On se niin väärin

Blogi päivittää edelleen runolla. Äärimmäisen lyhyesti. Säkeet tulevat kokoelmastani Babel, josta löytyy ajankohtainen ajatus kaikkiin kuviteltavissa oleviin maailmantilanteisiin. Teksti numero 101 nostaa esiin näkemyksen rikostuomioiden epäoikeudenmukaisuudesta. Ja kyllä, rivien takaa voit löytää myös päivän kohuja isomman ajatuksen.

Korpin kuva sivustolta: naurunappula.com
Korpin kuva sivustolta: naurunappula.com

Kaikki linnut eivät lennä samoin,

ajattele toisin jos voit. Tuulta vasten korppi

kykenee lentämään selällään – ja taaksepäin.

Tai niin kuin F. Nietzsche sanoo:

Es gehört sehr viel Kraft dazu, leben zu können

und zu vergessen, in wie fern leben und

ungerecht sein Einst is.

”Vaatii paljon voimia elää, ja unohtaa, miten

pitkälle elämä ja epäoikeudenmukaisuus ovat yhtä.”

………………………………………..

 Ekstralinkki sivuaa päivän aihetta: ”Ymmärryksen avaimet”.

……………………………………… 

Kolmannes minusta on Jumalaa itseään

Allekirjoitin keskiviikkona kustannussopimuksen tulevasta teoksesta, jonka työnimi on Idoli. Like julkaisee romaanin vuoden 2016 alussa. Nimi tulee vielä muuttumaan.

Idoli oli sitkeä pala, kirjoittaminen katkesi useaan kertaan syystä jos toisesta. Nyt editointikierrokset kustannustoimittajan kanssa on tehty ja teksti lopullista viimeistelyä vailla.

Kaltaisteni kirjailijoiden julkaisu käy yhä vaikeammaksi: arviot tarjoavat ruusuja ja risuja, tunnustusten finaalipaikkoja ja palkintojakin kertyy, mutta kassakone ei kilise. Jos kustantajan tallissa olisi vain tällaisia tekijöitä, konkurssi uhkaisi välittömästi.

Kirjasta tulee kymmenes omalla nimellä julkaistu. Ja nyt, uuden käsikirjoituksen jo aloittaneena jaksan yhä kysellä työni oikeutuksen perään. En ajattele mahdollista myyntiä, lopulta en kirjoittaessa huolehdi edes julkaisun mahdollisuudesta, se ei ole päätettävissäni. Kirjan tekeminen on aina uhkarohkea hanke. Kliseisesti ilmaistuna: romaanin kirjoittamiseen pitää olla elämää suuremmat syyt.

Olen palannut usein Ottó Orbánin runoon, jonka wsoy julkaisi vuonna 2000 unkarilaisen runouden antologiassaan Valolieriön alla (suomennokset ja toimitus Hannu Launonen ja Béla Jávorsky) Tekstissä Orbán seisoo ammattinsa takana ylpeänä ja itsevarmana, silti nöyränä ja viisauden vastapainoksi narrimaisuutensa tunnustaen. Ja runon keskelle sijoitettu elämän metafora – se on komeimpia koskaan lukemiani.

 156. sonetti

Ammatti on sormenpäissäni, voin kirjoittaa mitä tahansa,

mutta en samaa kuin tämän päivän nuori runoilija.

Voin uudistaa kaiken, jos haluan, juuri minä olen uudistaja,

tuskin se, jonka edessä on tuliruusu verhiö ammollaan

ja joka taivaanrannan umpikujien ja harhateiden välistä etsii

kohti kuuta kiemurtelevaa, huimaavaa polkua, runoa.

Eläminen on kuin johtaisi löytöretkeä Etelänavalle;

ensin kuluvat loppuun matkatavarat, sitten uupuvat vetokoirat

ja lopuksi me itse uuvumme –

jos olemme eläneet oikein, olemme luihin ja ytimiin saakka

sitä mitä olemme.

Voimmeko vaatia kapteeni Scottia tilille hänen

päiväkirjansa tyylin perusteella?

