Kategoria: Kirjoittamisen ideat

Perjantairuno: kuinka katkeroitua elämäänsä?

by

20.4.2012

13:17

3 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: kuinka katkeroitua elämäänsä?

Elokuvat, Ikonit, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

, , , , ,

Martin Scorsese (s.1942) on ohjannut yli kolmekymmentä elokuvaa. Ensimmäiseen Oscar-ehdokkuuteensa parhaasta ohjaksesta Scorsese ylsi 1981 elokuvallaan Kuin raivo härkä. Pääosassa Robert De Niro, jonka kanssa ohjaaja on tehnyt kahdeksan elokuvaa.

Kuin raivo härkä 1981.

Ensimmäinen mielleyhtymä Scorsesesta ja De Nirosta on Taksikuskin repliikki: ”You talkin´ to me?” Parhaan roolinsa De Niro teki kuitenkin ”Bronxin härkänä” näytellessään aikanaan nyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestariksi yltänyttä Jake LaMottaa.

En ole ainoa, joka pitää leffaa loistavana. USA:n kansalliskirjasto on määritellyt elokuvan kulttuurisesti merkittäväksi ja valinnut sen suojeltavaksi kansalliseen filmiarkistoon. Yhdysvaltain elokuvainstituutin top 100 -listalla Racing Bullin sijoitus on 24. Urheiluelokuvien listalla 1.

Martin Scorsese: Kuin raivo härkä, 1981.

Racing Bull ei ole urheiluelokuva. Nyrkkeily on vain kehys tarinalle, joka kertoo vainoharhaisesta egoistista. Miehestä, jonka todellisuuden ääripäissä on vain ekstaattinen hurmio tai olemassaolon kireys ja kipeys. Niiden välissä ei ole tavallista elämää. LaMotta ei osaa jatkaa arkea kehän ulkopuolella ja ajautuu lopulta katkeraan yksinäisyyteen.

Robert De Niro + Cathy Moriarty.

De Niro kuittasi Oscarin suorituksestaan. Näyttelijäntyö vie hienovireisyydestä ekstaattiseen raivoon. Filmin edetessä De Niro paisuu trimmistä nyrkkeilijästä turpeaksi yökerhonomistajaksi.

………………………………………………………………………

Runo tulee työn alla olevasta kokoelmastani. Liki 400 rihmastollista ja toisiinsa kietoutuvaa tekstiä syövät sisäänsä ”kaiken merkittävän”. Kokoelman työnimenä on B A B E L. Se tekee maailmasta päivityksen, jota on ehditty odottaa muutama tuhat vuotta.

T e k s t i l e i k e  1 6 3.

Nyrkkeilijän elämä vangitaan filmille ja leikataan

sadan ja kahdenkymmenenyhdeksän minuutin mittaan.

Raskaan keskisarjan mestari keskittyy

takomaan näkökentän tyhjäksi edestään,

”Bronxin härkä” ei vastustajan iskuista piittaa:

You never got me down Ray, you never got me down.

De Niron esittämä LaMotta on putkinäköinen kusipää,

joka hakkaa kaiken kumoon onnensa tieltä.

Ja pirstoo tulevaisuutensa, kun oma olohuone

alkaa käydä nyrkkeilykehästä: rakkaus raivo katkeruus

mustasukkaisuus vainoharhaisuus ja väkivalta,

yhden miehen ottelu koko maailmaa vastaan.

Mustavalkoinen elokuva on tislattu eroon

mustavalkoisesta elämästä

niin kuin sameasta mäskistä poltetaan kirkas viina.

Perjantairuno: huhtikuun suudelmat ja miljoonan kruunun kukat

by

13.4.2012

12:35

1 kommentti artikkeliin Perjantairuno: huhtikuun suudelmat ja miljoonan kruunun kukat

Kirjoittamisen ideat, Kuvataide, Kuvataiteilijat, Moderni kuvataide, Perjantairuno

, , , ,

Garnegie Art Award on taidepalkinto, jolla kannustetaan ja tuodaan esiin pohjoismaista kuvataidetta. Sponsorina toimii sijoituspankki AB Garnegie. Tuorein palkinto ojennettiin Heikki Marilalle viime syksynä. Miljoona kruunua merkitsee reilua 100 000 euroa.

