KIRJALLINEN TEURASTUS!

 

Kirjalliset ”näyttämöt” ovat olleet minulle työssäni tärkeitä. Ei siksi, että niiden mahdollinen eksotiikka olisi itseisarvo. Vaan siksi, että vieraassa paikassa ympäristöään alkaa tarkkailla herkemmin. Aistit heräävät eloon uudella tavalla.  

Uusi ympäristö on ajattelun kiihoke, muistikirjaan on helpompi tuhertaa muutama rivi. En ole koskaan lähtenyt reissuun hankkimaan materiaalia käsikirjoitukseen. Usein on kuitenkin käynyt niin, että jotain mainittavaa on mukaan tarttunut. Ajatus, ehkä idea, joka sopii romaanin palapeliin, muutama valokuva muistin tueksi. Tarkentavia faktoja on voinut tarkistaa jälkeenpäin eri lähteistä.

Venehjärven pokkouhri

Vierailin pari vuotta sitten Vienan Karjalan venäläiskylissä. Seurasin Venehjärven tsasounan portailla miten pässi teurastettiin profeetta Elian muistoksi. Raamattu kertoo miten pyhä mies nousi lopulta tulisilla vanuilla taivaaseen. Karjalaiskylissä rituaaliteurastuksen uhrilla on haettu Jumalan suopeutta eri asioille. Usein hyvälle satovuodelle.

Teurastus ilman tainnutusta kävi muslimien tapaan. Kaulavaltimo viillettiin auki ja veri juoksutettiin portaaseen koverretusta reiästä rukoushuoneen alle. Muslimit kääntävät eläimen pään kohti Mekkaa ja lausuvat samalla: ”Bismillah-Allah-hu-Akbar”. Kun veri valuu kuiviin lihasta tulee Halal, eli sallittua. Kalevalaiskylissä ollaan vielä tiukempia. Naiset eivät saa syödä uhratun eläimen lihaa lainkaan. 

Ei liha minuakaan ole kiinnostanut yli kymmeneen vuoteen. Toisesta padasta sai lihatonta keittoa ja tarjolla oli myös leipää ja savustettuja ahvenia. ”Pokon” teurastuksesta ja I. K. Inhan jo yli sata vuotta sitten valokuvaamista maisemista syntyi parin viikon päästä julkaistavaan romaaniini mutaman sivun mittainen kohtaus: Mies kuvittelee isoisänsä pakoa Muurmannin ratatyömaalta. Matka erämaiden halki olisi voinut kulkea juuri Venehjärven kylän kautta.

Marilynin hiuspinnin tapahtumapaikkoina ovat myös Lontoo, Peking ja Budapestin terrorismin museo. Ja Tampereen pääkirjasto Metso sekä Hämeenkatu. Kaikkea on katsottu samoin silmin kuin irtileikattua pässin päätä tsasounan portailla. Ihmetyksen vallassa.

KAUPPA, KIRJASTO, KIRPPIS JA KIERRÄTYS

 

Ystäväni sanoo aina ettei sikaa kannata ostaa säkissä – eikä kirjaa lukematta. Vasta hyväksi todettu kirja kannattaa ostaa omaksi.

Kirjastoa tärkeämpää kulttuurin lähdettä ei ole. Ainakaan toistaiseksi. Ostan silti paljon kirjoja. Hyvin harvoin uusia ja täysihintaisia. Tänään hankin Kirjatorilta kolme Lars Saabye Christensenin romaania Velipuoli. Intensiivinen tarina, joka palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla 2002. Vajaa vuosi sitten olin ostanut samoja kirjoja 11 kappaletta. Enempää ei sillä kertaa ollut. Maksoin niistä viisi euroa kappale. Nyt sain kolme kympillä. Tyylikäs postikortti kuorineen maksaa enemmän. Voiko ystäville ja tutuille olla kirjaa parempaa tervehdystä…

Torit, divarit ja kirppikset ovat luku sinänsä. Kuvassa eilinen saalis Punaisen ristin konttikirppikseltä: 

kirppiskirjat

Elia Kazan, Sopimus elämän kanssa. Olen lukenut tarinan miehestä, joka hylkää amerikkalaisen unelman. Kahden euron pokkari lähtee kiertoon. Kazan teki komeasta romaanistaan myös elokuvan.

