Kategoria: Kirjoittamisen ideat

Maailman tärkein sana?

by

30.12.2013

16:11

Leave a comment on Maailman tärkein sana?

Kirjallisuuspalkinnot, Kirjoittamisen ideat, Mielipidekirjoitukset, Sivistys, Tietokirjat

, , , ,

Pistetään vielä kierrätysjuttu kolmen vuoden takaa. Aika kuluu tiukasti uuden käsisksen kanssa. Vaihe on sellainen, että lähdetöihin ja tiedonhakuun kuluu kolme neljännestä työpanoksesta. Ja tietysti koko ajan on kysyttävä Miksi? Mikä on niin tärkeä teema, että sen parissa pitää puuhata puolitoista vuotta? Mikä on se suurempi viesti tai kysymys, joka löytyy romaaninmittaisen tarinan alta?

………………………………………………………………………………………………..

Leikkelen lehtiä usein. Säästelen silppua mapeissa ja laatikoissa. Ehtiessäni käyn leikkeitä läpi ja huomaan, että moni tärkeäksi tuntemani asia on menettänyt merkityksensä. Sellaiset revin roskiin, mutta aina joku helmikin jää. Aikanaan nekin pitää hävittää uuden tieltä.

Esko Valtaojan repliikki Basso -lehdestä.

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja sai Tieto-Finlandian vuonna 2002 kirjallaan Kotona maailmankaikkeudessa. Teos käsittelee tiedettä, joka tutkii elämän synnyn ja kehittymisen mahdollisuuksia planeettamme ulkopuolella. Luettunani yleistajuiselle kielelle käännettyä astrobiologiaa, minusta tuli välittömästi Valtaoja-fani. Mielenkiintoisen asian takia, mutta myös siksi, että Valtaoja kirjoittaa erittäin hyvin. Suosittelen kirjaa käänteisenä esimerkkinä kryptiseen taidepuheeseen eksyneille. Sieltäkin on mahdollista löytää selville vesille.

Ymmärrän toki, että Valtaoja popularisoi tiedettä. Niin kaltaisilleni pitääkin. Tajuan senkin, miten iso avaruus hänen päähänsä mahtuu verrattuna omaan kallooni. Se ei ole suinkaan arvokysymys: tähtien väliset etäisyydet ovat pitkät, kirjoittaessani minua kiinnostaa yhden ihmisen kokoinen suure. Eikä se ole koskaan olemassa yksin, vaan aina suhteessa toiseen ihmiseen.

Repäistessäni Valtaojan ”aforistisen” leikkeen, huomasin, että olen tiedostamattani etsiskellyt maailman tärkeintä sanaa. Jonkinlaista ajattelun ankkuria, sellaista ”Sesam aukene” -tyyppistä. Alkemistin kaavaa tai ”Abrakadabraa” – taikasanaa ajanlaskumme alkuajoilta.

Valtaojan virke on hieno, sille sopii miettiä sovelluksia ja käyttökohteita rajattomasti. Siitä löytyy myös etsimäni sana, joka on naamioitunut pieneksi ja tavalliseksi kuin pölyhiukkanen. Sana on  M I K S I – kysymysmerkin voi pistää perään, mutta sitäkään ei tarvita, sana sisältää sen jo.

Miksi on aktivoiva sana, joka ei anna tyytyä ensimmäiseen kelvolliselta tuntuvaan johtopäätökseen. Miksi auttaa ymmärtämään mitä asioiden takana piilee. Kauniilta kuulostava ideologia voi osoittautua rahan tai muun arvossapidetyn asian ansaintalogiikaksi. Ihminen voi käyttäytyä oudosti ja epäloogisesti peittäessään perimmäistä haluaan. Useimmiten tiedostamattaan.

Kun luen Viron älymystön kommentteja Sofi Oksasen Puhdistuksesta, kysyn miksi. Kun kuulen fanaattisia mielipiteitä voista ja kasvirasvoista, kysyn miksi. Kun kerjääminen aioitaan kriminalisoida, kysyn miksi, kun Taleban iskee, kysyn miksi. Enkä aio tyytyä ensimmäiseen, toiseen tai kolmanteen vastaukseen…

Niinhän kaikki tekevät. Sisäinen puhe ja informaation käsittely ei koskaan lakkaa. Siinä ero juuri onkin. Tiedostan nyt nuo viisi kirjainta eri tavalla. Miksi on maailman tärkein sana. Pidän avainajatuksen käsillä koko ajan, en hukkaa sanaa hetkeksikään.

Perjantairunossa henkiin heränneet

by

29.11.2013

15:35

Leave a comment on Perjantairunossa henkiin heränneet

Kierrätys, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

, , , , , , , ,

Kirjailijayhdistys Pirkkalaiskirjailijat ry täytti 70 vuotta marraskuun 22. päivä. Ensin tilaisuus Raatihuoneella, loppuillan juhla ravintola Tammerissa, jossa myös perustamiskokous aikanaan pidettiin.

