Erotiikkaa ja seksiä sivujen välissä

Tänään 4.5. julkaistaan WSOY:n kustantama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella. 107 elävää runoilijaa ja 240 runoa kirjailija Sinikka Vuolan valitsemana ja toimittamana. Hesari teki vappupäivänä ennakkojutun (klik) aiheesta: ”Seksi kirjallisuudessa kiihottaa älyä ja ruumista”.

Erotiikka proosassa ja lyriikassa on vaativa laji. Ikikulusta aiheesta pitäisi pystyä kirjoittamaan tuoreesti. Antologian esittelyteksti sanoo: ”Sinikka Vuolan toimittama teos juhlistaa suomalaisen runouden aistillisuutta ja erotiikan monimuotoisuutta. Teos tulee iholle ja täyttää lukijansa eroottisilla kohtaamisilla. Teos toimii runon lukijan hemmottelukeskuksena, kattavana käsikirjana ja kauniina lahjakirjana.”

Antologian julkkareiden sijaan kirjoitan tänäänkin työpöytäni takana. Nostan kuitenkin blogiin aiheesta runon. En kirjaan päätynyttä… saatan julkaista sen täällä myöhemmin. Valitsen päivän aiheeseen tekstin kokoelmastani Satakieli! (Like 2008). Syy on selkeä. Erotiikka ja huumori runon riveillä on harvinainen yhdistelmä.

N a i n e n  ja   N a r k i s s o s

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

………………………………………………

Huumoria blogin ekstralinkeissä:

1. ”Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?”

2. ”Huumoria hirsipuun varjosta”

……………………………………………….

Ensimmäinen avaruuslento ja syntymän ihme

Huhtikuun 12. päivänä 1961 Neuvostoliitto lähetti avaruuteen Vostok 1-raketin ja kosmonautti Juri Gagarinin, joka kiersi maapallon ja palasi lennoltaan elävänä takaisin. Mäntän kirjastossa avautuu tänään Arto Huhtisen kokoama näyttely ”Lapsuuden sankarille”. Esillä on vanhoja valokuvia, postikortteja, propagandajulisteita, pinssejä, lehtiä, kirjoja ja leluja.

Juri Gagarin 1961.

Aamulehti kirjoittaa tänään: ”Näyttelyssä tärkeää roolia kantaa kaksi hienoa runoa, Heikki Salon klassikko Lapsuuden sankarille ja Juha Siron huhtikuun 12. päivästä kertova runo.”

Runoni taustalta löytyy tarina. Ensimmäinen ihminen avaruudessa oli aikanaan etusivun juttu koko maailmassa, joten ihmiskunnan merkkipaalu oli luontevaa ikuistaa vuonna 2013 julkaistuun 365 runon kokoelmaani Babel.

Luin tekstini maailman pienimmän museon kesätapahtumassa – Velaatan maitolaiturimuseolta saattoi matkustaa avaruuteen ja saada todisteeksi kuvan maalamassani tinttamareskissa. Avaruuskeskuksen avajaisissa oli myös intohimoinen keräilijä Arto Huhtinen, joka tunnetaan myös Reino & Aino Kotikengän ja Suomen Kumitehtaan toimitusjohtajana.

Aamulehti 12.4.2017

Kävi ilmi, että ensimmäisen avaruuslennon päivä on hänen syntymäpäivänsä. Julkaisin runoni viisikymmentä yksi vuotta Gagarinin lennon jälkeen. Sattumoisin kuvasin viimeisillä riveillä uuden elämän alun, joka olisi hyvinkin saattanut olla Huhtisen syntymä.

…………………………………………….

