Kategoria: Kuulumisia kauempaa

Pommit ja porkkanat – kauhu ja onni

by

3.11.2010

15:11

7 kommenttia artikkeliin Pommit ja porkkanat – kauhu ja onni

Ateena, Kirjallinen huumori, Kuulumisia kauempaa, Runous, Unohdettujen runojen klinikka

, , , ,

Eilisen illan tv-lähetys näytti kuvia Ateenan poliiseista ja pomminpurkajista. Aamu Soutsou-kadulla alkaa viereisen korttelin torilta. Pommit tuntuvat epätodelliselta, perunat, palkopavut, porkkanat ja kalat konkreettiselta. Myyjä viiltää vatsan auki ja silpaisee tottuneesti tonnikalalta sisälmykset.

Kavlou-katu, Ateena 3.11.10

Aloitin uuden romaanikäsiksen täällä tasan vuosi sitten. Tuntuu hyvältä tulla saattamaan työtä loppuun. Aurinko paistaa pilvien lomasta, t-paidalla tarkenee. Litra viiniä maksaa pari euroa, kuvan ostokset aamun torilta parikymmentä. Illan menu: limessä marinoidut, paistetut kalafileet ja yrttimaustetut uunivihannekset.

Soutsou-katu, Ateena 3.11.10

Kirjailijaliiton kämpässä on toki kirjahylly, jonka valikoimaan pitää palata tulevina päivinä tarkemmin. Näin aluksi nappasin sieltä Ilpo Tiihosen Valitut runot Lyhyt oodi kaikelle. Avasin sivut sokkona ja tarjoan lukijoille  runon Kauhu ja onni. Upea teksti, joka suhteutaa universumin ja ihmisen mielikuvat sellaisella huumorilla, jonka vain Tiihonen osaa.

”Illalla, kun kaikki / Suomen viisisataatuhatta nallea / on peitelty, / ja puolimiljoonaa punahilkkaa / puristettu kuiviin / viimeiseen / suden/ veren / pisaraan / asettuu punainen kieli / levolle / neljän miljoonan valkoisen maitohampaan / väliin / Näemme meteoriittien myöhäisriitit, / suhahdukset / sängynpinnojen väleistä, / ja viimeinen sirkkelinterä / iskeytyy / vuoteen vaneriseen päätyyn / On talvinen pakkasyö, samettia, kitiiniä, / lepää tummaselkäinen miljardipistepirkko / ja ihmisen pienessä päässä / möökö jo pökköllään.”

…………………………………………..

Ps. kaikille niille, jotka ovat Kreikan taloustilanteesta huolissaan. Valoa kohti kuljetaan. Joka ainoa torikauppias tulostaa ostoksesta kuitin!

Kuolema etelämantereella

by

24.9.2010

18:11

9 kommenttia artikkeliin Kuolema etelämantereella

Kirjallinen estetiikka, Kirjoittajakoulutus, Kuulumisia kauempaa, Lukeminen, Päiväkirjat, Runous, Unohdettujen runojen klinikka

, , , , ,

Kirjoittajakoulutuksessa kehotetaan kirjoittamaan aisteille. Runoilijoita varoitetaan liian abstrakteista ilmauksista. Kieltolistan kärjessä ovat: Sielu, Rakkaus ja Kuolema. Sana Minä ei ole hyvä. Verbi voittaa adjektiivin. Ja vielä: on arveluttavaa kirjoittaa itse kirjoittamisesta. Ja kun säännöt on kutakuinkin sisäistetty ne voidaan rikkoa.

Kapteeni Robert Falcon Scott

Amerikkalainen Robert Peary retkikuntineen saavutti maailman pohjoisimman pisteen 1909. Etelänapa oli vielä valloittamatta ja retkeä alkoivat suunnitella brittilaivaston upseeri Robert Falcon Scott ja norjalainen tutkimusmatkailija Roald Amundsen.

