Umpitollot ja olli-immoset

Ystävät hyvät, terveiset mustamakkaran ja junttihuumorin pääkaupungista. Blogi ottaa harvoin kantaa päivän pintakuohuun, koska ideana on tarkastella tapahtumia pitkällä perspektiivillä. Nyt on hyvä tilaisuus yhdistää kumpikin näkökulma.

Martti Innanen: Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella
Martti Innanen: Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella

Tampere on todettu monissa mielipidemittauksissa Suomen vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Kiitetään siis ensin monikulttuurisuutta ja kaupungin perustajaa: Ruotsin kuningas Kustaa III oli valistusajan edistyksellinen hallitsija. Hän uudisti oikeuslaitosta ja lopetti kidutuksen käytön kuulusteluissa. Kulttuurin kehittäjä perusti Tampereen kaupungin 1779 ja osoitti muutekin kiinnostusta Suomen olojen kohentamiseen.

Seuraavat kiitokset menevät skotlantilaiselle tehtailija James Finlaysonille. Hän näki syrjäisessä kyläpahasessa potentiaalia ja perusti tänne konepajan, valimon ja puuvillatehtaan 1820. Finlayson on Suomen teollisuuden isä. Hänen puuhiaan auttoi monin tavoin Venäjän keisari Aleksanteri I, joka myönsi Tampereelle mm. erivapauden tuoda raaka-aineita ja koneita ilman tullia.

Jatketaan kiitoksilla baltiansaksalaiselle liikemiehelle Carl Samuel Nottbeckille, joka osti Finlaysonin liikekumppaninsa Adolf Rauchin kanssa 1836. Rauch palasi kotiin, Nottbeck pisti tuulemaan ja tehtaasta kasvoi maan ensimmäinen suurteollisuusyritys.

Ja sanotaan mitä sanotaan, työläiset arvostivat isäntäänsä. Tätäkin tarinaa totena kerrotaan. Kun eukot torilla kiistelivät, vaskisepän leski Henriikka Nyström julisti suureen ääneen: ”Tampereen herrat menee helvettiin jok’ainoo, mutta Notpekki taivaaseen.”

Vähän meillä on omaa ja alkuperäistä, sekin kaikki kulttuurista ja henkistä pääomaa. Nyt historiansa hukannut monikulttuurisuuden vastustaja julistaa, että Suomesta pitäisi tehdä umpio ja ruuvata kansi kiinni. Näille olli-immosille ei voi kuin toivottaa: Sen puhtaampana aatteesi säilyy, mitä vähemmän saat sille kannattajia.

………………………………….

Blogin ekstralinkit: Lisää Kustaa kolmannesta

Monikulttuurisuudesta islamofobiaan

………………………………….

Martti Innasen maalauksessa ”Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella

………………………………….

Pakko päivittää Jorma Etton tunnetuin runo

SOS-media on suolannut uuden hallituksen pystyyn ennen sen ensimmäistäkään konkreettista toimenpidettä. Muistuttaa arviota kirjasta, jota ei ole luettu. Tai mielipidettä elokuvasta, jota ei ole nähty. Hallitusohjelma on toki tutkittu ja leikkauslistat syynätty. Blogi pitää kuitenkin mielessä vanhan sananlaskun: ”Käytäntö ratkaisee, olipa teoria mikä tahansa.”

Arvioiden ja odotusten ristitulessa myös blogi luottaa edelleen Rooman keisareiden hallintomalliin: ”Panem et circenses.” Leivän ja sirkushuvien tarjoaminen merkitsee kansalta karannutta valtaa, joka on vaihdettu viihteeseen. Colosseumin näytökset on korvattu television tarjonnalla.

Mitä tulee telkasta eniten? Jos katsotaan mainoksia, yksi asia painaa päälle enemmän kuin muut yhteensä. Nyt pitää grillata! Mikään ei ole niin ihanaa kuin grillaaminen! Eikä ohjelmatarjontakaan säästä meitä formaatilta, jossa taistellaan tässä kansallisessa lajissa. Ja kyllä, katsoin jakson, jossa kilpailijat valmistivat raaka-aineista makkaraa. Nöyryytystäni lisää, etten ole syönyt lihaa seitsemääntoista vuoteen.