Luin tilaisuudessa tekstin, joka herättää henkiin kahdeksan Tampereella vaikuttanutta kirjailijaa: Yrjö Jylhä, Viljo Kajava, Väinö Linna, Eeva-Liisa Manner, Erno Paasilinna, Kalle Päätalo, F.E. Sillanpää ja Lauri Viita.

Yrjö Julhä, Viljo Kajava, F.E. Sillanpää, Väinö Linna, Eeva-Liisa Manner, Kalle Päätalo, Erno Paasilinna, Lauri Viita.

Arkistokuvat, Pirkkalaiskirjailijat, Wikipedia. (Royalty Free).

Kirjailijat valittiin aikanaan kuvanveistäjä Radoslaw Grytan Kivikirjastoon, joka on Tampereen Aleksis Kiven kadulle vuonna 2002 valmistunut ympäristötaideteos. 19-osaisessa Kivikirjastossa on heidän tekstejään graniittiin hakattuna, sekä kadulle istutettu tammi.

Aloitin tekstin teon listaamalla mainittujen kirjailijoiden kaikkien julkaistujen teosten nimet. Tuloksena oli 179 kirjan nimeä. Käytin 57 teoksen nimet saadakseni aikaan tolkullisen runon. Kaikki kirjailijat ovat mukana. Ja huomatkaa, vain kirjojen nimet ilman ainuttakaan ylimääräistä sidesanaa.

Jokainen meistä

Elokuu, elämä ja aurinko,

sateenkaari pakenee ennen iltapäivää.

Tähän saavuin, valoksi maan päälle,

aika rakastaa aika laulaa.

Jokainen meistä, valveilla kuin unessa,

täällä pohjan tähden alla, Tammerkosken sillalla,

toiviotiellä suljetuin silmin kuin tuuli ja pilvi.

Jäähyväiset eiliselle, niin vaihtuvat vuoden ajat,

Tampereen runot, käsityöläisen unet, orfiset laulut.

Nuoruuden aamu ja ilta, kirjoittamisen aika,

hellyys, kahden sydämen talo.

Tämä matka, isoa luovia kiertämässä,

maan ja meren runot, rannat, rannat

paetkaa purret kevein purjein,

varokaa voittajat ruumisarkun nauloja.

Kosketus maailman kourissa myrskyn jälkeen, kiirastuli,

yksinäisyys ja uhma.

Muuttumatta musta rakkaus, varjoon jäänyt unien lähde,

liekkejä laulumailta jos suru savuaisi.

Maailman sanoja ja tekoja, lukemista kaikille:

ihmiselon ihanuus ja kurjuus, kurimus

kirjoitettu kivi, kauneimmat runot,

tähänastisen elämäni kirjaimet

ruusuja, lunta, kävelymusiikkia,

toukokuun lumi, kirkas, hämärä, kirkas.

Siivitetyt kädet: vielä piirrän viivan taivaan sineen,

sinusta, minusta, hissistä ja jazz-bändistä.

Entäs sitten, Leevi?

Ikäviä kirjailijoita.

……………………………..

Blogialustani valitettavasti hukkaa rivivälit ja muotoilun. Teksti on vapaasti käytettävissä. Jos joku haluaa originaalimallin, voi laittaa sähköpostiini viestin (juhasiro@saunalahti.fi) niin lähetän pdf-tiedoston.

Kivikirjaston teostiedot: linkki.

……………………………..

Mihin enkelijengiin sinut sijoitetaan?

by

26.11.2013

15:11

Leave a comment on Mihin enkelijengiin sinut sijoitetaan?

Antiikin tarut, Kirjallinen huumori, Kirjoittamisen ideat, Maailmankirjallisuus, Sivistys, Suomennokset, Usko ja uskomukset

, , , ,

Kävin lukupiirissä puhumassa nobelisti Alice Munrosta. Käsittelin novellia kirjallisuudenlajina myös laajemmin: Tsehovilainen ja Borgesilainen novelli, uuden mantereen Dirty Realism, Carverin Short Stories ja Munron riisuttu tapa korostaa tekstejään vain alaotsikolla Stories, Kertomuksia.

Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja.

Luin tilaisuudessa Kuvitteellisten olentojen kirjasta (Teos, suom. Sari Selander) lyhyen näytteen Borgesin absurdismista. Se on niin hauska, etten malta olla lainaamatta sitä tänne. Tein Borgesista ja kyseisestä kirjasta jutun blogiin jo kolme vuotta sitten. Linkki löytyy päivityksen lopusta.

