Edellisessä jutussa on näkymä Tampereelta 76 vuotta sitten. Arvelen, että ollaan Hämeenkadun yläpäässä, lähellä Tuulensuuta. Mustavalkoisessa kuvassa oli heti jotain minuun vetoavaa, eikä se johtunut vain kotikaupungin kadusta.
Sitten muistin Gustave Caillebotten (1848 – 1894) maalauksen Paris Street, Rainy Day. Taiteilija luetaan impressionisteihin, vaikka suuri osa hänen töistään voisi olla fotorealismin airuita. Impressionismin pointti ei ole vain tunnetilan hakemisessa, vaan valossa. Caillebotte harrasti myös varhaisia valokuvakokeiluja.
Gaillebotte maalasi Pariisin katunäkymänsä 1877. Päivänvarjoja oli käytetty maailman sivu, mutta englantilainen Samuel Fox kehitti kokoontaittuvan teräskehikon vuonna 1852 ja sateensuojasta tuli arkinen käyttöesine.
Ranskalainen maalari ja tamperelainen valokuvaaja ovat tavoittaneet kuvaansa saman tunnelman. Ilman ja valon voi aistia. Keveän tihkun tai raskaampien pisaroiden täyttämää ilmaa voi kuvitella hengittävänsä.
Nyt, kun katson kahta kuvaa rinnan, huomaan hauskan yksityiskohdan. Kummastakin löytyy kärrynpyörä. Pariisissa se näyttää olevan hieman hienostuneemmassa ajopelissä. Kirjoitin Caillebotten taulusta aikanaan muutaman rivin romaaniini Saat toivoa kolmesti. (Like 2007) Lainaan kappaleet tähän:
”Tsehovista hän kuitenkin muistaa, että Lontoossa on maailman suurin kirjakauppa, Foyles. Siitä ei synny suunnitelmaa, se on vain ajatuksen kappale, joka ajelehtii irrallaan, ja hän tarttuu siihen, että jotain olisi, että liike jatkuisi. Hän ajaa metrolla Harrodsin tavaratalon kulmalle, juo vastapäisessä kahvilassa oluen, kysyy taksikuskilta tietä Foylesille ja unohtuu lopulta kiertelemään kerrosten ja loputtomien hyllyrivien väliin.
Hän katselee kiiltävälle paperille painettujen taidekirjojen kuvia ja lukee vain kuvatekstit maalausten vierestä. Hän tuijottaa pitkään Gustave Caillebotten maalausta Paris Street, Rainy Day, 1877. Taiteilija on ikuistanut harmaaseen katunäkymään uuden keksinnön, sateenvarjon, jonka suojassa ihmiset kulkevat yksin – tai kaksin, mutta siitä huolimatta erillisyyttä ja yksinäisyyttä tuntien. Maalauksen ihmiset ovat määrätietoisessa liikkeessä, joka kuljettaa kaikkia erilleen toisistaan. Saman sateenvarjon alla kulkevat mies ja nainen ovat yhdessä ja yksin. Kummankin huomio on kiinnittynyt johonkin ulkopuoliseen, jonka taiteilija on halunnut rajata taulusta pois.”