Niin tai näin: meidän täytyy silti tuntea nahoissamme

tuulen tikarit, kipunoiva pakkanen…

Olen vanha kettu, antologioiden kauhu, ovela runoilija:

yhtä aikaa viisas ja narrimainen, ja kolmannes minusta on

Jumalaa itseään, niin kuin vanha kummajainen Zelk

tai myrskyssä harhaileva hullu kuningas Lear.

……………………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa täydentää otsikkoa: ”Mitä Jumala tarkoittaa?”

………………………………………………

Pyöveli

Juuri nyt luvussa olevat kirjat: José Saramagon Baltasar ja Blimunda on edennyt madellen sivulle 447. Aloitettuna on Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. J P Koskisen Ystäväni Rasputin on jämähtänyt sivulle 215. Työhuoneella odottavat keskeneräiset lähdeaineistot: Janusz Piekalkiewicz, Eurooppa tulessa ja Guido Knopp, Wermacht Hitlerin armeija.

Kanto

Viimeinen, nopeasti ja samaan soittoon luettu romaani on Anneli Kannon Pyöveli. Johtopäätös: Kannon tuore kirja on intensiivisen kiinnostava Lukuromaani.

Lukuromaani on väkisin väännetty nimike viihdekirjasta. Ikään kuin myönnytys sille, että viihdyttävällä kirjalla voisi olla myös ”taiteellista” arvoa. Kuten onkin. Tänä vuonna fiktiivisen romaanin Pulizerilla palkittiin Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Takakannen mukaan ”Suuri lukuromaani sodasta, rakkaudesta ja radioaalloista…”

Doerrin romaani nousee blogiin aikanaan. Sain vasta käsiini romaanijärkäleen arvostelukappaleen. Pyöveliä ehdin jo ennustella sos-mediassa ensi syksyn Finladia-ehdokkaaksi. Mikä ei tietysti vuoden tässä vaiheessa ole viisasta. Kertokoon kommentti kuitenkin innostuksestani, jonka perusteet tässä lyhyesti.

Sovellan Kannon romaaniin urheilullista ajatusta: kymmenottelua ei voiteta parin lajin huipputuloksella, vaan vahvalla panoksella kaikilla osa-alueilla. Pyöveli on vakuuttavaa työtä kauttaaltaan. Vankalle faktapohjalle rakennettua fiktiota, jota kuljettaa täsmällinen, mutta rikas ja omaleimainen kieli. Ajankuvan huomioiva ja ainutlaatuisen ilmeikäs.

Pyöveli on aiheena mielenkiintoinen ja avaa tämän päivän lukijalle näkökulman 1600-luvun elämään ja yhteiskuntaan, Euroopan pyövelien historiaan ja Suomeenkin yltäneisiin noitavainoihin. Eeppisen ylevää viitekehystä ei kannata pelästyä, romaani kuvaa aihettaan käden ja kirveen mitan etäisyydeltä. Selitysten kaaret on tyystin karsittu, tarina elää hetkessä, rytmittää kerronnan aikamuotoja ja käyttää usein preesensiä.

Romaania kuljettaa osin kaikkitietävä kertoja, välillä lyhyiden lukujen äänessä on subjektiivinen minä. Tarina punoo yhteen pyövelin, tuomarin ja apteekkarin elämänlangat. Kanto on hylännyt tarkoitushakuisen juonikuvion, nyt lukemisen imu muodostuu itse aiheen käsittelystä ja ajankuvan tarinoiden limittämisestä ja niiden vastavoimista. Lopputulos muistuttaa veteen viskattua kiveä – ajattelun renkaat lähtevät laajenemaan.

Yhteiskunnan ja yksilön rajat, laki ja järjestys, säätykierto, usko ja taikausko, rahan valta ja moraalin pohdinta ovat romaanin keskeisiä teemoja. Niiden parissa Kanto on tehnyt mittavan lähdetyön. Lopun kirjallisuusluettelosta löytyy liki 30 nimikettä.

