus teki aikanaan saman ratkaisun, mutta pyörsi päätöksensä vuosien tauon jälkeen. Yleistävästi todettuna näyttää siltä, että runous irtoaa proosasta ja hakee omat kustannuskanavansa.

Babel ilmestyy tammikuussa 2013 Palladium kustantamolta, joka viettää huomenna 8.12. kaksikymmenvuotisjuhliaan Tampereella Tulenkantajien kirjakaupassa. Mitä tulevien töiden kanssa tapahtuu, jää nähtäväksi. Työn alla on ollut jo monta kuukautta romaanikäsis, joka käsittelee mielenkiintoista aihetta kulmasta, josta kukaan ei nähdäkseni ole aiemmin kirjoittanut?

Babelin vedokset ovat liikkuneet sähköpostilla syksyn mittaan, myös Ateenassa viettämäni kuukauden aikana. Kustantajan palaute päivän sähköpostissa oli: ”Minun mielestäni kirja näyttää nyt hyvältä. Hieno kokonaisuus!”

Ja kyllä, Babel on nimenomaan kokonaisuus. Loputtomien viittausten ja assosiaatioiden tyhjentymätön verkosto. Teos, joka määrittää runoutta aivan uudella tavalla, synteesi siitä mitä on tapahtumassa ja maailmantilanteen päivitys sitten Vanhan testamentin tarinoiden. Lyyrisen velan lyhennystä niin monille edelläkäyneille.

Saahan sitä asiaansa uskoa, muulla asenteella ei kannata lähteä mitään tekemään. Eikä Babelin sivuilla ei mikään pidä vainajia kuolleina, tässä teksti 223.

……………………………………………………………………………………………..

Saksin sivun talteen seitsemäntoista vuotta sitten,

kun löydän leikkeen, B. Pascal ei halua odottaa enää hetkeäkään.

Hänen kuolemastaan on kulunut kolmesataaviisikymmentä vuotta

eikä mikään saata pidätellä hänen innostustaan

päästä osaksi universumin päivitystä.

Marraskuun ”Tuuliyönään” 1654 hän kokee ilmestyksen

ja kirjoittaa varmuuden valtaamana muistiin kolme sanaa

jotka kuvaat mikä on elämässä oleellisinta.

Pascal ompelee lapun takkinsa vuoriin,

josta se löydetään hänen kuoltuaan: ”Tunne. Ilo. Rauha.”

Kuolemattomien nerojen seuraan päätynyt matemaatikko

ei saanut muodollista opetusta, hän tutki fysiikkaa,

filosofiaa, nesteiden ja kaasujen virtauksia, häntä askarruttivat

paineen ja tyhjiön käsitteet ja mekaaniset laskimet,

hän ei uskonut vapaaseen tahtoon vaan ennalta määrättyyn.

”Elämän tärkein asia on ammatin valinta; siitä päättää sattuma.”

………………………………………………………………………………………………….

Kuohuviiniä ja kuuden tuuman jääpuikkoja!

Oman työpöydän takana taas. Kuukausi Ateenassa vierähti ja edellisen jutun Kreikan lippu on vaihtunut. Samoissa väreissä pysytään silti.

Päivitys paluukiireiden keskellä on lyhyt. Runosta löytyy lasi kuohuviiniä huomiselle itsenäisyyspäivälle. Ja talven kurjien kelien kohdatessa annetaan mielikuvitukselle mahdollisuus.

Radio Nova 16.4.2012

Y L I S T Y S

Taivas antaa räntää ja sirottelee sekaan

kuuden tuuman jääpuikkoja.

Keinun korkealla jumalten kanssa,

laulua joka ainoa askel, taivas

ja sudenkorennon kimallus korvien välissä.

Perunoiden keitinvesi läikkyy lattialle,

saan olla satakieli ja tehdä kesän

keittiön ikkunan ääreen.

Sitä sirkutusta ja sointia, kuohuviinilasin

pohjasta pintaan kihiseviä kuplanauhoja

kun koko linnunrata kiertää ajatuksen siivellä.

