Ehkä olemmekin yhdessä juuri nyt

by

11.7.2012

15:39

3 kommenttia artikkeliin Ehkä olemmekin yhdessä juuri nyt

Amerikkalainen runous, Demokratia, Maailmankirjallisuus, Suosikkikirjat

, , , ,

Lukukeskuksella on meneillään mielenkiintoinen kampanja, johon kuka tahansa voi osallistua: Kirja joka muutti elämäni. Keskuksen kotisivuilla on jo muutama tarina syöttinä. Tuoreimpana Minna Joennimen muistot, joista Runoraadin idea on peräisin. Lue. Saatat innostua kirjoittamaan oman tarinasi.

Lukukeskuksen kampanja.

Kampanjaan liittyen järjestettiin Tampereella tilaisuus, jossa viisi runoilijaa esitteli Tulenkantajien kirjakaupassa runokirjan, joka oli muuttanut heidän elämäänsä. Oma valintani oli Walt Whitmanin Valitut runot.

Kyseessä on Markus Jääskeläisen uusi suomennos. Arvo Turtiaisen käännöstä luin kymmeniä vuosia sitten. Kyseistä kirjaa on nykyään vaikea löytää edes divarien hyllyiltä.

Olen kirjoittanut tänne Whitmanista (1819-1892) aiemminkin (23.12.2010) mutta ”ameriikan poeetta” on aina ajankohtainen. Runoilija mainitaan Beat Generationin esi-isänä, mutta hän on ollut esikuvana myös monelle prosaistille, esimerkkinä vaikkapa Ernest Hemingway.

Walt Whitman 1819-1892.

Itsetietoinen ja energinen runoilija heittää pallon lukijalle: ”Sinun ei tarvitse enää tyytyä toisen tai kolmannen käden tietoon, / katsella kuolleiden silmin eikä ravita itseäsi kirjojen haamuilla, / et myöskään katsele minun silmieni läpi etkä opi minulta, / kuulet asioiden kaikki puolet ja suodatat ne itsesi läpi.”

Whitman on tasa-arvon runoilija, hän antaa äänen sairaille, epätoivoisille, epämuodostuneille, mitättömille ja halveksituille: ”Lausun maailmanalun tunnussanan, näytän demokratian merkin. / Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin.”

Näin Whitman tavoittaa sinut yli sadanviidenkymmenen vuoden takaa runossaan OLEN TÄYNNÄ ELÄMÄÄ.

………………………………………………………………………………………………………….

Olen täynnä elämää, kiinteää ainetta, näkyvä,

neljäkymmentävuotias Amerikan täyttäessä kahdeksankymmentäkolme:

kirjoitan jotta tavoittaisin sinut

joka luet tätä sadan, monen sadan vuoden päästä,

sinut joka et vielä ole syntynyt.

Kun luet tätä minä joka olin näkyvä olen tullut näkymättömäksi

ja sinä, kiinteää ainetta, näkyvä, löydät runoni, etsit minua.

Kuinka onnellinen olisit jos voisin olla kanssasi, olla ystäväsi:

ehkä olemmekin yhdessä nyt. (Ei ole niinkään varmaa ettemme ole.)

……………………………………………………………………………………………………………..

Perjantairuno ja kulunut tunteellisuus

by

6.7.2012

12:40

Leave a comment on Perjantairuno ja kulunut tunteellisuus

Kirjallinen estetiikka, Perjantairuno, Tyyli, Unohdettujen runojen klinikka

, , , ,

Edellisen Perjantairunon prologiin tuli napattua säe esikoiskokoelmastani. Pistetään tähän päivitykseen koko kyseinen proosaruno, yksi seitsemän tekstin sarjasta nimeltään Pieni kertomus. Kirja oli aikanaan ehdolla Hesarin esikoispalkinnolle ja sai Kirjailijaliiton vastaavan palkinnon.

Olive Tree, Neil Folberg. The Everson Museum of Art.