Perjantairunon konstit ovat nyt niin vähissä, ettei auta kuin päivittää Jorma Etton kuuluisin runo, joka valaisee sielunelämäämme. Tekijä julkaisi runonsa ”Suomalainen” kokoelmassa Ajastaikaa vuonna 1964. En malta olla mainitsematta myös Etton esikoiskokoelman nimeä: Elämä on: Epälyyrillisiä runoja. Siinä on mainosmies käynyt runoilijan kupilla ja napannut ensimmäisistä sanoista tämän päivän kenties tunnetuimman kaupallisen sloganin.

Suomalainen on sellainen, joka grillaa kun ei kysytä,

kysyy kun ei grillata, ei vastaa kun grillataan,

sellainen, joka eksyy tieltä, grillaa rannalla

ja vastarannalla grillaa toinen samanlainen:

metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.

Tuolta tulee suomalainen ja grillaa, on tässä ja grillaa,

tuonne menee ja grillaa, on kuin löylyssä ja grillaa

kun toinen heittää kiukaalle vettä.

Sellaisella grillaajalla on aina kaveri,

koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on grillaaja.

Eikä grillaajaa erota grillistä mikään,

ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

…………………………………………………

Ekstralinkkissä aina ajankohtaista rocklyriikkaa.

………………………………………………..

”Julkisuus on minulle elintärkeätä”

Pentti Saarikoski oli Suomen ensimmäinen ”julkkis”. Häntä ennen tehdyt jutut näkyvistä henkilöistä olivat uutisia tai haastatteluja. Eivät säännöllistä seurantaa tai tyhjästä lehtiin polkaistuja. Henkilökohtaisuudet jätettiin repostelematta, kohdetta kunnioitettiin eikä lyöty.

Aino Mantsas ja Tauno Palo (Hilmanpäivät 1954)

Kun Armi Kuusela kruunattiin universumin kauneimmaksi 1952, lehdet kirjoittivat: ”Tuntui siltä kuin salotöllin tyttö olisi päässyt maailman huipulle ja vetänyt sinne mukanaan koko kansan.” Kymmenen vuotta myöhemmin Tauno Palo esiintyi Apulehden kansikuvassa kesäpuuhissaan. Kuvatekstin lakoninen nokkeluus oli vielä kaukana kohuista: ”Isä-Palo, poika-Palo ja savuavat ahvenet.”

Oselotti (tunturisusi.com)

Viikon takaisessa jutussa mainitsin Pentti Saarikosken lemmikiksi pantterin. Väärin muistettu, ja onneksi minua oikaistiin. Elukka oli oselotti. Kiinnostuin alkuperäisestä jutusta ja koetin kaivaa lehden esiin. Epäonnekseni kohde Huutonetissä oli juuri sulkeutunut ja joku toinen saanut Apulehden nro 28/1967 omakseen yhden euron hintaan.

Lehden otsikoinnissa näkyi jo tulevan humpuukijournalismin ote. Avioero ja ”uutisen” keinotekoinen koukku: ”Kun runoilija eron otti kotiin muutti oselotti”. Muistan myös jutun, jossa Saarikoski kertoi juovansa joka päivä pullon Koskenkorvaa. Fysiikka kesti hyvin, kun muisti vain ottaa päivittäiset vitamiinit.