Raymond Chandler, Syvä uni. Aloittelen dekkaritaivalta kulttiklassikosta ohjeenani Chandlerin omat sanat: ”Tärkeää ja merkityksellistä taidemuotoa ei olekaan; on vain taidetta ja sitäkin äärimmäisen vähän.”

Margaret Atwood, Oryx ja Crace. Menköön tämäkin, kun tunnustusten alkuun on päästy: en ole lukenut nobelistilta ainuttakaan kirjaa kokonaan. Kokeillaan tätä geeniteknologiasta kertovaa utopiaa. Kahden euron riski on naurettavan pieni.

Patrick Süskind, Parfyymi. Hyvin kirjoitettua viihdettä ei ole syytä halveksia. Olen lukenut maailmanvaltiaan tuoksua tavoittelevan miehen tarinan, mutta kirja lähtee mukaan seuraavalle, joka älyää kysäistä kesäluettavaa.

Mikael Niemi, Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Maagista realismia Tornionjokilaaksosta. Jos Marquez asuisi arktisella seudulla, teksti saattaisi olla Niemen veroista. Olen lukenut, mutta parin euron kirja oli pelastettava kiertoon.

Onpas tekstini käynyt kirjalliseksi. Teen seuraavan blogauksen jostain aivan muusta. Vaikkapa rituaaliteurastuksesta. Voiko siitäkään sanoa mitään sivuamatta kirjallisuutta?

PIENIÄ UUTISIA

Black Dahlia-posterPoistuin työpöydän takaa viikoksi ja kalastelin         Granvikin vesillä. Perhettä oli mukana, mutta merellä vain mies, soutuvene ja virveli. Vieheinä ahvenkuvioinen Krokodil, vihreä/kulta Inkoon lusikka ja Abu Reflex Spinnaren lippa. Saalis surkea. Kuusi kalaa: kolme haukea, loput ahvenia. Silloin, kun tuuli yltyi yli 20 metriin sekunissa oli paras pysyä mökissä. Sitten tärkeämpiin asioihin.

Sain kommentteja aiemman postauksen dekkariallergiaani. Suurin osa tuli suoraan sähköpostiini, joten muutama kommentti tähän muillekin. Tunnustettava on, että James Ellroyn Musta Dahlia on lukematta. Korjaan puutteen heti, kun näyttelijätär Elizabeth Shortin selvittämättömästä murhasta kertova kulttikirja kävelee vastaan. Hyvien kirjojen kohdalla niin käy. Tilaisuus pitää vain osata tunnistaa. Divarissa tai Kirjatorilla. Luvun jälkeen osa saa lähteä jatkamaan matkaa, joku pesiytyy kotihyllyyn pysyvämmin.

Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä sai parikin suositusta. Olen lukenut, mutta muistijälki ei ole kummoinen. Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä sen sijaan on hieno romaani. Tässä kirjassa Nesser on ollut erityisen ovela. Kirjaa alkaa epäillä ”dekkariksi” vasta lopun lähestyessä. Paul Austerin New York trilogiasta olen tutustunut vain Lasikaupunkiin. Mieluisampaa luettavaa oli viime vuonna julkaistu Sattumuksia Brooklynissä, vaikka sekään ei yltänyt edellisen postaukseni kymppiin.

Aloitin muinoin Michael Dibdinin Kuollutta laguunia. Kesken jäi. Se estää tarttumasta miehen muihin kirjoihin. Suositusten kiinnostaviksi nimiksi nousivat Karin Fossum, Ingrin Frimansson, John le Carre ja esikoisteoksestaan Hiljainen kylä palkittu Andrea Maria Schenkel. Noin aluksi. Lukuaika kaventuu kohta, sillä taistelen joka päivä oman käsikirjoituksen aloittamista vastaan. Ehkä teksti käynnistyy vasta uuden kirjan ilmestymisen jälkeen. Marilynin hiuspinni julkaistaan Tampeeen Akateemisen kirjakaupan haastattelutilaisuudessa tapahtumien yönä 6.8. klo 22.00. Tekstinäytteeseen voit tutustua kotisivuillani. Aiheesta myöhemmin lisää.