Melodraama on aina viehättänyt minua. Niin runossa kuin proosassakin. Samalla se on lajeista vaativin. Pitäisi osua aseetonta lukijaa suoraan sydämeen. Huti tulee helposti ja järki katsoo sivusta, kun tunteiden kattila kiehahtaa riveiltä yli.

Simo Salminen lauloi Rotestilaulussaan, että ”romantiikka se ei sovi jätkälle…” Totta. Vähintään vaarallista se on. Ja jos patetiaan yhdistetään Happy End, runon kuolleisuus on 100 prosenttia. Mutta yrittänyttä ei laiteta, otetaan haaste vastaan tietoisena ja rohkeasti.

…………………………………………………………………………………………………………………..

Tämä on vieras kirja, jota täytyy ajatella jatkuvasti. Niin suuria tarinoita ei enää ole, että voisi myydä sielunsa pirulle. Vuosia sitten satoi kaatamalla ja me maalasimme sängyn päätyyn oliivipuun. Jätimme koskematta kaviaarin ja kylmäsavustetut hanhenmaksat. Mutta suudelmat antoivat aavistuksen miltä maistuisi paavin kuolinryyppy. Mitä muuta minulle jäi kuin leipää ja lämmintä, huomiseen tästä on tuskin vuottakaan. Käännän takin, koko ei ole miksikään muuttunut. Sinun sydämeesi syöpyi kymmenen pennin kolikko, minun onnenlanttini tyynen pintasi alla. Sitä et saa pois edes suurella rahalla, se on kuin varjosi, ei pesemällä haalistu. Minun suonissani yhtyvät veri ja punainen viini. Mene jo, mene sellaisena kuin olet.

……………………………………………………………………………………………………………………..

Kuva: Neil Folberg, ”Olive Tree”, 1997 (rajattu). Hopeagelatiinivedos, The Everson Museum of Art.

Nähdä Pariisi ja kuolla

by

4.7.2012

13:45

4 kommenttia artikkeliin Nähdä Pariisi ja kuolla

Kulttuuritapahtumat, Kuvataiteilijat, Moderni taide

, , ,

Mäntän kuvataideviikot ja Pekilon näyttely LÖYTÄJÄ SAA PITÄÄ. Löytötavaraa, rojua, rompetta ja installaatioita. Videoita ja maalauksia harkitun kaaoksen keskellä. Kuulen tehdashalleissa vakikommentit tavallista useammin: ”Tähän pystyy lapsikin” ja ”Taidanpa minäkin alkaa taiteilijaksi”.

Mäntän kuvataideviikot 2012.

Mäntän kuvataideviikot 2012.

Näyttely on virkistävä ja kulkiessani sen läpi ajattelen ”ota tai jätä”. Eeva Peuran jänismaalauksen äärellä kaverini kommentoi: ”Siinä ei ole mitään luonnollista.” Mieleen nousee Albrecht Dürerin Nuori jänis ja Lennart Segerstrålen Talvipukuinen jänis. Ja totta vieköön, tämän työn voima taitaa olla sen ennennäkemättömässä epäesteettisyydessä.

Mäntän kuvataideviikot 2012, Eeva Peura.

Päätän etukäteen valita näyttelystä työn, joka jää lujimmin mieleen. Se on Hanna Saarikosken See Paris and die. En ole liiemmin pitänyt videotöistä, mutta tämä on toista maata. Saarikoski ei ole koskaan käynyt Pariisissa ja liikkuu siellä ensimmäiset neljä päivää kaupunkia näkemättä, silmät suljettuihin luomiin maalattuna.

Mäntän kuvataideviikot 2012. Hanna Saarikoski.

Katson videota ja alan kuvitella miten kaupungin kokisi näkemättä sitä. Äänet tuoksut, kosketukset. Päätän seuraavalla reissulla kokeilla ja istua ainakin yhden metromatkan silmät suljettuna.

Serlachiuksen Göstaksi nimetyssä museossa on esillä kaksi näyttelyä: Helmet ja Harvinaisuudet. Jälkimmäisessä myös huone, jossa on esillä harvemmin nähtyä, väärennettyä taidetta.