Kun Scott ehti perille 18.1.1912, hänen pettymyksensä oli musertava. Norjan lippu oli pystytetty etelänavalle vain reilua kuukautta aiemmin 14. joulukuuta 1911. Traagisella paluumatkalla koko Scottin retkikunta menehtyi. Kolme viimeistä miestä vain 18 kilometrin päähän pelastavasta tukikohdasta.

Tuskin olin oppinut lukemaan, kun lainasin löytöretkeilijöiden tarinat: Roald Amundsen, jääkenttien lentävä kotka ja Kapteeni Scottin viimeinen matka. Scottin päiväkirja päättyy hänen kuoleman hetkillä kirjoittamiinsa riveihin, jotka on otsikoitu: ”To my widow”. Traaginen viesti löytyy Usa Today:n sivuilta.

Scottin retkikunta etelämantereella 1911-1912

Kohtuullisen mutkan kautta pääsen takaisin asiaan. Runoilija Ottó Orbán (s.1936) on kirjoittanut paljon itse runon kirjoittamisesta. Lueskelin juuri antologiaa Valolieriön alla, viisi unkarilaista runoilijaa (suom. ja toim. Hannu Launonen ja Béla Jávorszky, wsoy 2000) ja sieltähän se löytyi, löytöretki Etelänavalle elämän metaforana… ja terveiset Scottille. Proosaruno on niin jylhän komea, että sietää tulla tähän lainatuksi.

156. sonetti

”Ammatti on sormenpäissäni, voin kirjoittaa mitä tahansa, mutta en samaa kuin tämän päivän nuori runoilija. Voin uudistaa kaiken, jos haluan, juuri minä olen uudistaja, tuskin se, jonka edessä on tuliruusu verhiö ammollaan ja joka taivaanrannan umpikujien ja harhateiden välistä etsii kohti kuuta kiemurtelevaa, huimaavaa polkua, runoa.

Eläminen on niin kuin johtaisi löytöretkeä Etelänavalle; ensin kuluvat loppuun matkatavarat, sitten uupuvat vetokoirat ja lopuksi me itse uuvumme – jos olemme eläneet oikein, olemme luihin ja ytimiin saakka sitä mitä olemme.

Voimmeko vaatia kapteeni Scottia tilille hänen päiväkirjansa tyylin perusteella? Niin tai näin: meidän täytyy silti tuntea nahoissamme tuulen tikarit, kipunoiva pakkanen…

Olen vanha kettu, antologioiden kauhu, ovela runoilija: yhtä aikaa viisas ja narrimainen, ja kolmannes minusta on Jumalaa itseään, niin kuin vanha kummajainen Zelk tai myrskyssä harhaileva kuningas Lear.”

Kyllä kelpaa kiittää!

by

4.8.2010

20:49

3 kommenttia artikkeliin Kyllä kelpaa kiittää!

Journalismi, Kirjallinen estetiikka, Kirjalliset näyttämöt, Kritiikit, Kuulumisia kauempaa, Lehtileikkeet, Lukeminen, Suomennokset

, , , , , , , , , , ,

Kritiikistä huolimatta ei kannata unohtaa kiitosta. Silloin, kun aihetta on. Jutussani (12.5.) ”Siperia opettaa – tai sitten ei”, moitin Aamulehden nykyisiä kulttuurisivuja, joiden anti on kuivahtanut öylätin ohueksi ja mitäänsanomattomaksi. Vastaava päätoimittaja Matti Apunen lopetti itsenäisen kulttuuriosaston ja Jouko Jokinen Satakunnan Kansasta on astumassa hänen tilalleen tässä kuussa. Jokisen visiona on siirtää kulttuurimateriaalia enemmän verkkoon.

Kuva: Raine Lehtoranta/Aamulehden arkisto

Lauantain lehdessä (31.7.) julkaistiin Maila-Katriina Tuomisen kirjoittama pääjuttu otsikolla: ”Kilpajuoksu Afrikkaan on jo alkanut”, sekä hänen kokoamansa Afrikka -aiheisten kirjojen kritiikkiosio. Kerrassaan hienoa työtä ja paras kokonaisuus, joka on lehden sivuilla vuosiin julkaistu.