Pyövelin rakenne suosii mainitsemaani ”samaan soittoon” lukemista. Romaanin 382 sivua on jaettu yhdeksäänkymmeneenviiteen lyhyeen lukuun. Jos kerronnan vaivattomuudessa ja historiallisen aineksen käsittelyssä pitäisi hakea Pyövelille sukulainen, mieleen nousee Per Olov Enquistin vuonna 1999 August-palkittu romaani Henkilääkäri.

Kiteytys: asioita on hyvä tietää, siihen auttaa fakta. Kun asioita pitäisi ymmärtää, tarvitaan lisäksi fiktiota. Pyöveli herättää henkiin yli kolmensadan vuoden takaisen maailman.

Anneli Kanto (s.1950) on kirjoittanut romaaneja, palkittuja lasten ja nuorten kirjoja, näytelmiä sekä käsikirjoituksia tv-draamoihin. Ilmaistaan asia näin: Kanto on kirjailijana rautainen ammattilainen. Niin kova luu, että sellaiset ovat tässä maassa harvassa.

………………………………..

Ekstralinkit:

Nappiin osunut Finlandia-veikkaus.

Finlandia-voittaja, joka jätti kylmäksi.

………………………………..

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken

Kiireiden keskellä kierrätän pääsiäisen tekstin kolmen vuoden takaa. Itse asia ei ole parissa tuhannessa vuodessa miksikään muuttunut: armon ja tuomion välistä kasvaa kolmas tie.

Pitkäperjantaina runon idea lähtee kahdesta sanasta. KYLLÄ ja EI. Ne ovat kahlitsevia ilmaisuja. Aivan kuin taannoisessa tietokilpailussa: ”Haluatko lukita lopullisen vastauksen?”

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesuksen väitetään kumonneen kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Käsitykseni on, että kaikki uskonnot ristiriitaisuudessaan ovat lopulta yhtä. Niitä yhdistää sama kuin lottovoiton odotusta. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kerrasta kaiken. Tärkeintä on toivo. Ne, jotka satsaavat mammonan sijasta taivasosuuteen, kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi, alias Caravaggio. (1571-1610) Kuka voisikaan kuvata ylösnousseen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna. Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Maitokivi -teoksen olen nähnyt livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (Julkaistu kokoelmassa Musta runokirja, Like 2000.)

C A R I T A S

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

………………………………………………

Ekstralinkkissä espanjalaisten pääsiäinen: ”Tarvitsetko kompassiksi sydämeni?”

………………………………………………

Varmin mielipide on aina sillä, joka vähiten tietää

Blogi nostaa päivitykseen muutaman tekstin Onni Vähälän kokoelmasta Piru parka – pessimistin aforismit. (Palladium Kirjat 2015)

Kirjan takakansi kertoo: ”Piru parka potkaisee persuuksille onnen auvoa tarjoavia ja mannavellinhaaleita elämänviisauksia. Elämä ei kulje ihmissuhdekonsulttien käsikirjoituksen mukaan ja surun liekit syttyvät useimmiten toivon kipinästä. Selvitäkseen kokoelman mittaisesta annoksesta pessimismiä, tarvitaan reilusti optimismia. Ja tärkeintä on yhtyä samaan kuoroon muiden kanssa – muistaa nauraa itselleen.”

Miksi tavoitella onnea ja menestystä. Ihmiset antavat anteeksi suuretkin synnit, mutta eivät niitä.

Kun näet aina kaikessa vikaa ja ennustat vaikeuksia, sinua pidetään poikkeuksellisen selväjärkisenä.

Jääräpäitä elämä opettaa vastoinkäymisten kautta.

Iltalehtien lööpit auttavat itsetunto-ongelmiin. On kohottavaa lukea muiden mokista.

Älä edes kuvittele, että oravanpyörä muuttuu onnenpyöräksi, kun pysäytät se eläkepäivien kohdalla.

Elämän tahti kiihtyy. Ennen tuli itku pitkästä ilosta. Nyt jo lyhyestä.

Kun haluat tehdä lähtemättömän vaikutuksen muista, että hyvä teko unohdetaan nopeasti, paha muistetaan hautaan saakka.