Serlachiuksen taidemuseo 2012. Roland Oudot.

Yläkerran aulassa säväyttää Roland Oudot. Mieshän maalaa kuin Otto Mäkilä. Hiukan vaisummin vain, mutta tunnelma on vahva. Jossain vaiheessa huomaan, että olen kameran kanssa puuhatessani laskenut muistikirjani hukan teille. Juttuni teostiedot ovat siis vajavaiset.

Kotona haen Hanna Saarikosken blogisivut ja löydän lyhyen kuvauksen Pariisin videosta, jota oli kuvattu marraskuussa 2010. Tässä ote tekijän tunteista:

” Suunnat katoavat melkein heti kun sulkee silmänsä ja on talutettavana. Junassa matkalla keskustaan oletan istuvani kasvot menosuuntaan päin. Penkit ovat punaista ja sinistä tekonahkaa; punaisen arvaan, sinisen kuulen. Ajattelen viileiden metallitankojen ja penkkien reunusten olevan valkoisia. Ajattelen istuvani vapaudessa, veljeydessä, tasa-arvossa, vähän rähjäisessä. Huvittaa. Ennen liikkeelle lähtöä juna odottaa, kuulutetaan jotain, kiireiset poistuvat. Vahvistettu naisääni laulaa – taustanauhan jumputus hämää, mistään en tietäisi kyseessä olevan live-esityksen.”

Perjantairunossa pirulle myyty sielu ja Burroughsin tragedia

by

29.6.2012

14:44

1 kommentti artikkeliin Perjantairunossa pirulle myyty sielu ja Burroughsin tragedia

Kirjoittamisen ideat, Lehtileikkeet, Perjantairuno, Psykologinen realismi

, , , , , ,

”Niin suuria tarinoita ei enää ole, että voisi myydä sielunsa pirulle.” Lainaus on esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998) En tiedä vieläkö piru käy sieluilla kauppaa. Alkuperäisestä Faustin tarinastakin on traaginen versio sekä katumuksen ja jumalan armon kirkastama vaihtoehto.

Suuria tarinoita punnitessa olin väärässä. Antiikin tragediat solmivat tarinan tiukkaan pakettiin, jonka lopussa katarsiksen kyyneleet johtivat puhdistukseen ja elämänhalun palautumiseen. Nykyhetkeä kokoavaa suurta tarinaa kaipaillaan säännöllisin väliajoin.

William S. Burroughs

Tarina elää yhä, mutta kertomus on fragmentoitunut ja rihmastoitunut. Se on kaikkialla eikä missään. Informaatiovyöry itsessään on Suuri tarina tänään. Peilinsirpaleista voi koota näköiskuvia, mutta miten ilmaista kaaoksen kokonaisuutta.

Ensi tammikuussa ilmestyy kokoelmani Babel, jonka 365 tekstiä tekevät maailmasta päivityksen. Luomisesta lähtien. Yksi avainteksteistä on numero 63. Ei siinä esiintyvän William S. Burroughsin vuoksi, vaan hänen haastattelunsa. Teksti kurkottaa kuudenkymmenen vuoden taakse ja määrittää samalla tulevaisuutta.

William S. Burroughs

Burroughs itse (1914 – 1997) oli beat-sukupolven keskeisiä kirjailijahahmoja. Palikka, joka ei tahtonut sopia järjestäytyneen yhteiskunnan lokeroon. Hänestä ehkä myöhemmin lisää. Tänään Perjantairuno.

………………………………………………………………………………..

William Burroughs ampui vaimonsa, häntä kiehtoivat aseet

(ehkä se oli kylmän metallin kosketus, ylemmyydentunne)

vahinko sattui Meksikossa 1951, juovuksissa ja leikin varjolla.

Syyllisyys kuristi kirjailijaa kuolemaan asti eikä hän voinut

kuin kirjoittaa joka päivä säilyttääkseen järkensä.