Maila-Katriina Tuomisella riittää meriittiä. Vuonna 2006 hän sai valtion Tiedonjulkistamispalkinnon elämäntyöstään. Palkintoperusteissa sanottiin mm: ”Hän on perehtynyt etenkin kuvataiteisiin, mutta myös kirjallisuus ja lastenkulttuuri ovat olleet lähellä hänen sydäntään…. Erityisen ansioitunut Tuominen on maahanmuuttajien ja ihmisoikeuskysymysten käsittelijänä. Omasta aloitteestaan hän ryhtyi ihmisoikeustoimittajaksi vuonna 1999. Tavoitteenaan hänellä oli käsitellä ihmis- ja kansalaiskysymyksiä sekä sananvapauteen liittyviä asioita.”

Tuomisen kaltaiset ”renessanssi-ihmiset” alkavat vain olla toimittajina hupeneva luonnonvara. Tuoreessa jutussaan hän kertoo miten suomalaiset kustantajat ovat löytäneet afrikkalaisen kirjallisuuden. Nadime Gordimerin, J.M. Coetzeen ja Michael Ondaatjen rinnalle ovat nousseet somalialainen Nuruddin Farah, ugandalainen Moses Isegawa ja zimbabwelainen J. Nozibo Maraire. Lisäksi Tuominen mainitsee neljä pohjoisen Afrikan kertojaa, jotka meillä tunnetaan. Minulle vain listan kolme ensimmäistä nimeä ovat tuttuja, täytyypä lisätä muitakin lukulistalle. Uutisten Afrikka on jotain muuta kuin todellisuus. Jos ei pysty siihen perehtymään, on parasta avata kirjan kannet.

Sivun kritiikkiosastossa käsitellään lyhyesti viisi kirjaa otsikolla: ”Kumpi voittaa Mma Ramotswe vai Juha Vakkuri”. Muut käsitellyt kirjailijat ovat Elina Hirvonen, Ros Wynne-Jones ja Gabriel Mwéné Okoundji. (Ramotswe-sarjaa kirjoittaa Alexander McCall Smith) Jottei juttuni venähtäisi, palaan näihin paremmin jos, ja kun olen kirjoja lukenut.

Juttuni kuvaksi poimin saman Raine Lehtorannan otoksen, joka julkaistiin Aamulehden sivulla. Lopuksi suahilinkielinen sananlasku, jonka Maila-Katriina Tuominen antaa matkaevääksi juttunsa päätteeksi: ”Astu varovasti toisten ihmisten maailmaan, niin ettei se mene rikki.”

Vappu, viini ja erotiikka!

by

30.4.2010

11:15

2 kommenttia artikkeliin Vappu, viini ja erotiikka!

Elokuvat, Kirjalliset näyttämöt, Kuulumisia kauempaa, Lehtileikkeet, Tyyli

, , , , ,

Viinituvassa Sinuhea ja hänen palvelijaansa Kaptahia petettiin karkeasti. Kumppanusten jo juovuttua isäntä tarjosi viinin leikkaamattomana, ilman sekaan lisättyä vettä. Muinaisessa Egyptissä puhdas ja raikas vesi saattoi olla viiniä kalliimpaa. Viiniä laimennettiin myös kitkerän maun tähden.

The Egyptian, osa elokuvajulisteesta.

Vanhojen lehtileikkeideni seasta löysin viiniraadin testin. Ja annas olla, Sinuhen päivistä ovat ajat muuttuneet. Nyt viinejä luonnehditaan näin: ”Paljon trooppista hedelmää, miellyttävä, pitkä jälkimaku, helppo ja kaunis kuin suomenruotsalainen tai vaalivoittaja. Suuhun jää miellyttävä mustaherukan ja mummolan maku.”

Ja meno paranee. Tässä kyydissä vedotaan kaikkiin aisteihin ja kaivetaan alitajunnasta esiin lapsuusmuistojen unohtuneet hetket, kuvottavia kaihtamatta: ”Tuoksussa on vahvasti muurahaisten ympäröimää mustaherukkapensasta, toffeella maustettua kissanpissaa, raparperimehua ja anispastillia. Liitutaulua, märkää villasukkaa – jopa kissankakkaa ja huussinseinää. Kuin bensiiniä joisi.”