Kello 9.07 Moskovan aikaa

sosialismin sankari syöksyy avaruuteen

toveri Teräsmiehen nopeus on 28 000 kilometriä tunnissa

kun hän aloittaa kokeensa painottomassa tilassa:

harjoittelee liikesarjoja, kirjoittaa ja syö

kello 9.37 Juri Aleksejevitsh ehtii nähdä

auringonlaskun Havaijin yllä – Vostok 1 kiertää

maan varjoon ja Moskovan radio kertoo lennosta

matka maapallon ympäri kestää 108 minuuttia

tähtitaivaan Kolumbus ehtii jo itsensä edelle

hän hymyilee New Yorkissa, Lontoon lentokentällä

ja Tampereen keskustorilla – laulaja kysyy:

Näätkö rakastavaisen kaupungin päällä

Kuuletko lapsien syntyvän täällä

kello 10.55 Juri Aleksejevitsh Gagarin leijuu

varjonsa varassa Uzmorjen pellolle

lähelle rakettinsa kuumentunutta kapselia.

Viisikymmentäyksi vuotta myöhemmin

yöllä satanut lumi säkenöi aamupäivän auringossa,

sairaalan synnytysosastolla kaikki sujuu hienosti,

”kuin oppikirjasta”, kätilö sanoo.

Äiti saa lapsen rinnoilleen ja maailma on

yhdessä hetkessä ihmettä täynnä.

…………………………………………

Ekstralinkissä neuvostotaiteilija ja nobelisti, jonka totalitarismin kone koetti jauhaa.

…………………………………………

Harakka ja huhtikuun sumuinen kuu

Jenni Haukio on koonnut Suomen juhlavuodeksi Otavan kustantaman, juuri julkaistun runoantologian Katso pohjoista taivasta. Satakuusikymmentä runoilijaa ja kolmesataaviisikymmentä sivua. Haukion sanoin: ”teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus runoudelle Aleksis Kivestä nykypäivään.”

Haukion valitsema tekstini on viidentoista vuoden takaa. En julkaise sitä tässä, ehkä joskus tuonnempana. Selailin kokoelmiani noilta ajoilta ja mietin miten erilaisin tunnelatauksin nykypäivään verraten olen niitä kirjoittanut. Jotain muuttumatonta silti on: runon estetiikka ja etiikka, jonka takana voi seisoa. Särmät ja vastakohdat, joista runo hakee kipinää. On mahdoton kirjoittaa rivejä, joita ei koe omaksi äänekseen.

Nappaan tähän Perjantairunoksi tekstin vanhoilta ajoilta. Valinta on yksinkertainen, koska runon nimi on Huhtikuu. Rivit löytyvät kokoelmasta Musta runokirja (Like 2000).

Kuva: Pictaram, Heikki Helle

Runon tekeminen on sellainen sairaus

ettei siitä saisi kirjoittaa.

Pitää maata sängyssä ja jättää sirpaleet lakaisematta,

varata olutta käden ulottuville ja miettiä

miten kaunis lintu harakka on.

Se pysyy ilmassa kuin ajatus

kun ei lentämisestä tiedä.

Ilman tuulta ja räntää ei kevät tule.

Ilta tulee, huhtikuun sumuinen kuu.

Autojen ikkunat huurtuvat parkkipaikoilla

ja jossain laulaa oopperan diiva,

silloin runon tekeminen on maailman turhin tauti.

Syvästi alastomana haravoit unissani

puiston kuivunutta nurmea.

Kun soitan sinulle, pyydät kuvittelemaan

väliimme pingotetun köyden

ja tulen, joka polttaa sen poikki.

……………………………………………

Blogin ekstralinkissä Mirkka Rekola:

”Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille”

……………………………………………

Runoilija Marilyn Monroe

Marilyn Monroe (1926-1962) on pop-ikoni, josta on julkaistu enemmän kirjoja kuin kenenkään toisen tähden elämästä ja urasta. Andy Warholin tekemät serigrafiat Marilynin kasvoista kuuluvat maailmantaiteen tunnetuimpiin ja monistetuimpiin teoksiin. Edesmennyt elää yhä.

Marilynin filmografiaan ehti kertyä yli kolmekymmentä elokuvaa. Vuonna 1951, läpimurtonsa kynnyksellä hän kirjoittautui Kalifornian yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Kiinnostusta luovaan työhön löytyi siis monin tavoin.

Marilyn kirjoitti myös itse runoja. Rivejä syntyi muistikirjoihin ja mm. New Yorkissa hotelli Waldorf Astorian kirjepapereille. Hänen oma suosikkirunoilijansa oli Walt Whitman, joka vaikutti moneen myöhempään kirjailijaan, joista tunnetuimpana esimerkkinä Ernst Hemingway.