Lopuksi merkittävä uutinen. Suosittelin aiemmin kraanavettä pullotetun veden sijaan. Ja näin kävi: ”Australialainen Bundanoon pikkukaupunki näyttää maailmalle esimerkkiä, miten juomalla kraanavettä voi säästää sekä lompakkoaan että ympäristöä. Bundanoo on kieltänyt tiettävästi ensimmäisenä kaupunkina maailmassa pulloveden myynnin.”

PYHÄ YKSINKERTAISUUS

 

Edellinen tekstini oli karkeasti pelkistetty, kapea-alainen ja yksisilmäinen. Laajennetaan sektoria sen verran, että henki kulkee… pihisten, mutta kuitenkin.

Kirjoja ei pitäisi karsinoida. Eikä laatia listoja. Teen juuri niin ja nimeän viimeisen vuoden aikana lukemani kymmenen proosakirjaa, jotka ovat kyenneet jättämään muistiini jonkinlaisen jäljen. (runoista myöhemmin) Tämä ei ole top-kymppi, eikä paremmuusjärjestys. Vain ensinnä mieleen nousseet. Perustelut ovat naurettavan lyhyitä. Kirjat kannattaa aina lukea jos kiinnostaa. Jos ei, paras heittää iloisesti kesken ja siirtyä seuraavaan.

doren-baabel

1. Ian McEwan: Lauantai. Lupaavasti alkanut lauantaipäivä johtaa kahdenkymmenen tunnin piinaan. Sovituksesta tehtiin elokuva, kirjallisilta ansioiltaan Lauantai on parempi. Kieli, rakenne ja hitaasti tihenevä tarina löytävät tiukan balanssin.

2. Ishiguro Kazuo: Pitkän päivän ilta. Hovimestarin tarinassa Ishiguron intensiivinen tyyli ei horjahda. Keskittynyt sisäisen mielen kuvaus velvollisuudentunnosta ja maailman muutoksesta. Pokkariversio on viimein ilmestynyt.

3. Annie Proulx: Lyhyt kantama. ”Sisältää lauseita, jotka ovat arvokkaampia kuin monen kirjailijan kootut teokset.” No jaa… sallitaan yliampuminen kirjalliseen tuoteselostukseen. On asiassa siteeksi perääkin. Brokeback Mountain on kokoelman viimeinen novelli. Ang Lee teki siitä palkitun leffan.

4. Ali Smith: Satunnainen. Whitbread-palkittu 2005. Yllättävä kesävieras muuttaa arkeensa urautuneen perheen elämän. Kirjailijan kutsuminen oma-ääniseksi on klisee. Smith saa eloa vanhaan fraasiin. Myös rakenteellisesti nerokas romaani.

5. Sofi Oksanen: Puhdistus. Antiikin Kreikan runousoppien mukaan tragediassa esitetyn kärsimyksen herättämä pelko ja sääli puhdistavat lopulta näytelmän katsojan mielen. Näin on Oksasen romaani rakennettu – ja se on kovan luokan ammattilaisen työtä.

6. Michael Cunningham: Säkenöivät päivät. Kolmeen jaettu tarina kuljettaa 1850-luvun teollisesta vallankumouksesta tulevaisuuteen. Monessa tasossa liikuva ja uutta muotoa hakeva romaani. Lisäpisteet runoilija Walt Whitmanin sijoittamisesta tarinan avainhenkilöksi.

7. Kurt Vonnegut. Teurastamo 5. Anarkistisen humoristin täysosuma. Humanisti on aina ajankohtainen: ”Joukkoteurastuksesta ei ole mitään älykästä sanottavaa”, kuten kirjailija itse asian ilmaisee. Dresdenin pommitus nähdään oudossa ja mustan huumorin sävyttämässä valossa.

8. Raj Kamal Jha: Sininen päiväpeite. Maagista realismia, tarina kuoritaan auki sipulin tavoin kerros kerrokselta. Ylittämättömän kaunista kieltä. Ex oriente lux – valo tulee idästä. Edustakoon Jha intialaisen nuoren polven kirjallista genreä. Tasoa riittää.