Entäs arvioiden erotiikka? Italian Umbriasta tulee tällainen viini: ”kahvin sekä tammen tuoksu. Maku on vielä enemmän, tiukka, runsas ja rasvainen. Kuin Marilyn hulmuavine helmoineen tuuletinaukon päällä, liikaa yhdelle miehelle. Onko tämä jo liian paljon? Enologin märkä uni.”

”Voitykkien” joukosta löytyy tallinovea, karvaisen miehen kainaloa, jalohomeen ihanaa henkäystä, pulskaa simarusinaa, ruohonleikkuria ja paljon potkua alusta asti. Alsacen viinin maku yllättää raatilaiset: ”Karvas ja kurkkua polttava, rasvainen kuin huoltoaseman autokorjaamo.” Nuuhkimisen, ryystämisen, purskuttelun ja sylkemisen jälkeen syntyy voittajan luonnehdinta: ”Jos tämä viini olisi nainen, petikaveria ei tarvitsisi kauan etsiskellä.”

VIRKEETÄ VAPPUA YSTÄVÄT!

Vanhus ja tori

by

3.12.2009

13:52

2 kommenttia artikkeliin Vanhus ja tori

Ateena, Kuulumisia kauempaa, Runous, Unohdettujen runojen klinikka

, , , ,

Keskiviikkoisin Paparigopoulou -katu muuttuu toriksi parin korttelin mitalta. Paikalliset saapuvat vihanneskärryineen ja hankkivat koko viikon hedelmät, tomaatit, salaatit, sipulit, kaalit ja kastanjat… Tunnen kalapöydältä pari lajia, viisikymmentä muuta jäävät tunnistamatta.

Paparigopoulous -katu, Ateena 2.12.09Vanhus ja tori, Ateena 2.12.09

Muovikassillinen klementiinejä tai appelsiineja kustantaa alle kaksi euroa, granaattiomenoita saa samalla hinnalla kilon. Tuore makrilli vitosella. Itse jätän peratessa kalaan aina pään, mutta torikauppiaan tyyli on täällä toinen. Fileet päätyivät uunipellille sitruunan, tomaattimurskan, lohkotun tomaatin, mustapippurin ja oreganon seuraksi. Tämä pyrkii vielä kuitenkin olemaan kulttuuri- ja kirjallisuusblogi, joten päätän runoon. Saila Susiluoto debytoi muutama vuosi sitten valmiilla ja hienolla kokoelmallaan Siivekkäät ja hännäkkäät. (Tein kirjasta aikanaan kritiikin Kiiltomatoon, en linkitä sitä suoraan tähän, koska nettiyhteyteni pelaa tänään kuin hunajaan juuttunut etana. Kurkatkaa jos kiinnostaa.) Aloin muistella, että hänen toisessa kokoelmassaan Huoneiden kirja, on ”kalaruno”. Ja löytyihän se. Aasinsiltojen Einsteinina tarjoilen sen tämänpäiväisen juttuni päätteeksi.

Makrilli Ateenassa 2.12.09

Saila Susiluoto: Huone kalojen merkeissä

”Tyttö istuu akvaarion vierellä, liikkumatta, vuoden tai kaksi. Hänen / sydämensä lipuu sisällä hitaasti kuin kuu, hitaasti kuin kuu se liukuu / veren rauhaisaa virtaa pitkin. Silloin kalat uivat katsomaan välkehtivin / ihoin. Hän näkee niiden kuviot, suomut, evien hulmuavat kankaat. Hän / näkee meripihkaa valuvat sarvet, viitat, jotka ovat vartaloita, korvat jotka / haistavat kuohujen vihreän suolan. Hän näkee seitsemän meren ihmeet, / lopuksi silmät joilla syödään. Kala soljuu veden hiljaisuudesta, katsoo / lasin takaa, huutaa: saat nälän, saat kalan, pyyntö ja vastaus, näiden välille / loputon kaiku!”