Kuva: www.bbc.com/culture/story

Nostan blogiin Marilynin tekstin, joka löytyy Stanley Buchthalin ja Bernard Commentin toimittamasta teoksesta Marilyn Monroe – Välähdyksiä, sirpaleita. Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi ja Lotta Toivanen (wsoy 2010).

Kyllä Marilynistä lahjakas harrastaja paljastuu, josta opiskelun myötä olisi saattanut olla enempäänkin. Lyyrinen kamera zoomaa ympäristöä tarkasti ja nostaa tekstiin kuun – omaperäisestä kulmasta katsotun runon ikiaikaisen elementin.

Kuva: www.bbc.com/culture/story

Pimeydessä

on niin paljon valoja

ne tekevät rakennuksista luurankoja

ja elämästä kadulla

Mitä mietinkään eilen kadulla?

Se tuntuu niin etäiseltä niin kaukaiselta kuin kuu.

On parempi että minulle kerrottiin lapsena mikä se on

sillä nyt en pystyisi sitä ymmärtämään.

Kärsimättömyyden meteliä taksikuljettajilta jotka ajavat aina –

kuumilla, pölyisillä, liukkailla kaduilla jotta pystyvät syömään ja

kenties säästämään lomaa varten, jolloin he saavat ajaa

vaimonsa toiselle puolelle maata tämän sukulaisia katsomaan.

Sitten joki – pepsi colasta tehty osa –

puisto – jumalan kiitos puistosta.

Silti minä en luo katsettani tähän kaikkeen.

Tähyilen rakastajaani.

Hyvä että kertoivat minulle

mikä kuu on kun olin lapsi.

………………………………………

Blogin ekstralinkeissä lisää:

Marilyn, muisti ja identiteetti

PETER PAN ELÄÄ!

Kamasutra vai Kiirastuli?

Työhuoneeni sijaitsee vanhassa tehdaskiinteistössä. Ihmisillä on tapana jättää hissikäytävälle milloin mitäkin ”saa ottaa” lapuilla varustettuna. Viime viikon kirjapinossa oli mm. Hammond Inesin Kauhujen tunneli, Jaakko Hintikan Kieli ja mieli, kuvitettu Kamasutra ja Yrjö Jylhän Kiirastuli.

Jylhän runot ovat kotihyllyssä, mutta nappasin kokoelman työhuoneen valikoimaan. Itsenäisyyspäivän kantissa sopii nostaa blogiin teksti klassikkoteoksesta. En varsinaisesti pidä patetiasta, puhumattakaan nationalismista, mutta nyt ei siitä ole kyse. Jylhän runoissa on ylivertainen rytmiikka ja vaivattomasti tekstiin sulautuvat loppusoinnut.

Yrjö Jylhä syntyi 1903 ja riisti hengen itseltään 1956. Tuotantoon kertyi kahdeksan omaa runokokoelmaa. Käännöstyö käsitti ”raskasta sarjaa” mm. Shakespearea ja John Miltonia. Kiirastuli julkaistiin 1941. Kokoelma on suomalaisen runouden kulmakiviä, moniulotteinen ja humaani tutkielma sodasta.

Yrjö ja Kirsti Jylhä 1939
Yrjö ja Kirsti Jylhä 1939

Minua ja Jylhää yhdistää hento side. Olemme kummatkin olleet Tampereen klassillisen lyseon oppilaita. Vielä omana aikananikin Clasu oli kovakurinen ja klassista sivistystä painottava poikakoulu (latinan tunti joka päivä, paitsi keskiviikkoisin, jolloin oli kaksoistunti). Ja se on ollut sekä huono, että hyvä juttu. Mutta Jylhän teksti, siinä ollaan perustavien ja ajankohtaisten kysymysten äärellä.

KOHTAUS METSÄSSÄ

Kiväärinpiippu ja silmää kaksi

sua väijyvät rävähtämättä,

sinä surmanliekin laukaisijaksi

kohotat kättä.