Ennen kuoltiin puutteeseen, nyt yltäkylläisyyteen.

Sen puhtaampana aatteesi säilyy mitä vähemmän saat sille kannattajia.

Paheita katsotaan läpi sormien. Vasta hyveet alkavat herättää epäilyksiä.

………………………………………..

Linkki: Pessimistin aforismeja päivän mietelauseina 23. ja 24.3. Kuunneltavissa Yle ykkösen Areenassa.

 Blogin ekstralinkki sivuaa aihetta: Kliseillä on aina tilausta.

………………………………………..

Brittinero Alan Turing pakottaa minut päivittämään

Blogi on päivitettävä sunnuntaina, sillä Hesari kertoo tänään radioteatterin uusintakuunnelmasta: Turing – matka tietokoneen keksijän mieleen. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt 365 tekstin kokoelmani Babel käsittelee myös Turingia. Kirja kehii sisäänsä koko universumin jättämättä vähäisintäkään asiaa käsittelemättä – saatika brittimatemaatikkoa, joka oli tietojenkäsittelytieteen uranuurtaja.

Suomessa saa ensi viikolla ensi-iltansa myös Morten Tyldumin elokuva The Imitation  Game, joka kertoo Turingista (1912 – 1954). Nerokas matemaatikko kykeni kyseenalaistamaan Einsteinin suhteellisuusteorian ja keksi tietokoneen toimintaperiaatteen. Toisen maailmansodan aikana hänen roolinsa oli keskeinen murrettaessa saksalaisten Enigma-salakielikoneen käyttämää koodia.

Sunnuntain kuunnelma kertoo ihmisestä tieteensä takana. Niin myös Babelin  häntä käsittelevät rivit, jotka verkostoituvat ikiaikaiseen mytologiaan ja kyseenalaistavat lopulta itsensä. Olkaa hyvä, tekstit 321 ja 322.

Alan Turing laski perhosten pesän sijainnin niiden lentoreiteistä.

Pojan lempisatu oli Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Hän ajoi sata kilometriä polkupyörällä ollakseen paikalla

ensimmäisenä koulupäivänään Sherbone Schoolissa.

Myöhemmin Alan korvasi aritmetiikkaan pohjaavan formaalin kielen

Turingin koneilla ja todisti, että niiden kaltainen laite

ratkaisisi kaikki matemaattiset ongelmat jos ne voitaisiin

esittää algoritmeina. Hän mursi natsien Enigma-salakielikoodin

ja kehitti loogista teoreemaa, jossa ristiriidasta

v o i t a i s i i n   p ä ä t e l l ä   k a i k k i .

Turing tutki kryptoanalyyseja, matemaattista biologiaa

ja morfogeneesiä. Hänen mukaansa nimetyllä testillä

koetetaan tunnistaa tietokoneen ja ihmisen tekemä teksti,

eikä uusimmissa kokeissa ole kyetty erottamaan niitä toisistaan.

Turing tuomittiin samasta syystä kuin Oscar W. runossa 170.

Hän teki itsemurhan syömällä syanidilla myrkytettyä omenaa.

Lumikki oli hänen lempisatunsa.

…………………………

Baabelin palvelinta inspiroi ajatus, että tulevan kirjan versio 2.0

tehtäisiin tietokoneella ja alistettaisin Turingin testiin.

Tietoiset ohjelmointivirheet tekisivät runoista inhimillisiä

ja algoritmien avulla säkeet sisältäisivät kaiken minkä

yksi vuosi kykenee peilaamaan aikojen alusta lähtien.

…………………………..

Ekstralinkissä Einstein ja kymmenen grammaa energiaa, joka riitti tuhoamaan Hiroshiman.

……………………………

Kuunnelma Turingista, Radio ykkösellä 15.2. klo 15.00, uusinta ma 16.2. klo 19.03. Käsikirjoitus Mikko Jaakkola ja Jussi Lehtonen, ohjaus Mikko Jaakola. Pääosassa Jussi Lehtonen.

………………………..