Joulukalenterin luukusta löytyy Latino Club

by

1.12.2009

12:50

Leave a comment on Joulukalenterin luukusta löytyy Latino Club

Ateena, Kirjalliset näyttämöt, Kuulumisia kauempaa, Runous, Unohdettujen runojen klinikka

, , , ,

Avasin eilen Jarkko Laineen kokoelman Sateen ääni on niin yksinäinen ääni. Sivulta 21 löytyi Ateenalaisten laulu. Teksti sopisi Unohdettujen runojen klinikan -sarjaan. Ainakin siksi, että Viktor Rydbergin kirjoittama, Eino Leinon suomentama ja Sibeliuksen säveltämä versio saattaa olla monelle tutumpi.

Itse havahduin taas siihen, miten komeita runoja Laine kirjoitti. Yöpöydälläni on lojunut huono romaani. Laineen koko maailman kirjavuuden sisäänsä syöneet ja rikkaina vyöryvät proosarunot virkistivät kuin rankka ryyppy ouzoa.

Cafe Latino, Iannou Soutsou -katu, Ateena -09.

Tänään avataan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Kuvan otin yöllä parvekkeelta. Tekstiksi sopivat Laineen kuuden sivun mittaisen Ateenalaisten laulun aloitussäkeet. Niissä ollaan tässä samassa Iannou Soutsou -kadun kämpässä, jossa juttuani juuri naputtelen. Tänään pilvet pidättelevät sadetta Ateenan taivaalla. Laineen runossa eletään helmikuun ukkosillassa:

”Valot vapisevat, ulkona ukkostaa / pulut kyyhöttävät pimeässä seinäsyvennyksessä / paksuina kuin talvisulat kasvattaneina, / höyhennahkaiset kääpiöbiisonit yön preerialla / mykän odotuksen ja kärsivällisyyden symbolit / sadeyön lintupenelopet olemassaolonsa lankaa kehräävät, / koko seinä aamulla niiden kiimaista kujerrusta / nyt ujeltaa tuuli suoraan miestensyöjämereltä / huutaa kuin kallion läpi syöksyvä express-juna – / salamat sähkösormina soittavat taivasta / se loistaa Latino Clubin neonkylttiä kirkkaammin / on helmikuun 4. päivä Iannou Soutsou-kadulla / vastapäisen talon parvekkeilla palmut huojuvat / eläinkaupan naaapurissa videoliike Champion / saksanpaimenkoira makaa logona sen lattialla, / luen Odysseus Elitisiä, pääsiäismuistiinpanorunoja, / etäällä vuoret alkoivat hitaasti haihtua ja kohota niin kuin muistot, / tuuli mylvii kuin teatterin kulisseissa / keinutettaisiin valtavaa peltilevyä, / jumalat synnyttävät, tai syntyvät jumalat, / sama kelmeä sähkövalo / valaisee yliopiston luentosalin ja kalastajan torpan / energia virtaa…”

Savuton sunnuntai ja lordi Elgin

by

29.11.2009

22:04

4 kommenttia artikkeliin Savuton sunnuntai ja lordi Elgin

Ateena, Kirppikset, Kulttuuri, Kuulumisia kauempaa

, , , ,

Kokoelmassaan ”Jokapojan Hollywood” Edu Kettunen laulaa: ”On ainakin miljoona kilsaa pitkä, tää savuton sunnuntai…” Olen aina pitänyt Edun soundista ja sanoituksista. Ne eivät kulje koskaan helpon tai näennäisen näkökulman kautta. Joka biisistä löytyy arvaamatonta syvyyttä ja yhä uusia kuuntelukertoja kestäviä ajatuksia.

Mammat Ateenan agoran laidalla 29.11.09

Jos tupakkalakon tehneen sunnuntai on Suomen sateessa miljoonan kilsan mittainen, Ateenassa, agoran laidalla ja marraskuun lopussa kaikki on toisin. Mammat pidentävät elämän nautintoa sikaria savutellen, jäätelöä syöden ja anisviinaa naukkaillen. Alan uskoa, että ilmastolla ja elämän asenteella on vaikutusta ikään ja terveyteen.

