Kuinka kirjoittaa roomaani viikossa

Kirjailijat tuottavat tekstiä eri tahtiin. Olen joskus kyennyt parempaankin vauhtiin, nyt romaanikäsistä syntyy liuska päivässä. Se merkitsee noin neljän tunnin työtä ja kahtatuhatta merkkiä – puoltatoista valmiiksi taitetun kirjan sivua, jonka olen kirjoittanut kolmeen-neljään kertaan. Lähdetyöt ja tietojen hankinta ottavat lisäksi oman aikansa. Postauksen lopussa mainittu Georges Simenon kykeni kirjoittamaan romaanin viikossa.

Harvoin yksien kansien välistä löytyy tietoa, huumoria, sivistystä, esseististä maailmankuvan hahmotusta ja kirjallista briljanssia yhtä paljon kuin Enrique Vila-Matasin ”romaanista” Bartleby ja kumppanit.

Vila-Matasin luoma hahmo alkaa jäljittää kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka kärsivät ”Bartlebyn oireyhtymästä”. Herman Melvillen romaanihahmo Bartlebyllä oli vakiovastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin: ”Mieluummin en.”

Vila-Matas kaivaa historiasta todelliset ja kuvitellut kieltäymyksen kirjailijat, jotka ovat päättäneet olla kirjoittamatta tai kärsivät kirjoittamisen mahdottomuudesta: Cervantes, Beckett, Rimbaud, Pessoa, Musil, Joubert, Kafka… Bartleby ja kumppanit tarjoaa teksteissään luomisen tuskaan tai tuskattomuuteen riemastuttavia ja syvältä viiltäviä näkökulmia:

”Mutta paradoksaalisesti kirjoituskyvyttömätkin luovat kirjallisuutta. Kuten Marcel Bénabou sanoo teoksessaan Miksi en ole kirjoittanut ainoatakaan kirjoistani: Hyvä lukija, älä missään nimessä kuvittele, että kirjat joita en ole kirjoitanut eivät olisi mitään. Päinvastoin (tulkoon se kerralla selväksi) ne ikään kuin väreilevät maailmankirjallisuuden taustalla.”

Vila-Matasin kirja keskittyy kirjoittamisen toivottomuuteen tai turhuuteen, mutta sekin vaatii vastapainon. Porukasta erottuu Georges Simenon, jonka energisyys oli käsittämätöntä. Vuodesta 1919 vuoteen 1980 hän julkaisi 190 romaania eri salanimillä, 193 omalla nimellään, 25 omaelämäkerrallista teosta, yli tuhat kertomusta ja tilkkeeksi sanomalehtiartikkeleita.

Vuonna 1929 Simenon kirjoitti uskomattomat 41 romaania: ”Aloitin aamulla aikaisin, yleensä kuuden maissa, ja lopetin iltapäivän päättyessä. Se tiesi kahta pullollista ja 80 sivua.”

Simenon kehitti itselleen oman metodin, jota alkoi hioa yhä nopeammaksi: ”Kun aloitin, minulta meni kaksitoista päivää kirjan kirjoittamiseen, oli kyseessä Maigret tai ei, ja kun ponnistelin tiivistääkseni tekstiä lisää, poistin kirjoituksesta kaikki ylimääräiset koristeet ja detaljit, siihen meni vähitellen enää yksitoista päivää, kohta kymmenen, sitten yhdeksän. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa päässyt seitsemän päivän tavoitteeseeni.”

Simenonia ei pidetä ”kioskikirjailijana”. Kirjoja on käännetty 55 kielelle ja myyty maailman mitassa liki puolitoista miljardia. Piippua polttelevasta ja calvadosia naukkailevasta komisario Maigretista on tehty ties miten monta elokuvaa ja tv-sarjaa.

Tasan ei käy luomisen lahjat, mutta vanhan taiteilijaystävän sanoin, jotka olen täällä ennenkin tainnut mainita: ”Joku tekee nuppineulalla, toinen käyttää rautakankea, mutta hyvää jälkeä saattaa syntyä kummaltakin.”

…………………………………………………………………………..