Sellaista elämä talvella on.

…………………………………………………………………….

Runo kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002)  Räntäkuva Radio Nova, kotisivu 16.4.2012.

Perjantairunossa susiturkki ja alaston nainen

Astumme pihalle Pireuksen metroasemalta. Taivas uhkaa heittää vettä, mutta pidättelee koko päivän. Kävelemme kolme kilometriä kortteleiden halki Pasalimania kiertävälle satamakadulle.

Pireus, metroasema 18.11.2012

Tuttuja maisemia. Harmaata. Jos Perjantairuno lähtee lentoon täältä, mielikuvituksen pitää yhdistää kaikki ennen koettu. Ja heittää peliin rutkasti lisää. Niin se tekee.

Pireus 18.11.2012

Ravintolakadun varrella moni yrittäjä on heittänyt sikseen, tyhjentyneitä tiloja on runsaasti. Vain yhteen oveen maalataan uutta nimeä. Lopulta Captain Johnin sisäänheittäjä onnistuu ja istumme pöytään. Ikkunan takana, käden ulottuvilla kelluvat sataman pienimmät paatit toisiinsa nojaten.

Pireus, Captain John 18.11.2012

Captain John, Pireus 18.11.2012

Niukat, mutta hyvät ruoat ja puolikas valkkaria kustantavat 44 eur. Olkoon ja menköön… Perjantairuno hakee mielikuvituksen eväitä ja skarppaan rivejä Moleskinen muistikirjaan. Sieltä sanat siirtyvät kannettavalle, jolla ne mankeloidaan tuhanteen kertaan.

Pireus 18.11.2012

Kello 00.09

Polkupyörä Pireuksen satamassa, vanha rämä kävelysillan kupeessa, Leonardon lentolaitteen ikäinen, satulan sivuilla jättiläislepakon siivet mustaa pergamiinia, luiset ruoteet. Oi miten sininen saattaa olla taivas. Aurinko helisee sataman yllä, keskipäivän kämmenellä meren tyynet valopisarat – mikä riemu polkea yhä ylemmäs! Muskeliveneiden kupeilla kelluvat kurjat kalastajapaatit, ouzontuoksuiset sänkileuat setvivät sotkuisia verkkoja, siimalaatikot ja muovisaavit: mustekalaa merianturaa makrillia miekkakalaa garabídesta ja barbúniaa rannan ravintoloihin. Horisontin viiva hapertuu, vuoren rinteelle viskatut talot hohkavat säälimätöntä valoa, syvyyksissä liehuvat sardelliparvien hopeiset viirit. Tavoitan Neitsyt Marian ikonit ja Plakan kappelissa syttyvät tuohukset, kaupungin kattilan ylle nousevan pakokaasupilven ja turistit, joiden huomio herätetään särkemällä lautaset katuun ravintolan edessä. Mielenosoittajat viskovat polttopullonsa ja sytyttävät roska-astiat tuleen, mustat miehet kauppaavat piraattikamaa, Akropoliin päällä temppelin rauniot jatkavat taisteluaan, ihmeellistä ettei sinne ole syntynyt uusia jumalia tuhansiin vuosiin, ehkä entiset neljäkymmentäkaksi ovat kyllin. En ajattele Ikarosta, tämä on merta, tuulta ja ylösnousemuksen valoa. Huvijahdin kannelle nousee Afrodite, nainen joka riisuu susiturkkinsa, viskaa sen alleen ja asettuu kannelle palvomaan aurinkoa alastomana. Laiturilta veteen työnnetty ostoskärry kasvaa pohjassa merenkarvaista vihreää, levä huojahtelee laineiden tahtiin, kun koliseva kromihäkki on viimein alkanut elää.

Perjantairunossa neitsyet ja himokkaat miehet

Perjantairuno pudottaa kolmensadan metrin lintuperspektiivistä kujien kuiluun. Siellä säkeet odottavat, vihanneskauppiaan tiskillä. Tänään pitää zoomata pieneen.

