Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

MITÄ TÄNÄÄN LUETTAISIIN?

30.6.2009

20:47

3 kommenttia artikkeliin MITÄ TÄNÄÄN LUETTAISIIN?

Ennalta arvattavien asioiden vuodenkierto lehdistössä alkaa näin: jo ennen uutta vuotta päivälehtien takasivut täyttyvät tapaninpäivän ”Kinkunsulatustanssien” ilmoituksista. Heti perään ammutaan täyslaidallinen ”lööppilaihduttajien” reseptivinkkejä.

Kun aurinko sulattaa lumeen ensimmäisen pienen pälven, alkaa painonpudotuksen loppukiri: ”Vielä ehdit bikinikuntoon kesäksi”. Ja kevään kunniaksi lehtien yleisönosastot täyttyvät koiranpaskojen paheksujista. Tätä tilkitään tasaisin välein valituksilla yhä pahenevasta Suomen kielen rappiotilasta.

Päivän pidentyessä pakollinen jutun aihe koskee ”mediatuttujen” henkilöiden lomalukemisia. Usean varma vastaus kuuluu, että kesällä tarvitaan kevyttä ja helposti sulavaa. Siis dekkareita.

Ystävät hyvät, tehdään vaihtokauppa. Suositelkaa minulle hyviä dekkareita. Uskon vielä vilpittömästi, että niitäkin on. Mankellin Kennedyn aivot luin loppuun väkisin. Samoin Håkan Nesserin Ewa Morenon jutun. Keskenheitettyjen lista on pitkä. Yhtään Liza Marklundia en ole päässyt alkua pidemmälle.

Ei auta vaikka kirja olisi vain etäisesti sukua dekkarille. Ruiz Zafón Carlosin tekele, Tuulen varjo, saa levätä rauhassa. Kaduttaa, että uhrasin aikaani yli puolen välin. Umberto Econ Ruusun nimi oli ennalta arvattavuudessaan kliseisen lattea. Da Vinci -koodi sai luovutusvoiton.

alice-munro

Mitä itse suosittelen? Kanadalainen novellisti Alice Munro palkittiin askettäin kansainvälisellä Bookerilla. Kolme syytä lukusuositukseen:

1. Korvataan keveys lyhyydellä, mutta ei oteta painoa pois. Novellisti tekee niin syvältäkäyviä tarinoita, että harva romaanikirjailija yltää samaan.

2. Suoraan palkintoraadin perusteluista: ”Alice Munron lukeminen tarkoittaa, että joka kerta oppii jotain sellaista mitä ei ole aikaisemmin ajatellut.”

3. Munro käyttää monikerroksista kieltä, jonka vivahteet kääntäjä Kristiina Rikman tavoittaa hienosti.

Eipä silti, en ole itsekään lukenut Munron kaikkia käännettyjä kokoelmia. Kyllä ne aikanaan antikvariaateista vastaan tulevat.

Muutaman päivän takaisessa Hesarissa kesän lukukysymystä oli laajennettu: ”Mikä on kesän paras kulttuuritapahtuma?” Pidin Anja Snelmanin vastauksesta. Omenapuita lukuunottamatta hetki on aina helposti käsillä. Kirjan voi kukin valita makunsa mukaan.

”Kesän ehdottomasti paras kulttuuritapahtuma on kiireetön hetki kahden omenapuun väliin viritetyssä riippukeinussa, kirja kädessä.”

PETER PAN ELÄÄ!

by Juha Siro

27.6.2009

16:55

KORSKEETA KULTTUURIA – JA VÄHÄN VAATIMATTOMAMPAA

by Juha Siro

25.6.2009

21:39

1 kommentti artikkeliin KORSKEETA KULTTUURIA – JA VÄHÄN VAATIMATTOMAMPAA

Kirjallisuus, Kulttuuri

Kulttuuritapahtumat

Kun maailmantähti karauttaa kiertueelle, pitää lastata ensin neljätoista rekkaa. Konserttia edeltävänä aamuna itse Artisti nousee yksityissuihkariinsa. Ja mikäs siinä. Väkeä virtaa stadionin täydeltä ja kuulijat ostavat omat pilettinsä.