Borgesin ja Margarita Guerreron yhdessä kokoama Kuvitteellisten olentojen kirja kuvailee mystisiä ja myyttisiä olentoja. Osa on koko ihmiskunnan yhteistä fantasiaperinnettä, jotkin täysin Borgesin omaa mielikuvitusta.

Gustave Dorén kuvitusta Danten Jumalaiseen näytelmään.

Enkelit esiintyvät juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa sekä useissa pienemmissä henkisissä liikkeissä. Enkelit toimivat Jumalan sanansaattajina, sotajoukkona sekä taivaallisena hoviväkenä. Ilmaus juontaa kreikan kielen sanasta ”Angelos” sanansaattaja. Borgesin enkelikuvauksessa on hykerryttävää huumoria.

”Enkelit Swedenborgin mukaan

Huomattava tiedemies ja filosofi Emmanuel Swedenborg (1688–1772) asui kaksikymmentä viimeistä vuotta oppineesta elämästään Lontoossa. Koska englantilaiset ovat vähäpuheista väkeä, hän otti tavakseen keskustella paholaisten ja enkeleiden kanssa. Herra salli hänen vierailla tuonpuoleisessa ja puhella sen asukkaiden kanssa. Jeesus on sanonut, että sielujen on oltava hurskaita taivaaseen päästäkseen, mihin Swedenborg lisäsi älykkyyden vaatimuksen ja myöhemmin Blake vaati niiltä vielä taiteellisuuttakin.

Swedenborgin enkelit ovat sieluja, jotka ovat valinneet taivaan. Ne eivät tarvitse sanoja; riittää että enkeli ajattelee toista, ja tämä ilmestyy sen vierelle. Kahdesta ihmisestä, jotka ovat rakastaneet toisiaan maan päällä, tulee taivaassa yksi enkeli. Niiden elämää hallitsee rakkaus ja jokainen enkeli on itsessään taivas. Se on hahmoltaan täydellisen ihmisen kaltainen aivan kuten taivaskin. Minne tahansa enkelit katsovatkin, pohjoiseen, etelään, itään tai länteen, ne näkevät aina edessään Jumalan kasvot. Ne ovat ennen kaikkea teologeja; niiden suurin nautinto on rukoileminen ja henkisistä kysymyksistä keskusteleminen.

Maanpäälliset asiat ovat taivaallisten asioiden symboleja. Aurinko vastaa jumaluutta. Taivaassa ei ole olemassa aikaa ja asioiden olemus muuttuu mielentilojen mukaan. Enkeleiden puvut loistavat sitä kirkkaampina mitä älykkäämpiä ne ovat. Taivaassa rikkaat ovat edelleen rikkaampia kuin köyhät , koska ovat rikkauksiinsa maan päällä tottuneet. Taivaassa esineet, huonekalut ja kaupungit ovat konkreettisempia ja moniulotteisempia kuin maan päällä ja värit moninaisempia ja voimakkaampia.

Englantilaista alkuperää olevat enkelit suuntautuvat yleensä politiikkaan, juutalaiset jalokivikauppaan ja saksalaiset kantavat mukanaan kirjoja, joista ne tarkastavat tietonsa ennen kuin vastaavat kysymyksin. Koska islaminuskoiset ovat tottuneet palvelemaan Muhammadia, Jumala on varannut heille yhden enkelin, joka esittää Profeettaa. Hengeltään köyhät ja askeetit jätetään Paratiisin nautinnoista paitsi, koska he eivät kuitenkaan osaisi arvostaa niitä.”

……………………………………………………………..

Borges, Musteapina ja elokuva Pan´s Labyrinth: linkki.

Alice Munro – neljä kiteytystä kirjallisuuden nobelistista: linkki.

”Hän sanoo ettei kuole koskaan”

by

19.11.2013

15:36

Leave a comment on ”Hän sanoo ettei kuole koskaan”

Kirjallinen estetiikka, Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Maailmankirjallisuus, Romaanin kieli, Suosikkikirjat

, ,

Suoraan asiaan: luin viikonloppuna tähänastisen elämäni vaikuttavimman kirjan. En sano, että parhaan, sellaiset asiat ovat suhteellisia. Cormac McCarthyn Veren ääriin on järkyttävä, rankka ja raivostuttava. Romaanin syvin sanottava kätkeytyy säännöllisiin järjettömien tekojen ja kuoleman kuvauksiin. Näin on kuitenkin kirjoitettava, jotta romaanin ydin paljastuu.

McCarthyn romaani ilmestyi Yhdysvalloissa 1985. Kaijamari Sivillin suomennos 2012. Romaani on nostettu useassa yhteydessä amerikkalaisen nykykirjallisuuden kärkikolmikkoon Philip Rothin Amerikkalaisen pastoraalin ja Don DeLillon Alamaailman kanssa.