Ateenan sunnuntai on myös  ”Military Band” ja parlamenttitalon vahdinvaihto. Tupsutossuisten ”sotilaiden” rituaalimarssi, intialaisten-  ja japanilaisten turistien hyörinä ja puluparvet… No, sitäkin enemmän arkea löytyy Monastirakin kirppikseltä, jossa kamojensa kauppaa voi tehdä monin tavoin, tarjouksia ja huudellen tai elämän tyynesti ottaen.

Monastirakin kirppis, Ateena 29.11.09

Elämän tarkkailu on toistaiseksi ehtinyt museaalisten elämysten edelle, mutta niidenkin aika tulee vielä. Kirjoitusduuneista kerron myöhemmin. Aiheisiin liittyen sopii lopuksi lainata muutama rivi Kirsti Simonsuuren kirjasta Akropolis:

”Ihmiset kulkevat paikasta toiseen, paikoiltaan. Jättävät toisensa. Pettävät lupaukset, lähtevät vastaantulijan matkaan. Unohtavat mitä sanoivat hetki sitten, eilen, viime vuonna. Väittävät toista, kieltävät: niin en koskaan sanonut! Mitä sillä on väliäkään enää. Kääntyvät kannoillaan, katoavat kulman taa. Nousevat laivaan, koska laiva vie kauas pois. Haaksirikkoutuvat. Ja aina jostakin tulee lordi Elgin, joka osaa kätkeä motiivinsa ja ryhtyy pelastustöihin.”

Vain muutaman miljoonan euron vuoksi

by

27.11.2009

18:12

3 kommenttia artikkeliin Vain muutaman miljoonan euron vuoksi

Ateena, Elokuvat, Kirjalliset näyttämöt, Kuulumisia kauempaa

, , , , , , ,

Nostalgiset idyllit Pireuksen satamasta voi hukata heti, kun astuu mertoasemalta keskipäivän ruuhkaan. Jos mahdollista, se on pahempi kuin Ateenan cityssä. Pireuksen ja Helsingin asukasluvut ovat yhteneväiset. Ja silti, käveltyään ruuhkien läpi Passalimanin satama-altaalle voi löytää mereltä palanneen yksinäisen vanhuksen selvimässä verkkojaan ja perkaamassa päivän saalista. Toisessa veneessä on kiehahtanut kalakeitto, jota miehet lusikoivat yhteisestä kattilasta.

Pireus 26.11.09Vanha kalastaja Pireuksessa 26.11.09

Luin Niko Kazantzakinsin (1883 – 1957) Zorbaksen muutama vuosi kirjasta tehdyn leffan jälkeen. Mihailis Kakogiannisin elokuva, jota tähdittivät Alan Bates, Anthony Quinn ja Irene Papas sai kolme Oscaria vuonna 1964. Näkemästäni – ja vähiten lukemastani, en ymmärtänyt siinä iässä yhtikäs mitään. Vain ensimmäinen lause on jäänyt mieleen: ”Tapasin hänet Pireuksen satamassa.” (tänään on mahdoton tarkistaa, joten saa täsmentää jos on tarpeen)

Pireuksen pienin vene 26.11.09

Nyt, ”ihmisiän” jälkeen olen tajunnut miten Kazantzakisin kirjassa on kyse yhdestä kirjallisuuden ikiaikaisimmista teemoista. Arkijärkeä omaava työmies Zorbas pestautuu sivistyneen isännän palvelukseen ja opettaa tälle jotain hukattua ja olennaista elämästä. Waltarin Sinuhe ja Kaptah on samankaltainen pari. Samoin hourupää Don Quijote ja Sanhco Panza. Havukka-ahon ajattelijan korpifilosofia näyttää etelän ”maisterit” nurin käännetyn asetelman koomisessa valossa. Listasta saisi vaikka miten pitkän…