P o r i J a z z 1 9 7 9 : muistan hämärästi leirintäalueen vankkuriteltan ja Kirjurinloudon loputtoman liejun. Kun se alkoi tunkea kenkiin, me sateessa uitetut koirat nousimme lautapenkeille seisomaan ja taputimme tahdissa B. B. Kingille.

V u o nn a 2 0 0 9 Pori Jazz tarjoaa Tähtipassia. ”Se on täydellinen yhden vuorokauden kulkukortti vieraille, jotka haluavat kokea mahdollisimman paljon samana päivänä – isännän kera tai itsekseen.” Passilla pääsee kaikkiin konserttipaikkoihin yhden päivän ja yön aikana. Siihen kuuluu myös tervetulotilaisuus ja päivällinen Vip-kylässä. ”Huom. Ruokajuomat eivät sisälly hintaan.” Passin hinta: 340 eur./hlö.

Kulttuurillakin on taipumus paisua ja pönäköityä. Hyvin monella asialla ja organisaatiolla on. Ei minua enää Poriin saa. Parhaita muistoja ei kannata pilata.

Toisenlaisiakin elämyksiä on. Isoja rahoja jaettaessa saattaa kulttuuriyhdistyksille kierähtää pöydältä muutama kolikko. Lisäksi tarvitaan ihmisiä, jotka junailevat tilaisuuksia silkasta sydämen ilosta ja innostuksesta asiaan.

Edellisessä postauksessa mainitsemani kesäyön Suisto-runoklubi Hämeenlinnassa täytti monia odotuksia. Siitä päätellen, että väkeä saapui paikkalle niin, että sisätilojen täytyttyä ulkoa sai lopulta vain seisomapaikkoja.

suisto-klubi-24609

Runoilija ja kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen juonsi illan. Johanna Venho luki tekstiä uusimmasta kokoelmastaan Tässä on valo. Luin otteen elokuussa julkaistavasta kirjastani ja Kari Aronpuro esitti intensiiviset Kavafisin ja Borgesin teksteihin kirjoittamansa pastissirunot. Larin Köysti -seura toi terveisensä ja illan päätti Janne Laurilan lyyrinen kitara.

Jos jotain ymmärrän, tunnelma oli nautittava. Illan hinta yleisölle 0 euroa. Mutta huomattava on, että täälläkin kuulijat saivat itse maksaa juomansa.

MIESKALENTERI

by Juha Siro

18.6.2009

19:28

1 kommentti artikkeliin MIESKALENTERI

Kirjallisuus, Kulttuuri

kalenterit, Kirjallisuus, miehet

Hesan kaupunginkirjaston Sanojen ajasta löydät Joulupukille vastapainoa juhannukseksi. Kirjalliseen kalenteriin on valittu 21 kirjailijalta runoja ja proosakatkelmia, jotka eri tavoin käsittelevät miehiä: isien ja poikien kohtaamisia, miehiä sukupolvien ketjussa, urheilun maailmaan sukeltaneina ja naissuhteitaan miettimässä. Mukana on myös miehen määritelmiä, naisen katsetta ja muistoja.

Kilauta kalenteriin tästä.

haavamies

Juha on saanut numerokseen nelosen. Olisi kliseistä sanoa sitä koulumuistoksi. Sitä se kuitenkin on. Voitin numerolla Aleksanterin alakoulun luokanopettajan arpomat kirkkokonserttiliput. Osasin silloin iloita niistä enemmän kuin tänä yltäkylläisyyden aikana, jota talouden taantumaksi väitetään.

Lopuksi mainos: keskikesän runoilta wanhana juhannuksena eli kesäpäiväntasauksen jälkeen keskiviikkona 24.6. Hämeenlinnan verkatehtaan Suisto-klubilla.

