Suosikkikirjat – Sivu 5 – Juha Siro | Mitä tapahtuu todella

Maailman paras romaanin nimi?

20.1.2014

19:28

6 kommenttia artikkeliin Maailman paras romaanin nimi?

Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Maailmankirjallisuus, Suomennokset, Suosikkikirjat

Herra Palomar, Italo Calvino, Jos talviyönä matkamies, Keltainen kirjasto, Kertomuksia yöstä, Lumen taju, Tammi

Kiireen keskellä kierrätetään viikon eka jutuksi kysymys neljän vuoden takaa. Ja sopiihan se – ihan kirjaimellisesti – näillä pakkasilla.

Vuoden 2010 ensimmäisessä jutussani Raymond Carverista mainitsin kaksi romaanin nimeä (linkki), jotka ovat tarttuneet puhekieleen ja kiteytyneet kliseiksi. Mitättömät nimet eivät sellaiseen kykene. Juttua punnittuamme aloimme ystäväni kanssa pohtia mikä voisi olla maailman paras romaanin nimi. Miten nimetä vuosien tuskainen työ tai kirjoittamisen hurmio? Kuinka kirjan mittaisen filosofian tai huimaavan tarinan voi puristaa yhden sanan – korkeintaan lauseen mittaiseksi.

Kuvamanipulaatio: etuala napattu elokuvasta JOULUTARINA, 2007.

Löytyisikö jostain lista “kaikista” julkaistusta kirjoista? Tuntui epätodennäköiseltä. Rajasimme kysymystä. Muistin Tammen Keltaisen kirjaston, jossa on julkaistu laadukasta käännöskirjallisuutta vuodesta 1954. Nyt jo yli neljäsataa romaania. Nobelilla tai muilla palkinnoilla kruunatut teokset ovat paremminkin sääntö kuin poikkeus. Toinen toistaan parempia nimiä luulisi löytyvän kymmenittäin. Pääsimme yksimielisyyteen vain yhdestä.

Sarjan nimiluettelo pulputtaa muistoja lukuelämyksistä. Pitää pysyä tiukkana ja keskittyä aluksi latteisiin nimiin. Niitä riittää: Konsulit, Kartano, Rosvot, Neiti, Pirstaleita, Marsut, Jumalan puupalikat, Sattuman kourissa, Vesilaitos, Vesimies ja Vierailija. Numero 360 on turkkilaisen Orhan Pamukin Lumi. Peter Høegin kirjalla Lumen taju on parempi nimi. Høeg oli ensimmäinen pohjoismainen kirjailija, joka kelpuutettiin Keltaiseen. Numero 283 on Kertomuksia yöstä. Loistava kirja, mutta nyt ei ole kyse sisällöstä, vaan nimestä.

Valtaosa on keskinkertaisia: Kunnian kentät, Kimalaisen mettä, Taipumaton tahto, Tuhannen härän vuori, Tartu tilaisuuteen ja Jutun loppu. Hyviin nimiin tuntuu latautuvan jotain outoa. Salaisuus, tai lupaus, joka houkuttaa lukemaan: Sieppari ruispellossa, Kuolema Venetsiassa, Kämmenenkokoisia tarinoita, Niin kauas kuin yötä riittää, Kissan kehto, Teurastamo 5, Simpanssin kauneus tai eleettömän lyhytInho.

Keltaisen käännetyimpiin kuluu Italo Calvino. Yhdeksän kirjaa ja hienoja nimiä, joista yksi on ylitse muiden: Jos talviyönä matkamies. Mieleen nuosee lumimyrskyn saartama mökki. Purevan yön kelmeä kuutamo ja susilauman ulvonta. Sisällä räiskähtelee takkatuli, jonka raukeassa lämmössä lukija avaa kirjan ja antautuu tarinan imuun.

Itse romaani on metakirja, romaani kirjallisuudesta ja lukijasta. Nerokas erityylisten kirjallisten katkelmien labyrintti. Jos kuvitteellisesta romaanikirjallisuuden roviosta pitäisi pelastaa yksi fiktiivinen kirja, Calvinon romaani olisi omalla listallani vahva ehdokas. Kiteytymä ”kaikesta” kirjallisuudesta. Hauska yksityiskohta on, että kirjan katkelmien otsikoista muodostuu oma ”kertomuksensa”.