Pentti Saarikoski (Jussi Pohjakallio, Turun Sanomien arkisto)

Tekstissäni 29.10. Lainasin Saarikoskea kirjasta Punaiset liput. Lupasin palata teoksen. Näin Saarikoski kirjoittaa mielipiteistään ja julkisesta kuvastaan:

”En siis ole näinä kymmenenä vuotena muuttunut ’toiseksi ihmiseksi’: kaikki nämä mielipiteet ovat minua, osia siitä omakuvasta jonka tekemistä elämäni on. Tätä kuvaa tehdään kaikkien nähden, minä olen koko ajan näytteillä, ja minä nautin siitä, julkisuus on minulle elintärkeätä: niin kuin taulu, minä en olisi olemassa, ellei kukaan minua katsoisi. /…/

En ole mielipiteistäni vastuussa, niin kuin ei kukaan muukaan omistaan. Meidän vikamme sen enempää kuin ansiommekaan eivät ole meidän omiamme.”

Helsingissä huhtikuussa 1966

Pentti Saarikoski

………………………………………………………

Saarikosken kuva: Jussi Pohjakallio, Turun Sanomien arkisto. Tauno Palo ja Aino Mantsas elokuvassa Hilmanpäivät (1954) Elokuvauutiset.fi Oselotti sivuilta: www-tunturisusi.com

Perjantairuno Himasen haaskalla?

Filosofi hakee todellisuutta etsimällä sisäpuolta ulkopuoleksi tehtynä. Runoilija hakee samaa ulkopuolta sisäpuoleksi tehtynä. Ajatus löytyy Wallace Stevensin runosarjasta ”Tavallinen ilta New Havenissa”.

Professori Pekka Himasen väitöskirja käsitteli matemaatikko ja filosofi Bertrand Russellin uskontokritiikkiä. Russell itse sanoo kirjassaan ”Filosofian ongelmat”, että filosofinen ajattelu on yritys tehdä elämämme ”suureksi ja vapaaksi”, vaikka filosofian merkitys piilee pikemminkin epävarmuudessa kuin sen tarjoamissa vastauksissa.

Tänään verta haistaneet mediahyeenat kiirehtivät Himasen haaskalle ja pilkatuinkin poliitikko saa tilaisuutensa näykkäistä valtaapitävien viitan lievettä. Perjantairunon fokus ei ole tässä. Eikä Himaselta tilatun työn byrokratiassa, painoarvossa tai hintalapussa.

Verkkojulkaisu Long Play raapaisi tulitikun ja roihu syttyi komeasti. Hyvää työtä. Keskustelu ja asioiden perkaaminen on tiedotusvälineiden tehtävä. Kukin voi tykönään miettiä onko liekkeihin jo kaadettu bensaa liikaa vai liian vähän.

Perjantairunon panos päivän keskusteluun on vähäinen raapaisu marginaaliin ja sekin lainattua. Göstä Ågren julkaisi runokokoelmansa ”Täällä hirmumyrskyn sokeassa silmässä”, vuonna 2006. Kokoelmassaan kirjailija kommentoi runon välineillä Wittgensteinin ja Heideggerin 1900-luvun filosofian avainteoksia.

Mitä Perjantairuno haluaa sanoa? Sitä, että runoilijan ja filosofin tehtävä on yhteinen, he tarjoavat toivoa ja lohtua. Kummatkin etenevät kysymysten, eivät vastausten kautta. Etenevät mihin? Alkuun. Siihen että ihmiset herkeämättä ajattelisivat jotain mitä eivät ajattele.

Ågren sai Finlandia-palkinnon 1988. Hän harrastaa virsikanteleen soittoa ja on kirjallisuustieteestä väitellyt filosofian tohtori. Hänen runonsa kollegalle on ikuisen enteellinen.

LUDWIG WITTGENSTEIN

Ajattelu kääntyy aina

sisäänpäin, ja hävittää

itsensä. Hän tiesi tämän,

mutta käytti epätoivoansa

metodina. Kaaos

on siivottava

epäonnistumisenkin hinnalla.

Kaikki, myös epäonnistuminen,

voi olla jotakin muuta!

Filosofi maksoi saman

hinnan kuin Rimbaud, joka

kirjoitti viimeisen runonsa

ensin, sitten muut,

rivi toisensa jälkeen.

…………………………………………….