Toimittaja kertoo miten oli tavannut Burroughsin 80-luvulla

tämän ainoaksi jääneellä Suomen-kiertueella:

”Junassa Helsingistä Tampereelle kysyin monia nykyajan

piirteitä kirjoissaan ennustaneelta Burroughsilta

myös cut-up, eli leikkaa ja liimaa -kirjoitusmetodista.

– Me elämme  c u t – u p i s s a.  Tuossa ikkunassa

maisema vaihtuu koko ajan. Samalla me keskustelemme tässä

ja kuulemme katkonaisesti mitä ihmiset vieressämme puhuvat.

Näemme mainoksia ja pohdimme ehkä, mitä söisimme tänään.

Sekalaiset informaatiot leikkaavat lakkaamatta ja

hallitsemattomasti toisiaan.”

……………………………………………………………………………………

Gukkenmain Welaatta ja Maailmantaiteen päivitys

by

27.6.2012

18:37

Leave a comment on Gukkenmain Welaatta ja Maailmantaiteen päivitys

Arkkitehtuuri, Kulttuuripolitiikka, Kulttuuritapahtumat, Kuvataide, Kuvataiteilijat, Tyyli

, , , , ,

Päivän Hesari esittelee tänään Amsterdamin Eremitaasin, joka on ollut menestys. Taidemuseota verrataan Helsingin Guggenhaim-hankkeseen. ”Amsterdam siis onnistui siinä missä Helsinki ei halunnut onnistua”, toimittaja kirjoittaa.

Gukkenmain Welaatta, kesäkuu 2012.

Jutusta käy ilmi miten Amsterdam ja Pietarin Eremitaasi pelasivat hienosti yhteen. Meillä porua aiheuttaneet lisenssimaksut hoidettiin Hollannissa sitomalla ne pääsylipun hintaan. Euro per lippu vierähtää Pietariin. Järkevää ja kohtuullista.

Olin ensin Helsingin hankkeen puolesta. Kuultuani taidekentän kommentteja taiteen sisällöistä ja kohtuuttomista lisenssimaksuista kantani vaihtui.

Gukkenmain Welaatta, Maailmantaiteen päivitys 2.012.

Tehtiin kuitenkin jotain korvaavaa. Maitolaiturimuseo, Euroopan pienin museo lähti hankkeeseen ja Tampereen Teiskoon nousi muutaman innokkaan voimin Gukkenmain Welaatta. Puuarkkitehtuuria. Avoinna ympäri vuorokauden lokakuuhun sakka. Liput 0 euroa. Ei lisenssimaksuja.

Näyttelykokonaisuuden teemana on Maailmantaiteen päivitys 2.012. Kun katsot kehyksen läpi kolmen hehtaarin pellolle, eipä aikaakaan, kun linnut saapuvat päivittämään Vincent van Goghin teoksen ”Varikset viljapellon yllä”.

Gukkenmain Welaatta, museotyöt 2.012.

Museo kääntää kävijän ajatukset kahdeksaan merkittävään taideteokseen. Gukkenmain Welaatan FB-sivuilla on lyhyt esittely töistä kuvineen. Yksi esimerkki: Marc Chagall, Kaupungin yllä. (1918)

CHAGALL syntyi Vitebskissä ja opiskeli taidetta Venäjällä. Hän löysi Pariisista kubismin ja maustoi maalauksiaan kansantaiteella, juutalaisella perimällä, surrealismilla ja symbolismilla. Tästä kaikesta syntyi hyvin persoonallinen ote. Vain puolen sekunnin vilaus ja tunnistat Chagallin.

KITEYTYS: Chagallin maalausten runsaudessa ei ole mitään merkityksetöntä. Lehmät ja puut kuvaavat elämän voimaa. Kukko hedelmällisyyttä, kaappikello kaiken katoavaisuutta, ikkunat vapauden rakkautta… lentävällä sillilläkin on merkitys sukupolvia yhdistävänä symbolina. Taiteilijan isä työskenteli kalatehtaassa. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen kuvat muistuttavat myös juutalaisten kokemasta holokaustista.

