”Mutta tätä te ette halua, te puhutte muista asioista”

Miten nopeasti voi reilu vuosi vierähtää! Siirsin työhuoneeni Pyynikin Trikoon luoteissiipeen viime vuoden maaliskuussa. Entisen työtilani rakennukseen saneerataan luksusasuntoja. Ennen pitkää tulee lähtö tästäkin. Miten käy vielä täällä työskentelevien mikroyrittäjien: käsityöläisten, taitelijoiden ja kaikkien muiden itsensä työllistäjien. 

Lähikäytävillä työskentelee muun muassa arkkitehti, valokuvaaja, sarjakuvataiteilija, design-keraamikko, kirjankuvittaja, kuvataitelijoita ja graafikoita. Kaikki alansa huipputekijöitä valtakunnallisesti – jopa kansainvälisestä kulmasta katsottuna.

Näyttää siltä, että saneerattuihin tiloihin ei ole yksittäisillä pienyrittäjillä asiaa. Todennäköisesti ainoa vaihtoehto olisi perustaa osuuskunta tai yhtiö, joka vastaisi omistajalle suuremmasta kokonaisuudesta.

En tiedä mikä olisi ratkaisu. Sen tiedän, että uusi ja kasvava versoo ensin pienestä. Ja että kulttuurisesti yhdenkin henkilön panos voi olla maailmanluokan juttu. Nähtäväksi jää mistä kaikki vuokralaiset työtilansa löytävät – ja muodostuuko tämänkaltaista luovaa yhteisöä enää.

Signeerasin tuoreen kirjani Viggo Wallensköldille (vuoden nuori taitelija 2005, sekä kirjailija). Hän toi minulle maalauksensa, jonka taakse on omistuksen lisäksi merkitty: Jouluhapero, Russula Tannenbaumi. Trednekolymskin yliopiston kokoelma. Öljymaalaus 63 x 54. Tarkastanut Viggo Wallensköld 2016. Nyt taulu on ripustettu meidän makkariin.

Kuva- ja sarjakuvataiteilija Tommi Musturi (Puupäähattu-palkinto 2011) signeerasi minulle hienon kirjansa Suurin piirtein Samuel. Ilmestymisvuonnaan 2016 se julkaistiin yhdeksässä massa, seuraavana vuonna myös Yhdysvalloissa.

Pointti on tämä: ”toimistohotelleja” piisaa ja lisää tulee. Luovat yhteisöt ja yksilöt tarvitsevat omanlaisiaan tiloja. Niiden ei tarvitse olla steriileiksi sliipattuja. Kohtuuhintaisia kyllä.

Picassonkin ihailema, itseoppinut taiteilija Niko Pirosmani piti Georgian taideyhdistyksen kokouksessa vuonna 1916 puheen. ”Se mitä tarvitsemme veljet, on tämä: keskelle kaupunkia, jokaisen tavoitettavaksi, meidän pitäisi rakentaa puinen talo, missä kokoontua. Meidän tulisi ostaa suuri pöytä ja suuri samovaari, juoda paljon teetä ja puhua maalaamisesta ja taiteesta. Mutta tätä te ette halua, te puhutte muista asioista.”

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Viggo Vallensköld ja Stroganoff

2. Ville Andersson, Vuoden nuori taiteilija 2015

………………………………

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan

Hankin kolmekymmentä vuotta sitten käytetyn perämoottorin: Yamaha 4 hv. Kalaan lähtiessä nakkaan se auton perään, periltä löytyy aina vuokravene. Vanha kone käy edelleen, kun tuntee sen oikut. Hankin myös tuoreen bensiinin ja ostin uuden tulpan. Käytiin Pyhäjärvellä testaamassa ennen viikonlopun merireissua – kolmannella käyntiin!

Perjantaiaamuna suunnataan taas Uuteenkaupunkiin, Ihalan saaristomaisemiin. Koetetaan pilkkejä siltojen suluilta, heitellään saarten sivuissa ja luotojen kupeissa lippaa, lusikkaa, jigiä, spinneriä ja vaappua.