Heikki Marila. Garnegie Art Award 2011.

Marila (s.1966) päivittää taiteen traditioita ja hakee niihin uusia näkökulmia. Palkitut työt ovat sukulaissieluja 1600-luvun hollantilaisille kukka-asetelmille. Ne liittyvät asetelmamaalauksen pitkään jatkumoon. Lajiin liitetyt viitteet latinan sanoista ”Memento mori” (muista kuolevaisuutesi) nousevat Marilan töistä mieleen ilman alleviivaamista.

Asetelmista käytetään monta nimeä. Ranskalaisten ”Nature morte” (kuollut luonto) on pysähtynein. ”Still life” ja ”Stilleben” sentään sisältävät hiljaiseloa ja aavistettavan elämän värinää.

Heikki Marila: Kukat XL, öljy kankaalle.

Marila ottaa homman haltuun räväkämmin ja maalauksellisemmin. Töistä säteilee sellaista elämän ja katoavaisuuden energiaa, etteivät ne tahdo kankaalla pysyä. Symboliikka ja traditioon kiinnittyminen antavat töille kaikupohjaa.

Myös Perjantairunossa on kyse symboliikasta ja olemassaolon metaforasta. Ajatus mahtuu yhtälailla muutamaan kuukauteen kuin sataan vuoteen. Vain elämän kierto on ikuista.

Huhtikuisen perjantain runo löytyy kokoelmastani Satakieli! (Like 2008)

………………………………………………………….

HULLU PUUTARHURI

huhtikuun hanki hupenee

maan poveen painuvat

sen märät suudelmat

kunnes kevät synnyttää

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

k u k k i a  k u k k i a  k u k k i a

keskellä kesää kaikki on

päivän selvää

ennen talvea tulee

sadon korjaaja

ja elon leikkaaja

Perjantairuno: Pääsiäisen tarkoitus

by

6.4.2012

13:54

Leave a comment on Perjantairuno: Pääsiäisen tarkoitus

Kirjoittamisen ideat, Kuvataiteilijat, Perjantairuno, Usko ja uskonnot

, , , , ,

Pitkäperjantaina runon idea lähtee kahdesta sanasta: KYLLÄ ja EI. Ne ovat kahlitsevia ilmaisuja. Aivan kuin taannoisessa tietokilpailussa: ”Haluatko lukita lopullisen vastauksen?”

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesus kumosi kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Garavaggio, The Incredulity of Saint Thomas.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Mielipiteeni on, että kaikki uskonnot ovat yksi ja sama asia. Vähän kuin lottovoiton odotus. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kaiken. Tärkeitä on toivo. Ne, jotka satsaavat taivasosuuteen kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi alias Caravaggio. Kuka voisikaan kuvata kuolleen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna.

Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Wolfgang Laib: Maitokivi.

Maitokivi -teoksen olen nähnyt livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (julkaistu kokoelmassa Musta runokirja, Like 2000)

CARITAS

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

Perjantairuno: Omistus on sinulle

by

30.3.2012

12:25

2 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: Omistus on sinulle

Ikonit, Kirjallinen estetiikka, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno

, , , ,

Pohdin aikanaan pitäisikö kirjan ensilehdille tehdä omistus. Esimerkit eivät innostaneet, niissä oli muovin maku. Kiiteltiin kaverit, kustannustoimittajat ja kirja-agentit. Lopuksi jotain erityisen äitelää ihmiselle ”jota ilman tämä kirja ei olisi koskaan valmistunut”.

Päätin jättää omistamatta!

Ei se niin käy. Asia jäi vaivaamaan, kun mietin osaisinko itse tehdä jotain aivan muuta. Omistus syntyi kokoelmaan, jolla on harkitun hölmö nimi: Elämän tarkoitus (Like 2002). Eikä teksti sen kummempi ole. Jos patetian rima ei putoa – niin värisee ainakin. Melodraama on lajeista vaikein.