Nimien luomien mielikuvien ja sisällön kohtaaminen on vaikeaa. Calvinolta on Keltaisessa kirjastossa julkaistu ohut ja outo kirja, jota luen aina uudelleen. Sillä on arkinen ja vaatimaton nimi: Herra Palomar. Kirja auttaa havainnoimaan ympäröivän maailman aivan uusin silmin.

………………………………………………………..

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies (julk. 1979, suomennos Jorma Kapari)

Jutun kuvamanipulaatio, etuala poimittu elokuvasta Joulutarina (2007)

”Hän sanoo ettei kuole koskaan”

by Juha Siro

19.11.2013

15:36

Leave a comment on ”Hän sanoo ettei kuole koskaan”

Kirjallinen estetiikka, Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Maailmankirjallisuus, Romaanin kieli, Suosikkikirjat

Cormac McCarthy, Kaijamari Sivill, Veren ääriin

Suoraan asiaan: luin viikonloppuna tähänastisen elämäni vaikuttavimman kirjan. En sano, että parhaan, sellaiset asiat ovat suhteellisia. Cormac McCarthyn Veren ääriin on järkyttävä, rankka ja raivostuttava. Romaanin syvin sanottava kätkeytyy säännöllisiin järjettömien tekojen ja kuoleman kuvauksiin. Näin on kuitenkin kirjoitettava, jotta romaanin ydin paljastuu.

Cormac McCarthyn kuva: Marion Ettlinger.

McCarthyn romaani ilmestyi Yhdysvalloissa 1985. Kaijamari Sivillin suomennos 2012. Romaani on nostettu useassa yhteydessä amerikkalaisen nykykirjallisuuden kärkikolmikkoon Philip Rothin Amerikkalaisen pastoraalin ja Don DeLillon Alamaailman kanssa.

Pokkarin takakannessa sanotaan, että Veren ääriin on ”lännenromaani, joka kääntää päälaelleen tavan jolla Lännestä kerrotaan.” Sekin on totta, mutta määritelmänä kovin kapoinen. Joissakin arvioissa olen törmännyt samaan: kirjan varsinainen viesti on jäänyt tavoittamatta.

Veren ääriin kertoo tarinan 1850-luvulta. Teksasin erämaissa liikkuu Glantonin jengi, joille intiaanien päänahat ovat rahanarvoista kauppatavaraa. Romaanin päähenkilö on nimeämätön ”Poika”, joka edustaa tarinassa edes mahdollisuutta hyvään ja myötätuntoon. Hänen vastaparikseen asettuu tuomari Holden, joka on sivistynyt ja älykäs, mutta saatanallisen sydämetön ja julma.

Cowboy-kuva: http://thecivilwarparlor.tumblr.com/

Romaani hyödyntää Raamatullisia metaforia ja asettuu hyvän ja pahan pohdinnassaan vaikkapa Shakespearen ja Dostojevskin tavoin maailmankirjallisuuden klassikoiden ketjuun. Dualistisen asetelman kolmanneksi kasvaa rajaseutujen ja erämaiden armoton luonto, joka alistaa siellä kulkevat tahtoonsa. Eikä nyt ole kyse tavanomaisista kuvauksista, McCarthy antaa luonnolle omalakisen ja aktiivisen toimijan hengen.

Sivillin suomennos ansaitsee kehut. Replikointi on upotettu tekstiin ilman sitaatteja tai dialogiviivoja. Niissä käytetään myös modifioitua murretta, joka ilmaisee puhujan sosiaalisen aseman, sivistyneisyyden tai oppimattomuuden eron. Romaanin edetessä väkivalta ja rumuus kääntyvät oudoksi kauneudeksi. Magian saa aikaiseksi McCarthyn säkenöivä ja ilmaisuvoimainen kieli.

Kirja kaihertaa mielessä lukemisen jälkeen ja pulputtaa uusia oivalluksia ja näkökulmia. Päähenkilö vertautuu Kristusmyyttiin, hänkään ei perimmältään tunne isäänsä. Persoona on kuitenkin ristiriitainen suhteessaan hyvään ja pahaan. Piru on yleisesti mielletty karvaisena sarvipäänä, tuomari Holdenista on tehty kuvan vastapari, karvaton valkoinen mies, kuin jättiläiskokoinen imeväinen.