Lycabettus, Ateena 15.11.2012

Keskiviikkoisin Kalvou-kadusta tulee monen korttelin mittainen markkinatori, josta paikalliset kärräävät kotiin viikon vihannekset ja hedelmät. Omat ostoksemme, neljä muovikassillista kaikkea mahdollista, kustansivat alle viisitoista euroa.

Kalvou, Ateena 14.11.2012

K-kaupan Väiskille lihatiski oli aikanaan ”ihan kunnia-asia”. Tällä se on sitä perunakauppiaallekin. Salaatteja kauppaavan pariskunnan päivä ei ilmeistä päätellen ole kaikkein aurinkoisin.

Kalvou, Ateena 14.11.2012

Kalvou, Ateena 14.11.2012

Arvaamatta törmään runoon, eikä se pyydä kuin muistiin merkitsemistä. Satojen vuosien takainen terveyden käsikirja tekee säkeistä enemmän kuin sanojensa summan ja asettaa runon historian jatkumoon. Munakoiso taisi olla ”superfoodia ” jo keskiajalla.

Kalvou, Ateena 14.11.2012

Merkitsen Moleskinen muistikirjan sivuille

vihannesvalikoiman veistoksellisen munakoison

tiikerin tassun muotoisen.

Syvään luumuun ja viinin punaan vivahtavan.

Keskiaikainen käsikirja (Tacuinum sanitas in medicina)

tietää varoittaa munakoison melankolisista

mustan sapen nesteistä ja kehottaa yhdistämään ruokaan

öljyisiä aineita, jotka saavat surun talttumaan.

Kirja suosittaa vihannesta vanhuksille ja

kylmille temperamenteille syksyllä ja pohjoisissa maissa.

”Naiset ja neitsyet varokoot kuitenkin munakoisoja poimiessaan

himokkaita miehiä, koska hedelmän luonne on

kuuma ja kostea ja sen melankolinen sävy saattaa

poikkeamaan säädyllisyyden polulta.”

……………………………………………………………………………………………..

Perjantairunossa on paikka Ruotsin kuninkaalle

Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10. 1779. Päätöstä ja kaupungin 233 vuoden ikää juhlitaan tänä viikonloppuna Tampereella monin tavoin. Blogi keskittyy kuninkaaseen ja tarjoaa lukijoille proosarunoa.

Kustaa III oli kulttuurille avoin, perusti kuninkaallisen oopperan, rakasti teatteria ja halusi näytellä itsekin. Mitä muuta, se selviää säkeistä. Olkoon tällä kertaa johdanto lyhyt, runo pitkä. Teksti löytyy aikanaan 365 runon kokoelmastani Babel.

Kustaa III. Signeeraus: Ch. Roslin 1777.

Kuvan signeeraus: Ch. Roslin 1777.

………………………………………………………………………….

Näillä riveillä lepää Ruotsin kuningas Kustaa kolmas.

Näyt ja toiveet, jotka hallitsija lähetti maailmaan, tulevat takaisin

terävä äly ja taiteellisuus, teeskentely ja teatraalisuus

valistunut yksivaltius, säädyiltä kaapattu valta ja saneltu hallitusmuoto

propagandapuheet suurvallasta ja jatkuvat sotahankkeet

oikeuslaitoksen uudistus ja kidutuksen lopettaminen kuulusteluissa

kustavilaiset kalusteet, arkkitehtuuri, hienostelu ja hepeneet

kuninkaallinen ooppera, akatemia ja draamateatteri

näyttelijän roolit ja ranskankieli, kiinnostus Babelin ja

Tampereen runoihin, kaupungin perustaminen 1779

valtiontalouden välttely, henkilökohtaiset mieltymykset

epäjohdonmukainen politiikka ja arvaamattomat hankkeet

kihlaus viisivuotiaana, onneton avioliitto uskonnollisen Sofian kanssa

ylikäymätön järkytys toisen pojan kuolemasta ja aateliston kapinointi

hovin suosikit, vastustajien kauna, katkeruus ja salaliitto

oopperatalon naamiaisissa ammuttu laukaus, joka ei vienyt henkeä

vaan ruosteisen luodin kasvattama kuolio.