Vain silmänräpäys, hyytävä hetki

ja pitkä kuin iankaikkisuus:

joko päättyy sulta elon partioretki,

joko metsään maatuvat luus?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla –

mut mistä saitte sen oikeuden?

Ei hän voi vieraaksi majaasi tulla:

hän on vihollinen.

Et tiedä, ken on hän, mistä,

et tiedä hänestä muuta,

kuin että käy joku ihmisistä

päin pistoolinsuuta.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,

niin kohtaavat ihmiset toisiaan.

Vain toinen muistelemaan jäi sitä

ja toista jossain kaivataan.

……………………………………………….

Ekstralinkki:

”Koodiruno laukaisi maihinnousun: 400.000 kuoli tai haavoittui”

……………………………………………….

Kirjoittamisesta, tänään

Pikainen päivitys kirjoitustyömaan keskeltä. Hilkkua vaille kolme kuukautta sitten minulle tehtiin sydämen ohitusleikkaus. Eilen kävin kardiologin vastaanotolla ”lopputarkastuksessa”. Hän tiedusteli sairauslomasta. En osannut vastata, en ollut ajatellut asiaa ollenkaan. Kirjailija ei taida tarvita sairauslomaa, lääkäri sanoi.

Kotiutumisesta oli tuskin kolmea viikkoa, kun kuljin työhuoneelle polkupyörällä. Fysiikka on silti vain puolikas tarkoitustaan tuskailevasta ihmisestä. Olen aina kirjoittanut ”hitaasti”, ja se on pitänyt korvata sitkeydellä ja säännönmukaisuudella. Viime viikkojen keskittymiskyky on ollut tavallistakin kovemman takana.

Ensin piti koota keskeneräisen käsikirjoituksen palapeli, päästä uppoamaan takaisin jo kirjoittamaansa. En ole koskaan luottanut virtauskokemusten fiiliksiin, vaan ”perse penkkiin” – menetelmä on ollut minun tapani. Se ei poista tekemisen iloa ja nautintoa, mutta kirjat syntyvät kirjoittamalla.

Oikeastaan vasta tällä viikolla, yli kolmen kuukauden tauon jälkeen käsikirjoituksen hahmo on taas selkeänä päässäni. Osaan raamit ulkoa ja luotan siihen, että voin joka päivä antautua kirjoittamisen imuun ja tarina johdattaa minua. Joskus syntyy ”valmista” vähemmän, mutta niin pitääkin.

Uusi romaanikäsis pureutuu hyvän ja pahan problematiikkaan ja haukkaa tarinassaan sadankolmen vuoden mittaisen siivun. Ei toki kokonaan, mutta tärkeinä etappeina vuodet 1923, 1951 ja 2026.

Lopuksi runo, joka (tavalla tai toisella) liittyy päivitykseen. Teksti tulee Mustasta runokirjasta, joka julkaistiin vuonna 2000. Samana vuonna, kun jäin entisen elämäni päivätöistä ja ryhdyin vapaaksi kirjailijaksi. Mitä se ”vapaus” ikinä merkitseekään.

Transformaatio

Kirjoitan ikuisuutta varten. Jätän mainitsematta

runoilijan, jolta voisin oppia pilvien nimet

kennomaisista palleropilvistä savuviuhkoihin saakka.

Hän avaa postia ja keittää lapselle velliä,

kertoo, että tekee vilppiä kuoleman suhteen.

Sillä niiden kuolema, jotka elävät

samanaikaisesti hänen kanssaan, on merkittävämpää

kuin niiden, jotka elivät tuhat vuotta sitten.

Kuolema on annettu vain elämän tähden,

muodon muutos. Eikä minua rakasteta

vahvuuksieni vuoksi, vaan heikkouksien.

Ajattelen rautaa ja terästä, metalli kämmenelläni

on kova ja kilahtava harkko.

Kun siitä työstetään jousi, se antaa periksi.

Jos siitä hiotaan kellon ratas, se liikkuu ja elää.

…………………………………………….