NÄYTTELYKUVAN PÄIVITYS 2.012. Kun Chagall palasi Venäjälle totalitarismin taideapparaatti ei saattanut hyväksyä taivaalla lentävää vihreää lehmää. Chagallin taide edustaa mielikuvituksen voittoa aineesta. Sitä, miten kaikki minkä pystyt kuvittelemaan on mahdollista. Rakastavaisille ei ole temppu eikä mikään kohota lentoon kaupungin ylle.

Facebook-sivuille kasvaa myös koko näyttelyn ajan virtuaaligalleria, jossa esitellään muita rohkeasti päivitettyjä versioita maailmantaiteen teoksista.

Gukkenmain Welaatta – museo Euroopan sydämessä.

http://www.facebook.com/maitolaiturimuseo

…………………………………………………………………………………

Perjantairunon tyyni rauha

by

22.6.2012

13:12

4 kommenttia artikkeliin Perjantairunon tyyni rauha

Perjantairuno, Valokuvat

, ,

Juhannusaaton perjantairunolla on tuoreustakuu: kolmen euron posliinilautanen Anttilasta klo 11.40. Tomaatit Siwasta klo 11.55. Hinta 68 senttiä. Kuvaus Pyynikin Trikoon vanhalla tehtaalla klo 12.40. Runo kokoelmasta, joka julkaistaan vasta ensi tammikuussa.

Mietin missä vaiheessa elämä kääntyi niin, että turhasta tuli tärkeintä. Ehkä se oli selvää jo alusta lähtien.

Juhannus ja runo 2012.

Elämä – sinähän tiedät

lapsuuden kesäaamu ja

veteen leivotun ohrarievän siivu,

juustonkimpaleen tyyni rauha ruusuposliinilla

ja tomaatin lohkot, jotka aurinko saa

sädehtimään aivan ihmeellisesti.

……………………………………………………………………………………………………

Kuinka kaivaa oma hautansa?

by

19.6.2012

18:32

Leave a comment on Kuinka kaivaa oma hautansa?

Blogit ja postaukset, Lehtileikkeet, Mielipidekirjoitukset, Tyyli

, , , ,

Talous ja markkinointi on jäänyt blogissani syrjään. Tehdään kerrankin poikkeus. Nokian viestintäponnistukset ovat olleet harvinaisen epäonnistuneita koko yhtiön toiminnan ajan. Tekniset innovaatiot takasivat Nokian menestyksen, mutta eivät ole riittäneet enää vuosikausiin.

Markkinajohtajakin saa hautansa kaivettua kymmenessä vuodessa. Todisteeksi viestinnän harhapoluista käy ote esseestäni Paluu elävien pariin. (MotMot vuosikirja, wsoy 2001)

Lumia 900 mainontaa, kesäkuu 2012.

”TEE LÄPIMURTO. Tee vähemmän töitä ja saa enemmän aikaan. Kirjoita Word-dokumentti taksissa palaverin jälkeen ja lähetä se sähköpostilla. Tarkista sähköpostisi lentokentällä ja katso kalvoesitys. Työskentele taulukkolaskentaohjelmalla junassa matkalla töihin. Tarkista tuotteen saatavuus yrityksen internetsivustolta. Lähetä muutama faksi ja soita puhelu. Ota ajasta enemmän irti ja tee ajansäästöstä hauskempaa. Nokia Communikatorissa on myös neljä peliä.

Ettei vain tulisi Communikatorin käyttäjälle tunnetta, että vapaus on sen hirttoköyden mittainen, joka on oman kaulan ja työnantajan vaatimusten välillä. En voi välttyä tunteelta, että aikamme mainostekstit naurattavat makeasti muutaman vuoden kuluttua.”

Mitä tekee Nokia tänään? Pipa on vieläkin kireämmällä ja leluja entistä vähemmän. Puhelin näyttää työpisteeltä. ”Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän.” Elämä ja puhelimen tärkein myyntiargumentti on vain loputonta työtä, kiitos evankelisluterilaisen moraalikäsityksen.