C.G. Pilo, Kustaa III:n kruunaus, 1772

Kuten kirjoitus hautakivessä, tämä paikka on varattu

C.G. Pilon maalaukselle Kustaa III:n kruunauksesta.

Keskellä nuori kuningas säteilee sivistystä ja valistusajan aatteita,

muutokseen on vuosien matka, murhaan kaksikymmentä.

Taulun tausta hämmästyttää.

Ei valtaistuinsalia, veistoksia, pilareita, pylväitä, marmoria

ei silkkiverhoja, tyynyjä, tupsuja, kristalleja, kynttelikköjä, kirkkoa.

Kruunu nostetaan kuninkaan päähän uhkaavassa ikimetsässä,

keskellä tummia ja tutkimattomia puita, joiden lomaan

hovin hämmentävä seurue on kokoontunut.

Kuningatar on jätetty taustalle, kultaisen leikkauksen hämyyn ja

kruunun laskemisen hetkellä kuninkaan valkeat vaatteet

keräävät metsän vähäisen valon.

Maalaus on jäänyt kesken vuonna 1772 –

Tämä paikka on työlle varattu.

…………………………………………………………………………………………………

Runo, Tomas ja Nobel

Ensimmäiset veikkaukset kirjallisuuden Nobelistista ovat ilmestyneet lehtiin. Aamun Hesari kertoo Bob Dylanin nousseen jo pörssin kakkoseksi. Ehkä nyt on laululyriikan aika. Lyyran säestyksellähän länsimainen lyriikka taipaleelle lähti.

Tässä jutussa ei ole veikkauksia voittajasta, nyt on aika muistaa edellistä palkinnon saajaa. Tomas Tranströmer on ollut minulle henk. koht. merkittävä kirjailija niinä vuosina, kun runous oli itselleni ”henki ja elämä”. Saattaa olla vieläkin, kirjallisuuden perspektiivi vain on laajentunut.

Tänään tarjoan nobelistista arkisemman kokemuksen. Taisi olla niin, että vajaa vuosi sitten valmistelin ruokaa ja selasin ohessa lehteä. Leikkasin siitä jutun talteen ja kirjoitin lauantai-illan hetken runoksi myöhemmin.

……………………………………………………………………………………………………

Illan elokuvassa Helene H:n kosketus on lämmin. Uunissa tarjouslohta ja lohkoperunoita, lautasella punajuurta ja sitruunasipulia. Nobelisti Tomas T. ei noudata kuningasparin päivälliskutsua vaan lähtee tapaamaan Rinkebyn siirtolaislähiön kahdeksasluokkalaisia. Kukaan ei ollut kuullut kirjailijasta – nyt he ovat tutustuneet runoihin ja valmiit keskusteluun. Tomas tykkää kommenteista ja tulkinnoista, joille hän aplodeeraa. ”Uskon, että kirjailija ajattelee miten tapahtunut on tapahtunutta, hänen on otettava vastaan se, mikä tulee”, sanoo yläasteen oppilas Frida T.

Nobelistin runossa soitetaan Haydniä mustan päivän päätteeksi. Toisessa tungeksivat turistit valtavan romaanisen kirkon sisällä. Katsojaa syleilee kasvoton enkeli, joka kuiskaa koko olemuksellaan: ”Älä häpeä että olet ihminen, ole ylpeä! Sinun sisälläsi avautuu holvi holvin takana loputtomiin. Sinä et ole koskaan valmis, ja niin sen täytyy ollakin.”

………………………………………………………………………………………………………….

Perjantairuno myös Runoraadin lähetyksessä ensi sunnuntaina

Runoraati täyttää 10 vuotta. Synttärilähetys tulee YLE Teemalta ensi sunnuntaina 23.9. klo 20.00. Minna Joenniemi pyysi minulta ohjelmaan tekstin. Ideana oli tehdä onnitteluruno julkisuuden henkilölle. Sain pitkän listan ja pari päivää funtsittuani valitsin sieltä leipuri-laulaja-näyttelijä-pellehyppääjä-taiteilija-koomikko Simo Salmisen.