Olen tämän ennenkin sanonut: en halua mahdollisimman suurta saalista. Reilun vaaksan mittaisista ahvenista saa parhaat paistofileet. Hauki saisi olla kilosta kahteen. Jotkut väittävät ison hauen makua puiseksi. Vika on kokissa. Kun fileet marinoi muutaman tunnin tuorepuristetussa sitruunassa ja oliiviöljyssä, kyllä kelpaa grillata tai jauhaa ja maustaa pihvitaikinaksi. Suuren hauen karttaminen selviää runostani, jonka olen tällä aiemminkin jakanut. (Elämän tarkoitus, Like 2002).

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava

ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa

kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Chigozie Obioman romaani Kalamiehet

2. Kalamiehiä ja maailmankirjallisuutta

………………………………

Tehokkain yhteiskunnallinen psyykkisen turruttamisen keino?

Luin eilen Kirkko ja kaupunki -lehden linkistä artikkelin: ”Arkkipiispa Luoma teki pesäeroa jyrkkään nationalismiin – hyvinvointimme ei voi perustua eristäytymiseen ja viholliskuviin”. Myös tämänpäiväinen Hesari referoi otteita kirkolliskokouksen avajaispuheesta.

Arkkipiispa Tapio Luoma, Kirkko ja kaupunki -lehti

Hyvää ja rakentavaa ajattelua. Selkeä ja napakka kannanotto – jatkoon ja jakoon. Itse olen kirkosta eronnut. Ehkä juttu kolahti juuri siksi. Artikkeli nosti mieleeni myös Norman Mailerin ironisen kommentin nationalismista. Lainaan sen jutun loppuun. Ensin muutama ote arkkipiispan puheesta.

”Luoma pohti poliittista murrosta Euroopassa ja sitä, miten erottaa myönteinen ja ongelmallinen nationalismi. Hän korosti suomalaisten kuuluneen aina Eurooppaan ja kehotti rakentamaan tulevaisuutta muiden kansojen ja maiden kanssa.

Kuva: Euronews.com

Luoma myös päivitti käsitteet koti, uskonto ja isänmaa tuoreella tavalla. Hän tarkasteli puheessaan ’kotia, uskontoa ja isänmaata’ erillisinä käsitteinä ohi niiden synnyttämien perinteisten mielikuvien. Hän pyrki niiden avulla pohtimaan, miten tukea myönteistä kansallisuusajattelua. Pulmallinen kansallismielisyys katsoo tulevaisuuden sijasta menneisyyteen – ja usein vieläpä sellaiseen menneisyyteen, jota ei koskaan ollut. Se hellii romanttista käsitystä ajasta, joka edustaa kansakunnan kadotettua suuruutta ja kunniaa.

Kodin, uskonnon ja isänmaan hyvinvointi ei voi perustua eristäytymiseen, kaunaan, viholliskuviin tai oman erinomaisuuden korostamiseen muiden ihmisten, muiden kansanryhmien tai muiden kansakuntien kustannuksella. Koti, uskonto ja isänmaa on tarkoitettu vuorovaikutukseen muiden kotien, uskontojen ja isänmaiden kanssa.

Hyvä isänmaa arvostaa isien ja äitien työtä ja saavutuksia, mutta tekee sen halveksimatta muita, jotka hekin toivovat lastensa parasta, totesi Luoma. Kun Euroopan Unioni perustettiin, perustajien mielessä olivat kahden suursodan kipeät muistot ja ajatus, ettei tapahtunut saisi koskaan enää toistua.”

Päivitin blogiin taannoin arvioni Norman Mailerin romaanista Adolfin linna. En noteerannut lukuelämystä kovin korkealle, mutta muutama helmi kirjasta vierähti. Sivun 519 ajatus vaikuttaa itsestään selvältä. Juuri siksi… ja erityisesti jälkimmäinen kappale kannattaa lukea yhä uudelleen.