Ekstralinkissä:

”Ihminen, joka elää hyvän ja pahan leikkauspisteessä”

……………………………………………

Unkarin demokratia: sensuuri voimassa, abortti ja homoavioliitot kielletty

Edellinen päivitys muisti Unkarin kansannousua kuusikymmentä vuotta sitten. Perjantairuno jatkaa teemaa ja nostaa päivitykseen budapestiläisen runoilijan, esseistin ja kääntäjän Ottó Orbánin (1936-2002) tekstin.

Runo hakee vauhtia antiikin ajoista ja on juuri nyt polttavan ajankohtainen. Unkarin pääministerin pestiä hoiti 1998-2002 kirjailijan sukunimikaima Viktor Orbán. Hän nousi uudelleen samaan asemaan 2010. Jo seuraavana vuonna parlamentti allekirjoitti uuden perustuslain, joka korostaa maan kristillisiä juuria, kieltää abortit ja homoavioliitot.

Vihreiden mielenosoitus Viktor Orbánin politiikalle Euroopan parlamentissa. Kuva: www.spiegel.de
Vihreiden mielenosoitus Viktor Orbánin politiikalle Euroopan parlamentissa. Kuva: www.spiegel.de

Unkarissa on voimassa myös tiukka medialaki, joka antaa viestintävirastolle ja medianeuvostolle oikeuden valvoa rangaistuksen uhalla lehdistöä sekä sähköistä mediaa. Oikeuslaitosta valvoo instituutio, jonka johtajan nimittää parlamentti. Vastustajien mukaan valtaa käyttävä Viktor Orbán on populisti, nationalisti ja uusfasisti.

Vapaudestaan taistelleen ”veljeskansamme” demokratia rapistuu hyvää vauhtia. Runoilijalla on pitkää perspektiiviä ja kykyä aavistaa tulevaisuutta. Olkaa hyvä, tässä yhdeksäntoista riviä Ottó Orbánin runosta 157. sonetti (suom. Hannu Launonen ja Béla Jávorsky)

…………………………

Runouden rajamailla, jos vaivoin olemme päässeet sinne asti

hatarassa puutalossa, jossa anniskellaan katkerien uutisten

pisaroita sotilaiden, vakoojien, huorien

ja muiden kunnon vieraiden laseihin,

siellä meidän raskas päämme töin tuskin tajuaa, että

tämä kaikki on turhuuksien turhuus,

turhuutta seikkailu ja uhkarohkeus, kuolemanhyppy

ilman verkkoa, päivittäin,

toisin sanoen elämämme – timanteille ei löydy ostajaa.

Kukapa tietää, mitä on tulossa, maailma ajattelee kierosti,

tämähän on siirtymävaihe…

Sopii kysyä, kenen aika ei olisi ollut siirtymävaihe.

Sullan? Caligulan? Hitlerin?

Vain Calibanin työpaikka on varma tässä maailmassa,

jokainen järjestelmä tarvitsee kirjarovioiden sytyttäjiä,

lopullisena ratkaisuna –

kenet se nostaisi esiin, jos vaikkapa Pyhä Perhe

tahtoisi luopua pääkirjasta,

kun taikatemput on käytetty loppuun arvopaperimarkkinoilla?

……………………………………………..

Sulla ja Caligula, antiikin Rooman keisareita, jotka ottivat demokratian omiin käsiinsä ja hallitsivat diktaattoreina. Caliban oli orjan asemaan syösty hallitsija Shakespearen näytelmässä Myrsky.

……………………………………………..

Hesariin ja sos-mediaan on kaivettu kirjailijoiden ja kriitikoiden mieleisiä kirjan aloituksia. Blogin ekstralinkki lyö laudalta ne kaikki. Aivan ylittämätön kirjan aloitus (25.2.2016)

……………………………………………..

Vahva kaunis nainen

Lyhyt päivitys eilisen Tyttöjen päivän kunniaksi. Voisi tietysti ajatella, että tekstini loppukiteytys ottaa myös kantaa Yhdysvaltain presidentin vaaleihin. Toivoa sopii, että maan 58. presidentti, joka astuu virkaansa kahdeskymmenes tammikuuta 2017, on nainen.