Enrigue Vila-Matas, palkittu espanjalainen kirjailija. Syntynyt Barcelonassa 1948. Bartleby ja kumppanit on julkaistu 2000, Anu Partasen suomennos Basam booksin kustantamana 2007.

Georges Simenon syntyi Belgian Liegessä 1903, kuoli Lausannessa Sveitsissä 1989. Ensimmäinen Maigret ilmestyi 1931, ja kirjailija jatkoi sarjaa 1972 saakka.

Syytön vapautuu murhaajan jo tähdätessä?

Perjantairuno ei päivitä blogia aina omien mieltymystensä mukaan, vaan pyrkii ottamaan huomioon muidenkin maun. Parasta on, jos maailman tarpeet voisivat käydä yksiin omien toiveiden kanssa.

Päivän teksti on turkkilaisen Nazim Hikmetin. Hän syntyi Thessalonikissa 1902, opiskeli Moskovassa mm. marxilaista filosofiaa. 1938 hänet vangittiin kotimaassaan kansankiihottajana ja vapautettiin vasta 12 vuotta myöhemmin. Päivien luku tuli täyteen Moskovassa 1963. Tuotanto sensuroitiin Turkissa vuoteen 1965 saakka. Nyt häntä pidetään Turkin kansallisrunoilijana. Maailman mitassa Hikmet on tunnetuin turkkilainen runoilija.

Hikmet kirjoittaa yksinkertaisesti ja avoimen pateettisesti. Aiheet ovat useimmiten inhimillisen ideologisia ja parempaa maailmaa tavoittelevia. Turkki on sisällissotaa käyvän Syyrian pohjoinen naapuri. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan Ukraina on sisällissodan partaalla. Nazim Hikmetin tekstille näyttäisi olevan tilausta.

Lähettäkää minulle kirjoja / jotka päättyvät hyvin

joissa siipirikko lentokone / laskeutuu turvallisesti

Joissa lääkäri hymyillen / jättää leikkaussalin

ja sokean lapsen silmät / avautuvat näkemään

Joissa syytön vapautuu / murhaajan jo tähdätessä

Joissa kymmenen vuotta / odotettu kirje

vihdoin saapuu lintujen mukana

Joissa ihmiset seisovat / ja jonottavat runoilijoiden kirjoja

eikä kukaan menehdy kaivaten / leipää ruusuja aurinkoa ja vapautta

Lähettäkää minulle kirjoja / jotka päättyvät hyvin

sillä kerran myös / meidän tuskallinen ja rohkea

tarinamme päättyy hyvin

………………………………………..

EXTRALINKKI muutaman vuoden takaa. Neuvostovaltio syytti Joseph Broskyä yhteiskunnan loisena elämisestä. Muutaman rivin lainaus osoittaa, että länteen salakuljetetuissa kuulustelupöytäkirjoissa on absurdia huumoria. Nobelisti kuoli maanpaossa. Linkin jutussa myös Brodskyn runo.

Tuomari: Mikä on ammattinne?

Brodsky: Olen runoilija.

Tuomari: Kuka on muka sanonut että olette runoilija? Oletteko opiskelleet runoutta?

Brodsky: Minusta runoilijaksi ei tulla opiskelemalla runoutta.

Tuomari: Mistä se taito sitten tulee?

Brodsky: Luulisin, että Jumalalta.

…………………………………………

Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä

Perjantairuno nappaa edellisen jutun häntään ja jatkaa vielä Tammen Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlaa. Päivän runo on julkaistu kokoelmassani Satakieli! (Like 2008)

Tehdessäni tekstin, Keltaisessa kirjastossa oli julkaistu 386 nimikettä. Seuloin 164 käännöskirjan nimeä ja tein niistä runon ilman ainoatakaan täytesanaa. Syntyi tarina, joka alkaa luomisen koordinaateista ja päätyy puutarhajuhliin, pohtimaan elämää ja tarinan kerronnan perinteitä.

Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä 

Pieni ilmestyskirja, kaikkein pyhin:

tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Alku, nollapiste

äiti yö, tyhjä kangas – taipumaton tahto.