Elokuvajuliste Tri Jekyll & Mr Hyde.

”Hatut ja myssyt” on politiikkaa ja sotaa, Oscar Wildestä ja Dorian Graysta kirjoitan enemmän juuri tekeillä olevassa käsiksessä. Kaikista omistuksen yksityiskohdista löytyy suurempi symboli, mutta ei niistä enempää. Tajutkoon jokainen tekstin tavallaan:

O M I S T U S

Kiitokset kaikelle elolliselle, jolla ei ole puhumisen lahjaa, mutta kyky kommunikoida toisella tasolla. Kiitoksen Frankensteinin hirviölle ja hänen sukulaisilleen. Dorian Grayn muotokuva ei koskaan kulu mieleni vinttikamarista, aina kun kipuan sitä katsomaan näen itseni. Kiitokset Tri Jekyllille ja Mr Hydelle, yhdessä ja erikseen. Kiitokset Kafkalle ja kaikille yksinäisille. Kiitokset Pessoalle, joka puolusti patetiaa, ja joka ainoalle runoilijalle, joiden sanat antoivat minulle valon, levottomuuden ja lohdutuksen. Kiitokset Ovidiukselle, jonka Muodonmuutokset ovat jääneet vähälle luvulle. Silti kaikkien aikojen sanat ovat käytössäni ja talletettuina maailmankaikkeuden geenipankkiin, jonka osakas olen. Yoshida K:lle olen enemmän velkaa kuin eläville opettajille. Kiitokset kaikille, jotka ovat uskaltaneet muuttua vain valitsemalla Hatun sijasta Myssyn. Tai toisinpäin. Kiitokset kaikille muusille, jotka ovat jaksaneet monin tavoin kannustaa ja auttaa. Kiitokset äidille ja edesmenneelle isälleni. Kymmenet kerrat teitä vihasin. Viimein voin sanoa, että rakastan. Valitsin kaikkien joukosta juuri teidät. Ellen niin olisi tehnyt, minä en olisi koskaan voinut olla Minä.

Perjantairuno: Sano mistä pidät niin kerron millainen olet

by

23.3.2012

11:56

3 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: Sano mistä pidät niin kerron millainen olet

Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno, Valokuvat, Ympäristö

, , ,

Juttuun olisi ollut helppo löytää järkyttävämpi kuva, mutta kartoin shokkiefektiä. Otos on Sebastiao Salgadon, jonka näyttelykokoon vedostetut kuvat ovat jääneet mieleen lähtemättömästi. Salgadon reportaasien kuvaajanjälki on ainutkertaista ja tunnistettavaa.

Kuva: Sebastiao Salgado (wayneford´s posterous)

Brasiliassa 1944 syntynyt Salgado opiskeli taloustieteitä ja teki väitöskirjan maatalousekonomiasta. Työskennellessään 1970-luvulla kansainvälisessä kahvintuottajien organisaatiossa Afrikassa, hän alkoi liittää raportteihinsa valokuvia. Lopulta hänestä tuli freelance-kuvaaja ja yksi maailman arvostetuimmista kuvajournalisteista, joka on työskennellyt yli sadassa maassa.

Salgado kuvaa maapallon kipupisteitä: nälänhätää, pakolaisleirejä, epäinhimillisissä oloissa työskenteleviä ihmisiä, hetkiä ennen ja jälkeen kuoleman. Mutta myös iloa ja toivoa kurjuuden keskellä, erityisesti lapsia.

Kolmestasadasta mustavalkokuvasta koostuva EXODUS on kunnianosoitus ihmisille, jotka kaikki ovat kotinsa menettäneinä matkalla jonnekin. TERRA kertoo Brasilian maattomien elämäntaistelusta. ” En kuvaa kurjuutta, vaan erittäin köyhiä ihmisiä”, Salgado on sanonut.

Muutama vuosi sitten tein runoa kokoelmaani Satakieli! (Like 2008) Mietin miten erilasista asioista me pidämme. Voisi ainakin kuvitella, että ihmisen saattaa määritellä hänen mieltymystensä mukaan.