Royalty Free. Cormac McCarthy 1973.

Pokkarin takakannessa sanotaan, että Veren ääriin on ”lännenromaani, joka kääntää päälaelleen tavan jolla Lännestä kerrotaan.” Sekin on totta, mutta määritelmänä kovin kapoinen. Joissakin arvioissa olen törmännyt samaan: kirjan varsinainen viesti on jäänyt tavoittamatta.

Veren ääriin kertoo tarinan 1850-luvulta. Teksasin erämaissa liikkuu Glantonin jengi, joille intiaanien päänahat ovat rahanarvoista kauppatavaraa. Romaanin päähenkilö on nimeämätön ”Poika”, joka edustaa tarinassa edes mahdollisuutta hyvään ja myötätuntoon. Hänen vastaparikseen asettuu tuomari Holden, joka on sivistynyt ja älykäs, mutta saatanallisen sydämetön ja julma.

Romaani hyödyntää Raamatullisia metaforia ja asettuu hyvän ja pahan pohdinnassaan vaikkapa Shakespearen ja Dostojevskin tavoin maailmankirjallisuuden klassikoiden ketjuun. Dualistisen asetelman kolmanneksi kasvaa rajaseutujen ja erämaiden armoton luonto, joka alistaa siellä kulkevat tahtoonsa. Eikä nyt ole kyse tavanomaisista kuvauksista, McCarthy antaa luonnolle omalakisen ja aktiivisen toimijan hengen.

Sivillin suomennos ansaitsee kehut. Replikointi on upotettu tekstiin ilman sitaatteja tai dialogiviivoja. Niissä käytetään myös modifioitua murretta, joka ilmaisee puhujan sosiaalisen aseman, sivistyneisyyden tai oppimattomuuden eron. Romaanin edetessä väkivalta ja rumuus kääntyvät oudoksi kauneudeksi. Magian saa aikaiseksi McCarthyn säkenöivä ja ilmaisuvoimainen kieli.

Kirja kaihertaa mielessä lukemisen jälkeen ja pulputtaa uusia oivalluksia ja näkökulmia. Päähenkilö vertautuu Kristusmyyttiin, hänkään ei perimmältään tunne isäänsä. Persoona on kuitenkin ristiriitainen suhteessaan hyvään ja pahaan. Piru on yleisesti mielletty karvaisena sarvipäänä, tuomari Holdenista on tehty kuvan vastapari, karvaton valkoinen mies, kuin jättiläiskokoinen imeväinen.

McCarthy/BON-pokkarit

Pojalla on mahdollisuus tappaa pahuuden olemukseksi henkilöitynyt tuomari, mutta hän ei sitä tee. Lopullisen välienselvittelyn koittaessa Holden sanoo hänelle: ”Kuule minua, mies. Minä puhuin erämaassa sinulle ja vain sinulle ja sinä et ottanut sitä kuuleviin korviisi.” /…/ Meidän kahdenvälinen kauna oli valmiina ja odotti jo ennen kuin tapasimme. Ja silti sinä olisit voinut muuttaa kaiken.”

Verenvuodatuksen symboliikka on kirjassa läsnä monin tavoin, aivan kuten se on keskeinen tekijä Kristuksen lunastusmyytissä. Nämä rivit eivät riitä arvioksi, eivät edes hipaisemaan McCarthyn romaanin syvyyttä. Suositus tämä voisi olla. Lue Veren ääriin. Miksi? Koska historia näyttää miten tärkeää on tunnistaa paha, sillä se on ikuinen kuin tuomari Holden:

”Hän ei nuku koskaan. Hän sanoo ettei kuole koskaan. Hän tanssii valossa ja tanssii varjossa ja on suuri suosikki. Hän ei nuku koskaan, tuomari. Hän tanssii, tanssii. Hän sanoo ettei kuole koskaan.”

En tunne kirjaa, joka loppuu yhtä upeasti

by

8.11.2013

14:43

Leave a comment on En tunne kirjaa, joka loppuu yhtä upeasti

Antiikin tarut, Kirjoittamisen ideat, Kuulumisia kauempaa, Lukeminen, Perjantairuno, Runous

, ,

Ei pitäisi katsoa taakseen, kun on eteenpäin menossa. Perjantairuno kaivaa silti vielä yhden pointin edellisiin päivityksiin nousseelta Pentti Saarikoskelta. Hänen tuotantonsa on merkinnyt kirjoittamiselleni varsin vähän. Tiarnia-trilogian päätös, Hämärän tanssit (1983) on poikkeus.