”Kun on tullut kuoleman työnjohtajaksi, jolla on valta likvidoida joukoittain ihmisiä, tarvitsee myös hyvin kovan kuoren minälleen, jotta ei kokisi syvää kauhua siitä hinnasta, mitä tämä vaatii sielulta. Useimmat sodan aikana menestyksekkäiksi johtajiksi tulleet valtiomiehet ovat jo valmiiksi nousseet tällaisiin korkeuksiin. He ovat saavuttaneet kyvyn olla menettämättä yöuniaan toisen puolen ihmisuhrien vuoksi.

Heillä on nyt hallussaan tehokkain yhteiskunnallinen psyykkisen turruttamisen keino – isänmaallisuus! Se on yhä luotettavin massojen johdattamisen väline, vaikkakin sen saattaa vielä joskus korvata ilmoituksellinen uskonto. Rakastamme fundamentalisteja. Heidän uskonsa tarjoaa meille kaiken mahdollisen lupauksen siitä, että se saattaa kehittyä lopullisen joukkotuhon aseeksi.”

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Massamurhaaja Breivik

2. Paholaisen kätyri: koko päivitys Mailerin romaanista

……………………………..

Kirjailijan kolmenkymmenen vuoden kaari – ja vaimon kuolema

Blogi päivittää Perjantairunolla, jopa kahdella. Ensi viikolla jatketaan aivan muilla aiheilla. Sattui nimittäin näin: luin Seppo Järvisen runokokoelman Yhden ainoan elämän olit kanssani (Palladium Kirjat 2018). Piti kaivaa hyllystä pariksi Järvisen Talvikirjeitä (Otava 1989). Minulla on aina useampi kirja luvussa yhtä aikaa. Nyt kiinnosti liki kolmenkymmen vuoden kaari näiden kahden teoksen välillä.

Seppo Järvinen (s.1936) on julkaissut proosaa ja runoa, lastenkirjan, kuunnelmia, esseitä, matkakirjoja, artikkeleita ja toiminut kriitikkona. Bibliografiaan on ehtinyt kertyä 17 julkaisua. 

Edellisessä elämässäni kävi näin: aloin kiinnostua runoudesta ja Talvikirjeet osuivat lukulistalleni. Tankkasin tekstejä kerta toisensa jälkeen. Päätin hakea oppia omaan kirjoittamiseeni, pääsin Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakoulutukseen ja jatkoksi kulttuuriministeriön rahoittamalle stipendikurssille, jossa opetti kaksi Hesarin kriitikkoa.

Talvikirjeissä minua viehätti proosa- ja säerunojen limittäminen. Rivitetyissä teksteissä kolahti ”elämän sietämätön keveys”, joka nostaa pintaan olemisen kipupisteitä ja arkisten tapahtumien havainnointia tuoreista näkökulmista. Proosarunoihin kiteytyy viistoa huumoria ja tarinallisuudessaan ne kävisivät tiukoista novelleista:

”Putoan keväthölseisiin jäihin, vain karvahattu jää kellumaan tapahtuman merkiksi. Vesi on tummaa, soilta karannutta muraa. Pintaan pulpahtaessani minulla on yhä oikeassa kädessäni raskas asiakirjasalkku täynnä yleisen kirjaston kirjoja. Päätän pelastaa ainakin kirjat ja niin hivuttaudun avannon reunalle ja kiemurtelen kohti rantaa kuin teeveestä tuttu pelle. Toisessa kädessä rotannahkalakki ja toisessa isävainaan salkku. Kun pääsen rantaan, kiven takaa nousee harvahampainen mies. Hän esittelee itsensä Uimaharjusta kotoisin olevaksi vaihdemieheksi ja kertoo että olen kolmas samana aamuna jäihin vajonnut henkilö. Toverillisesti hän tarjoaa minulle raivoraittiille pitkän siivun Gambinaa molemmille jaloille. Ajattelen että töihin tuskin tänään kannattaa enää mennä. Lompakosta poimimiani märkiä seteleitä vaihdemies ei suostu millään ottamaan. Ajattelen että muistan hänet kauan.”