McCarthy/BON-pokkarit

Pojalla on mahdollisuus tappaa pahuuden olemukseksi henkilöitynyt tuomari, mutta hän ei sitä tee. Lopullisen välienselvittelyn koittaessa Holden sanoo hänelle: ”Kuule minua, mies. Minä puhuin erämaassa sinulle ja vain sinulle ja sinä et ottanut sitä kuuleviin korviisi.” /…/ Meidän kahdenvälinen kauna oli valmiina ja odotti jo ennen kuin tapasimme. Ja silti sinä olisit voinut muuttaa kaiken.”

Verenvuodatuksen symboliikka on kirjassa läsnä monin tavoin, aivan kuten se on keskeinen tekijä Kristuksen lunastusmyytissä. Nämä rivit eivät riitä arvioksi, eivät edes hipaisemaan McCarthyn romaanin syvyyttä. Suositus tämä voisi olla. Lue Veren ääriin. Miksi? Koska historia näyttää miten tärkeää on tunnistaa paha, sillä se on ikuinen kuin tuomari Holden:

”Hän ei nuku koskaan. Hän sanoo ettei kuole koskaan. Hän tanssii valossa ja tanssii varjossa ja on suuri suosikki. Hän ei nuku koskaan, tuomari. Hän tanssii, tanssii. Hän sanoo ettei kuole koskaan.”

…………………………………………………….

Cormac McCarthyn kuva: Marion Ettlinger.

Cowboy-kuva: http://thecivilwarparlor.tumblr.com/

Telkka auki vai kirja käteen?

by Juha Siro

24.9.2013

12:48

Leave a comment on Telkka auki vai kirja käteen?

Elokuvat, Kirjalliset listat, Kirjallisuuspalkinnot, Psykologinen realismi, Suomennokset, Suosikkikirjat

Lars Saabye Christensen, Velipuoli, Yle Fem

Yle Fem esitti viime viikon keskiviikkona 18.9. ensimmäisen osan norjalaisesta televisiosarjasta Halvbroren, Velipuoli. Kahdeksanosaisen sarjan jokainen jakso keräsi Norjassa noin miljoona katsojaa. Sarja on myyty jo kolmeentoista maahan.

Velipuoli, Yle Fem 18.9.2013

Draama perustuu Lars Saabye Christensenin romaaniin Velipuoli. (suom. Katriina Savolainen) Yhdeksänsataasivuinen sukutarina palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2001. ”Velipuoli on pääteos, jota hahmottelin urani alussa ja kirjoitin kymmenen vuotta”, Christensen kertoo Hesarin haastattelussa.

Velipuoli, Yle Fem 18.9.2013

Christensen (s.1953) on yksi Norjan arvostetuimmista kirjailijoista, jonka bibliografiaan on kertynyt 15 runokokoelmaa sekä 25 romaania ja novellikokoelmaa. Velipuolen sukupolvisaaga liikkuu eri vuosikymmenillä. Tv-sarja starttaa Norjan vapautumisen päivästä 1945. Romaani hakee alkuvauhtia 1980-luvun Berliinin elokuvajuhlilta.

Kiertelin muutama vuosi sitten Kirjatorilla. Christensenin kirjaa kaupattiin viidellä eurolla. Velipuoli vaikutti mielenkiintoiselta joten ostin kaikki jaettavaksi ystäville, muistaakseni toistakymmentä kappaletta. Pokkareita myytiin myöhemmin kympillä kolme, pelastin jäljellä olevat. Tiiliskiviromaaneja postikortin hinnalla.

En analysoi tässä enempää Christensenin romaania, mutta suosittelen sitäkin jyrkemmin. Velipuolessa toteutuu harvinainen yhtälö, kriitikot ja yleisö tykkäävät yhtälailla. Velipuoli on mitä luistavin ja intensiivisin lukuromaani, jonka kirjallista arvoa ei käy kieltäminen. Ja vielä yksi asia: tekstin magiikka kietoo tragedian ja huumorin yhteen ainutlaatuisella tavalla. Tarinan ihmiskuvat on piirretty barokkimaisen runsaalla, mutta syvällä otteella.

Christensen: Velipuoli, Otava 2003

Televisiosarja on tehty isolla rahalla. Ensimmäisestä jaksosta päätellen myös visuaalinen toteutus on tinkimätön ja kaikin osin kohdallaan. Jälki on kelvannut myös USA:ssa, jossa tunnetusti luotetaan omaan osaamiseen.