Luola, täysikuu, kellosammakon huuto

tuolla taivaalla uusi elämä, ääni ja vimma, kiveä kovempi

sananviejä.

Hokkus pokkus suosta nousee uusi maa, musta valo:

oikea maisema maa rautaa taivas kuparia

maailma, likimain. Täydellinen rauha, paratiisi.

Nousee päivä, laskee päivä – valkoinen kohina.

Illan tullen, yön pimeten, niin kauas kuin yötä riittää

kiitävät vuodet sokeat kohti valkeaa merta.

Kesän taittuessa liekehtivä elokuu, roihu,

ohdakkeet palavat ja aurinko nousee, loppuun palanut.

Tulvan vuosi, Ararat-vuoren legenda, vihan hedelmät:

Solomonin laulu tuntemattomalle jumalalle.

Veljesviha, paholainen ruumissa – ilmassa linnuntietä

Damasceno Monteiron katkaistu pää, neljäs käsi.

Viimeinen kiusaus syntien paljous, vapaus tai kuolema

vihassa ja rakkaudessa, mutta suurin kaikista

toivo, suojelus, uljas uusi maailma:

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi herran armo

mikä verissä on. Uhri.

 

Nimeni on Punainen, Isäni seurakuntaa, sivustakatsoja.

Ei oikein ihminenkään, näkymätön mies, toinen minä

oman elämänsä sankari, Odysseus.

Menneen maailman maalari, kynämies. Vuosi 1934,

minun vuosisatani.

Kuuluisia miehiä ehkä jossain muualla, julkisia salaisuuksia

kirjailijakokous, mestarien aamiainen ovien ulkopuolella.

Kukin makunsa mukaan.

Minä lähden piruparka, holtiton mies soihtu korvassa,

ravunkäyntiä kunnes löydän sinut hiljainen tyttö.

Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

tartu tilaisuuteen, minun kansani, minun rakkaani

älä unohda, Darie, yhä useamman sydän pettää.

Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, me orvot.

Kenelle kellot soivat – sähköpiano ragtime, jazz.

Täydellinen rauha, minä ja hän, ainoa oikea rakkaus:

päistikkaa joen yli puiden siimekseen, suoraan paratiisiin.

Sattuman kourissa kiitävät vuodet,

vihassa ja rakkaudessa pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä:

kettu ullakolla, paroni puussa, sieppari ruispellossa.

Labyrintissa ritari joka ei ollut olemassa.

 

Miten sinua rakastinkaan kerjäläistyttö Bellarosa,

ole luonani aina.

Etusivun uutinen: Tunnustan eläneeni.

Jutun loppu, perjantai, pitkän päivän ilta,

ystävyyden talo: pidot puutarhassa, leikkiä ja ajanvietettä.

Makiokan sisarukset, erottamattomat näyttelijät,

Franny ja Zooey, kirjanpitäjä Esch, kalmasilmä.

Ystäväni Owen Meany – kuin oma poika, löyhäsuinen mies.

Kaksi naista, odessalaisia. Mr Vertigo, vierailija.

Oscar ja Lucinda, roomatar. Optimistit Baltasar ja Bilimunda.

Kerro minulle, Zorbas kämmenen kokoisia tarinoita,

suuri lammasseikkailu, kosmokomiikkaa, Piin elämä –

isoäitini tarina, ainoa oikea kertomus sokeudesta.

Hiljainen amerikkalainen, kaunis pappi Agostino

ei sanonut sanaakaan vieraalla maalla.

Illan tullen, yön pimeten vielä yksi asia:

ihminen on iso fasaani, sydäneläin kuolemaan asti,

kertoo Pereira sipulia kuoriessa,

parantumaton valehtelija-Jaakko, velho mieheksi.

……………………………………………………………….

Onko apinan tilanne todellisempi kuin minun?

Apina istuu Fuengirolan Bioparkin kuolleen puun oksanhaarukassa ja ratkoo kiperää kysymystä. Ei ilmeestä ilo paista. Minä mietin kotiinpaluuta kuukauden reissun jälkeen. Onko remontti valmis, solahtaako vesi viemäriputkeen vaaratta?