Runoilijat kesäyössä: Johanna Venho, Kari Aronpuro, Juha Siro sekä lyyrinen muusikko Janne Laurila.

Tervetuloa! Ei pääsymaksua.

Järjestää Vana-66 ja Suisto.

KAUNIITA KIRJAILIJOITA

by Juha Siro

13.6.2009

16:14

1 kommentti artikkeliin KAUNIITA KIRJAILIJOITA

Kirjallisuus, Kulttuuri, Lehtileikkeet

Anni Lahtinen, kirjailijan työ, kutsumus, Riina Katajavuori

Kuvassa on Kirjailija -lehden ja Parnasson uusimpien numeroiden kannet. Kauniita kirjailijoita. Ikäerosta huolimatta. Ja juuri sen tähden. Anni Lahtinen täytti alkuvuodesta 95 vuotta. Riina Katajavuori on häntä 54 vuotta nuorempi.

Väittävät, että sisäinen kauneus ratkaisee. Totta. Poikkeavien näkökulmien hakeminen, uutta luova ajattelu ja analyyttisen intohimoinen suhde omaan ammattiin luovat hehkua koko olemukseen. Asenne säteilee kummankin naisen kasvoilta.

kirjailijat-anni-ja-riina

”Nyt en tiedä mitä minulle kuuluu, jos en kirjoita”, Katajavuori sanoo haastattelussaan. Niin se on: valmiiksi ajateltua on maailma täynnä, joku muu on miettinyt jo kaiken puolestamme vaikka muuta kuvittelisimme. Kannattaa punnita mikä on omaa, mikä muilta kyseenalaistamatta omaksuttua.

Katajavuorelle lisäpisteet myös siitä, että hän nimeää John Ashberyn toiseksi häntä itseään innostavista runoilijoista. Mies mahtuu minunkin top-kymppiini. Innostavaa tekstiä lukiessa olo tuntuu luovalta vaikka ei itse saisi aikaan riviäkään.

Tuoreeseen Parnassoon mahtui myös kirjoittamani juttu tekijänoikeuksista. Ei niinkään vakava, ehkä paremmin osoitus siitä, että päivänkohtaisia kysymyksiä kannattaa usein katsoa laajemmalta kantilta.

Anni Lahtisen kanssa kävi näin: hänen syntymäpäivänsä aikoihin mietin miten koleasti unohduksen tuuli pyyhkäisee niiden yli, joita median makea mesi ei ruoki. Ajattelin, että Annista pitäisi tehdä juttu Kirjailija -lehteen. En uskaltanut. On ideoita, jotka on syytä luovuttaa parempiin käsiin. Pyysin Annin ystävää, kirjailija Anneli Toijalaa kirjoittamaan tekstin. Hyväksi onneksi hän suostui.

Otin Annista kuvat kantta varten. Sen jälkeen istuimme yhdessä kahville: minä, Anni ja Anneli. Ja vieläkin, viittä vaille sadan vuoden iässä Annin silmiin syttyi aivan erityinen palo, kun hän kertoi riemusta minkä esikoiskirjan julkaisupäätös aikanaan sai syttymään.

Pappi voi heittää kaavun yltään ja käädyt kaulastaan. Kirjailija ei pääse koskaan ajatuksistaan eroon. Hänen ammattinsa, jos mikä, on Kutsumustyötä.

Seksilelu vai vesipullo?

by Juha Siro

3.6.2009

13:02

4 kommenttia artikkeliin Seksilelu vai vesipullo?

Lehtileikkeet, Ympäristö

design, kopiot, pullovesi, turhakkeet

Mistä löytäisin Stefan Lindforsin suunnitteleman Plup -vesipullon, joka julkistettiin suhteettoman suurella uholla? Joku väittää sellaisen kaupassa nähneensä. Minä en.