Summa summarum: itselleni on mielenkiintoisinta katsoa miten kuvien virta eroaa telkkarin ruudulla niistä, joita mielikuvitus pyörittää omassa päässä kirjaa lukiessa. Taidan nostaa romaanin myös yöpöydälle ja kerrata sivun sieltä, toisen täältä. Vastaus otsikon kysymykseen on siis: kummatkin – molempi parempi.

…………………………………………….

Velipuoli -romaanista on maininta myös listallani, jonka tein liki kolme vuotta sitten. Sata vaikutuksen tehnyttä kirjaa on listattu kronologisesti, ”arvojärjestystä” karttaen. Eri kirjat ovat tärkeitä eri elämänvaiheissa. (linkki)

Kirjallista vastamyrkkyä

by Juha Siro

4.9.2013

13:47

2 kommenttia artikkeliin Kirjallista vastamyrkkyä

Blogit ja postaukset, Kirjallinen estetiikka, Kirjallisuuspalkinnot, Lukeminen, Romaanin kieli, Suosikkikirjat

Antti Tuuri, Orhan Pamuk, Pentti Holappa, Sirkka Turkka, Tommi Melender

Kipinä päivän juttuun tulee Fb:ssä käydystä keskustelunpätkästä ja Tommi Melenderin sunnuntaina päivittämästä blogista, jossa hän pohtii lukemista ja kirjallisen maun muuttumista. Ja sitä, miksi Westön tuore romaani on luettava, vaikka olisi muuta päättänyt. (linkki)

Olen sitä mieltä, että sellaisiakin kirjoja on luettava, joista ei pidä. Joskus jopa koko teos, usein riittää muutama sivu, mutta lukeminen on välttämätöntä. Maailma kaventuu jos tekee valintoja vain ennakko-odotustensa mukaan.

Kuva sivustolta: http://lafdcms.rcomcreative.com

Joskus pitää lukea huonoa ymmärtääkseen miksi pitää toista parempana. Joskus voi jäädä ihmetyksen valtaan. Miksi jokin kirja palkitaan tai nostetaan esiin joka mediassa, vaikka se ei kykene koskettamaan minua lainkaan? Asia pitää vain hyväksyä. Yksityinen ja yksittäinen kokemus on arvokas riippumatta siitä, miten moni muu siitä pitää.

Juttuni tarkempi pointti koskee kirjoittamisen ”vastamyrkkyteoriaa”, josta olen maininnut täällä ennenkin. Ja vielä enemmän, teoriaa voi soveltaa koko elämään venäläiseltä kirjailijalta Konstantin Paustovskylta nappaamani ohjeen mukaan: ”Käännä aina asiat päälaelleen – varmuuden vuoksi.”

Kirjoittajana sovellan ajatusta kahteen suuntaan. Jos tekstini uhkaa käydä kuivaksi, luen pätkän pateettista melodraamaa: ”Pyry oli alkanut uudelleen ja ulkona ikkunan takana leijui hiljakseen isoja surullisia lumihiutaleita.” (Orhan Pamuk, Lumi. Suom. Tuula Kojo 2004)

Nobelisti + 2 x Finlandiavoittaja

Jos tunteet ja tunnelmointi saavat liikaa sijaa, Antti Tuuri korjaa tilanteen. Tosin vain äärimmäisessä hädässä: ”Paavo lähti, sanoi, ettei halunnut istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Minäkin menin autosta ulos. Paavo haikaili kusipaikkaa, piti Etelä-Pohjanmaan suurten lakeuksien ainoana haittapuolena sitä, että suojaisaa kusipaikkaa oli vaikea löytää.” (Lakeuden kutsu 1997.)

Ensimmäinen esimerkki on nobelistilta, toinen Finlandia-voittajalta. Ensimmäisen palkitun ymmärrän, toista en käsitä. Alussa mainittu Melender pitää Fb-kommenttinsa mukaan vuosien mittaan parhaana Finladiapalkittuna Gösta Ågrenin kokoelmaa Jär. (1988) Omalla listallani lähelle pääsevät Sirkka Turkka kokoelmallaan Tule takaisin pikku Sheba (1986) ja Pentti Holappa romaanillaan ystävän muotokuva (1998). Kummassakin kirjassa on jotain syvästi järkyttävää.