Runoraati Yle Teemalla 23.9.2012

Runoraati YLE Teemalla 23.9.2012.

Ohjelmassa on runo myös Jouni Tossavaiselta, Kirjoittajaryhmä Tapiirilta, Riina Katajavuorelta sekä Runokoneella tehty teksti. Ideana on, että runolähetit Joanna Haartti ja Juha Varis toimittavat ohjelmassa onnittelun perille. Ja raati pui tulosta tapansa mukaan.

Tekijöiden ajatuksia Onnittelurunon kirjoittamisen haasteista löytyy Runoraadin blogista: http://blogit.yle.fi/runoraati Kaikkien tekijöiden valmiit runot löytyvät täältä: http://teema.yle.fi/ohjelmat/ohjelmapaikat/runoraati

Onnitteluruno tässä kuvatiedostona. Blogin alustalla tekstin asemointi ja rivijako ei toimi kuten haluaisin. Tapaamisiin sunnuntaina.

Runoraati 23.9.2012, onnittelu Simo Salmiselle.

Perjantairunossa Todellisuuden mittakaava

Perjantairunon perimmäinen väite taitaa olla siinä, että todellisuutta ei ole, eikä sitä voi kuvata. Mikään ei pidä paikkaansa. Elämme yhtä aikaa useissa rinnakkaistodellisuuksissa ja niiden väleissä. Kun havaintokulmaa käännetään, kaikki muuttuu.

Euron kolikko on typerä esimerkki. Jos sitä on aina katsellut vain viistosta, ei voi väittää, että se olisi pyöreä. Ihminen havainnoi neljää ulottuvuutta: pituutta leveyttä, syvyyttä ja aikaa. Pallomme etevimmät fyysikot vannovat tänään säieteorian nimeen. Sen mukaan alkuräjähdyksen hetkellä olisi ollut 11 tai jopa 26 aika-avaruuden eri ulottuvuutta.

Jorge Luis Borges 1963.

Fyysikot tutkivat säieteorian valossa aikaa ennen alkuräjähdystä. Uusi teoria tarvitaan, jotta aika-avaruuden kaareutumisesta eli singulariteetista päästäisiin eroon. Sen teoreettisessa mallissa on pahoja puutteita ja säieteoria kykenisi yhdistämään gravitaation ja kvanttimekaniikan.

Runoilija tekee kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja. Ei vastaa vaan kysyy. Jättää rivinsä lukijan punnittavaksi. Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt – voi miten tuskallista on, kuinka vähän siitä pystyn kokemaan!

……………………………………………………………………………………………………..

Vaatii vuosikausien kärsivällisyyttä kuvitella

miten tuhansin tavoin todellisuutta voisi vangita.

Argentiinalainen kirjailija, politikoimalla mahdollisuutensa

Nobeliin missannut, peilejä pelännyt, sittemmin sokeutunut

Jorge Luis B. kirjoittaa valtakunnasta

jossa karttojen tekemisen taito yli viety yli äärimmäisyyden:

maan mittarit, topografit ja tieteilijät halusivat piirtää kartan

joka vastaisi keisarikunnan pinnanmuotoja piinallisen tarkasti.

( kuvittele jokainen katu, kivi, polku, puro ja puu…)

Kun kartta viimein valmistui yksi yhteen,

todellisuuden mittakaavaan – se peitti koko valtakunnan.

Dharavin slummi, kuva Jonas Bendiksen (sivusto: National Geographic)

Iso G. haluaa, että selaat maailmaa ruudultasi,

jo huomenna kaikki on digitoitu ja

virtuaalikartta peittää jokaisen pisteen.

Käyttöön on otettu kolmipyöräiset polkupyörät,

joilla saadaan kuvattua myös puistot ja polut.

Kartta näyttää tien, Street View todellisen kohteen.