9. Italo Calvino: Herra Palomar. Jos ajatus alkaa luutua ja puutua, on syytä lukea herra Palomarin pohdintoja aina uudelleen. Ne auttavat katsomaan kaikkea uudella tavalla. Hiljaisen huumorin ja hyvän mielen ehtymätön varasto.

10. Torgny Lindgren: Dorén raamattu. Lindgren rakentaa romaaninsa erilaisten vahvojen ja omaperäisten ideoiden ympärille. Lihahyytelön tai viinan… tai kertojan, joka ei osaa lukea ja käyttää kirjan tekemiseen sanelukonetta. Harvalla on kyky pistää hauska ja vakava yhtä painavaan pakettiin kuin Lindgren.

EXTRAT

Timo Hännikäinen: Ilman. Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet.

Laiskan ajattelun viholliset iskevät! Kummatkin herrat kirjoittavat hyvin, erittäin älykkäästi ja vaativasti. Älä tartu näihin kirjoihin jos et halua kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä. Jos maailmankuvasi on valmis, pistä kummatkin pokkarit suoraan saunan pesään.

Jutun kuvalla on kytkös Torgny Lindgrenin kirjaan. Gustave Doré kuvitti englanninkielisen raamatun, joka julkaistiin 1865, suomalainen laitos1886. Yksikään kirja ei ole kyennyt tekemään minuun suurempaa vaikutusta. Ensi kertaa kannet avatessani en osannut lukea. Siitä viis, 230 kuvaa jättivät lähtemättömän jäljen. Ostin askettäin antikvariaatista oman ikivanhan Biblian. Mikään ei ole muuttunut: en lue, katselen vain kuvia.

MITÄ TÄNÄÄN LUETTAISIIN?

 

Ennalta arvattavien asioiden vuodenkierto lehdistössä alkaa näin: jo ennen uutta vuotta päivälehtien takasivut täyttyvät tapaninpäivän ”Kinkunsulatustanssien” ilmoituksista. Heti perään ammutaan täyslaidallinen ”lööppilaihduttajien” reseptivinkkejä. 

Kun aurinko sulattaa lumeen ensimmäisen pienen pälven, alkaa painonpudotuksen loppukiri: ”Vielä ehdit bikinikuntoon kesäksi”. Ja kevään kunniaksi lehtien yleisönosastot täyttyvät koiranpaskojen paheksujista. Tätä tilkitään tasaisin välein valituksilla yhä pahenevasta Suomen kielen rappiotilasta.

Päivän pidentyessä pakollinen jutun aihe koskee ”mediatuttujen” henkilöiden lomalukemisia. Usean varma vastaus kuuluu, että kesällä tarvitaan kevyttä ja helposti sulavaa. Siis dekkareita.

Ystävät hyvät, tehdään vaihtokauppa. Suositelkaa minulle hyviä dekkareita. Uskon vielä vilpittömästi, että niitäkin on. Mankellin Kennedyn aivot luin loppuun väkisin. Samoin Håkan Nesserin Ewa Morenon jutun. Keskenheitettyjen lista on pitkä. Yhtään Liza Marklundia en ole päässyt alkua pidemmälle.

Ei auta vaikka kirja olisi vain etäisesti sukua dekkarille. Ruiz Zafón Carlosin tekele, Tuulen varjo, saa levätä rauhassa. Kaduttaa, että uhrasin aikaani yli puolen välin. Umberto Econ Ruusun nimi oli ennalta arvattavuudessaan kliseisen lattea. Da Vinci -koodi sai luovutusvoiton.

alice-munro

Mitä itse suosittelen? Kanadalainen novellisti Alice Munro palkittiin askettäin kansainvälisellä Bookerilla. Kolme syytä lukusuositukseen:

1. Korvataan keveys lyhyydellä, mutta ei oteta painoa pois. Novellisti tekee niin syvältäkäyviä tarinoita, että harva romaanikirjailija yltää samaan.

2. Suoraan palkintoraadin perusteluista: ”Alice Munron lukeminen tarkoittaa, että joka kerta oppii jotain sellaista mitä ei ole aikaisemmin ajatellut.”

3. Munro käyttää monikerroksista kieltä, jonka vivahteet kääntäjä Kristiina Rikman tavoittaa hienosti. 

Eipä silti, en ole itsekään lukenut Munron kaikkia käännettyjä kokoelmia. Kyllä ne aikanaan antikvariaateista vastaan tulevat. 