Toisessa elämässä, liki parikymmentä vuotta sitten kirjoitin runoja kiihkeästi ja toivoin saavani jotain julki. Vein vaimon ja tenavat lomalle Tunisiaan. Ratsastettiin kamelikaravaanissa ja yövyttiin Saharan laidalla parakissa, jossa tuuli painoi hiekkaa sisään kynnyksen alta koko yön. Ajettiin bussilla suola-aavikon halki, ja ihmeteltiin kauppahallin verisiä kamelinpäitä. Ja koko reissun repussani kulki Hämärän tanssit, jota luin yhä uudelleen ja uudelleen.

Picasso: Girl helping Minotaur 1938.

Picasso: Girl helping Minotaur 1938.

Istuin yöllä hotellin parvekkeella ja väänsin säkeitä muistikirjaan. Ja lopulta niin kävi, että jokunen rivi päätyi esikoisteokseeni. Perjantairuno kaivaa kokoelmasta kaksi tekstiä. Jälkimmäisessä on kumarrus Saarikoskelle ja kuuden rivin lainaus. Runon ja otsikon väite pitää kutinsa yhä.

………………………..

Sanoa kaikki sopimukset irti, kasvaa

lapseksi jälleen. Kävellä pelkoa vastaan

ja hukata kompassin pohjoisneula.

Kuu nousee merien ylle (se säe minun on hylättävä)

tumma tyttö laulaa, vastapäisellä parvekkeella istuu

kädetön mies.

Uima-altaaseen laitetaan myrkkyä yöksi,

tähtitaivas on täällä sekaisin.

Ron Bacardi ei muuta maailmaa vaikka yrittää joka päivä.

Syntyy jätettä: tyhjiä tölkkejä ja pulloja,

lyttyyn menneitä ajatuksia.

Jos todellisuutta on, se on sama

riippumatta siitä mitä pääni sisällä tapahtuu.

………………………..

Aikansa pudottuaan     pysähtyy

kuin valon lyömänä.

Kun lukee runoa, lukee itsensä toisen sisään.

Istun terassilla ja selaan Hämärän tansseja. En tunne kirjaa,

joka loppuu yhtä upeasti.

Niin monta siementä sisäkkäin.

”Hän päättää tappaa tytön sillä hän pelkää kuolemaa”

Mies ja tyttö nousemassa vuorelle.

”Minotaurus nukkuu, tyttö sanoo

hän ottaa tätä kädestä

he kävelevät alas Teorian tietä

tulevat roskapöntön luokse

ja näkevät jälleen tähdet, taivaan kappaleet”

Tässä on se maailma, jota ei ollut ennen kuin avasin sivut.

………………………….

Ollako oikeassa vai eikö olla?

by

31.10.2013

17:40

Leave a comment on Ollako oikeassa vai eikö olla?

Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

,

Perjantairuno viittaa edelliseen päivitykseen ja oikeassa olemisen taakkaan. Teksti on itselleni kirjoitettu. Tein taannoin erilaisia kirjeensulkijatarroja omaan käyttöön ja haalin niihin säkeitä vanhoista kokoelmistani. Kas, kaikki on suhteellista. Ja pirunko väliä sillä, onko hetken oikeassa vai ei. Lopulta tilit menevät aina tasan.

……………………………………………..

Yritin taivuttaa maailman

omaan muotooni.

Pidin huolta

ja muistin sanoa muille

missä on mieltä.

Laskin loputtomasti toden näköisyyksiä.

Aamulla tuuli nousi

ja taivutti koivun latvan.

Auringonlaskussa tanssi hyttynen,

hieno hyönteinen.

Tietokonetta tarkemmin

se osaa aistia

elämää ympärillään.

Poetiikkaa + pari ahventa

by

6.8.2013

11:35

Leave a comment on Poetiikkaa + pari ahventa

Esseet, Kalastus, Kirjoittamisen ideat, Pienkustantajat, Runous

, , , ,

Pikapäivitys kirjailijaliiton kesäpaikasta: säät ovat tähän saakka suosineet lomaviikkoa, kalaonni on kateissa. Vieheillä on noussut Kyrösjärvestä vain pari ahventa.

Ikaalinen 6.8.2013

Vuonna 2007 Savukeidas julkaisi Poetiikkaa – seitsemän esseetä runouskäsityksistä, kaksi vuotta myöhemmin seurasi Poetiikkaa II. Sarjan kolmas kirja on tekeillä. Kirjoitan siihen esseen, joten oli aika kerrata ykkönen ja tutustua kakkoseen.

Poetiikkapohdinnat ovat sukua Miten kirjani ovat syntyneet –sarjalle, vaikka näkövinkkeli on toinen. Poetiikka on runouden teoriaa, runousoppia, mutta joidenkin tekijöiden tulokulma aiheeseen saattaa karttaa tarkempaa analyysiä ja kääntyä hyvinkin narratiiviseksi. Mielenkiinoarvoa se ei vähennä.