En ole pystynyt ratkaisemaan onko apinan tilanne todellisempi kuin minun. Tai toisin päin. Elämme kummatkin maailmassa, joka ei ole hitustakaan suurempi kuin oma mielikuvituksemme antaa myöten.

Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014
Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014

Ennen tätä pallohöpinää maa oli litteä levy, jonka reunalta tipahti tyhjyyteen. Sittemmin maailmankaikkeutemme keskusta kiersivät aurinko ja muut taivaankappaleet. Epäilijöille kasattiin oma kokko, ja he haihtuivat savuna ilmaan. Aineen häviämättömyyden laki jätti jäljelle vain pari kourallista tuhkaa.

Vankeudessa varttunut apina ei osaa uneksia viidakosta. Minäkään en omia kuvitelmiani paremmasta tiedä. Turvaan kuolleeseen tietoon, en tulevaan. Aurinkoon ja lämpöön ehdittyäni mietin työhuoneeni rauhaa, sinne palattuani kaipaan kohta jonnekin muualle.

Koetin kirjoittaa täällä – vaihtelevalla menestyksellä. Mutta miksi pyrkiä elämän selkeyteen? Kiitollisuuden voisi muistaa joka aamu. Ja toiveen siitä, että oikeus ja kohtuus osattaisiin palollamme jakaa tasaisemmin.

Virginia Woolf on kiteyttänyt kirjoittamisen epävarmuudesta muutaman rivin. Olen ne joskus lukenut, mutta törmättyäni niihin ”naamakirjassa”, nappasin ne myös tähän. En halua korostaa kirjoitustyötä, teksti pätee elämään yleisemmin. Ehkä myös apinan todellisuuteen, jossa kieli vastaa tunteiden abstraktioita.

”Kenellekään, joka kohtuullisessa määrin tuntee kirjoitustyön vaatimukset, ei tarvitse kertoa tätä tarinaa yksityiskohdittain; kuinka hän kirjoitti ja tulos näytti hyvältä; luki sen ja se näytti kauhealta; korjasi ja repi; leikkasi; siirsi väliin; oli hurmostilassa; oli epätoivoinen eli hyvät yönsä ja huonot aamunsa; tarttui ideoihin ja kadotti ne; näki kirjansa selkeästi edessään ja se hävisi; näytteli henkilöittensä osia syödessään; laususkeli niitä kävellessään; toisinaan itki; toisinaan nauroi; horjui milloin tämän, milloin tuon tyylin välissä; yhdessä hetkessä suosi eeppistä ja juhlavaa tyyliä, seuraavassa eleetöntä ja yksinkertaista… eikä hän pystynyt päättämään, oliko hän maailman jumalaisin nero vai maailman suurin tyhmyri.”

VIRGINIA WOOLF

………………………………………..

Väärin säästetty

Perjantairunon paikalla on pätkä proosaa. Rivit on napattu tekeillä olevasta romaanikäsiksestä, eivätkä liity mitenkään meneillään olevaan matkaan. Lentämiseen ne liittyvät.

Lähtiessäni reissuun maksoin junamatkasta Tampereelta Helsinkiin päälle 40 euroa. ”Joustavasta ekstraluokasta ” olisi pitänyt pulittaa 52 euroa. Jatkoksi hain lennon Helsinki – Pariisi – Malaga. Hinta 175 euroa, kahvit ja sämpylät tykö tarjottuna. Hinta ei ollut läheskään vertailuni halvin, mutta halusin lentää päivällä ja välttää liian pitkiä vaihtoja.

Kuuden ja puolen tunnin kuluttua ostin Malagan kentältä lipun paikallisjunaan. Vajaan tunnin matka Fuengirolaan kustansi kahdelta hengeltä reilut 5 euroa. Johtopäätös: kumpikin hinnoittelu on pielessä. Junaliput Suomessa sikamaisen kalliita, lentely ympäri Eurooppaa liian halpaa. Ei pitäisi valittaa jälkimmäisen osalta, mutta puhu siinä sitten hiilijalanjäljistä, energiasta ja ilmastonmuutoksesta.