Milan Kundera ja kadonneet nimet

Blogiin on kertynyt liki 500 päivitystä. Ideani alkaa saada syvyyttä ja tarpeeksi materiaalia. En ole kirjoittamassa erillisiä juttuja, vaan muokkaamassa rihmastoa, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Päivän aiheita täydentävät ekstralinkit löytyvät juttujen lopusta.

Edellinen päivitys keskittyy kahteen kirjaan. Tämä kaivaa esiin vielä mielenkiintoisen seikan: kummankaan romaanin päähenkilöillä ei ole täydellisiä nimiä. Tiessä tarinaa kuljettaa vain isä ja poika, Coetzeella Michael K.

Milan Kundera kirjoittaa vastaavista ratkaisuista esseekokoelmassaan Petetyt testamentit. (suom. Jan Blomsted, wsoy 2001)

”Balzacista Proustiin nimetön henkilöhahmo ei olisi ollut ajateltavissa.. Mutta Diderotin Jaakolla ei ole sukunimeä eikä hänen isännällään ole enempää suku- kuin etunimeä. Oikeusjutun päähenkilö ei ole joku Josef Kaufman tai Krammer tai Kohl, vaan Josef K. Linnan päähenkilö kadottaa etunimensäkin ja saa tyytyä yhteen kirjaimeen.

/…/ Aina ensimmäisistä novelleistani lähtien välttelin vaistomaisesti täydellisten nimien antamista henkilöilleni. Romaanin Elämä on toisaalla päähenkilöllä on vain etunimi, hänen äitinsä mainitaan ’äitinä’, tyttöystävä ’punapäänä’ ja tämän rakastaja ’nelikymmenvuotiaana’. Oliko tämä maneeri? Toimin spontaanisti ja vasta myöhemmin tajusin valintani merkityksen: en halunnut uskotella että henkilöni ovat todellisia ja että he voisivat tarpeen tullen esittää virkatodistuksensa.”

Kunderan ratkaisu kiinnosti minua sattuneesta syystä. En ole koskaan pitänyt täydellisten tai arkisten nimien antamisesta romaanihenkilöille. Se kaventaa henkilöiden persoonaa. Ikään kuin leikkaa jotain pois lukijan mielikuvituksesta. Lopuksi muutaman rivin lainaus romaanistani Marilynin hiuspinni. (Like 2009) Päähenkilöillä ei ole nimiä, he ovat vain Mies ja Vaimo. Teksti, johon kohtauksen suomenkieliset nimet on upotettu, löytyy Ian McEwanin romaanista Sovitus.

Ian McEwan, Sovitus (Atonement) Otava 2002. Suom. Juhani Lindholm.
Ian McEwan, Sovitus (Atonement) Otava 2002. Suom. Juhani Lindholm.

Nimet johtavat harhaan, Mies ajattelee. Ihmisten nimet. He lukevat vuoteessa Vaimon kanssa yhtä aikaa, kun Mies sanoo: ”Anna kun katson sitä kirjaasi.”

”Miksi?”

Mies nappaa kirjan ja sanoo, että ihmisten nimet muuttavat asioiden sävyn aivan toiseksi. /…/ Hän kääntää muutaman sivun ja sanoo: ”Täällä on sellaisia nimiä kuin Leon, Paul Marshall, Danny Hardman ja Cecilia… Jos ne muutetaan suomalaisiksi, koko kirja muuttuu. Siihen tulee omituinen sävy.”

”Älä höpise.”

”Kokeillaan”, Mies sanoo ja lukee kappaleen:

”Hän tuli leveälle porrastasanteelle eteisaulan yläpuolelle samalla hetkellä, kun Lasse ohjasi Pauli Mattilan sisään avoimesta etuovesta. Tapio Hartikainen seisoi matkatavarat käsissään heidän takanaan. Ukko Hartikainen tuijotti sanattomana kädessään olevaa viiden punnan seteliä kauempana pihassa, juuri näkyvissä… Kuulostaako eri kirjalta”, Mies kysyy.

”En minä sitä noin ole ajatellut”, Vaimo sanoo.