Aloin miettiä asioita, joissa olisi merkitystä ja nautintoa. Rivi riviltä syntyi jotain. Arvaamatta muistin Salgadon edellä mainitun Terra-kuvareportaasin Brasiliasta ja kaivoin näyttelykirjan työhuoneen hyllystä.

Salgado päättää koko runon ja tekee sen samalla tyhjäksi. Minulla olisi varaa valita henkilökohtaisia mieltymyksiäni. Joidenkin pitää vain koettaa selvitä päivästä toiseen. Ja silti – kaiken puutteen ja kurjuuden keskellä Salgadon kuvista löytyy vetoavaa estetiikkaa.

LET´S GO!

”Mieluummin leipää ja kalaa,

talvella mieluummin punaviiniä, kesällä samoin,

mieluummin jazzia, soulia, salsaa ja

sonetteja, mieluummin Tarkovskin Stalker,

Seitsemän samuraita ja Avaruusseikkailu 2001,

mieluummin Hopper, Duchamp, Schjerfbeck,

Caravaggio tai Leonardo, mieluummin

Tranströmer, Turkka, Lorca, Pessoa ja Paz,

Montaigne, Munro, Roth, Roy, Genet ja Kundera,

mieluummin avantgarde, arkkitehtuuri

ja minimalismi, mieluummin meren luodolla

ilman paitaa, mieluummin virveli ja viehe,

mieluummin kalaa ja leipää jos valita saa

ja ainahan saa, luettelee runoilija ja kysyy

olenko nähnyt Sebastiao Salgadon valokuvia.

Haluaisinko lisätä listaan jotain

– tai ottaa pois?

Minne matka – missä on ihminen perillä?

by

21.3.2012

13:50

1 kommentti artikkeliin Minne matka – missä on ihminen perillä?

Kirjallisuus, Kirjoittamisen ideat, Runous, Unohdettujen runojen klinikka

, ,

Runokokoelma voi olla valikoima tekstejä – tai kokonaisuudeksi kirjoitettu teos. Tällä ei ole tekemistä tyylilajin kanssa. Hallittu ja keinoistaan tietoinen runoteos syntyy yhtälailla kokeilevaa ilmaisua hakevalta kuin kuvakeskeiseltä modernistilta.

Runokokoelmien arvioissa katsotaan usein rivejä niin läheltä ja kielen kautta, että rakenne jää sivuseikaksi. Tämä tuli taas mieleen kuin luin Seppo Järvisen kokoelman Mustumia & muistumia. (Palladium 2011)

Ystävät, oikealla kirjailija Seppo Järvinen.

Järvinen kirjoittaa kokoelmaansa elämänkaaren. Näin se tiivistettynä menee: matkaa tehdään koko ajan eteenpäin, mutta aina välillä vilkaistaan taakse. Lähtöpiste on lapsuudenaikaisessa valokuvassa: ”… en ole varma kuka kuvan otti mutta hänen täytyi olla sokean harjantekijän tytär työläisten korttelissa kukaan muu ei omistanut kameraa liikkumatta!”

Osaa tekstistä rytmittää vain säejako ilman välimerkkejä. Se tuo riveille vauhtiin kirjoitetun tunnun, kuin auton kiihdytyksen. Rakenteen kokonaisuuden Järvinen jaottelee kirjoittamalla pidempien proosarunojen lomaan lyhyempiä säerunoja. Kuin olan yli vilkaistuja pysäytyskuvia:

”Isän sotilasrepulla pyydystin kutuaikaan säyneitä Pasko-ojasta. / Hullut kiimaiset kalat uivat suoraan repun suusta sisään. / Myöhemmin ymmärsin että näin käy ihmisen.”

Järvisen poetiikka on selkeän kerronnallista ja riveille kertyy runsaasti aforistisia kiteytyksiä. Mustumia & muistumia toimii maailmankatsomuksen kuvana. Kulttuurisia viitteitä on runsaasti ja tekstien omistuksia löytyy yhtä hyvin Kari Aronpurolle kuin Stanislaw Lemille tai Susan Sontagille.