Neljässätoista esseessä riittää sulateltavaa. Silti koirankorva kääntyi vain muutamalle sivulle. Runoutta runouden keinoin käsitteli vain Jouni Tossavainen. Ilahduttava poikkeus, joka saa kertaamaan tekstiä.

Timo Hännikäisen otteesta en yllättynyt. Esseisti käsittelee runouttakin analyyttisesti, selkeästi jaotellen ja suhteuttaen näkemyksensä laajempaan kontekstiin. Konkretia, yksinkertainen ja ilmaisuvoimainen kieli vertauksineen vie ajatusta kirkkaasti eteenpäin. Otetaan siis lainaus (ja lainauksen lainaus) Hännikäiseltä. Essee on ykköskirjasta, otsikkona ”Ajattelun jatke ja väline”.

”Entä miksi runoilijoiden on nykyään jankutettava kielen riittämättömyydestä ja vaillinaisuudesta? Hedelmällisempää olisi havaita, että kielen likimääräisyyteen perustuu sen varsinainen voima ilmaisuvälineenä. Paavo Haavikko totesi terävästi, että runous on ainoa tiede, jonka eksaktius on sen likimääräisyydessä.”

Kyrosjärvi 6.8.2013

Nyt järvelle. Pinta on tyyni ja kutsuva. Saa nähdä mikä on kalojen vastaus vaappuun, lusikkaan, lippaan ja jigiin.

Mausoleumi, runoutta suurempaa runoutta

by

10.7.2013

18:56

Leave a comment on Mausoleumi, runoutta suurempaa runoutta

Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Maailmankirjallisuus, Pienkustantajat, Sivistys, Suomennokset, Suosikkikirjat

, , , , ,

Kari Aronpuro (s.1940) on yksi Suomen palkituimmista kirjailijoista. Bibliografiasta löytyy yli kaksikymmentä teosta, valtaosin lyriikkaa. Esikoisteos, Peltiset enkelit ilmestyi 1964.

Aronpuro on tehnyt usean runokokoelmansa loppuun käännöksiä arvostamiltaan runoilijoilta. Tuoreina töinään hän on suomentanut kaksi merkittävää kokoelmaa, ruotsalaisen Werner Aspenströmin Vuosikertomus, runoja kuudelta vuosikymmeneltä ilmestyi 2011. Hans Magnus Enzensbergerin MAUSOLEUMI puolestaan tänä keväänä, kummatkin ntamon kustantamina.

Enzensberger (s.1929) on monipuolinen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, Saksan sodanjälkeisen runouden kenties merkittävin tekijä. Hän on mukana myös yhteistyöhankkeessa Die Andre Bibliothek, jonka julkaisuista on Die Zeit -lehden mukaan kasvanut ”maailman kaunein kirjasarja”.

Yli kymmenen vuoden takaisessa haastattelussaan Enzensberger kertoo, ettei ole runoilijana pitänyt avantgardisista kokeiluista: ”En ole koskaan ollut kiinnostunut sanaleikeistä tai dekonstruktiosta.” Hän pitää yhtenä esikuvistaan William Carlos Williamsia, jonka runoudessa yhdistyvät tunteet ja älyllisyys.

Enzensberger korostaa haastattelussaan miten runoudesta puhuttaessa tehdään edelleen turha kahtiajako tunteiden ja älyn välillä. ”Älyn merkitystä tunteille ei vieläkään osata oikein tunnustaa ja tajuta, oivaltaa.”

Enzensbergeriltä on aiemmin käännetty kaksi nuortenkirjaa, esseekokoelma ja Markku Inton suomentama ja Sammakon kustantama Runoja 1950 – 2000. Mausoleumi julkaistiin 1976, nyt käsillä oleva käännös on eurooppalaisen runouden merkkitapaus, teos johon on latautunut ”ikuisuusarvoa”.

Kyse ei ole runokokoelmasta, vaan teoksesta. Mausoleumi näyttää, millaiset ovat runon kielelliset ja kirjalliset mahdollisuudet. Saatesanoissaan Aronpuro kuvaa tekstejä balladeiksi edistyksen historiasta. Enzensberger ”sanoutuu irti perinteisistä eeppisen runouden konventioista. Hän ei noudata totuttuja kieli- ja ajatteluvaateita.”

Hans Magnus Enzensberger: Mausoleumi. Suom. Kari Aronpuro

Mausoleumissa kirjailija läpivalaisee kolmenkymmenenseitsemän läntisen perinteen ”suurmiehen” myytit: kirjailijoita, kirjanpainajia, lääkäreitä, matemaatikkoja, keksijöitä, tilastotieteilijä, taikuri, tutkimusmatkailija, taloustieteilijä, diktaattori…

Tekstien satiiri on viiltävää ja tuo totuttuihin näkemyksiin uusia kulmia. Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä aitoa, mikä väärennettyä? Miten moraali joustaa ja muuttuu historian peilaamana? Enzensbergerin omin sanoin: ”Suuruudenhulluus on tauti, josta ei parane nopeasti.”