Muutaman päivän takaisessa Hesarissa kesän lukukysymystä oli laajennettu: ”Mikä on kesän paras kulttuuritapahtuma?” Pidin Anja Snelmanin vastauksesta. Omenapuita lukuunottamatta hetki on aina helposti käsillä. Kirjan voi kukin valita makunsa mukaan. 

”Kesän ehdottomasti paras kulttuuritapahtuma on kiireetön hetki kahden omenapuun väliin viritetyssä riippukeinussa, kirja kädessä.”

PETER PAN ELÄÄ!

Popin kuningas kuoli. Hyvää matkaa kärsimysten kirkastamalle sielulle, vilpittömästi. Michael Jacksonin musiikki oli minulle aina yhdentekevää. Osanotto niiden suruun, jotka eivät näe sankariaan kiertueella, joka katkesi ennen alkuaan.

Musiikki on yksi välikappale matkalla kohti kiteytymistä maailmanlaajuiseksi ikoniksi. Picasso räjäytti kuvat. Vuonna 1889 syntynyt Chaplin teki elokuvia, James Joyce käytti sanaa. Ja vain sitä. Hänen Odysseuksestaan on paha tehdä juoniselostusta. 

Joidenkin henkilöiden elämään alkaa kasautua Kristus-efektiä, joka johtaa väistämättömään tuhoon. Kuolemattomia tulee vain oikealla hetkellä kuolleista. Sokrateen myrkkymalja kiehtoo meitä yhä. Ja Ateenan senaatin typeryksien väärä tuomio.

mjackson

Mikä on kiinnostavaa Michael Jakcsonin  myytissä? Yhdellä sanalla ilmaistuna se on Klisee. Sana tarkoittaa kulunutta ideaa tai ilmaisua. Varsinainen polttopiste on syvemmällä. Millaiset asiat ja ihmiset kykenevät luomaan kliseen timantin? Eivät ainakaan tyhjät ja merkityksettömät.

Paradoksaalista kyllä, itseään suuremmiksi kasvaneet tähdet eivät enää tunnista itseään – eipä silti, emme me muutkaan. Hesarin (27.6.09) Jackson -jutun kainalossa Jukka Petajä kirjoittaa: ”Peter Panin roolin omaksunut maailman myydyimmän levyn tehnyt muusikko ja tanssija ei itsekään tiennyt kuka hän oli.”

Koskeeko Petäjän kommentti vain kuuluisuuden kirkastamia tähtiä? Tähän kannattaa liittää  Marilyn Monroen kommenti: ”Ennen elin kokemaani todellisuutta, nyt päiväni täyttävät muiden kokemukset niin, että on vaikea erottaa mikä on minua itseäni, mikä muuta pölyä.”

Mitä me haluamme? Takuulla tarinoita ja satuja. Maailma on sanalla tehty, luomiskeromuksesta lähtien. Michael Jackson on liittynyt kuolemattomien kerhoon. Styks -virran ylitettyään Prinsessa Diana toivottaa hänet tervetulleeksi ja Narkissos ohjaa elämän tarkoitusta tavoitelleen Staran loputtoman lähteen luokse.

KORSKEETA KULTTUURIA – JA VÄHÄN VAATIMATTOMAMPAA

 

Kun maailmantähti karauttaa kiertueelle, pitää lastata ensin neljätoista rekkaa. Konserttia edeltävänä aamuna itse Artisti nousee yksityissuihkariinsa. Ja mikäs siinä. Väkeä virtaa stadionin täydeltä ja kuulijat ostavat omat pilettinsä.

P o r i  J a z z  1 9 7 9 : muistan hämärästi leirintäalueen vankkuriteltan ja Kirjurinloudon loputtoman liejun. Kun se alkoi tunkea kenkiin, me sateessa uitetut koirat nousimme lautapenkeille seisomaan ja taputimme tahdissa B. B. Kingille.