Kuvan mainoksen toteutus on ankea, päälle liimatun oloinen ja harrastelijamaisen kömpelö. Lumia 900 on ymmärtääkseni käypä puhelin. Sitä vain ei halua kukaan ja mainos karkottaa viimeisetkin uskolliset.

Entä kilpailija? iPhonen omat mainokset ovat itsetietoisen tyylikkäitä ja muutamaan hyvään ominaisuuteen keskittyviä. Visuaalisen ilmeen sukunäköisyys koko tuoteperheessä on niin tiukka, että viestin ohittaessaankin mielessä vilahtaa: siinä oli taas Applen mainos.

Kaupallisessa kilpailussa ei menesty paras, vaan halutuin. Nokia on kaivanut oman hautansa ja rautalangasta väännetyissä mainoksissa näyttää siltä, että puhelimet lasketaan sinne hyvin pian. Kepeät mullat! Homman hyvä puoli on, että pirstoutunut jättiläinen synnyttää runsaasti uutta elämää ja kasvupotentiaalia.

Perjantairuno: Klovni odottaa aplodeja, yleisö kaipaa veistä

by

15.6.2012

18:21

3 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: Klovni odottaa aplodeja, yleisö kaipaa veistä

Elokuvat, Kirjalliset näyttämöt, Perjantairuno

, , , , , ,

Kuva ja sana. Yksi ja sama asia, aivoissa syntynyttä vuorottelevaa informaatiota. Tapaus Perjantairuno ei valaise väitettä, vaan kertoo puhtaasta sattumasta.

Viimeistelen mittavaa teosta nimeltään Babel. Sen runoissa heitetään hyvästit keskeislyriikan ensimmäiselle persoonalle. Säkeet, jotka alkavat ”Minä olen…” voi puolestani haudata sadaksi vuodeksi ja kaivaa sen jälkeen esiin aivan kuten ”kokeellinen” runous tekee tänään kalutessaan Hugo Ballin, Tristan Tzaran ja kumppaneiden hautaamia luita.

Provosoinnit sikseen, kyllä runon kokija riveiltäni löytyy, vaikka se muuksi onkin nimetty. Perjantaitekstin ydin on sattumassa. Kirjoitin runon, ja hakiessani kuvaa löysin leffan, jota en ole nähnyt.

Patrice Leconte: La fille sur le pont. 1999

Patrice Leconte ohjasi elokuvan ”La fille sur le pont” vuonna 1999. Nainen pääosassa on Vanessa Paradis, mies Danielle Auteuil. Koostin elokuvasta pysäytykset runon pariksi. Olkaa hyvä, teksti numero 43.

……………………………………………………………………………………………..

Katsojien keskuudessa käy pettymyksen kohahdus

kun tivolin veitsenheittäjä peruu numeronsa

ja alkaa kertoa katsojille omia sydänsurujaan.

Tampereen runot huomioivat heikosti (jos lainkaan)

ensimmäisen persoonan tuskat ja tunteet.

Psykiatria kiinnostaa potilas, sutta saalis

jousi vaatii nuolta, kivääri luotia

lapsi haluaa leikkiä, sankari seikkailla

tyranni tavoittelee valtaa, kissa hiirtä

diktaattori suunnittelee palatsia, sorrettu vallankumousta

idealisti julistaa rauhaa, terroristi taistelua

nälkäinen toivoo ruokaa, kylläinen lepoa

ahne himoitsee rahaa, alemmuudentuntoinen arvostusta

iho kaipaa kosketusta, toive täyttymystä

klovni odottaa aplodeja, yleisö veistä,

joka kerta toisensa jälkeen heitetään

henkeäsalpaavan tarkasti avustajan ohi.