Päätteeksi pätkä fiktiota käsiksen kohtauksesta, jossa väistämätön alkaa tapahtua. Sattumat päättävät puolestamme silloin, kun emme itse osaa. Ja useimmiten myös silloin, kun kuvittelemme, että ohjat ovat tiukasti omissa käsissämme.

”Lentokone lähtee laskeutumiskiitoon kohti Los Angelesin kansainvälistä kenttää, aamuyön taivaalla vasen siipi painuu alemmas, kone kaartaa jyrkästi ja avaa ikkunaan tuikkivan ja elävän valomaton, yhtä aikaa kauniin ja pelottavan: mustaan maisemaan piirtyvät pilvenpiirtäjien säihkyvät neulat, korttelit ja loputtomiin jatkuvat kaupunginosat, joita vilkkuvat valtatiet ja hiljaisempina hehkuvat kadut halkovat.

Turvavöiden vihreät kyltit syttyvät, valot himmenevät ja lentoemäntä pukee jakkupuvun takin ylleen uudelleen, hän korjaa sinisen silkkihuivinsa solmua ja kulkee käytävällä tarkistamassa, että matkatavarahyllyjen luukut ovat kunnolla suljettuina, että istuinten selkänojat on nostettu ja niiden vyöt asianmukaisesti kiinnitetty. Naisen katseet puolelta toiselle, pään hillityt nyökkäykset ja hymyt, koneen kallistelut maan lähestyessä ja moottorien ajoittaiset kiihdytykset kertovat, että peruuttamaton tapahtuu, pitkä liuku kohti kenttää on alkanut eikä pääty ennen kuin pyörät tapaavat kiitoradan, kone huojahtaa ja vapisee omasta painostaan, siipien nostovoima on kadonnut ja jarrusiivekkeet vähentävät vauhtia.

Väistämätön voi toteutua monin tavoin, niin kuin pahat asiat saattavat alkaa mitättömästä, ketjuuntua ja kulkea toistensa kannoilla, ja niistä johtuvat valinnat, olivat ne sitten oikeita tai vääriä, karsivat vaihtoehtoja kunnes jäljelle jää vain yksi. Jollain tavoin se on myös lohdullista. Asioiden saamat käänteet ja tapahtumat pakottavat päätöksiin.”

Vastasyntynyt ja Villapipa

Lupasin päivitykseen arkisen aiheen. Aivan niin ei tainnut käydä, mutta pistetään Perjantairuno blogiin, jotta päästään reissuun. Huomenna Hesaan, sieltä sunnuntai-aamuna lento Malagaan. Pakon edessä mennään. Kun kotona alkaa viemäriremontti, vedettömässä ja vessattomassa kämpässä on hankalaa.

Viime sunnuntaina pojan perheen nuorin ristittiin. Kirjoitin elämäänsä aloittavalle runon, sieltä ne nimet löytyvät. Ja huomatkaa pieni yksityiskohta. Missä tahansa muualla synnytyskertomukseen merkittäisiin, että lapsen päässä on villamyssy. Tampereella kirjataan Villapipa.

Helmikuun lämpötilat enteilevät jo kevään lukemia.

Kahdeskymmenesensimmäinen päivä on perjantai,

aamun kajo hiipii harmaana,

lehdet kertovat levottomuuksista Ukrainassa,

eduskunnan istunnossa on pohdittu tasa-arvoista avioliittolakia.

Ruotsin prinsessa Madeleinelle ja hänen puolisolleen

syntyy aamuyön tunteina tytär.

Aamutelevision ykköskanava lähettää uutisia

Sotshin talviolympialaisista,

kakkosella Muumilaakson tarinat ovat päättyneet –

on alkamassa ”Veljesten seikkailuvene”.

 

Tampereen yliopistollisen sairaalan synnytyssalissa

valmistaudutaan vastaanottamaan uutta elämää

ja niin maailma pidättää hetken hengitystään

 

kestää kuusi minuuttia, kun lapsi tekee elämänsä matkan

äidin kohdusta meidän maailmaamme.