Mausoleumi, runoutta suurempaa runoutta

by Juha Siro

10.7.2013

18:56

Leave a comment on Mausoleumi, runoutta suurempaa runoutta

Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Maailmankirjallisuus, Pienkustantajat, Sivistys, Suomennokset, Suosikkikirjat

Die Andre Bibliothek, Hans Magnus Enzensberger, Johann Gutenberg, Kari Aronpuro, Mausoleumi, ntamo

Kari Aronpuro (s.1940) on yksi Suomen palkituimmista kirjailijoista. Bibliografiasta löytyy yli kaksikymmentä teosta, valtaosin lyriikkaa. Esikoisteos, Peltiset enkelit ilmestyi 1964.

Kari Aronpuro

Aronpuro on tehnyt usean runokokoelmansa loppuun käännöksiä arvostamiltaan runoilijoilta. Tuoreina töinään hän on suomentanut kaksi merkittävää kokoelmaa, ruotsalaisen Werner Aspenströmin Vuosikertomus, runoja kuudelta vuosikymmeneltä ilmestyi 2011. Hans Magnus Enzensbergerin MAUSOLEUMI puolestaan tänä keväänä, kummatkin ntamon kustantamina.

Enzensberger (s.1929) on monipuolinen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, Saksan sodanjälkeisen runouden kenties merkittävin tekijä. Hän on mukana myös yhteistyöhankkeessa Die Andre Bibliothek, jonka julkaisuista on Die Zeit -lehden mukaan kasvanut ”maailman kaunein kirjasarja”.

Hans Magnus Enzensberger

Yli kymmenen vuoden takaisessa haastattelussaan Enzensberger kertoo, ettei ole runoilijana pitänyt avantgardisista kokeiluista: ”En ole koskaan ollut kiinnostunut sanaleikeistä tai dekonstruktiosta.” Hän pitää yhtenä esikuvistaan William Carlos Williamsia, jonka runoudessa yhdistyvät tunteet ja älyllisyys.

Enzensberger korostaa haastattelussaan miten runoudesta puhuttaessa tehdään edelleen turha kahtiajako tunteiden ja älyn välillä. ”Älyn merkitystä tunteille ei vieläkään osata oikein tunnustaa ja tajuta, oivaltaa.”

Enzensbergeriltä on aiemmin käännetty kaksi nuortenkirjaa, esseekokoelma ja Markku Inton suomentama ja Sammakon kustantama Runoja 1950 – 2000. Mausoleumi julkaistiin 1976, nyt käsillä oleva käännös on eurooppalaisen runouden merkkitapaus, teos johon on latautunut ”ikuisuusarvoa”.

Kyse ei ole runokokoelmasta, vaan teoksesta. Mausoleumi näyttää, millaiset ovat runon kielelliset ja kirjalliset mahdollisuudet. Saatesanoissaan Aronpuro kuvaa tekstejä balladeiksi edistyksen historiasta. Enzensberger ”sanoutuu irti perinteisistä eeppisen runouden konventioista. Hän ei noudata totuttuja kieli- ja ajatteluvaateita.”

Hans Magnus Enzensberger: Mausoleumi. Suom. Kari Aronpuro

Mausoleumissa kirjailija läpivalaisee kolmenkymmenenseitsemän läntisen perinteen ”suurmiehen” myytit: kirjailijoita, kirjanpainajia, lääkäreitä, matemaatikkoja, keksijöitä, tilastotieteilijä, taikuri, tutkimusmatkailija, taloustieteilijä, diktaattori…

Tekstien satiiri on viiltävää ja tuo totuttuihin näkemyksiin uusia kulmia. Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä aitoa, mikä väärennettyä? Miten moraali joustaa ja muuttuu historian peilaamana? Enzensbergerin omin sanoin: ”Suuruudenhulluus on tauti, josta ei parane nopeasti.”

Lainaan kulttuurifilosofi ja mediatutkija Marshall McLuhanin kuuluisinta lausetta: ”Väline on viesti.” Mausoleumin väline on runo. Viesti on se, että historian henkilöitä näin syvältä luotaavaa teosta ei olisi voinut muun kaltaisella kielellä kirjoittaa. Teksti on kuin aseen liipasin, josta painettaessa laukeaa jotain suurempaa.