Toinen Ågrenin runo löytyy vanhemmasta päivityksestäni tästä linkistä.

Kuva Antti Aimo-Koivisto, Ilta-Sanomien verkkosivut 1.3.2013

……………………………………..

Raha, Kristus ja ikuisuus

Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet?

On oletettavaa, että verkkoon viskattu mielipide saa muutaman lukijan enemmän kuin ihan vaan tuuleen huudettu. Epäilen silti, että kontaktien määrää yliarvioidaan, laadusta puhumattakaan.

Ihmiselle on tarpeen todistella oikeaksi yhtä ja toista. Nettifoorumit ovat huonommin tai paremmin peiteltyä ylemmyydentuntoa täynnä. Ja kyllä, tämä on 301. juttu blogissani. Vielä en ole yltänyt sellaiseen tasoon, että uskaltaisin vastata otsikon kysymykseen.

Ernst Billgren: Löytö 1006 - 2006. (2006)

Ernst Billgren (1957) renessanssi-ihminen ja yksi merkittävimmistä ruotsalaisista nykytaiteen vaikuttajista osaa vastata. Hänen kirjansa Mitä on taide ja sata muuta tositärkeätä kysymystä (Teos 2010, suom. Martti Anhava) on populistinen, älykäs ja hauska.

Billgren on taidemaalari, kuvanveistäjä, lavastaja, designeri, musiikin -ja elokuvantekijä. Ja tietysti hän on perehtynyt arkkitehtuuriin ja osaa kirjoittaa. Pikku juttu, vastaavaa osaa moni muukin. Mutta Billgren on myös erinomainen tenniksenpelaaja ja Ruotsin kuninkaallisen taideakatemian jäsen. Näistä myöhemmin lisää. Nyt kerrataan otsikon kysymys ja saadaan vastaus.

Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet?

Lyhyt vastaus: Kaikilla on.

Pitkä vastaus: Useimmat tyytyvät omiin mielipiteisiinsä. En ole koskaan tavannut ketään joka väittäisi mielipiteitään vääriksi. Jos joku onnistuu kääntämään pääsi jonkin asian suhteen, voit ainakin vaihtaa mielipidettä, ja silloin se saattaakin vaihtua juurta jaksain.

Nyttemmin maapallo on aina ollut pyöreä, silloinkin kun kaikki luulivat sitä litteäksi, kun taas silloin kun se oli litteä, sen oli määrä pysyä litteänä aikojen loppuun. Vältä mielipiteitä, ne kahlitsevat. Monilla on mielipiteitä melkein kaikesta eivätkä he saa aikaan juuri mitään; useimmat mielipiteet ovat jo olemassa eivätkä tarvitse enää ketään omaksumaan niitä.

Mielipiteet turruttavat uteliaisuuden. Mielipiteet ovat läheistä sukua ennakkoluuloille. Mielipiteet ovat kuin Matrix, ”verkko” samannimisessä elokuvassa. Sen takana on oikea todellisuus.

……………………………………………………………………..

Maalaus Ernst Billgren: Löytö 1006-2006. Sekatekniikka levylle 150 x 160 cm (2006) Kuva: Stockholms Auktionsverk.

Mites me ennen osattiin kokata?

Elämästä on tullut yhtä ruuanlaittoa ja kokkikisaa. Mutta ei aivan. Kyllä kämpätkin pitää pistää uusiksi, tehdä hurja remontti, heivata kuntoon huvila ja huussi, stailata kämppä myyntikuntoon, perustaa puutarha uuteen uskoon ja pistää pihapartyt pystyyn.

Amurin työläismuseokortteli, 40-luku.

Keittiön kuva on 1940-luvulta. Asiallinen ja toimiva verrattuna yhteiskeittiöihin, joissa tuolloinkin vielä kokkailtiin. Jos ystävät kokoontuisivat sinne arvostelemaan illallisen, menu olisi seuraava:

Alkukeitto edellisen päivän paistiluista, mukana sipulia ja pilkottua porkkanaa. Juomana kotikalja. Pääruokana kuoriperunat ja ruskea kastike siansivusta. Veteen leivottua rievää ja voita. Juomana piimä. Jälkiruoaksi köyhät ritarit, kermavaahto ja mansikkahillo. Kahvia, korviketta tai teetä.