V u o nn a  2 0 0 9  Pori Jazz tarjoaa Tähtipassia. ”Se on täydellinen yhden vuorokauden kulkukortti vieraille, jotka haluavat kokea mahdollisimman paljon samana päivänä – isännän kera tai itsekseen.” Passilla pääsee kaikkiin konserttipaikkoihin yhden päivän ja yön aikana. Siihen kuuluu myös tervetulotilaisuus ja päivällinen Vip-kylässä. ”Huom. Ruokajuomat eivät sisälly hintaan.” Passin hinta: 340 eur./hlö. 

Kulttuurillakin on taipumus paisua ja pönäköityä. Hyvin monella asialla ja organisaatiolla on. Ei minua enää Poriin saa. Parhaita muistoja ei kannata pilata.

Toisenlaisiakin elämyksiä on. Isoja rahoja jaettaessa saattaa kulttuuriyhdistyksille kierähtää pöydältä muutama kolikko. Lisäksi tarvitaan ihmisiä, jotka junailevat tilaisuuksia silkasta sydämen ilosta ja innostuksesta asiaan.

Edellisessä postauksessa mainitsemani kesäyön Suisto-runoklubi Hämeenlinnassa täytti monia odotuksia. Siitä päätellen, että väkeä saapui paikkalle niin, että sisätilojen täytyttyä ulkoa sai lopulta vain seisomapaikkoja.

suisto-klubi-24609

Runoilija ja kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen juonsi illan. Johanna Venho luki tekstiä uusimmasta kokoelmastaan Tässä on valo. Luin otteen elokuussa julkaistavasta kirjastani ja Kari Aronpuro esitti intensiiviset Kavafisin ja Borgesin teksteihin kirjoittamansa pastissirunot. Larin Köysti -seura toi terveisensä ja illan päätti Janne Laurilan lyyrinen kitara.

Jos jotain ymmärrän, tunnelma oli nautittava. Illan hinta yleisölle 0 euroa. Mutta huomattava on, että täälläkin kuulijat saivat itse maksaa juomansa.

MIESKALENTERI

Hesan kaupunginkirjaston Sanojen ajasta löydät Joulupukille vastapainoa juhannukseksi. Kirjalliseen kalenteriin on valittu 21 kirjailijalta runoja ja proosakatkelmia, jotka eri tavoin käsittelevät miehiä: isien ja poikien kohtaamisia, miehiä sukupolvien ketjussa, urheilun maailmaan sukeltaneina ja naissuhteitaan miettimässä. Mukana on myös miehen määritelmiä, naisen katsetta ja muistoja.

Kilauta kalenteriin tästä. 

haavamies

Juha on saanut numerokseen nelosen. Olisi kliseistä sanoa sitä koulumuistoksi. Sitä se kuitenkin on. Voitin numerolla Aleksanterin alakoulun luokanopettajan arpomat kirkkokonserttiliput. Osasin silloin iloita niistä enemmän kuin tänä yltäkylläisyyden aikana, jota talouden taantumaksi väitetään.

Lopuksi mainos: keskikesän runoilta wanhana juhannuksena eli kesäpäiväntasauksen jälkeen keskiviikkona 24.6. Hämeenlinnan verkatehtaan Suisto-klubilla.

Runoilijat kesäyössä: Johanna Venho, Kari Aronpuro, Juha Siro sekä lyyrinen muusikko Janne Laurila

Tervetuloa! Ei pääsymaksua.

Järjestää Vana-66 ja Suisto.

KAUNIITA KIRJAILIJOITA

Kuvassa on Kirjailija -lehden ja Parnasson uusimpien numeroiden kannet. Kauniita kirjailijoita. Ikäerosta huolimatta. Ja juuri sen tähden. Anni Lahtinen täytti alkuvuodesta 95 vuotta. Riina Katajavuori on häntä 54 vuotta nuorempi.

Väittävät, että sisäinen kauneus ratkaisee. Totta. Poikkeavien näkökulmien hakeminen, uutta luova ajattelu ja analyyttisen intohimoinen suhde omaan ammattiin luovat hehkua koko olemukseen. Asenne säteilee kummankin naisen kasvoilta.

kirjailijat-anni-ja-riina

”Nyt en tiedä mitä minulle kuuluu, jos en kirjoita”, Katajavuori sanoo haastattelussaan. Niin se on: valmiiksi ajateltua on maailma täynnä, joku muu on miettinyt jo kaiken puolestamme vaikka muuta kuvittelisimme. Kannattaa punnita mikä on omaa, mikä muilta kyseenalaistamatta omaksuttua.