Miljonäärien menopelit Pireuksessa 26.11.09

Sitten jotain rahalla mitattavaa vastapainoa kirjallisuudelle ja kulttuurille. Kuljin satamalaituria kameran kanssa ja jäin tuijottamaan jonkun miljonäärin huvijahtia. Herra peräkannelta kysyi: ”How can I help you?” Vastasin, etten ole avun tarpeessa, mutta heitin kysymyksen takaisin. Josko minusta olisi apua hänelle? Ja kyllä… voisin auttaa muutamalla miljoonalla eurolla ja ostaa hänen jahtinsa, se on menossa myyntiin. Tai ehkä tietäisin jonkun muun halukkaan. Lupasin jeesata häntä ja kysellä tutuilta josko vähän ajettu Rivan jahti kiinnostaisi.

Riva on jotain yhtä hienoa kuin Ferrari, mutta paljon enemmän väljyyttä ja mukavuutta tarjoavaa. Linkin kuvat kannattaa katsoa. Voin siis välittää mahdollisen ostajan niin pienellä palkkiolla, että pääsen mukaan ensimmäiselle risteilylle. Näin sovimme.

Liikeneuvotteluun lähdössä, Pireus 26.11.09

Pireuksen ilta on hyvä päättää jossakin Mikrolimanoksen lukuisista kalaravintoloista. Kreikkalaiseen tasoon verrattuna hintaa on, mutta näköalat sen mukaiset. Kalat uiskentelevat käden ulottuvilla ja pöydästä saattaa seurata vaikkapa ”vanhoja herroja”, jotka soudetaan isompaan alukseen. Ehkä he ovat lähdössä puhumaan bisneksistä – hyvää ruokaa ja muutama lasi ouzoa merellä auringon laskiessa…

Väliaikaista ruokasävyä saaneen blogini tyyliin kuuluu paljastaa meidän menu: alkuun kreikkalainen salaatti ja leipä. Ensimmäisellä vadilla friteerattuja kalamareja, isoja katkarapuja, ja pikkukaloja (ehkä kilohailia, josta meillä anjovikset valmistetaan) lisänä öljyä ja sitruunanlohkoja. Sitten avattu ja pariloitu meribassi (maistuu rudottomalta lahnalta). Lopuksi pala hunajatorttua ja jäätelöä. Juomaksi vettä, karahvi valkoviiniä ja reilut Ouzot. Yhteensä 55 euroa. Plus isännän itsensä ehdottama vitosen tippi. Näin köyhä kertoo aina hinnan, rikas ei koskaan, vaikka se on sille paljon tärkeämpi.

Lähemmäs elämää

by

21.11.2009

23:23

8 kommenttia artikkeliin Lähemmäs elämää

Ateena, Kuulumisia kauempaa

, , , , , ,

Ateenan lauantai on auton katolla aamun auringossa kehräävä kissa. Se on jalkakäytävän keskelle nukahtanut koira, jonka ihmiset kiertävät. Rakki näkee unta, jota valvoo pistoolilla ja pampulla aseistettu poliisi. Ateenan lauantai on Vassilissis Sofias -kadun ruuhkasta poimittu Free Synday -lehti, jonka aukeamalle ovat eksyneet valkopartainen arkkipiispa ja Olli Rehn. Ateenan lauantai on turisteihin turhautunut pelle ja graffitimaalari, joka tekee DJ HERON mainoskylttiä illan keikalle.

Ateena, Syntagma 21.11.09

Ateenan lauantai on krääsäkauppiaiden mafia ja Ermou-kadun mustat jätkät, joiden duunina on hoitaa piraattilaukkujen ja kellojen kauppa. Se on ravintoloita pyörittävien ja puoteja pitävien paikallisten harjoiteltu hymy, se on kiertäjien ja mustalaisten alin kasti, joille jää sateenvarjokauppa ja saippuapalloja ampuvat leikkipistoolit. Se on kerjäläisen rukous, jota kukaan ei kuule.