”Vaan miten?”

”Balzacin romaaneissa on yli neljätuhatta henkilöä, pitäähän niillä nimet olla”, Vaimo sanoo. ”Ovat sitten mitä tahansa. Anna se kirja tänne.”

”Seija tunsi Pauli Mattilan tuijotuksen, mutta ei halunnut katsoa tätä ennen kuin olisi keksinyt jotain sanottavaa…” Mies ojentaa kirjan takaisin.

”Kiitos”, Vaimo sanoo. ”Haluat olla nykyään kaikessa vastakarvaan.”

…………………………………………

1. Ekstralinkki: Hyvikset ja pahikset sekä Ian McEwan.

2. Ekstralinkki: Hesari kirjoittaa tänään: ”Brittiläisen Guardian -lehden mukaan Madridin keskustassa sijaitsevan luostarin alta löydettiin jäännökset, jotka saattavat kuulua 400 vuotta sitten kuolleelle kirjailijalle, Miguel de Cervantesille.”

Lue mitä blogi uutisoi asiasta jo kolme vuotta sitten.

…………………………………………

Kissani Jugoslavia ja Hesarin esikoispalkinto

Pajtim Statovicin romaani Kissani Jugoslavia voitti Hesarin kirjallisuuspalkinnon viime vuoden parhaasta esikoisteoksesta.

Kirjan ensimmäisestä lauseesta kimpoaa reilun viiden sivun mittainen homoeroottinen prologi, jota pidin ensin täysin turhana, irrallisena ja kokonaisuuden päälle liimattuna efektinä. Vasta myöhemmin kirjan rakennetta analysoidessani ymmärsin miten olennaisesti se kuuluu kirjailijan metodiin.

Pajtim Statovci (s.1990) opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa sekä elokuva- ja televisiokäsikirjoittamista Aalto yliopiston korkeakoulussa. Gradu on syntymässä eläinsymboleista kirjallisuudessa. Statovci on muuttanut perheensä mukana Kosovosta Suomeen kaksivuotiaana.

”Ajattelin kirjoittavani tarinan ihmisistä, jotka ovat epätoivon partaalla ja jotka eivät tiedä, mitä tekisivät seuraavaksi. Heitä yhdistää myös luulo siitä, että he eivät selviä tilanteestaan”, Statovci sanoo haastattelussa.

Kiteytys on äärimmäinen, sillä romaani on täynnä temaattisia ja ajallisia tasoja. Materiaalin runsaudesta ja näkökulmanvaihdoksista huolimatta kokonaisuus pysyy hallinnassa mestarin ottein. Palkintoraadin perustelujen mukaan ”kirjailija voi tehdä mitä haluaa, ja lukija uskoo sen.”

Kissani Jugoslavia on teki vaikutuksen monin tavoin. Listaan tähän tärkeimmät:

1. Hyvä kielellinen ilmaisu voi hämmästyttää säkenöivällä briljanssillaan. Se voi olla myös niin sujuvaa, ettei sen imussa mikään töki, ilmaisu palvelee sanottavaa kuin huomaamatta. Statovcin ilmaisu rakentuu jälkimmäisestä, mutta kykenee väläyttelemään myös ensin mainittua.

2. Romaanin kaari yltää keväästä 1980 vuoteen 2009. Aikatasojen limitys toimii kokonaisuudessa kitkatta. Vähän samaan tapaan kuin hyvin leikattu elokuva pitää yllä tarinan jännitettä.

3. Kulttuurinen syvyys kieputtaa tarinan näkökulmaa mielenkiintoisesti. Albaanityttö Emine naitetaan miehelle, jonka hän on tavannut vain kerran. Hääyönään hän poimii alastomana lattialta miehen viskomia papuja, jotta tämä voisi ”tarkastella ja mittailla uuden rakastettunsa kehon muotoja.” Kohtaus ei jää irralliseksi anekdootiksi. Romaani kuvaa päähenkilöidensä muutosta ja kasvua eri kulttuurien käyttäytymismalleissa.