Katajavuorelle lisäpisteet myös siitä, että hän nimeää John Ashberyn toiseksi häntä itseään innostavista runoilijoista. Mies mahtuu minunkin top-kymppiini. Innostavaa tekstiä lukiessa olo tuntuu luovalta vaikka ei itse saisi aikaan riviäkään.

Tuoreeseen Parnassoon mahtui myös kirjoittamani juttu tekijänoikeuksista. Ei niinkään vakava, ehkä paremmin osoitus siitä, että päivänkohtaisia kysymyksiä kannattaa usein katsoa laajemmalta kantilta.

Anni Lahtisen kanssa kävi näin: hänen syntymäpäivänsä aikoihin mietin miten koleasti unohduksen tuuli pyyhkäisee niiden yli, joita median makea mesi ei ruoki. Ajattelin, että Annista pitäisi tehdä juttu Kirjailija -lehteen. En uskaltanut. On ideoita, jotka on syytä luovuttaa parempiin käsiin. Pyysin Annin ystävää, kirjailija Anneli Toijalaa kirjoittamaan tekstin. Hyväksi onneksi hän suostui.

Otin Annista kuvat kantta varten. Sen jälkeen istuimme yhdessä kahville: minä, Anni ja Anneli. Ja vieläkin, viittä vaille sadan vuoden iässä Annin silmiin syttyi aivan erityinen palo, kun hän kertoi riemusta minkä esikoiskirjan julkaisupäätös aikanaan sai syttymään.

Pappi voi heittää kaavun yltään ja käädyt kaulastaan. Kirjailija ei pääse koskaan ajatuksistaan eroon. Hänen ammattinsa, jos mikä, on Kutsumustyötä.

Seksilelu vai vesipullo?

Mistä löytäisin Stefan Lindforsin suunnitteleman Plup -vesipullon, joka julkistettiin suhteettoman suurella uholla? Joku väittää sellaisen kaupassa nähneensä. Minä en. 

Voisiko syy olla pakkausdesignia esittelevässä kirjassa, jota selasin? Kylpyvaahtopullo näyttää identtiseltä kuvassa olevaa meritähteä myöten. Kumpi oli ensin, muna vai kana? Veikkaan munaa, mutta se on täysin toisarvoista. Ideat kulkevat alitajunnan teitä ja niiden pitääkin ottaa vauhtia toisistaan.

stefan

Mikä tässä on tärkeää? Se, että pulloveden juonti on älytöntä. Hanavesi on todettu paremmaksi joka ainoassa testissä. Silti suomalaiset juovat 100 miljoonaa litraa pullovettä vuodessa. Ympäristökuorma kaikkineen on käsittämätön. Googleta pullovesi, ja katso video Pullovesi on turhaa! Jos jatkat sen jälkeen vesipullojen roudausta, käsityskyvyssäsi saattaa olla pahoja puutteita.

Jokaisen Plup -designpullon myynistä on luvattu lahjoittaa 10 senttiä Itämeren suojeluun. Aivan sama jos asekaupasta annettaisiin prosentit rauhantyöhön. Ja niin varmasti tapahtuukin, koska maailman meno ei ole suoraa viivaa vaan mutkille vedettyä sykeröä.

Vielä viimeinen kysymys: ylimmässä kuvassa on kylpyvaahtoa, alla Lindforsin pullo… mikä on keskimmäinen esine? Löydät tarkemman kuvauksen sivustolta Verkkosivuapteekki.fi. Siinä se on, heti Kissan oman apteekin ja Koiran oman apteekin alla: Intiimiapteekki ja uusi erektiorengas Spartacus.

Sivuilta löytyy myös naisille Serpent vibra – Designed by Stefan Lindfors. Steffe on alan miehiä. On mennyt maailma arkiseksi. Lähikaupan ruokatarjousten välissäkin radio suoltaa sauvamainoksia: ”Uudessa kaalimadossa on herkkä kuononpää ja entistä tehokkaampi moottori.” Mikäs siinä.

Mutta tärkein on tässä: V ä l t ä  p u l l o v e t t ä !