Voisiko syy olla pakkausdesignia esittelevässä kirjassa, jota selasin? Kylpyvaahtopullo näyttää identtiseltä kuvassa olevaa meritähteä myöten. Kumpi oli ensin, muna vai kana? Veikkaan munaa, mutta se on täysin toisarvoista. Ideat kulkevat alitajunnan teitä ja niiden pitääkin ottaa vauhtia toisistaan.

stefan

Mikä tässä on tärkeää? Se, että pulloveden juonti on älytöntä. Hanavesi on todettu paremmaksi joka ainoassa testissä. Silti suomalaiset juovat 100 miljoonaa litraa pullovettä vuodessa. Ympäristökuorma kaikkineen on käsittämätön. Googleta pullovesi, ja katso video Pullovesi on turhaa! Jos jatkat sen jälkeen vesipullojen roudausta, käsityskyvyssäsi saattaa olla pahoja puutteita.

Jokaisen Plup -designpullon myynistä on luvattu lahjoittaa 10 senttiä Itämeren suojeluun. Aivan sama jos asekaupasta annettaisiin prosentit rauhantyöhön. Ja niin varmasti tapahtuukin, koska maailman meno ei ole suoraa viivaa vaan mutkille vedettyä sykeröä.

Vielä viimeinen kysymys: ylimmässä kuvassa on kylpyvaahtoa, alla Lindforsin pullo… mikä on keskimmäinen esine? Löydät tarkemman kuvauksen sivustolta Verkkosivuapteekki.fi. Siinä se on, heti Kissan oman apteekin ja Koiran oman apteekin alla: Intiimiapteekki ja uusi erektiorengas Spartacus.

Sivuilta löytyy myös naisille Serpent vibra – Designed by Stefan Lindfors. Steffe on alan miehiä. On mennyt maailma arkiseksi. Lähikaupan ruokatarjousten välissäkin radio suoltaa sauvamainoksia: ”Uudessa kaalimadossa on herkkä kuononpää ja entistä tehokkaampi moottori.” Mikäs siinä.

Mutta tärkein on tässä: V ä l t ä p u l l o v e t t ä !

Pikkupiru toimittajan olkapäällä

by Juha Siro

31.5.2009

18:02

1 kommentti artikkeliin Pikkupiru toimittajan olkapäällä

Lehtileikkeet

kerjäläiset, runoilijat, Työ

Tapanani on heitellä kirjoituspöydän alimmaiseen laatikkoon lehtileikkeitä. Niistä löytyy materiaalia käsikirjoituksiin – tai ne sisältävät selvää kolumnin ainesta. Yksi tällainen on odotellut paikkaansa päälle pari vuotta.

Joulukuussa 2007 lama ja kasvavat työttömyyslukemat eivät vielä olleet jokaisen uutislähetyksen pääaiheita. Metallityöväen liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa täytti 60 vuotta ja toimittaja teki hänestä haastattelun. ”Mahtiliiton puheenjohtaja näkee keskitetysti sovituissa palkkaratkaisuissa mahdollisuuden uudistaa yhteiskuntaa, tehdä siitä vieläkin kilpailukykyisempi.”

Haastattelun jatko sujuu mallikkaasti ja miehestä syntyy jämäkkä kuva, kun hän kertoo huolestaan sosiaaliturvasta ja yhteiskunnan hyvinvoinnista. Mutta sitten – aivan viime riveillä – suussa odotellut sammakko loikkaa: ”Hyvinvointiyhteiskunta ei kestä, jos vapaamatkustajia on liikaa. Yhteiskunnan rahoilla ei voi loputtomasti elää, ellei ole omaa panosta eli työtä. Kaikki eivät voi olla rahattomia runoilijoita, Vuorenmaa tokaisee.”

rahaton-1

Ja mitä tekee toimittaja? Hän nostaa populistisen typeryyden jutun pääotsikoksi. Toisen ihmisen ajatuksia ei pitäisi arvailla, mutta minulla on aavistus, että olkapäällä istuva pieni piru kuiskasi ratkaisun hänen korvaansa. Hyvä! Otsikko on myös monen mieleen, tottakai. Siksi se niin säväyttävä onkin. Hienolla vaistolla valittu piikki.