Suomentelen joskus runoja omaksi ilokseni. Näin löysin myös palkitun Marilyn Nelsonin, 1946 syntyneen amerikkalaisrunoilijan. Hänen lyhyissä ja näennäisen yksinkertaisissa teksteissään on tehoa ja huumoria, rivit eivät sulkeudu, vaan jäävät jatkumaan lukijan mielessä.

Henri Matisse (1923)
Henri Matisse (1923)

Nainen peilissä on suosittu aihe koko taidehistorian mitalta. Valitsin kaksi kuvaa osapuilleen samalta aikakaudelta: ekspressionista fauvismia ja surrealismia. Ne varioivat Marilyn Nelsonin kahdeksan rivin hienoa kiteytystä, jonka nimestä nappasin juttuni otsikon.

Paul Delvaux (1948)
Paul Delvaux (1948)

Vahva kaunis nainen

tapasi minut peilissä

yhtenä yönä.

Hei,

minä sanoin,

mitä sinä täällä teet?

Hän kysyi minulta

saman kysymyksen.

……………………………………………..

Blogin ekstralinkissä:

Parin vuoden takainen nobelveikkaukseni on edelleen voimassa

……………………………………………..

Nobelin rauhanpalkinto Adolf Hitlerille?

Eilisessä Hesarissa oli arvio Pajtim Statovcin tuoreesta romaanista Tiranan sydän. Haastattelussaan kirjailija sanoo näin: ”Pidän valtavasti sanasta historia. Se asettaa asiat lohdullisella ja jokaista koskettavalla tavalla mittakaavaansa näyttämällä, että nämä samat kysymykset ovat aina olleet läsnä: Kuka minä olen? Mitä teen täällä?”

En ole lukenut vielä Tiranan sydäntä, joten tyydyn vain linkittämään loppuun arvioni kirjailijan esikoisesta. Statovcin haastattelussa kiinnitin huomioni hänen historiasuhteeseensa: ”Nämä samat kysymykset ovat aina olleet läsnä”. Totta, ettei ole mitään uutta auringon alla, mutta tänään tuntuu, että maailmankirjat ovat poikkeuksellisen sekaisin. Vai ovatko?

Tsekkailin muutama päivä sitten tietoa Nobelin rauhanpalkinnon historiasta. Nostan tähän pari mielenkiintoista anekdoottia.

1. Adolf Hitler nousi ehdokkaaksi vuonna 1939, jolloin juutalaisvainot natsi-Saksassa olivat jo alkaneet. Hitlerin nimitti ehdokkaaksi ruotsalainen kansanedustaja E.G.C. Brandt. Lopulta mies tuli järkiinsä veti ehdokkuuden pois.

2. Entä Nobel-komitean kaikkien aikojen töppäys? Maailmanlaajuisen rauhanliikkeen keulakuva, oman elämänsä kaikille esimerkiksi asettanut Mahatma Gandhi oli ehdolla viisi kertaa. Häntä ei koskaan palkittu. Myöhemmin komitea ilmoitti katuvansa.

Ei muutu maailma. Ja jos joku kysyy Jumalan perään, joka sallii pahan, vastataan vielä siihenkin. Olen maininnut tällä ennekin Alain Bosquetin (1919 – 1998) ja hänen hienon kokoelmansa Jumalan piina. Kuuden rivin runo, olkaa hyvä:

”Minä olen”, sanoo Jumala, ”se mikä on oikeaa

ja samalla väärää.

Minä ole totuus joka tahtoo olla valhe.

Minun määrittelemiseni kuuluu runoilijalle,

valkoiselle sivulle

jolla kaikki on kiellettyä.”

………………………………………….

Blogin aihetta sivuavat ekstralinkit:

1. Pajtim Statovcin esikoinen: http://juhasiro.fi/blogi/?p=4009

2. Tuomas Kyrön mielenkiintoisin romaani: http://juhasiro.fi/blogi/?p=277

3. Alkuvuoden postaus Anders Breivikistä ja Felix Sparksista: http://juhasiro.fi/blogi/?p=4616

…………………………………………

Blogiin on mahdollista jälleen kommentoida suoraan. Minun pitää ne tsekata ensin, mutta toivottavasti näin vältytään spämmeiltä. Mieltä voi olla myös sos-mediassa.