Amurin työläismuseokortteli, 70-luku

Kamari on 1970-luvulta. Siis vain tuokio sitten. Stailaajan unelma. Uutta ilmettä syntyisi pienellä budjetilla. Jospa hirvigobeliini korvattaisiin aiheella Ryöstö Seraljista. Muistattehan: minareettien tornit ja yössä kiitävät valkeat ratsut. Ryöstetyn neidon hame hulmuaa ja kuun sirppi taivaalla on kellahtanut selälleen.

Kiitoskortti, 1927.

Viimeinen vanha kuva on päivätty vuodelle 1927. Kesän kynnyksellä ollaan aivan kuten nytkin. Mutta ajatelkaas! Helsingin kautta lähetetty tanssimusiikki oli kuulut Parikkalassa niin hyvin, että olisi voinut kotona valssiksi pistää.

Ja mitäs telkka nyt tarjoaa? LIV-kanavan ohjelmistosta napattu kuva on viime lauantailta. Ehkä se on alallaan jonkinlainen ohjelmistovalintojen ennätys.

LIV 2.6.2012

Kevyttä ja painavaa

Päivitykseni tulee suoraan Björkholmin lomasaarelta. Paraisilta parikymmentä kilometriä Granvikin rantaan ja siitä vartti Vikenin lautalla. Kuva on otettu eilen: pojan poika Oiva 16,2 kg ja Hauki 2,6 kg. Tänään merivesi +23 asteista, ilma tasan kolmekymmentä. Samanlainen keli siis kuin lapsuuden kesinä joka päivä.

Oiva ja hauki, Björkholm 7.7.2011

Maailma ei muutu, mutta me kasvamme ja hauki jota tuskin jaksoimme kannatella käy vuosien mittaan kevyemmäksi. Ja toisin päin, iän myötä omat huolet alkavat painaa ympäristöä enemmän ja muiden ihmisten murheet käyvät julkisuudessa hyvästä viihteestä.

Entinen mäkihyppääjä on muuttunut lööppien sankariksi ja epätodelliseksi koko kansan narriksi. Hymähtelin taannoin siiderikassiensa kanssa kaatuilevalle karpaasille. Nyt Mika Myllylän kuolinuutinen havahdutti. Julkisuus ei koskaan tavoita edes häivähdystä kohteensa totuudesta. Viihteen ja uutisten takana on aina kaltaiseni ihminen, usein vain fiksumpi ja lahjakkaampi.

Palataan lomalle ja lukemiseen. Mökkireissuun on syytä varata pokkareiden lisäksi vanhoja lehtiä. En väitä, että lukisin naistenlehtiä parturissa tai hammaslääkärin vastaanotolla. Tein niiden kansien autenttisista otsikoista kuitenkin runon. Sen voi lukea kliseiden kokoelmana – tai tarinana, joka sisältää koskettavan määrän onnea ja tragediaa.

………………………………………………………………………………..

Nainen kuvaa kansien henkilöt aina suoraan edestä,

kasvot kohti kameran linssiä.

”Se saa mallin näyttämään itsenäiseltä ja voimakkaalta.”

Olen koko ikäni hakenut miehiltä hyväksyntää

Nuori onni löytyi Afrikasta

Antakaa meille aikaa rakastua

Rakkaus teki minusta vahvan

Nuori aviomies antaa uutta energiaa

Mieheni hemmottelee minua kokkaamalla

Odotusaikana olen elänyt onnea ja surua

Hyvä suhde ja toivottu vauva

Osaatko vastaanottaa ja antaa rakkautta?