Synnytyskertomukseen merkitään: 21.2.2014 09:08

tyttö, syntyi elävänä, paino 2775 g, pituus 46 cm.

Lapsen vointi hyvä.

Ensi-imetys 21 min iässä.

Alkuun hamuilee, sitten napakka, kestävä imu.

Lisätietoa: Villapipa ja geelipussi, kapalossa.

 

Tänään on Marian ilmestyspäivä ja tyttö saa nimen.

Hänestä tulee Selma Sointu Amanda.

Jo antiikin viisaus tietää, että nimi on enne, ehkä se on

Topeliuksen runosta poimittu ”Selma, kukkani sorea”

tai nobelistikaimasi Selma Lagerlöfin omasta elämästään

kertovan tarinan ensi rivit:

”Olipa kerran satu, joka halusi kerrottuna päästä maailmalle.

Eikä suotta, tiesihän se olevansa melkein valmis.”

 

Niin totta se on – melkein valmis merkitsee, että elämäsi

jokainen hetki tulee olemaan uuden luomistyön alku.

Matkallesi saat meidän kaikkien siunauksen, sillä

kolmannen nimesi mukaan olet Amanda – rakastettu,

aivan samoin kuin vanhempi sisaresi, jonka ristiäisissä

pappi kertoi meille, miten läheisten ja isovanhempien

tärkein tehtävä on liittyä lasten elämään, jakaa eteenpäin se,

missä he ovat kokeneet onnistuneensa.

 

Ja niin me odotamme Selman kanssa vietetyistä hetkistä

rakkautta ja iloa, joka meidän kaikkien jakamana

moninkertaistuu.

……………………………………………….

Syntymän ihme – ja siitä eteenpäin

Kerroin tämän aiemmin FB-sivullani, mutta nyt muutama rivi lisää. Poikani Juuson ja hänen vaimonsa Leenan perheeseen syntyi tyttö 21.2. klo 9.08. Ensimmäisessä kuvassa iän voisi laskea sekunneissa. Seuraavassa minuuteissa. Kolmas kuva synnyttäneiden osastolta ja neljäs tämän päivän ensimmäiseltä kyläreissulta.

Tays: 21.2.2014 klo 9.08

On hämmästyttävää seurata miten lapsi muuttuu hetki hetkeltä ja hakee omaa ilmettään ja identiteettiään. Ensimmäinen nimi on päätetty: Selma. Muita punnitaan – olisiko tyttö nimensä oloinen. ”Nomen est omen”, nimi on enne, sanottiin jo antiikin aikoihin.

Tays: 21.2.2014, klo 9.22

Olisi mukava yhdistää nimi Selma Lagerlöfiin (1858 – 1940) joka sai kirjallisuuden Nobelin 1909. Hänet muistetaan parhaiten Nils Holgerssonista ja Peukaloisen retkistä villihanhien seurassa. Lagerlöf valittiin myös Ruotsin akatemiaan ensimmäisenä naisjäsenenä 1914.

Tays: 22.2.2014, klo 17.50

Vaativa tehtävä odottaa, ristiäispäivänä tytölle pitäisi olla valmiina vain ja ainoastaan hänelle omistettu runo. Mennään siihen saakka kuudella säkeellä, jotka nappasin kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Ehkä siinä on jotain meille kaikille.

Selma Siro 24.2.2014, klo 12.22

Tule sinä lapseksi vielä kun elät,

laita pahvinen kruunu päähäsi.

Puhu pienin sanoin ilman pelkoa,

vaihda ylhäinen alhaiseen.

Hiekkalinnat rakennetaan uudelleen

ja ihmeitä tapahtuu joka ainoa päivä.

……………………………………………

”Kamelia voisilmään”

Perjantairuno poimii blogiin kaksi tekstiä tuoreelta nettisivustolta. Jälkiruokarunot tarjoaa ”Huolellisesti valikoituja ja kirjain kerrallaan aseteltuja runoherkkuja.”