Mumbaissa nuppineula piiloutuu Dharavin slummiin.

…………………………………………………………………………………………………………

Kuvat: Jorge Luis Borges vuonna 1963.

Dharavin slummi: Joonas Bendiksen. (sivusto National Geographic)

Liian suuri saalis

Pistin viikonloppuna FB-sivuilleni kalastuskuvan. Mies (minä) roikottamassa viiden kilon haukea. Sellaisenkin kommentin sain, että  kuvassa on hauen viimeinen auringonlasku ja kalastus on ”pahaa touhua”.

Totta. Olen miettinyt ihan samaa. Ja vaikka se ei asiaa muuksi muuta, olen aina toivonut, etten saisi liian suurta kalaa. Oletettavasti pienen ja suuren saaliin tuntemukset koukun jatkona ovat yhtä ikävät. Kalastus on harkinnassa, mutta jatkuu näillä näkymin.

Ai

Runo tulee kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Hauki, joka siinä saadaan ei ole fiktiota. Vaimon velipoika sen väsytti ja olin itse haavimiehenä. Liki kymmenen kilon kalan tappaminen tuntuu oudolta ja epäinhimilliseltä.

…………………………………………………………………………………………..

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

 

Perjantairuno: Onko käytössäsi yhä versio menneestä maailmasta?

Perjantairuno jatkaa edellisen päivityksen teemaa. Pieni detalji yhdistää sen Athokselle ja Agiou Panteleimonosin luostariin. Siellä minulle näytettiin reliikkilippaat, joihin oli suljettu evankelista Luukaksen kallonkappale ja opetuslapsi Andreaksen jalkaterä.

Hieronymos Bosch (1450 - 1516)

Hopealuukusta hohti peukalonpään kokoinen kappale vihertävää luuta, jalkaterän nahka oli kuin savukinkun kamaraa ja minä katselin kaikkea väärin. Kunnioittava asento sallii kädet sivuille tai kämmenet eteen kevyesti toisiaan tavoittamaan. Ei tyhmän turistin tavoin takapuolen päälle sormikoukkuun lukittuna. No, on minua turhemmastakin ojennettu.

Elettiin vuotta 2001 ja vuotta aiemmin olin lähtenyt yhtiökumppanin kanssa perustamastani yrityksestä. Työpöydän takana, puhelimen pirinässä ja työpaikan sosiaalisissa suhteissa on ”valheellista” turvan tunnetta. Päivän runoon on tainnut jäädä kuolleita kaikuja noilta ajoilta.

Kuva: Hubble-avaruusluotain.

Näetkö Jumalten huoneet ihmistä kiertävällä radalla

kirkot moskeijat minareetit synagogat basilikat temppelit

patsaat pilarit baldakiinit alttarit ikonit arabeskit

freskossa ihmisen ja Jumalan sormi sytyttämässä elämän kipinää

viimeinen ehtoollinen viimeinen tuomio viimeinen käyttöpäivä

kahdentuhannen vuoden kaikuja tyhjissä holveissa

kulta- ja hopealippaissaan hapertuvat reliikit

evankelista Luukaksen kallonkappale opetuslapsi Andreaksen

jalkaterä ja pyhän Krysostomoksen ihmeitä tekevä sormi

kaikki on katoamassa pyhäköt pienenemässä helvetinkoneen kokoon

koti maailman laidalla kaatuu –  kun hyppäät pannukakun reunalta

voit vain toivoa parasta ja kaapata mukaan elämäsi rippeet

joista muutama muru kuuluu yhä sinulle:

Stanley Kubrick, Avaruusseikkailu 2001.

käytössäsi on versio menneestä maailmasta,

suosittelemme, että päivität sen pikaisesti. Kun tiedosto on ladattu

ja valmis asennettavaksi, napsauta Asenna päivitys.

Ohjelma käynnistyy uudelleen ja päivitykset asennetaan.

………………………………………………………………………………………………………………….

Kuva: Stanley Kubrick, Avaruusseikkailu 2001.