………………………………………………………………………………………………

Kirjailijan henkilö on aina fiktiota

by

12.6.2012

17:38

6 kommenttia artikkeliin Kirjailijan henkilö on aina fiktiota

Ammatit, Apurahat, Journalismi, Kirjallisuuspalkinnot, Kulttuuripolitiikka, Lehtileikkeet

, , , ,

Oheinen juttu on juuri julkaistu Parnasson kesäkuun numerossa 3/2012. Tarjoan sen myös maailmanlaajuisesti niille blogin lukijoille, jotka eivät seuraa kyseistä lehteä.

Kirjailijaelämää

Sinulla on vuosituhannen käsikirjoitusidea ja työstät sitä tiukasti. Mielessä polttaa kaksi muutakin aihetta, jotka haluaisit toteuttaa. Laadit kaiken pohjalta apurahahakemuksen neljälle eri taholle. Palautetta tulee: ”Emme voi suostua hakemukseesi.” Vastaus on Kulttuurirahaston maakuntarahastolta kolmastoista kielteinen. Samoin Taiteen keskustoimikunnalta.

Toukokuussa viimeinen oljenkortesi pelastaa. Saat 7000 euroa ja pääset summalla Hesarin Kuukausiliitteeseen, jossa on listattu vuoden suurimmat kirjastokorvausapurahojen saajat. Suoritat summasta eläketurvamaksun Melaan. Kannettava tietokoneesi hajoaa. Kun kerrot huollossa sen iäksi kuusi vuotta, sinut naureskellaan ulos. Anot Kirjallisuuden edistämiskeskuksesta varoja uuteen työvälineeseen ja saat tonnin. Pistät itseltä pari sataa lisää ja olet onnesta soikeana: MacBook Air on sentään jotain! Käsistä voi jatkaa missä vain. Olet entistä innostuneempi ja kesä kuluu kirjoittaessa.

Francis Bacon: Triptyykistä George Dyerin muistolle. (1971)

Syksyllä rahatilanne huolestuttaa, mutta kieltäydyt muutamasta freetyöstä, koska tuntuu vaikealta keskeyttää käsistä. Lopulta lähdet keikalle viidensadan kilometrin päähän. Saat matkakorvauksen ja Lukukeskuksen taksan 220 euroa. Ennen lähtöä valmistelet neljän tunnin luentoa kolme päivää ja siirrät materiaalin PowerPointtiin. Lohduttaudut sillä, että työtä voi käyttää myöhemmin uudelleen.

Ennen vuoden vaihdetta tili hupenee uhkaavasti. Teet muutaman viikon hulluna töitä vanhalle asiakkaalle, joka ei ole hylännyt sinua. Sinulla on sentään työhuone jonka vuokrat ja kulut saat kasaan. Elät säästeliäästi. Tupakoinnin terveellisyydestä viis, mutta se olisi taloudellinen itsemurha. Punaviinistä et luovu, tiirailet vain tarkemmin hintalappuja.

Helmikuussa haluat lomaa – suunnittelet kirjoitusrupeamaa lämpimässä. Eläkevarauksessasi on kolmen tonnin summa, jonka voi nostaa. Ja nostat, koska huomisesta ei tällä ole kellään takuita. Espanjassa et pysty keskittymään kirjoittamiseen, koska olet puristanut itsestäsi viimeisetkin mehut.

Alakerran kaupassa litra punaviiniä maksaa 0,59 euroa. Se on jo niin kohtuutonta, että päädyt kahden euron laatuun. Aurinko paistaa ja Malagan museot odottavat puolen tunnin matkan päässä. Kirjoitat lomalta juttuja blogiin ja imet lämmöstä uutta voimaa. Käsis jatkuu kotimaassa ja jaksat taas laatia uusia apurahahakemuksia.

Luet kollegan vuodatuksen heikosta kirjamyynnistä. Kahdessa vuodessa vain reilut 1800 kappaletta. Hitto, kaverihan myy hyvin! Saat itse Otavan kirjasäätiöltä 1500 ja riehaannut. Ainaisen eväidensyöntien sijaan käyt pizzalla. Ostat mukavan asun työhuoneelle: verkkarit, collegen ja tossut.