Vuorenmaan sukupolvella on rasite. Käsite työstä menee heidän mukanaan hautaan. En näe tässä tarpeelliseksi selvitellä runoilijoiden tulonlähteitä. Ehkä joku heistä on opettanut puheenjohtajan lapsille koulussa äidinkieltä. Ja ties mitä muuta, mene ja tiedä.

Ja lopuksi jotain tämän aamun lehdestä. Kimmo Oksanen on julkaissut pamfletin Kerjäläisten valtakunta. Ote siitä: ”Miksi kerjäät Helsingissä”, kysyin huonolla italiallani. ”Minulla ei ole työtä Budapestissä”, Solt vastaa yhtä huonosti. ”Eihän sinulla ole töitä täälläkään!” ihmettelin. ”Tämä on minun työtäni”, hän vastasi.

Maalaishiiri vai kaupunkilaishiiri

by Juha Siro

27.5.2009

11:05

3 kommenttia artikkeliin Maalaishiiri vai kaupunkilaishiiri

Kirjallisuus, Kulttuuri

Aulis Aarnio Matti Klinge

Kaipasin kymmenen vuotta omia nettisivuja. Nyt ne ovat tässä. En viitsi mainita kliseistä sanontaa suutarista, koska se on itsestään selvää. Blogini nimi on Saarikoskelta lainattu. Hän julkaisi vuonna 1962 runokokoelmansa Mitä tapahtuu todella.

Kannattaa aina kääntää asiat päälaelleen – varmuuden vuoksi. Yhteiskunnallisuuden ohella Saarikosken runous zoomasi pieniin asioihin. Sienten poimintaan tai pihassa hyppelevään harakkaan. Noin karkeasti ilmaistuna. Olennaista oli nähdä asiat toisin. Tulen jättämään blogissani Vanhaset ja Isä Mitrot muiden huoleksi. Kirjallisuus ja kritiikit saavat osansa. Samoin kuvataide. Työskentelen Tampereella Suomen Trikoon vanhassa punatiilitehtaassa, josta löytyy huippunimiä ja nousevia tähtiä. Myös heidän työnsä ja ajatuksensa nousevat näille sivuille.

Ensin kuitenkin hatunnosto oikeustieteen tohtorille. Viikon takaisessa Aamulehden liitteessä oli juttu Aulis Aarniosta. Mies on renessanssinerojen sukua: mm. tutkijaprofessori, yli 40 teosta ja 12 näytelmää julkaissut kirjailija, entinen Tampereen Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen johtaja, kansainvälinen luennoitsija ja maailmanlaajuisen Tampere-klubin perustaja. ”Järjestö on nostanut keskiöön modernin yhteiskunnan polttavat pulmat, ennen muuta demokratian ja sen toimivuuden.”

Sitten tärkein asia, eli lehtijutun lopetus, Klinge vastaan Aarnio. ”Kevennyksenä todettakoon, että vaikka molemmat olemmekin Topeliuksen miehiä, makutottumuksillamme on ainakin yksi ero… Matti Klinge asettaa Brigitte Bardotin naisidolina Marilyn Monroen edelle. Panen haisevan vastalauseen. Olen Marilynin miehiä.” Niin on allekirjoittanutkin – sattuneesta syystä.

marilyn1

Aarnio on asunut pitkään Kangasalla. Tyylissä on muutenkin maanläheisyyttä ja suoraa konstailemattomuutta. Poolopaita ja Koisolta ostettu klubitakki. Matti Klinge tuskin juo edes aamukahviaan ilman kokopukua, valkoista paitaa ja solmiota. Miten menikään vanha satu kaupunkilaishiirestä ja maalaishiirestä. Eivätkös sympatiapisteet ropisseet jälkimmäisen pussiin?