Ateenan lauantai on vanha Plaka, jonka yllä roikkuvat maailman kaikki t-paidat. Sen ahtaiden kujien kylkiä koristavat kaulanauhat, korvakorut, sormukset ja rihkamarannerenkaat. Ateenan lauantai on ravintolan vapaa pöytä, johon sinua kutsutaan, se on rakastavaisten kosketus ja tyhjä pullo Miniouzoa, baarin Metaxa ja Mythos. Se on syrjäkadun minimarketin hyllyjen papu- ja moussakapurkkien tiukka tyyneys ja pakastimessa kolisevat kalpeat mustekalat.

Ateena, Soutsoukadun iltahetki 21.11.09

Ateenan lauantai on vuorijonon kainaloon kierähtävä aurinko ja muutamassa minuutissa putoava pimeä. Se on joulua vilkkuvien valojen, säihkekuusien ja näyteikkunoille vangittujen pukkien paratiisi. Se on pimeä kuja, jonka ainoa valo loistaa kapakan ikkunasta. Ateenan lauantai on pöytäänsä nukahtanut vanhus, jolla on matkaa vielä muutaman askeleen mitta.

Kirjailijoita, kalaa ja kyynelkaasua

by

18.11.2009

17:04

3 kommenttia artikkeliin Kirjailijoita, kalaa ja kyynelkaasua

Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Kuulumisia kauempaa, Päiväkirjat

, , , ,

Tervehdys ystävät!

Lentäjien lakosta huolimatta Ateenaan on ehditty. Eri kentillä viruttiin yhteensä vuorokausi, mutta näin on hyvä, pääasia että ollaan perillä. Kirjailijaliiton kämppä tuntuu luksukselta, neljä huonetta ja keittiö. Parvekkeelta voi seurata kadun kuhinaa. Eka juttuni kuvan otin eilen kattoterassilta. Täällä on täysi kesä…

Ateena, Soutsoukatu 25, terassilta luoteeseen.

Ydinkeskustassa järjestetystä mielenosoituksesta riitti kaikuja kauemmaskin. Illalla ruokapaikkaa hakiessamme Aleksandras -kadun jätesäiliöt olivat kumossa, muutaman mersun ja bemarit lasit lyöty sisään ja poliisit  liikkuivat panssaroiduilla autoilla, moottoripyörillä ja jalkaisin kypärissään. Haihtuvan kyynelkaasun katku kirveli kurkkua ja sai nenän vuotamaan. Turhan lenkin jälkeen siisti ravintola löytyi Soutsoulta, kotikadun pohjoispäästä ja aivan läheltä. Tuoreita sardiineja paistettuna, kunnon lonkero punertavapintaista mustekalaa, pariloitua leipää ja kreikkalaista salaattia.

Keskiviikko-amu alkoi läheiseltä vihanneskujalta: palkopapuja, tomaattia, kalamataoliiveja, sitruunoita, porkkanaa, perunaa, viinirypäleitä, munakoisoja ja mandariineja… Reppuun ei mahtunut enempää, lasku yhteensä kymmenen euron kieppeillä. Kun vihannekset on kuskattu myyntipöydille suoraan puusta ja pellolta ja maistuvat taivaalliselta, ahneus iskee. Siispä tänä iltana kokataan itse. Pilkottuja vihanneksia uunipellille, yrttejä ja öljyä, lisäksi vähän paistettua miekkakalaa. Ja heh, tästähän tuli laakista blogi, jollaiset kuulemma keräävät kovasti lukijoita. Ehkä tuunaan seuraavaan juttuun pukeutumisvinkkejä ja kakkureseptejä : )

Töiden kanssa on vielä niin ja näin. Hyviä kirittäjiä on. Muutaman vuoden takainen finlandiavoittaja on vaivautunut jättämään vieraskirjaan kolmen ja puolen rivin kommentin. Toinen kirjailija – saunoistaankin kuulu – kertoo tehneensä käsikseensä vajaassa kuukaudessa seitsemänkymmentä liuskaa tekstiä. Kova suoritus. Oma vauhtini on puolesta – puoleentoista liuskaan päivässä. Se tietty edellyttäisi alkuunpääsyä. Ehkä ouzo auttaisi. Kokeilen keinoa huomenna ja kerron aikanaan kuinka kävi.