Seppo Järvinen. Kuva: Järviseutu -lehti 19.4.2019

Uusi kokoelma tekee tiliä vaimon kuolemasta – 43 sivusta kehkeytyy tarinan kaari. Pohjattomasta surusta noustaan hitaasti pintaan ja päästään kiinni elämän syviin kysymyksiin: ”Aseeni mykän Jumalan edessä on rukous. / Ei hän ole lausuntoautomaatti, ei maailmankaikkeuden konsultti. Hän on ja ei ole.” Lopulta ollaan elämän jatkuvuuden äärellä, jota myös kirpeä huumori ryydittää.

Terapeutilla

Ajatelkaa, miten mahdottoman suuri määrä

mukavia asioita on elämässä.

En muista ainoatakaan.

Montako sormea on ihmisellä?

Yhdeksän. Ryssä Nikolailta ammuttiin

peukalo hänen antautuessaan.

Minä vuonna vaimonne syntyi?

En muista. Hän kuoli kolme vuotta sitten.

Suomen kielen kaunein sana

jota kukaan muu ei tiedä?

Lipstikka.

Mitä inhoatte?

Lidlin Suddendly Madame Glamour hajuvettä jolta haisette.

Mitä iilimato tuo mieleenne?

Verijuotikkaan joka imee asiakkaan tunteet vartissa.

Suosittelen päiväkirjan pitämistä,

sanoo terapeutti.

Se oli sitten tässä.

120 euroa.

Onni on metritavaraa

elämän basaarissa.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Mitä Nobelisti haluaa sanoa?

2. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

……………………………..

Paavi Benedictus Amurin krouvissa plus pääsiäisruno

Uusi käsikirjoitus jatkuu rivi riviltä. Tänään on tutkittu ”Jumalan rottweileria”, paavi Benedictus kuudettatoista (Joseph Alois Ratzinger), joka piti rock-musiikkia uskonnonvastaisuuden välineenä ja syrji seksuaalivähemmistöjä. Benedictus, Kristuksen käskynhaltija maan päällä, erosi virastaan helmikuussa 2013. Kuvittelin nähneeni hänet Amurin krouvissa viime viikonloppuna – mutta saattaa olla, että erehdyin.

Näytön kulmasta pilkottaa Edward Hopperin työ Office in a Small City (1953)

Katolisissa maissa pääsiäinen on joulua suurempi juhla. ”Settimana Santa” jatkuu kulkueiden ja messujen humussa koko viikon. Paikalla on oltu, ja kuvaan pitkäperjantain vaikuttavan kärsimyskulkueen tuoreessa romaanissani Yllämme kaartuva taivas (s. 296). Tämän viikon perjantaina ollaan jo Uudenkaupungin Ihalassa ja kokeillaan kalaonnea merellä.

Pääsiäisen runo tulee (jälleen) kokoelmastani Babel. Sen 365 tekstin rihmastosta löytyy ”kaikki mahdollinen” ja maailmantilanteen päivitys. Runoissa 192 ja 194 mennään draamalla, rakkaudella ja pääsiäispyhien musiikilla. 

Lasimaalaus Akseli Gallen-Kallela, Hvitträskin museo

Kolme Jeesusta nostaa Maljan Bachille

Taivasten valtakunnan edustajien äänialoissa on eroa,

Matteus-passion Jeesus on kirjoitettu muita korkeammaksi.

Evankelistan roolia säestää basso continuo ja sello,

mutta Jeesuksen taustalla soivat viulut:

Bach on antanut jousilla Jeesukselle sädekehän.

”Kukapa pystyisi esittämään Jeesusta täydellisesti,

hän on hahmona lyhytsanainen – kaiken yläpuolella.

On etsittävä tunnetilaa, jossa Jeesus on niin suvereeni

ettei hänen tarvitse todistella sanojaan.”

Johannes-passion Jeesus on bassobaritoni,

ristillä laulajan on pidäteltävä liikutustaan – jännitteen

on kestettävä vaativimpaan repliikkiin saakka:

”Se on täytetty.”

………………….