”Suomessa olimme hylkiöitä. Vailla työtä, vailla pidemmän tähtäimen suunnitelmia, vailla tietoa siitä miten kauan viipyisimme. /…/ Me kaikki tiesimme, ettemme voisi enää koskaan elää niin kuin olimme eläneet.”

4. Oudoksuin alussa mainitsemaani prologin itsetarkoituksellisuutta. Lopulta kokonaisuus osoittaa, että Statovcin rakenteellinen tyylikeino ja voima on törmäyttää asiat ja kerronnalliset tasot toisiinsa. Kulttuurit ovat keskenään ristiriidassa ja käyttäytymismallit ottavat kipinää toisistaan. Seksuaalisuus voi olla ahdistavan säädeltyä tai täysin spontaania. Tarinassa sukupolvien välille repeää kuilu. Alistetusta kasvaa vahva. Liki lopusta löytyy yksi kirjan avainkappaleista:

”Jokaisen ihmisen pitäisi vähintään kerran elämässään jäädä ilman vaihtoehtoja, niin minä ajattelen, koska silloin sitä luulee tulevansa hulluksi. Vaan nyt minä tiedän, ettei se ole lainkaan vaarallista, sillä kun sain Baijramin minulle lähettämän kirjeen, istuin pöydän ääreen koska pelkäsin tulevani hulluksi sen sisällöstä, mutta kun avasin sen ja luin ne muutamat lauseet, jotka hän oli minulle ja lapsille kirjoittanut, työnsin kirjeen takaisin kirjekuoreen, kääntelin sitä hetken käsissäni ja laitoin sen kaappiin, sillä hän oli osoittanut sen ihmisille joita ei enää ollut.”

5. Kissani Jugoslavia kiinnittyy traditioon, mutta säilyttää tuoreutensa ja ”epäsuomalaisen” otteensa. Eläinsymboliikka nousee Ovidiuksen Muodonmuutoksista asti, ja kun kertoja hankkiutuu väleihin baarissa tapaamansa kissan kanssa, viitaus Bulgakovin romaaniin Saatana saapuu Moskovaan on enemmän kuin ilmeinen. Tarinaan liittyy myös kuningasboa, jonka kanssa kehkeytyy vaikeuksia, kuten odottaa saattaa.

Kissani Jugoslavia on komea näyttö, kirjallisesti kunnianhimoinen ja samalla sutjakkaa luettavaa. Ei siis kovin yleinen yhtälö.

………………………………………

Ekstralinkissä näkökulma Hesarin palkintoraadin mainitsemaan uskottavuuden illuusioon.

Kakkoslinkistä selviää mitä Bulgakovin kissa tarjoaa arvostamalleen naiselle.

………………………………………

”Ken ei kykene teeskentelemään, hänestä ei ole hallitsijaksi”

Vuosi on taas takana. Voisin kuitata sen kliseillä ajan armottomasta kulumisesta ja kaiken katoavaisuudesta. Tai pistää puntariin viime vuoden hyvät ja huonot uutiset – funtsia toiveita tulevasta.

Joskus asiaan pääsee parhaiten käsiksi puhumalla aivan muusta. Lukijan oma oivallus vetäisee syvemmän viillon kuin sileäksi selitetty. Itselleni kävi niin, kun kertasin ranskalaisen Jacques Prévertin runon Ylimysperheet. (Prévertistä lisää jutun loppulinkissä)

Hyacinthe Rigaud: Ludvig XIV (1638–1715) ”Aurinkokuningas”, Ranskaa pisimpään hallinnut valtionpäämies ja aikanaan absoluuttisen monarkian vakiinnuttaja.
Hyacinthe Rigaud: Ludvig XIV (1638–1715) ”Aurinkokuningas”, Ranskaa pisimpään hallinnut valtionpäämies ja aikanaan absoluuttisen monarkian vakiinnuttaja.

Tuukka Kangasluoma on suomentanut tekstin, joka kiertää kronologian, mutta pistää satojen vuosien historian tiukimpaan mahdolliseen pakettiin. Viimeisten rivien nostama hymy ehtii tuskin haihtua, kun kysymyksen alta nousee uusi taso.