Kuva: Flickr, by Jackson Lee

Järvinen julkaisi kokoelmansa viime syksynä, mutta nostan tähän jo hakusanaksi Unohdettujen runojen klinikan. Näinhän ei ole. Runo elää, vaikka se saa valtamediassa yhä vähemmän huomiota. Jos asioiden merkittävyyttä mitattaisiin huomioarvolla, julkkisten puuhat olisivat enemmistön tärkeintä henkistä pääomaa. Näin saattaa jo ollakin?

Matka on ikiaikainen elämän metafora. Näin Järvinen pääsee perille runossaan Iloluontoisen Matkustamisen Opas.

”Miksi murehtia matkustamisen asiakirjoista, kuten / sormenjälkitunnisteista, veriryhmistä, silmien iriksen väreistä, / julkeista tullimiehistä. Pääasia on matka, minne tahansa. / Ihminen on vapaa kuin siipirikko lintu. / Paniikkikohtaus iskee nousukiidon jälkeen. Pureskelet pamia kuin lapsi tikkunekkua. Lennät hammastahnatuubissa. / Tuntemattomia matkailun harrastajia. / Naapuri katselee ikkunasta Himalajaa. O, Holiness! / Pistävä hien haju kuin ganjaa polttelisi Gangesin rannalla. / Aika lennetään taaksepäin. Elämä eletään syklisesti kuin / sukkulamadot poikisivat. / Matkasuunnitelmia on turha laatia. Perillä hotellihuoneessa / vuorokausi toisensa jälkeen menee hengittämiseen. / Katossa hiushalkeamia muistojen hiusverkossa. / Kääriydyt uneen & moskiittoverkkoon, / uuvahtaa valkoinen turilastoukka. / Paikkakunnalla ei ole nimeä. / Olet perillä.”

…………………………………………………………………….

Seppo Järvinen (1936) on julkaissut kuunnelmia, matkakirjoja ja viisi runoteosta. Hän on tehnyt näkyvän uran myös kirjallisuuskriitikkona.

Perjantairuno: Virtsaan upotettu Vapahtaja

by

15.3.2012

19:56

Leave a comment on Perjantairuno: Virtsaan upotettu Vapahtaja

Kirjalliset näyttämöt, Kirjoittamisen ideat, Perjantairuno, Valokuvat

, ,

Aloitin tänne sarjan otsikolla Runo viikonvaihteeksi. Ensimmäisen julkaisun jälkeen sain palautteena paremman nimen: Perjantairuno. Päivän poikkitaiteellinen juttuni esittelee ensin muutamin sanoin tekstiin liittyvän taiteilijan.

Anders Serrano, Piss Christ.

Amerikkalainen Andres Serrano (1950) haluaa hätkähdyttää valokuvillaan: verta, spermaa ja virtsaa. Kuvia patologian laitokselta, seksuaalisuutta, uskontoa ja kuolemaa. Oheinen kuva, Piss Christ, on aiheuttanut suurimman kohun. Kun työ oli aikanaan esillä Ranskassa, 85.000 henkilöä esitti vetoomuksen sen poistamiseksi.

Serranon kuvassa on krusifiksi, jonka taiteilija on upottanut omaan virtsaansa. Avignonissa Collection Lambertin näyttelyyn tunkeutui kaksi ”aktivistia” ja tuhosi vedoksen vasaroimalla. Kun kymmenen vuotta sitten lähdin Helsinkiin kolutakseni muutaman näyttelyn, en tiennyt Serranon maineesta mitään.

Tennispalatsin näyttely teki vaikutuksen. Useita kuvia on vieläkin helppo palauttaa mieleen. En lähde tulkitsemaan ”Pissa-Kristuksen” syvintä tarkoitusta tai arvoa taideteoksena. Se on tässä epäoleellista.