Musiikki saa joidenkin elämän syttymään

avaa suuren selvittämättömän rakkauden,

kykenee vaihtamaan Bachin ja Händelin

Jumalan ja hänen poikansa paikalle, kuulemaan

lumihuiput ja orjantappurapensaan liekkien kielen,

näkemään pimeässä, uskomaan ikuiseen elämään

taivaan ja maan yhteyteen – he ovat hartauden vallassa

eivät pelkää pyöveleitä, heidän uskonsa ei horju

he saattavat syleillä ja yhtyä enkelten kanssa.

Niin yksinkertaista on antautua

jos jumalista tulee hyvän päivän tuttuja.

……………………………..

EKSTRALINKIT

1. Tarvitsetteko kompassiksi sydämeni 

2. Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

3. Pääsiäisen tarkoitus

……………………………..

Palautetta kirjastani: ”Kerron vaan sinulle, mikä tökkii kristillisen maan tavallista lukijaa”

Päivitysväli pääsi venähtämään. Vielä pari kirjakeikkaa niin päästään ”normaalimpaan” rytmiin. Yllämme kaartuvan taivaan lehtikritiikit ovat lämmittäneet. Netti- ja sos-median palautteet olleet pääosin positiivisia, postikortit poikkeuksetta. Henk.koht. viestit ovat olleet kannustavia, mutta sähköpostiin tulee tiukkaakin palautetta ja opastusta kirjailijalle:

”Mikä minua on ihmetyttänyt monissa kirjoissasi, on uskonnon sanaston käyttö. En ole löytänyt sille pointtia. Oikeastaan olen todennut usein, että se on turhaa ja oudosti tulkittua, kun suomalaisilla luterilaisuus on osa kulttuuria ja myös yleinen tietämys kristillisestä opista on yhteistä.

Kirjoitan tämän siksi, että jos / kun käytät uskonnon käsitteitä, käyttäisit niitä vain silloin kun niillä on merkitystä sisällön kannalta. Suomalainen lukija on sisäistänyt luterilaisuuden äidinmaidossa ja turhaan horjutat uskottavuutta käyttämällä ”väärin tulkittuna” niin latautuneita käsitteitä.”

Pitkän viestin lopuksi päästään aivan ydinkysymyksen äärelle: ”Kerron vaan sinulle, mikä tökkii kristillisen maan tavallista lukijaa (ja tutkijasielua). Ja toisaalta kun olet taitava kirjoittaja, miksi otat itseäsi rasittaen niin vaikeita teemoja.” 

Nämä ovat ilahduttavia kommentteja. Täydellisestä yhteisymmärryksestä ei synny kyseenalaistamista tai keskustelua. Lukija ilmoittaa ettei pystynyt lukemaan koko kirjaa, mutta hänen pitkä palautteensa herättää itselleni ajatuksia ja aihioita tulevan käsiksen kannalta. 

Olen jo keskustellut Jehovantodistajien kanssa, istunut helluntaiseurakunnan ja vapaakirkon kokouksissa, tilannut materiaalia yhdistykseltä Aabrahamin pyhät lapset, kutsunut kotiini Sisaret Hollingsworthin ja Wattsin – he jättivät lähtiessään Mormonin kirjan. Luvun alla on myös Islamilaisen valtion historia, strategia ja tuomiopäivän visio. Tao – taivaallinen tie on luettu, Mytologia: jumalia, sankareita ja myyttejä, odottaa vuoroaan. Kirjoittamisen edessä lukulista lisääntyy samaa tahtia.

”Miksi otat itseäsi rasittaen niin vaikeita teemoja.” Juuri tämän kysymyksen vuoksi aikanaan halusin kirjailijaksi. Uteliaisuus, oppiminen ja uuden hakeminen on elämän suola ja sokeri. Mahdottomuuden vaatimus on ainoa minkä vuoksi kannattaa kirjoittaa. Tätä duunia voi tehdä kuoleman kynnykselle saakka – ehkä siitä ylikin.

Linkit Areenan Aamu-tv:n haastatteluun, Radio Yle 1 Luomiskertomukseen ja Hesarin kritiikkiin:

1. Aamun kirja, Kaisa Pulakka haastattelee: YLE TV 1

2. Luomiskertomus: Haastattelu, Radio Yle 1

3. HS: ”Kirjailijantyön tiivistymä, vetävä mutta syvä”

……………………………………………………..