Äkkipikaisuuteni johtaa välillä vaikeuksiin

Rakkaus auttaa unohtamaan

Lähelläni on tosi vähän ihmisiä

Olen kääntänyt yksinäisyyteni voimaksi

Olen sinut menneisyyteni kanssa

Railakas elämä oli pakokeino

Minulla oli sama taipumus juomiseen kuin isälläni

Nyt elän hetken kerrallaan

Henkisen romahduksen jälkeen löysin kyvyn rakastaa

Olen tehnyt töitä kasvaakseni ihmisenä

Rakkaus nosti voittoon kuoleman porteilta

Demokratia ja mattokauppiaan poika

On hyvä, että Suomen ja Unionin asioita hoitavat edes toiseksi kyvykkäimmät voimat. Parhaiten tietämys on kohdallaan kotisohvalla, iltalehden ja olutpullon takana. Vastustan kerjuukieltoa ja mummojen karkotusta, mutta poliitikkona en osaisi ihmeellisempiä kysymyksiä hoitaa. Jo kaksi sanaa, Kyllä ja Ei ovat niin kiusallisen lähellä toisiaan, että saattavat seota minulta keskenään.

Ateena, Aleksandrasin puisto 26.11.2010

Kuka on syyllinen Kreikan kurjaan talouteen? Pitikö EU:n syytää tänne miljardeja? En minä siitä mitään tiedä. Vain hetken ruhonjuuritasoakin matalammalta menoa seuranneena voin vain vakuuttaa ketkä eivät ole vaikeuksien takana.

Ateena Iouannou Soutsou 24.11.2010

Syytä on turha hakea lakkoilevista roskakuskeista tai siivousvälinekauppiaasta. Ei katuojassa polvillaan sukkia ja yöpaitoja kauppaavasta pojasta sen paremmin kuin miehistä, jotka myyvät aivan ihmeellistä keksintöä: laitetta, jolla voi pujottaa langan neulansilmään aivan automaattisesti.

Ateena, Ippokratos 24.11.2010

Nuoren tytön korumyymälä on kätevä, se ripustetaan kaulaan ja kansi avataan. Mattokauppias autoineen on jo suurliikemies, jolla on varaa ostaa joulupukki pojalleen. Eivät he kaupoistaan kuitteja kirjoittele. En minäkään tekisi niin.

Juice lauloi miten demokratia on saatanan lasten keksintö. Ateenalaiset olivat asiasta eri mieltä säätivät lain, jossa kielletään mitään lainsäädäntöelintä kokoontumasta käsittelemään tyrannin tekemää esitystä ja vakuutetaan, että tyrannin surmaajaa ei aseteta syytteeseen. Laki säädettiin vuonna 336 ekr,  jolloin ateenalaiset olivat erityisen huolissaan demokratiansa kestävyydestä.

Monikulttuurisuudesta islamofobiaan – ja toisinpäin

Savukeidas kustannus on julkaissut Ville Hytösen toimittaman kirjoituskokoelman Mitä Jussi Halla-Aho tarkoittaa? 229-sivuinen kirja sisältää useamman kirjoittajan mielipiteen Halla-Ahon yhden asian politiikasta: hän on maahanmuuton vastustaja.

Islamin ja kristinuskon profeetat...

En ole lukenut kirjaa vielä. En siis puutu siihen millään tavoin. Pointtini on Aamulehden kritiikki, jossa kirja esiteltiin 1.9. Siihen on nostettu kahden kirjoittajan sitaatit. Yhteydestään irrotettuna ne saattavat antaa turhan kärjistetyn kuvan. Voivat olla provosointiakin, mutta mielipide niiden takana on. J.Sakari Hankamäen mielestä ”monikulttuurisuus on väärä utopia.” Timo Hännikäinen ilmoittaa: ”Olen islamofobi.”

Ihmisellä on taipumus ajatella ensisijaisesti nykyhetkeä tai oman kokoemuksensa mittaista aikaa. MUTTA TEHDÄÄN NÄIN: muutetaan vähän katselukulmaa ja valitaan laajempi ajallinen perspektiivi. Vaikkapa vain 1000 vuotta. Onko monikulttuurisuus väärä utopia?