Näyttelyn jälkeen tein junassa muutaman muistiinpanon, joista syntyi sittemmin runo kokoelmaani Elämän tarkoitus (Like 2002). Muistan miten seisoin näyttelysalissa: kun katsoin krusifiksia ja käänsin sille selkäni, näin vastapäisellä seinällä kuvan syntymättömästä lapsesta ja kuolleesta naisesta. Jokin aistittava jännite kulki tilan lävitse.

Saattaa tuntua, että runolla olisi tulkinnallinen tarkoitus. Näin ei ole. Paremminkin säkeet esittävät kysymyksen. Aivan kuin totuus odottaisi portin takana, mutta lukko ei yrityksistä huolimatta suostu avautumaan.

P O R T T I

Kesällä maa on kevyttä lapioida,

tänään taivas täyttyy lumesta Pyhäjärven yllä.

Sankaritenori laulaa levyltä yhä,

en pidä aariasta jossa meille luvataan

tottumus onnen sijaan.

Madeiran viini on vahvaa ja käy sydämeen,

teen rivejä orjantappuran ja

kristallikruunun välistä. Eilen katsoin kuvaa

virtsaan upotetusta krusifiksista ja ihmettelin

miten kauniilta valo saa kärsimyksen näyttämään.

Vastapäisellä seinällä näin syntymättömän lapsen

ja kuolleen naisen kasvot,

enkä havainnut mitään eroa.

Esikoiset ja maailmanmenestyksen kaava?

by

13.3.2012

12:00

Leave a comment on Esikoiset ja maailmanmenestyksen kaava?

Kirjalliset näyttämöt, Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Maailmankirjallisuus

, , , , , ,

Luin lentokenttäpokkarina Hanif Kureishin romaanin Esikaupunkien Buddha. Kirjailija kuittasi monikulttuurisella esikoisellaan Whitebread-palkinnon 1990. BBC teki käsikirjoituksen pohjalta myös tv-sarjan, johon David Bowie sävelsi musiikin.

Hanif Kureishi. Kuva: lexpress.fr

Khaled Hosseinin menestysromaani Leijapoika (2003) on Kureishin kirjan velipoika. Samaan sukuun kuuluvat myös  Frank Mc Courtin Seitsemännen portaan enkeli (1996) György Dragománin Valkoinen kuningas (2005) ja Booker-voittaja Aravind Adigan Valkoinen tiikeri (2008). Esikoisia kaikki… ja aivan mainioita lukuromaaneja.

Ilmaisu lukuromaani tässä yhteydessä mitä suurimmalla arvostuksella. Jos lajin intensiteettiä ja kirjallista arvostusta tästä nostaa, pitää lukea Arundhati Royn Joutavuuksien jumala, kirjailijan Bookerilla palkittu esikoisteos vuodelta 1997. Keralassa asuvan intialaisen suvun tarinassa Roy käyttää tekstin rihmastoituvuutta ja toistoa aivan originellilla tavallaan. Antiikinaikaisen tragedian kaari hyödynnetään hienosti ja viimeistä pisaraa myöten.

Kureishin romaani linkittyy selkeästi sukulaisiinsa, joista nostin tähän ensimmäisenä mieleen pulpahtavat. Kaikki ovat kehitysromaaneja, jotka kuvaavat ihmisen kasvua sekä psykologista, moraalista ja yhteiskunnallista muotoutumista.

Rakenteessa on myös samankaltaisuutta, joka on mainitsemilleni lukuromaaneille yhtäläistä. Olen kuvannut sitä usein ”tarinankerronnan vuorikiipeilyksi”. Kirjoittaja iskee tekstinsä hakun yläpuolelleen, ja kun hän hilaa itseään sitä kohti, seuraava etappi isketään jo odottamaan tarinan kulkua. Siitä se kertomuksen imu ja dynamiikka syntyy.