Lainaan kulttuurifilosofi ja mediatutkija Marshall McLuhanin kuuluisinta lausetta: ”Väline on viesti.” Mausoleumin väline on runo. Viesti on se, että historian henkilöitä näin syvältä luotaavaa teosta ei olisi voinut muun kaltaisella kielellä kirjoittaa. Teksti on kuin aseen liipasin, josta painettaessa laukeaa jotain suurempaa.

Mausoleumi on innostava teos, kielellisen intensiteettinsä lisäksi se herättää kiinnostusta kuvaamiinsa henkilöihin ja pistää penkomaan tietoa: Giovanni Piranesin grafiikka, käykö se yksiin tekstin kuvausten kanssa? Oliko Charles Darwin rajoittunut ja laiska autisti? Mitä mietti V.M. Molotov eläkepäivinään? Entä Alain Turingin luonnekuva, matemaattisen neron, joka kutoi käsineensä itse.

Kääntäjän saatesanoissa kysytään Mitä on historia? Mitä on edistys, ja mitä seuraamuksia on länsimaisen kulttuurin edistyksellä? Aronpuro mainitsee myös poikkeuksellisen pitkästä suhteestaan Enzensbergerin runouteen. Olisi vaikea kuvitella Mausoleumille luontevampaa ja tarkemmin työhönsä suhtautuvaa suomentajaa, varsinaista sukulaissielua.

Mausoleumi palauttaa uskoani runoutta suurempaan runouteen. Pitkien ja proosamaisten tekstien massasta on vaikea valita esimerkkiä, mutta tarjoan tähän viimeiset säkeet runosta, joka ajoittuu ”quattrocentoon”, eli myöhäiseen keskiaikaan. Kuten arvaattekin, kyseessä on metallityömies ja keksijä Johann Gutenberg.

Gensfleish, vanha peilintekijä Mainzista,

saamamiesten velkoma, puolisokea, ei suitsutukselle

tuoksuen, vaan vernissalle ja noelle

haisten. Hän häipyi sulan metallin

höyryyn. Tämä tässä, musta

valkoisella paperilla, jäi jäljelle:

Keinotekoisen kirjoittamisen taito,

quattrocenton lyijyinen jälkimaku

Perjantairuno kysyy: Oletko ajatellut seurauksia?

by

10.5.2013

16:36

5 kommenttia artikkeliin Perjantairuno kysyy: Oletko ajatellut seurauksia?

Finlandiapalkinnot, Kirjoittamisen ideat, Kuvataiteilijat, Perjantairuno, Unohdettujen runojen klinikka

,

Perjantairuno hakee jälleen avartavaa otetta tekstille. Kontaktia myös itsensä ulkopuolelle. Olen ennekin väittänyt täällä kuvaa ja sanaa samaksi asiaksi. Ei niin, että ne korvaisivat toisensa, tai merkitsisivät kaikille samoja asioita.

Bo Carpelan julkaisi proosarunojen kokoelmansa Kleen taulun nimi 1999. (suom. Jaakko Anhava) Kirjassa on sata Kleen taulun nimeä, joille Carpelan on kirjoittanut oman tarinansa. Tekstit eivät ole kuvauksia tauluista, vaan nimien synnyttämiä assosiaatioita.

Kansikuva Paul Klee: Kaunis puutarhuri ( 1939)

”Taide ei kuvaa näkyväistä, vaan tekee näkyväksi”, Carpelan sanoo. Samat teemat toistuvat läpi kirjailijan tuotannon, tekeepä hän sitten runoa tai proosaa: ilmaan kohoavat ihmiset ja rakennukset, kokevan yksilön vahva eksistenssi ja meitä ympäröivä eloton todellisuus, jolla on oma tahto.

Prosaistina Carpelan on kahdesti Finlandialla palkittu. Minulle Alkutuuli (1993) ja Kesän varjot (2005) ovat pohjimmiltaan yksi ja sama kirja. Runoteoksia Carpelan ehti julkaista seitsemän. Lisäksi kolme valittujen runojen kokoelmaa.

Runoilijana Carpelan ei ole lukeutunut maailmaa muuttaviin suosikkeihini. Anti löytyy kielen visuaalisesta otteesta. Myös yksittäisistä runoista tai säkeistä vierähtelee vetoavia helmiä. Esimerkki runosta Ad Parnassum II: ”Lopulta ilma loppuu, kaikki loppuu, ei auta kuin astua tyhjään ilmaan Avun toivossa.”