Onko ihmisen elo ollut aina yhtä uskontojen ja aatteiden ristiriitaa. Pitääkö muistella Pax Romanan aikoja, että ”sivistyneen” Euroopan historiasta löytyisi pidempi seesteinen jakso. Millä tuo kolmensadan vuoden ”rauha” saavutettiin? Väkivallalla tietenkin. Jotta valtakunnassa kaikki olisi hyvin, provinssien rajoilla käytiin jatkuvia kahakoita. ”Jos haluat rauhaa, hanki sotaa”, oli Rooman keisarien hallintomalli.

Antiikin aika on eurooppalaisen kulttuurin perusta. Sitä seurasi pimeä keskiaika. Vasta renessanssi löysi antiikin ihanteet ja yksilölliset nerot uudelleen. Näin meille on opetettu. Vasta viime vuosina keskiajan merkitystä eurooppalaisessa kehityksessä on alettu ymmärtää paremmin.

Keskiaika Euroopassa oli otaksuttua luovempaa aikaa, jonka ilmapiiriin arabialainen ja juutalainen kulttuuri antoivat merkittävän lisän. Andalusian alueella kolme uskontoa, islam, juutalaisuus ja kristinusko elivät sopusoinnussa keskenään. Samoin kirjalliset traditiot vaikuttivat toisiinsa vuosisatojen ajan.

Runoja kirjoitettiin arabiaksi 700-luvulta 1400-luvulle. Juutalaiset kirjailijat käyttivät espanjaa, hepreaa ja arabiaa rinnakkain. Kristityt kirjoittivat latinaksi ja espanjaksi sekä muilla niemimaan kansankielillä. Kulttuurit, kielet ja traditiot vaikuttivat hedelmällisesti toisiinsa. Kristittyjen luoma kirjallisuus sai voimaa arabian ja antiikin kulttuurista. Muslimirunoilijat saattoivat uskonnon rajoista riippumatta ylistää viinin ja rakkauden iloja.

Andalusia -lähteeni on Basam Booksin 1999 julkaisema antologia Runoja Andalusiasta. Jaakko Hämeen-Anttila on kirjoittanut siihen muutaman sivun mittaiset, mielenkiintoiset jälkisanat.

Shemuel ha-Nagid kirjoitti Andalusiassa hepreankielisiä runoja, joissa on kaikuja myös vanhan testamentin kielikuvastosta. Hän kuoli vuonna 1056. Välillä valo pilkahtaa, mutta onko tuhannessa vuodessa mikään muuttunut? Tuskinpa. Se ei silti estä runoilijaa ymmärtämästä maailman menoa ja pitkää perspektiiviä:

”Johdin joukot yöksi kaupunkiin, / johon muinaiset päälliköt toivat tuhon. / Lepäsimme paikan suojissa, / allamme vanhat valtiaat.

Mieleni mietti: / Missä ovat ennen eläneet joukot ja kansat? / Missä rakentajat, hävittäjät, hallitsijat, / osattomat, orjat ja herrat? / Missä siittäjät, lapsettomat, isät, / pojat ja surevat sulhaset?

Kansat syntyivät toistensa perään, / päivät kuluivat vuosiksi. / Maanpäälliset majat / vaihtuivat sijaksi mullan alla: / palatseista tuli hautoja, / ihanista pihoista tomua.

Jos hautojen väki nostaa päänsä, astuu esiin, / he riistävät henkemme ja rikkautemme. / Tämä on totuus, sieluni: / huomenna joukkomme on heidänlaisensa!”

………………………………………………………….

”Aristoteles, Galeanos ja muut kreikkalaiset filosofit vaikuttivat vahvasti keskiajan länsimaiseen kristikuntaan ja arabialainen Espanja toimi heidän oppiensa välittäjänä.” J.M.Goetzee, romaanista Eizabeth Costello 2006.