Päässäni puhuu Pikku apulainen

Blogin päivitysjonoon on kertynyt ruuhkaa, mutta sen purkaminen vaatisi kirjoihin perehtymistä ja muistiinpanoja. Nyt ei vaan jaksa. Huomiseksi on luvattu kaunista keliä, joten taitaa tulla vapaapäivä. Ehkä pilkkiavannon äärellä.

Hyvät uutiset uupumuksen hetkillä: tuoreen romaanini Yllämme kaartuva taivas hieno arvio viime sunnuntain Hesarissa ja Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä ylimääräinen taiteilijaeläke. Tunnustus merkitsee minulle työtä ja keskittymistä kirjoittamiseen.

Kuvassa on Tommi Musturin sarjakuvahahmo Samuel. Hankin signeeratun serigrafian häneltä muutama päivä sitten. Tommin työhuone on Pyynikin punatiilitehtaan samalla käytävällä kuin omani. Palaan myöhemmin kansainvälisen tason taiteilijan töihin.

Kuvassa viehättää erityisesti Samuelin olkapäällä istuva hahmo. Siinä on syvyyttä monin tavoin. Mieleen nousevat lapsuuden Aku Ankat, Pelle Peloton ja hänen Pikku apulaisensa. 

Lisäksi minulla on ollut aina ”outo” mielikuva: jossain kalloni takakomerossa istuu pieni poika. Tiukan paikan tullen hän tekee hommat puolestani – herättää vaikka keskellä yötä ja antaa ratkaisun eväät. Joku saattaisi sanoa tätä alitajunnaksi. Minua helpottaa, että voin joskus kertoa muillekin, ettei ”poika” ole koskaan laistanut hommistaan.

Reilut kaksikymmentä vuotta on vierähtänyt kirjailijan duuneissa ja niihin liittyvissä oheistöissä. Tuikataan lopuksi proosaruno esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus (Like 1998). Löysin tämän vuodenajan tekstin, joka kurottaa kauemmas – lapsuuden lähteille saakka.

”Poika laski puukon portaille ja kaivoi taskustaan ahvenen. Se oli santainen ja jäykkä kuin voikukan juuri ja silmiä peitti nahkea kalvo. Kala oli ongittu rannan sulasta, sillä jäälle ei enää ollut menemistä kuin mustalla sekarotuisella, joka oli napannut kiveltä hänen hiestyneen karvalakkinsa. Takaisin se ei sitä tuonut edes itkemällä. Mustan pellon selässä hehkuivat viimeiset lumivanat, kun se hengitti routaisen maan sisään ja sulatti elämää itselleen. Poika lähti juoksemaan ohi puiden, joiden juurissa silmujen sytytyslanka paloi jo. Hengästyneenä, yhä eteenpäin hän jatkoi kuraista tietä, joka toisesta päästään suli messinkiseen taivaanrantaan.”

……………………………..

Ekstralinkit

1. Entä jos romaanin valmistuminen kestää kymmenen vuotta?

2. Mikä on romaanissa tarinaa tärkeämpää?

…………………………….

Vapauttava viesti ihmiskunnalle!

Otsikko Hesarissa torstaina 21.3.2019: ”Isis tappaa tryffelinetsijöitä Irakin aavikolla” Neljännessivun juttu kertoo Isisin taistelijoiden rippeistä, jotka kiertelevät Irakin aavikoilla ja sieppaavat ihmisiä: ”Yleensä sunnimuslimeilta vaaditaan lunnaita, ja sitten heidät vapautetaan. Shiiat tapetaan. Isis pitää shiiamuslimeita vääräuskoisena.”

Kuva sivuilta: Tekniikka & Talous.

Päivityksessäni ei ole uskontojen vastakkainasettelua. Uutinen toisaalla arvioi, että joka viideskymmenes katolisen kirkon pappi on pedofiili. Kristinuskon historia on verinen, nykyään Raamatun ”oppien” nimissä harjoitetaan myös henkistä väkivaltaa ja eriarvoistamista. Kyllä ihminen tietää mikä on Jumalan tahto ja tarkoitus. 