…………………………………………

Maailmantähti Patti Smith tuntee kirkasta iloa

Patti Smith (s.1946) on amerikkalainen muusikko ja runoilija. Hän on tuonut punk- ja rockmusiikkiin oman aatteellisen ja feministisen näkökulmansa. Jo vuonna 1975 julkaistu ensilevy Horses nosti Smithin kuuluisuuteen tyylilajinsa uranuurtajana. Maailmantähti oli myös tämänkesäisen Ruisrockin odotettu artisti.

Smithin diskografiaan lukeutuu yhteensä seitsemäntoista albumia. Bibliografiasta löytyy teoksia tusinan verran. Proosaa ja runoa. Vuonna 2010 julkaistu Just Kids sai National Book Award for Nonfiction -palkinnon. (Ihan kakaroita, WSOY 2010, suom. Antti Nylén)

Woolgathering ilmestyi Patti Smithin 45-vuotispäivänä vuonna 1992. Suomennos saatiin nimellä Uneksuntaa tänä kesänä Palladium Kirjojen kustantamana ja J.K.Ihalaisen kääntämänä. Kirjan esipuhe on päivätty Barcelonassa 2011. Viimeisessä kappaleessa Smith luonnehtii tekstiään ja esittää toiveensa kirjan merkityksestä lukijalle.

”Joku kysyi pitäisinkö Uneksuntaa satuna. Minä olen jumaloinut sellaisia tarinoita, mutta pelkäänpä, ettei tätä kelpuuteta. Kaikki tässä pienessä kirjassa on totta, ja kirjoitettu niin kuin kaikki tapahtui. Kirjan kirjoittaminen nosti minut oudosta lamaannuksestani ja minä toivon, että se jollain tavoin täyttää lukijan oudolla ja epämääräisellä ilolla.”

Smithin teos on pienten hetkien ja tuntemuksien kirjaamista, sellaisten, jotka saattavat tarkkaamattomalta lipua ohi huomaamatta. Otan esimerkin vuosia sitten lukemastani haastattelusta, jossa saattohoidossa oleva nainen teki tiliä elämästään: ”Parhaita päiviä olivat ne, joina ei tapahtunut yhtään mitään.”

Kannen kuva: Jean Francois Millet, Shepherdess with Her Flock (1863)
Kannen kuva: Jean Francois Millet, Shepherdess with Her Flock (1863)

Smithin teksti muodostuu lyhyistä kappaleista, minän ja ympäröivän todellisuuden vuoropuhelusta ja irrallisista muistoista. Muutamin kohdin ilmaisu tavoittaa tajunnanvirtaa ja runollista kieltä. Kiteytyksenä: pidän Uneksuntaa inspiraatiokirjana. Tekstillä on kyky tulla liki lukijaansa ja aiheuttaa ”luovaa oloa” suuntautuupa se sitten omaan kirjoittamiseen tai puhtaasti ajatuksenjuoksuun.

Lopuksi kirjan kanteen liittyvä lainaus. Kappale osoittaa kirjoittajansa intellektuaalista otetta. Samoin sitä, että olen itsekin pitänyt kuvaa ja sanaa yhtenä asiana. Kummatkin syntyvät samassa paikassa: lukijan tai katsojan aivoissa.

”Aika kuluu ja sen mukana tietyt tuntemukset. Silti aina välillä pellon magia ja kaikki mitä siellä tapahtui nousee pintaan. Ei välttämättä luonnossa vaan kirjan lehtien välissä. Milletin maalauksessa tai Corotin tunnelmissa. Kulkien läpi pitkän galleriasalin, epäilemättä hollantilaisessa valossa, se palaa minuun. Minä näen itseni säteilevänä niityn yllä, ja tunnen kuten tunsin – kirkasta, sanoinkuvaamatonta iloa”

………………………………………….

Blogihistorian ekstralinkeissä kuvaa ja sanaa

1. Rene Magrittén rakastavaiset ja onni.

2. Bo Carpelan ja Paul Klee.

………………………………………….