Vaimollasi on vakityö. Usein kannattaa tehdä myös lauantait, koska siitä kertyy parempi liksa. Sinähän istut joka tapauksessa työhuoneella kirjoittamassa. Soitat sieltä vaimolle ja pyydät tuomaan litran pahvipurkin punkkua. Juot sen ja alat suunnitella juttua Parnassoon.

Sinua ketuttaa, että olet kirjoittanut kahdeksan teosta, joilla olet yltänyt kahdeksaan palkintoon tai ehdokkuuteen, päässyt kritiikkeihinkin. Vain yksi romaanisi on kelvannut muinoin Parnasson pika-arvioon. Olit jo toiveikas, kun romaanisi nousi Runeberg-palkintoehdokkaaksi. Mutta ei.

Kirjoitat juttusi yksikön toiseen persoonaan, sillä kaikki tietävät, ettet se ole sinä. Kirjailijan henkilö on aina fiktiota. Joku saattaa silti luulla, että kuvitteellinen henkilö kiukuttelee. Väärä luulo. Olet mielestäsi etuoikeutettu. Saat tehdä työtä, jonka antaa nautintoa. Sinua on siunattu myös apurahalla, joskus jopa vuoden mittaisella. Jaksat pyöräillä työhuoneelle yhtä hyvin helteellä kuin lumimyrskyn läpi. Kaikki järjestyy, eikä sinulta mitään puutu.

…………………………………………………………………………

Blogikuvana keskipaneeli Francis Baconin triptyykistä ”George Dyerin muistolle” (1971)

Perjantairuno: Kylähullujen hommia ja vähän vakavampaa

by

8.6.2012

20:59

5 kommenttia artikkeliin Perjantairuno: Kylähullujen hommia ja vähän vakavampaa

Arkkitehtuuri, Kirjalliset näyttämöt, Kulttuuripolitiikka, Kulttuuritapahtumat, Kuvataide, Moderni taide, Perjantairuno, Tyyli, Uutiset

, , , , ,

Kun Hesan valtuusto äänesti Guggenheimin nurin, päätettiin polkaista pystyyn museo Euroopan sydämeen – Gukkenmain Welaatta. Museorakennus on suomalaista puuarkkitehtuuria. Käsitetaiteen keinoja hyödyntävä näyttely MAAILMANTAITEEN PÄIVITYS 2.012 avataan Tampereen Teiskossa 10.6.

Näyttelyn lisäksi Facebookiin kasvaa syksyyn saakka virtuaaligalleria, joka esittelee päivitettyjä maailmantaiteen mestariteoksia. Sivut löytyvät täältä.

Vincent van Gogh: Varikset viljapellon yllä (osa) 1890.

Kun funtsin taideteoksia sekä museoon että virtuaaligalleriaan, tuli ensimmäisenä mieleen van Goghin ”Varikset viljapellon yllä”. Vasta aivan äskettäin muistin, että olen kirjoittanut aiheesta myös runon. On siitä aikaakin, kaksitoista vuotta.

Toinenkin asia tekee tekstistä ajankohtaisen. Poikani ja hänen vaimonsa saivat tyttären torstaina, äidin syntymäpäivänä 7.6. klo 23.59. Valitsen siis tänään Perjantairunoksi Mustasta runokirjasta tekstin TAIVASOSUUS. Runon viimeinen rivi kirkastaa ajatuksen elämän ihmeeseen sopivaksi.

……………………………………………………….

Taivaan lyijyinen patalakki

on valahtanut metsän silmille. Vaikea nähdä ulos,

ellei sammuta sisältä valoa.

Varikset viljapellon yllä,

ja varikset, joita sänkipellon korret keihästävät.

Elämä on väärennös. Kuin taulu,

joka museon seinällä riittävän kauan riiputtuaan

muuttuu aidoksi.

Lasit kivenheiton päässä, lapsivedet.

Lapset, joiden sisällä äidit kasvavat.

………………………………………………………..