Tv-sarja/Esikaupunkien buddha. Kuva: bfi.org.uk

Juttuni on lyhykäisyydessään mitätön analyysi. Lukusuositus se voisi olla. Näin Kureishi ottaa tarinan haltuun ja lataa odotuksia Esikaupunkien buddhan ensimmäisessä kappaleessa:

”Nimeni on Karim Amis ja olen perienglantilainen, melkein. Minua pidetään usein vähän omituisena englantilaisena, tavallaan uutena lajina, koska juureni ovat kahdessa vanhassa historiassa. Mutta siitä viis – olen englantilainen (joskaan en ylpeä siitä) Etelä-Lontoon esikaupungeista ja menossa jonnekin. Se että olen levoton ja ikävystyn helposti johtuu ehkä tästä maanosien ja verien sekoituksesta, siitä että olen kotoisin sieltä ja täältä, että kuulun ja en kuulu. Tai ehkä syy on se, että vartuin esikaupungeissa. Mutta miksi syynätä syntyjä syviä, riittää kun sanon, että minä haeskelin harmeja, mitä tahansa liikettä, toimintaa ja seksuaaliseikkailua, koska perheessämme kaikki oli niin ankeaa, niin hidasta ja raskasta, en tiedä miksi. Suoraan sanoen minua tympi ja olin valmis mihin tahansa.”

Intiasta voi tilata ammattijournalistien juttuja aiheesta kuin aiheesta muutaman euron kappalehintaan. Tekstirobotit ovat jo täysin päteviä tekemään uutisaiheisia juttuja perustietojen pohjalta. Koska menestysromaanien rakenne puretaan biteiksi ja luodaan ensimmäinen kokonaan tietokoneen tuottama kirja. Ehkä niin on jo tehty?

Kari Hotakainen ja Buster Keaton

by

6.3.2012

11:43

Leave a comment on Kari Hotakainen ja Buster Keaton

Blogit ja postaukset, Kirjallinen huumori, Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Romaanin kieli, Suosikkikirjat, Tyyli

, ,

Ajatus tämän päivän postaukseen syntyi Facebookista. Jaakko Heinimäki oli jakanut päivitykseensä Kari Hotakaisen virkkeen: ”Teki mieli aukaista ikkuna ja huutaa: Buster, älä mene tai jos menet, puhu jotain!” Lainaus on kirjasta Buster Keaton Elämä ja teot. (wsoy 1991)

Uransa alkuun Hotakainen kirjoitti neljä runokirjaa. Tragikoominen ja kulmikkaasti assosioiva kieli oli hallinnassa heti. Hotakaisen lyriikka kolahti silloin – ja yhä edelleen.

Silen movies, Buster Keaton

Runous johti alussa mainittuun pienoisromaaniin, jota pidän edelleen Hotakaisen proosallisen ajattelun perusteoksena. Siinä hänen kielellinen valmiutensa ja yllättävistä kulmista tarkasteltu maailmansa on jo täysin valmiina. Lyhimmät katkelmat ovat silkkaa runoa… niin kuin hyvässä proosassa pitääkin. Kaikki jälkeen syntyneet romaanit ulottavat juurensa jollain tavoin B K:n elämään ja tekoihin.

Annetaan kirjailijan määritellä tekstinsä tavoitteet itse. Lopusta löytyy mainitsemaani tragikomiikkaa. Toivottavasti myös jotain hyväksi enteeksi luettavaa. Ote Buster Keatonista:

”En ole persoonallisuus, kaadan mielelläni pahvimukiin pikakahvia. En lähde töihin yksilöllisyyttäni tyrkyttämään, työajalle pitää löytyä muuta käyttöä. Persoonallisuus on jotain mikä tarttuu vaatteisiin matkan varrella, päämäärä se ei ole.

Pukeudun mielelläni kuin Virtanen, minusta Virtanen pukeutuu hyvin. Harmaan sävyttämästä mustasta puvusta puhutaan suotta pahaa. Jos kävelisin töihin joulukuusena, minua voisi luulla värikkääksi saneeraajaksi.

Puhun mielelläni kuin Smith, pidän lyhyistä päälauseista, joissa on subjekti, predikaatti, objekti ja välissä töitä tekevä verbi. Pitkät sivulauseet kuuluvat vapaa-aikaan, niillä voi kertoa etelänmatkoista ja aviorikoksista, töissä röyhelöiset lauseet sotkeentuvat vaatteisiin ja niihin kompastuu portaissa.