Keräilen taas sekalaisia lehtileikkeitä uuden romaanikäsiksen lähteiksi. On luettava myös faktaa, fiktiota ja… runoa. Myös koko sen ajan kun kirjoitan – kuinka kauan siihen sitten kuluukin. Perusidea säilyy, mutta itse tarina voi kehiä mukaansa ennalta arvaamattomia asioita.

Työhuoneen hyllyssä on Walt Whitmanin (1819 -1892) Valitut runot Markus Jääskeläisen suomentamana ja Sammakon vuonna 2007 julkaisemana. Whitmania on helppo pitää yhtenä historian suurimmista humanisteista. Hän kirjoitti ajatuksensa ja manifestinsa runoiksi. Esikoisteostaan Leaves of Grass, hän laajensi ja täydensi ja julkaisi siitä yhä uusia versioita kuolemaansa saakka: ”Kirjoitan tätä jotta tavoittaisin sinut / joka luet tätä sadan, monen sadan vuoden päästä, / sinut joka et ole vielä syntynyt.”

Kuva: Library of Congress

Whitmanin teos on ylistyslaulu yksilölle, vapaudelle ja tasa-arvolle. Kaikki nostetaan yhtä arvokkaiksi riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä tai uskonnosta, iästä tai ulkonäöstä. Riveiltä huokuu rajaton kiinnostus ja kiitollisuus itse elämään.

Olen kirjoittanut tänne ennenkin Whitmanista ja hänen vaikutuksestaan maailmankirjallisuuteen. Miksi nostan hänet blogiin uudelleen? Koska hänellä on vastaus Jumalan olemuksesta koko ihmiskunnalle. Näin simppeliä on yhteisen ymmärryksen ja rauhan saavuttaminen. Säkeet valittujen runojen tekstistä nro 48.

”Olen sanonut ettei sielu ole enemmän kuin ruumis / ja olen sanonut ettei ruumis ole enemmän kuin sielu / eikä mikään, ei edes Jumala ole suurempi kuin oma itse, / ja hän joka kävelee kilometrinkään ilman myötätuntoa kävelee / kohti hautaansa käärinliinat yllään /…/ ja sanon kaikille miehille ja naisille: seiskää rauha sielussanne / vakaasti miljoonien maailmankaikkeuksien edessä.

Ja ihmiskunnalle sanon: älä ole utelias Jumalan suhteen. / Sillä minä joka olen utelias kaikesta en ole utelias Jumalasta. / (Minkään pituinen lista määritelmiä ei voisi ilmaista millainen rauha / minulla on Jumalan ja kuoleman suhteen.)

Minä kuulen ja näen Jumalan jokaisessa esineessä mutta en ymmärrä / Häntä vähimmässäkään määrin, / enkä käsitä kuka voisi olla ihmeellisempi / kuin minä itse.

Miksi haluaisin nähdä Jumalan mieluummin kuin tämän päivän? / Näen jotain Jumalasta kaikkina vuorokauden tunteina ja joka hetki / näen Jumalan miesten ja naisten kasvoissa ja omissa kasvoissani / kun katson peiliin, / löydän kadulta Jumalan jättämiä kirjeitä ja kaikissa / on allekirjoituksena Jumalan nimi / mutta jätän ne paikoilleen koska tiedän / että minne tahansa menenkin / löydän niitä jatkuvasti.”

……………………………..

Ekstralinkit

1. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa

2. Terrence Malickin vastaus Jumalalle

……………………………..

Tunnustusten ja depiksen cocktail – pieni breikki on tarpeen

Viikon päivitys viskaa runon. Nyt ei jaksa pidempään perehtyä. Pyynikin työhuoneella tänäänkin. Matkalta nappasin kolme harmaan päivän kuvaa ja raapaisin niihin muutaman rivin tekstin. 

Taiteenedistämiskeskuksen sivuilla on tänään julkistettuna valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen saajat. Olen yksi viidestä kirjailijasta. ”Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana.” Olen otettu ja iloinen, mutta pystyn palaamaan tähän perusteellisemmin vasta tuonnempana.