Idea on vallan mainio. Tekstien pohjana toimii vanha kahvilan käytöstä poistettu hinnastotaulu ja kasetillinen irtokirjaimia. Kyllä latautuu teksteihin tyyliä ja hienoa henkeä. Sivut sekä tekstien ja toteutuksen tarkemmat tiedot löydät tästä linkistä.

Jälkiruokarunot

Jälkiruokarunot

…………………………………………………………

Vielä linkki reilun kahden vuoden taakse. Sanasta ja kuvasta – joskin erityyppisestä – siinäkin on kysymys.

Juice: ”Mitä Hitler unohti juonistaan?”

Tällä kertaa Perjantairunon paikan saa rocklyyrikko. Kun edesmennyt Juice Leskinen oli 28.9.1984 Pirkkalaiskirjailijoiden kokouksessa alustajana, hän kysyi: ”Mistä se johtuu, että niin sanotut oikeat runoilijat ei ole ikinä osanneet tehdä yhtä ainoaa rock´n roll -tekstiä. Ei todellakaan. Jarkko Laine, joka on paras teistä… sekin on ihan amatööri.”

En ollut paikalla, en edes jäsen tuolloin, mutta kokouksesta tallennettu nauhoitus kertoo, ettei Juicelle vastausta tullut. Ehkä väitteeseen palattiin myöhemmin, kun kokous jatkui epävirallisella ohjelmalla.

Rock- ja laululyriikka hakevat askelmerkkinsä hieman eri tavoin kuin kansien väliin painettu runo, mutta yhtä pitkälle on kummallakin mahdollisuus ponnistaa. Itse en ole koskaan ollut kovin kiintynyt Juicen musiikkiin tai teksteihin.

Muutama päivä sitten avasin autoradion ja höristin korvia heti. Yön pimeydessä, kohti Tamperetta rullatessa, Juicen Twistin ylivoimaa kolahti niin, että päätin heti kaivaa tekstin tänne.

”Nerous” on assosiaatiokykyä. Asioiden laittamista ennen kokemattomaan järjestykseen. Tekstissään Juice törmäyttää kaksi näennäisesti täysin erilaista asiaa: maailmanhistorialliset näkemyksensä ja twistin. Tulos ottaa kipinää tehokkaammin kuin satasivuiset selitykset. Riveiltä rullaa twistin- ja runon ylivoimaa.

”Mitä hallinnut ei Rooman sotilas? / Twistin ylivoimaa. / Mitä ristillä toteutti Messias? / Twistin ylivoimaa.

Ja kuivuttuansa ristillä, / Hän maailman hurmaa twistillä, / eikä aliarvioi twistin ylivoimaa.

Mitä Marx ei ottanut huomioon? / Twistin ylivoimaa. / Mitä käyttänyt ei rahan tuomioon? / Twistin ylivoimaa.

Hukkas aikaansa hän pääomalle, / voi kun oisikin lähtenyt lomalle / ja kokeillut twistin ylivoimaa.

Mitä Hitler unohti juonistaan? / Twistin ylivoimaa. / Mitä puuttuikaan verisuonistaan? / Twistin ylivoimaa.

Mies innostui väkijoukkoihin, / eikä kajonnut kallonsa loukkoihin / ja etsinyt twistin ylivoimaa.

Mitä Lammio inhosi Rokassa? / Twistin ylivoimaa. / Mitä tajunneet ei Stalin eikä Bokassa? / Twistin ylivoimaa.

Ei pystyneet maailmaa uudistaan, / kun eivät löytäneet ruudistaan / twistin, twistin, twistin ylivoimaa.

Mitä kaipaa maailma nykyinen? / Twistin ylivoimaa. / Mitä kaipaa mies iskukykyinen? / Twistin ylivoimaa.

Enemmän kuin neutroniaseistaan, / hän löytää keskiolutlaseistaan / twistin, twistin, twistin ylivoimaa.

Maailman paras romaanin nimi?

Kiireen keskellä kierrätetään viikon eka jutuksi kysymys neljän vuoden takaa. Ja sopiihan se – ihan kirjaimellisesti – näillä pakkasilla.