Niin, tuosta läiskästä? Jotta se ei konsultin mieltä askarruttaisi, paljastan sen alkuperän. Ajoin pienenä poikana kolmipyörällä likakaivoon ja satutin otsani niin pahasti, ettei sitä enää voinut korjata ennalleen. Näin arkisia ovat kummallisten asioiden taustat. Ihan vaan vinkiksi, konsultti, näin syntyvät legendat: unohda nenäsi sirkkeliin, anna haavan arpeutua ja levittele asiasta totuutta vältteleviä lausuntoja.”

Kadonnut pääkallo ja muita harhapolkuja

by

24.2.2012

17:58

2 kommenttia artikkeliin Kadonnut pääkallo ja muita harhapolkuja

Kirjalliset näyttämöt, Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Kuulumisia kauempaa, Runous

, , ,

Matkavalmistelut käyvät kohdaltani vartissa. Läppäri reppuun, pari paitaa, vaihtosukkia ja kalsareita. Jotain pientä verenpaineeseen. Hammasharjoja ja deodorantteja löytyy periltä. Lentokentältä pokkari päällimmäiseksi. Tällä kertaa Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddha.

Mijasin kylä 22.2.2021

Kolikon kääntöpuoli on, etten aina ole tarkoin selvillä minne mennään. Joillain on kuulemma tapana tutkia matkakohteen kuvauksia etukäteen. Mutta käy se näinkin: perillä voi kartuttaa tietoja sitä mukaa kun kokemukset lisääntyvät.

Mijas 22.2.2012

Parin päivän takaiselle kävelylenkille kertyi mittaa viitisentoista kilometriä. Tuli käytyä myös Fuengirolan Castillo Sohalissa. Vuonna 956 Córdoban kalifi Abderrahman III piti rakennustyöt alulle. Hallitsijat vaihtuivat useaan otteeseen ja kanuunat saatiin muureille 1500-luvulla. Fuengirolan kaupunki aloitti kunnostustyöt 1998 ja hommat jatkuvat edelleen.

Sohalin linna, Fuengirola, 2012

Historiasta ei enempää, netistä löytyy tietoa niille, joita kiinnostaa. Mainitsemastani pokkarista sen sijaan kirjoitan joskus myöhemmin. Ilmiö ansaitsee oman juttunsa. Kirja liittyy niihin hienoihin lukuromaaneihin, jotka kykenevät singahtamaan maailmanlaajuisiksi menestyksiksi ensi yrittämällä.

Fuengirola, helmikuu 2012.

Lopuksi hyvää ja pahaa. Netistä lähdetietoja hakiessa eksyy ties minne. Ei se mikään ”tiedon valtatie” ole, vaan loputon rihmasto. Se on mielenkiintoista, mutta syö aikaa, jota kuvittelin käyttäväni aivan toiseen kirjoitusprojektiin. Mutta on se hyväksyttävä. Kaikki aikanaan. Harhapoluilta syntyi aivan oma tekstinsä, josta viimeisten rivien intertekstuaalisuus tekee runon.

Kuningatar Kristiina kutsui Descartesin opettajakseen Tukholmaan 1649

jo seuraavana vuonna filosofi kuoli.

Ranskalaiset halusivat ruumiin takaisin ja hauta avattiin

kuusitoista vuotta myöhemmin.

Kun luut siirrettiin seuraavalla vuosisadalla Petits-Augustinsin luostariin,

pääkallo oli kadonnut. Kuten kaikki, se oli ollut vaihdon väline

ja löytyi lopulta huutokaupan jäljiltä.

Descartesin pään anasti Tukholman kaartin komentaja

joka valvoi hänen hautansa avaamista.

Kapteenin kuoltua velkojat myivät kallon ja se kiersi kahdeksalla eri omistajalla.

Nyt löydät sen Pariisin Musée de l´hommen vitriinistä,

Jivaro intiaanien ja roisto Cartouchen kallojen seurasta.

Maapallon akseli lävistää meidät kaikki,

jotka vasta aloittelevat Jumalan toimessa – sinutkin.