Yöpöydällä jo luettu Ian Mc Ewan. En nosta kirjaa tänne, olen käsitellyt brittikirjailijan tuotantoa jo aiemmin. (linkki lopussa) Thomas Bernhardia sen sijaan on analysoitava myöhemmin. Pari teosta on luettuna aiemmin, mutta nyt suomennetun esikoisteoksen omaksuminen on poikkeuksellisen hidasta – etten sanoisi haastavaa.

Koneella odottaa pari uutta käsikirjoitusta, mutta niiden kanssa eteneminen on toivottoman hidasta. Taidan olla loman, tai vähintään pienen breikin tarpeessa. Päivän terveiset edesmenneen urheilutoimittaja Voitto Liukkosen sanoin: ”Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.”

LUONTOLYRIIKKAA

Sulavesien kavala kevät

putoaa pilvistä varisparven pilkka

löytyy loskan alta saasta silkka

maa paljastaa talven tulosteet

kun kirurgi aurinko viiltää esiin ulosteet

mädänneistä lehdistä nousee haju raudan

sekä ruumista syöneen haudan

eikä kukaan kaltaiseni pääse pakoon

kaikki kaatuu ennen pitkää lakoon ja

minkä kuolemassaan tiedät maata suudelleen

syntyy aina uudelleen

……………………………..

Ekstralinkit

1. Ian McEwan ja uskottavuuden illuusio

2. Päivitys yhdeksän vuoden takaa: ”suosikkirunoilijani” Sirkka Turkka

……………………………..

Päiväkirjastani: Tarkovski, Nalle Puh ja Nasu

Monet meistä pitävät päiväkirjaa. Jotkut hyvinkin ahkerasti. Muutama päivä sitten aihe kimmautti sos-mediassa pitkän keskusteluketjun. Kuvassa oli 39 päiväkirjaa säntillisesti järjestettynä ja numeroituna. Omani olen säännönmukaisesti hävittänyt niin tyystin, että jäljellä on vain vuoden 2001 kirja. Liki 400-sivuinen, kilon painoinen, kovakantinen jötkäle.

Kurkkasin mitä olen tasan kahdeksantoista vuotta sitten kirjoittanut. Nappaan päivän merkinnöistä tähän muutaman rivin. Ehkä vastakkaiset maailmat ottavat kipinää toisistaan.

”Kaikki vaatii tietoa, perehtymisen vaivaa. Intuitiota ja intoa. Ethän voi unelmoida asiasta, johon mielikuvituksesi ei riitä. Niin moni asia jää kokemisen ja järjen ulottumattomiin – mutta ne ovat. Andrei Tarkovsin Martyrologia Päiväkirjat 1970–1981 luettu loppuun eilen. Sivut tuli käänneltyä koirankorville ja ahkerasti alleviivailtua. Tarkovski sanoo: Tulevaisuudessa ihminen tulee tekemään suurimmat löytönsä ajan ulottuvuudesta.”

Samana päivänä olen pohtinut myös runon orgaanisen kasvun periaatetta puiden tapaan. Ja liimannut viereen muutaman tekstirivin rivin leikkeen Milnen Nalle Puhista.

”Tuuli oli vastassa ja Nasun korvat liehuivat päässä kuin liput kun hän ponnisteli eteenpäin, ja tuntui, että oli kulunut monta tuntia ennen kuin hän sai korvansa Puolen Hehtaarin Metsän suojaan ja ne nousivat taas pystyyn kuuntelemaan hieman hermostuneesti myrskyn ulvontaa puiden latvoissa.

– Ajatteles, jos joku puu kaatuisi kun olemme sen alla!

– Ajatteles jos ei kaadu, sanoi Puh pitkään harkittuaan.”

Päivän postaus on tänään lyhyt. Blogin aiemmista ekstralinkeistä löydät painavampaa asiaa päiväkirjoista.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Tarkovski – rivejä neron päiväkirjasta

2. Hitler ja Etty Hillesumin päiväkirja

……………………………..