Vuoden 2010 ensimmäisessä jutussani Raymond Carverista mainitsin kaksi romaanin nimeä (linkki), jotka ovat tarttuneet puhekieleen ja kiteytyneet kliseiksi. Mitättömät nimet eivät sellaiseen kykene. Juttua punnittuamme aloimme ystäväni kanssa pohtia mikä voisi olla maailman paras romaanin nimi. Miten nimetä vuosien tuskainen työ tai kirjoittamisen hurmio? Kuinka kirjan mittaisen filosofian tai huimaavan tarinan voi puristaa yhden sanan – korkeintaan lauseen mittaiseksi.

Kuvamanipulaatio: etuala napattu elokuvasta JOULUTARINA, 2007.

Löytyisikö jostain lista “kaikista” julkaistusta kirjoista? Tuntui epätodennäköiseltä. Rajasimme kysymystä. Muistin Tammen Keltaisen kirjaston, jossa on julkaistu laadukasta käännöskirjallisuutta vuodesta 1954. Nyt jo yli neljäsataa romaania. Nobelilla tai muilla palkinnoilla kruunatut teokset ovat paremminkin sääntö kuin poikkeus. Toinen toistaan parempia nimiä luulisi löytyvän kymmenittäin. Pääsimme yksimielisyyteen vain yhdestä.

Sarjan nimiluettelo pulputtaa muistoja lukuelämyksistä. Pitää pysyä tiukkana ja keskittyä aluksi latteisiin nimiin. Niitä riittää: Konsulit, Kartano, Rosvot, Neiti, Pirstaleita, Marsut, Jumalan puupalikat, Sattuman kourissa, Vesilaitos, Vesimies ja Vierailija. Numero 360 on turkkilaisen Orhan Pamukin Lumi. Peter Høegin kirjalla Lumen taju on parempi nimi. Høeg oli ensimmäinen pohjoismainen kirjailija, joka kelpuutettiin Keltaiseen. Numero 283 on Kertomuksia yöstä. Loistava kirja, mutta nyt ei ole kyse sisällöstä, vaan nimestä.

Valtaosa on keskinkertaisia: Kunnian kentät, Kimalaisen mettä, Taipumaton tahto, Tuhannen härän vuori, Tartu tilaisuuteen ja Jutun loppu. Hyviin nimiin tuntuu latautuvan jotain outoa. Salaisuus, tai lupaus, joka houkuttaa lukemaan: Sieppari ruispellossa, Kuolema Venetsiassa, Kämmenenkokoisia tarinoita, Niin kauas kuin yötä riittää, Kissan kehto, Teurastamo 5, Simpanssin kauneus tai eleettömän lyhytInho.

Keltaisen käännetyimpiin kuluu Italo Calvino. Yhdeksän kirjaa ja hienoja nimiä, joista yksi on ylitse muiden: Jos talviyönä matkamies. Mieleen nuosee lumimyrskyn saartama  mökki. Purevan yön kelmeä kuutamo ja susilauman ulvonta. Sisällä räiskähtelee takkatuli, jonka raukeassa lämmössä lukija avaa kirjan ja antautuu tarinan imuun.

Itse romaani on metakirja, romaani kirjallisuudesta ja lukijasta. Nerokas erityylisten kirjallisten katkelmien labyrintti. Jos kuvitteellisesta romaanikirjallisuuden roviosta pitäisi pelastaa yksi fiktiivinen kirja, Calvinon romaani olisi omalla listallani vahva ehdokas. Kiteytymä ”kaikesta” kirjallisuudesta. Hauska yksityiskohta on, että kirjan katkelmien otsikoista muodostuu oma ”kertomuksensa”.

Nimien luomien mielikuvien ja sisällön kohtaaminen on vaikeaa. Calvinolta on Keltaisessa kirjastossa julkaistu ohut ja outo kirja, jota luen aina uudelleen. Sillä on arkinen ja vaatimaton nimi: Herra Palomar. Kirja auttaa havainnoimaan ympäröivän maailman aivan uusin silmin.

………………………………………………………..

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies (julk. 1979, suomennos Jorma Kapari)

Jutun kuvamanipulaatio, etuala poimittu elokuvasta Joulutarina (2007)