Perjantairunoksi valitsin tekstin, joka on kuin Carpelanin kirjoittajanlaadun kiteytymä. Päin taivasta kohotaan taas. Valo, uni, äärettömyys, kysymykset vailla vastauksia… ja kukapa muukaan käyttäisi muutaman rivin tekstissä kymmenen kysymysmerkkiä?

Paul Klee: Red Balloon (1922)

Punainen ilmapallo

Mielesikö tekee leijailla? Monet perheenjäsenesi ovat jo kohonneet taivasta kohti ja kantautuneet suureen ilmavaan utuun. Enoni kahmaisi eräänä vappuna koko kimpun ilmapalloja ja katosi etelään päin, eikä hänestä koskaan sen koommin kuultu. Hän oli aivan vastanainut. Ja sinäkö uneksit punaisesta ilmapallosta? Oletko varma, ettei mielesi teekin pyydystää punaista kuuta? Siellä, kaupungin yllä, puunlehvästön yllä, sinä leijut, kuin unessa, ympyrämäisenä hehkuva uni keskellä pelkkiä suoria kulmia. Takanasi avaruuden tuolla puolen, tuo salaperäinen valo. Polttaako se sinut vai täyttääkö, niin että pian suunnattomassa hiljaisuudessa muutut aivan näkymättömäksi? Oletko ajatellut seurauksia? Taivasta, joka kuuttomana vapisee joka yö, kodittomana? Pimeyttä, joka lähtöäsi seuraa? Eikö riitä se maa, jolla seisot? Sitä et kai ole ajatellut? Että siellä ylhäällä on niin hiljaista? Niin, siellä on hiljaista. Jos kysyt jotakin, kukaan ei vastaa.

……………………………………………………..

Bo Carpelan ( 1926 – 2011)

Paul Klee (1879 – 1940) saksalais-sveitsiläinen taiteilija, jolla oli merkittävä vaikutus abstraktin kuvataiteen kehitykseen. Kirjan kansikuva: Kaunis puutarhuri (1939). Runon otsikkokuva Red Balloon (1922).

Kirjan ja ruusun päivä: Cervantes & Shakespeare

by

23.4.2013

13:14

Leave a comment on Kirjan ja ruusun päivä: Cervantes & Shakespeare

Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Maailmankirjallisuus, Sivistys

, , ,

Kirjan ja ruusun päivää on vietetty vuodesta 1925. Aluksi 7. lokakuuta, joka oli Miguel de Cervantesin syntymäpäivä 1547. Vuodesta 1930 lähtien on juhlittu 23. huhtikuuta, jolloin Cervantes ja William Shakespeare kuolivat, kummatkin vuonna 1616.

William Shakespeare, kuva sivustolta: Alluvium-journal.

Kirjallisuuden päivän vietto lähti leviämään Barcelonasta, Kataloniassa tuli tavaksi, että mies antaa naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan. Vuonna 1995 UNESCO julisti päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. Kirjoja juhlitaan ”vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina.”

Miguel Cervantes, kuva: Wikimedia Commons

Tuore 365 runon teokseni Babel ei väistä velvollisuuksiaan, vaan kirjasta löytyy runo kahden klassikkokirjailijan kunniaksi. Nykyhetkestä käydään yli neljänsadan vuoden takana ja päädytään lopulta kolmen vuoden päässä odottavaan tulevaisuuteen. Tässä teksti nro 84:

Kadonnutta hautaa

jäljitetään madridilaisesta nunnaluostarista,

jonka kolmensadan vuoden takaisessa remontissa

sekoittuivat vainajien luut –

Miguel C. halutaan viimein löytää.

Tutkijat kaipaavat vastauksia Don Quijoten luojan

elämää koskeviin arvoituksiin.

Oikeuslääkärit uskovat tunnistavansa C:n

joka haavoittui vasempaan käsivarteen

ja sai hakapyssystä rintakehäänsä

Lepanton meritaistelussa 1571.

Kirjailija joutui merirosvojen vangiksi ja orjaksi Algeriaan,

hän työskenteli veronkerääjänä ja vakoojana,

kuoli tietämän mukaan maksakirroosiin.

Kallon mallinnuksella voitaisiin viimein

rekonstruoida luotettavasti kirjailijan kasvot.

Niin C. palaisi itse oman kuolemansa

maailmanlaajuisiin juhliin yhdessä William S:n kanssa

vuonna 2016, jolloin kummankin kuolemasta

on kulunut neljäsataa vuotta.

…………………………………………………………….
(Julkaisin runon täällä jo reilu vuosi sitten, taisi olla sitä aikaa, kun viimeistelin sen Espanjassa.) Shakespearen kuva sivustolta Alluvium-journal, Cervantes: Wikimedia Commons.