…………………………………………………………

Asiahan ei minulle varsinaisesti kuulu, mutta…

Eilisen Aamulehden (23.7.) kulttuurisivulta löytyy juttu otsikolla: ”Mari Mörö vastustaa kirjailijoiden brändäystä”. Tässä suora lainaus tekstin alusta: ”Kunhan on kiinnostava tyyppi, sisällöllä ei ole niinkään väliä! Julkkiskirjailijat jylläävät.” Siinä on kiteytettynä kirjailija Mari Mörön mukaan se, mitä WSOY:n uusi johto odottaa kirjallisuudelta. Mörön kanssa samaa mieltä on iso joukko kirjailijoita.”

Mainoskuva elokuvasta Pekka Puupää, 1953

Tämä selvä. En ole vielä kuullut, että kukaan kirjailija olisi brändäyksestä innostunut. Markkinoinnin perään on toki kyselty. Ammatikseen kirjoittava tuskin pahastuu lisäansioista. Siitäkin olen samaa mieltä, että Jacques Eijkensin lausunto siitä miten kirjojen kustannus on pieniä perunoita ja vain prosentin luokkaa Sanoman kokonaisbudjetista on harvinaisen typerä. Kääntäen ja provosoiden: henkirikoksia tehdään suhteessa väestöön niin vähän, ettei muutama murha tunnu missään.

Puupää-elokuvissa Pätkän vakirepliikki kuului: ”Asiahan ei minulle varsinaisesti kuulu, mutta kysyn vaan…” Se mitä itse haluaisin kysyä on mitä Eijkens tarkkaan ottaen tarkoitti brandäyspuheillaan. Odotan jatkohaastattelua. Se on selvä, että ”julkkiksen” kirja saa näkyvyyttä ja saattaa myydäkin tuotoksen kirjallisesta tasosta huolimatta. Sitä taas on turha paheksua. Se mitä joku lukee ei ole minun asiani. Ostetaanhan iltalehtiäkin.

Pointti on siinä, että itse en ole vielä nähnyt näin pienessä maassa yhtään kustantajan brändäämää kirjailijaa. Vai tuleeko jonkun mieleen, että kustantaja on järjestänyt ja tunkenut Jari Tervon telkkaan. Pokkarilistan kärjessä on Jouni Hynysen Kesämies. Miksi? Siksi, että suosittu muusikko Hynynen on brändännyt itsestään kaljaakittaavan rocktursakkeen. Aivan itse. Kustantaja on älynnyt hyödyntää sitä, että mieheltä syntyy kuulemma tekstiäkin.

Mörö-jutun tekstissä toimittaja kiteyttää vielä: ”Mari Mörö on todella pettynyt siihen, että kirjailijan brändäys on tärkeintä ja samalla aliarvioidaan lukijaa. Syntyy vääränlainen mielikuva, että hyvä kirja on yhtä kuin se, mikä on esillä eniten.”

Tähän en voi sanoa muuta kuin sen, että lukija on aina oikeassa. Ei lukijaa voi aliarvioida. Ihmiset ovat aina lukeneet huonoa ja hyvää kirjallisuutta. Kummalla on isompi painoarvo: tuhannella viihdekirjan ahmijalla vai yhdellä klassikon lukeneella? Kirjallisesti kunniahimoisella kirjoittajalla on edelleen tasan yksi tehtävä: kirjoittaa niin hyvä kirja kuin kykenee. Kustantajalla on omat duuninsa. Jos kemiat eivät pelaa on hyvä ottaa etäisyyttä. Mörö on tehnyt näin. Hatunnoston paikka.

Mitäs tähän sanoisi valistusfilosofi Voltaire (1694-1778) joka kannatti valistunutta yksinvaltiutta. Tasavalta ja demokratia olivat hänen mielestään ”Massojen idiotismia”. Asiaa Voltairen valossa katsottaessa, lukevan yleisön mausta ei siis kannata liiemmin kantaa huolta.