Ylimysperheet

Ludvig I

Ludvig II

Ludvig III

Ludvig IV

Ludvig V

Ludvig VI

Ludvig VII

Ludvig VIII

Ludvig IX

Ludvig X (lisänimeltään Kiukkuinen)

Ludvig XI

Ludvig XII

Ludvig XIII

Ludvig XIV

Ludvig XV

Ludvig XVI

Ludvig XVIII

eikä enää ketään enää mitään…

Keitä ovatkaan keitä ovatkaan nuo ihmiset

jotka eivät ole viitsineet

laskea kahteenkymmeneen?

………………………………………………

Poimin vielä hallitsijoiden listalta kolme ajankohtaista anekdoottia:

Ludvig IX, lisänimeltään Pyhä: (1214–1270) ”Kenenkään, jos hän ei ole korkea pappi tai teologi, ei tule väitellä juutalaisten tai harhaoppisten kanssa; mutta maallikon, jos hän kuulee paneteltavan kristillistä uskoa, tulee puolustaa sitä kovin miekaniskuin ja iskeä uskottomia kaikella voimallaan.”

Ludvig XI, lisänimeltään Hämähäkki: (1423–1483) ”Ken ei kykene teeskentelemään, hänestä ei ole hallitsijaksi.”

Kuten huomasitte, runon listalta puuttuu seitsemästoista kuningas. Ludvig XVII (1785–1795) oli Marie-Antoinetten ja Ludvig XVI:n poika, joka ei koskaan hallinnut. Ranskan vallankumouksen jälkeen hänet vangittiin vanhempiensa kanssa ja eristettiin, lapsesta alettiin koulia tasavaltalaismielistä. Lopulta poika kidutettiin kuoliaaksi kymmenvuotiaana.

………………………………………………

EKSTRALINKKI: Jacques Prévertistä enemmän neljän vuoden takaisessa jutussa.

………………………………………………

Älytön äyriäinen ja Oravaisten oravat

Kun lukijalla on ikää reilut pari vuotta, Limerikkirunojen hienoudet jäävät vielä piiloon. Kuvat aiheuttavat enemmän kysymyksiä. Mutta hauska on Gnuta tai Coloradokuoriaista hämmästellä kirjailijan omistuksella varustetusta kirjasta: ”Saimalle eläimellisin terveisin, Anneli Kanto”.

Älyttömässä äyriäisessä on aakkosten verran eläinrunoja Kaisa Rekisen kuvittamana. Limerikki on muutaman säkeen mittainen runoformaatti. Vastaavia on sorvattu keskiajalta saakka, mutta englantilainen Edvard Lear (s.1812) teki lajista suositun kahdella teoksellaan, joista ensimmäinen A Book of Nonsense julkaistiin 1846.

Alkujaan suullinen kansanperinne vakiintui irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan nimensä saaneeksi viisisäkeiseksi ”pilkka- tai komparunoksi”. Alkurivillä pitäisi mainita jonkin paikan maantieteellinen erisnimi. Seuraava säe muodostaa sen kanssa loppusoinnun. Seuraavat kaksi omat loppusointunsa, ja viimeinen rivi rimmaa ensimmäisen kanssa. Riimikaavaksi pelkistettynä: a a b b a

Limerikki on aina huumorilla höystetty. Säkeet saattavat olla terävän ironisia, mutta lapsillekin suunnattuina viidessä rivissä – tai ainakin rivien välissä voi halutessaan nähdä syvempää sisältöä:

”Voi”, huudahti Kerimäen kirkon rotta.

”Olen aivan ravinnotta!

Kauniita sanoja, virsilauluja,

kyllä piisaa ja kuvatauluja.

Vaan juusto puuttuu, se on totta.”

……………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa kertoo oman lapsuuteni mielikirjat. Lisäksi jutusta löytyy jatkolinkki Lastenkirjahyllyyn, valtakunnan kattavimpaan lasten- ja nuortenkirjablogiin.

……………………………………….