Mausoleumi on innostava teos, kielellisen intensiteettinsä lisäksi se herättää kiinnostusta kuvaamiinsa henkilöihin ja pistää penkomaan tietoa: Giovanni Piranesin grafiikka, käykö se yksiin tekstin kuvausten kanssa? Oliko Charles Darwin rajoittunut ja laiska autisti? Mitä mietti V.M. Molotov eläkepäivinään? Entä Alain Turingin luonnekuva, matemaattisen neron, joka kutoi käsineensä itse.

Kääntäjän saatesanoissa kysytään Mitä on historia? Mitä on edistys, ja mitä seuraamuksia on länsimaisen kulttuurin edistyksellä? Aronpuro mainitsee myös poikkeuksellisen pitkästä suhteestaan Enzensbergerin runouteen. Olisi vaikea kuvitella Mausoleumille luontevampaa ja tarkemmin työhönsä suhtautuvaa suomentajaa, varsinaista sukulaissielua.

Mausoleumi palauttaa uskoani runoutta suurempaan runouteen. Pitkien ja proosamaisten tekstien massasta on vaikea valita esimerkkiä, mutta tarjoan tähän viimeiset säkeet runosta, joka ajoittuu ”quattrocentoon”, eli myöhäiseen keskiaikaan. Kuten arvaattekin, kyseessä on metallityömies ja keksijä Johann Gutenberg.

Gensfleish, vanha peilintekijä Mainzista,

saamamiesten velkoma, puolisokea, ei suitsutukselle

tuoksuen, vaan vernissalle ja noelle

haisten. Hän häipyi sulan metallin

höyryyn. Tämä tässä, musta

valkoisella paperilla, jäi jäljelle:

Keinotekoisen kirjoittamisen taito,

quattrocenton lyijyinen jälkimaku

…………………………………………………….

H U O M !

Ylihuomenna kalastetaan, joten Perjantairunoksi kelpaa katsoa pari vanhempaa juttua. Mainittua Werner Aspernströmiä käsittelin heti Vuosikertomuksen ilmestyttyä. (linkki)

William Carlos Williamsista kertova juttu Nerouden lyhyt oppimäärä löytyy yli kolmen vuoden takaa. (linkki)

……………………………………………………..

Simpanssin kauneus

by Juha Siro

2.7.2013

19:49

Miten romaani aloitetaan?

by Juha Siro

14.5.2013

14:55

1 kommentti artikkeliin Miten romaani aloitetaan?

Kirjalliset listat, Maailmankirjallisuus, Romaanin kieli, Suomennokset, Suosikkikirjat

Ensimmäinen lause, Kirjalistat, Romaanin aloitus

Kirjoitin viikon takaiseen juttuuni aloituksen J.M. Coetzeen romaanista Maan sydämessä. Kirjailija tarvitsee kappaleen mitan kielen rytmiä pysäyttääkseen sen kolmeen lukemisen jatkoa kiihottavaan sanaan.

Entä jos poimitaan vain ensimmäinen lause tai virke? Mainitsin etten pidä kummoisena Tolstoin Anna Kareninan aloitusta. Naamakirjassa saamani palautteen mukaan se on edelleen ”paras”.

Jäin miettimään juttua ja tein kokeen. Napsin hyllystä reilut kolmesataa käännöskirjaa ja poimin niistä kaksikymmentä mieluisinta aloitusta. Tulos oli yllätys: moni syvän jäljen jättänyt romaani alkaa latteasti. Klassikkoista löytyy tylsiä ilmoituslauseita, jotka vaativat heti jatkoksi lisärivejä.

Miten romaani aloitetaan?

Parasta romaanin aloitusta voisi metsästää vuosia. Tai ottaa sen elämäntehtäväkseen ja väsätä väitöskirjan. Voisi tehdä myös kuten minä, koluta kirjahyllyä huvikseen ja bongata muutamia hyviä aloituksia:

Ali Smith, Satunnainen: Äiti pani minut alulle eräänä vuoden 1968 iltana kaupungin ainoan elokuvateatterin kahvilan pöydällä.

Per Olov Enquist, Henkilääkäri: Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsemännen henkilääkäriksi ja neljä vuotta myöhemmin hänet mestattiin.

Eric-Emmanuel Schmitt, Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset: Yksitoistavuotiaana minä rikoin säästöpossuni ja lähdin huoriin.

Karl Ove Knausgård, Taisteluni – ensimmäinen kirja: Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi.

Franz Kafka, Amerikka: Kun kuusitoistavuotias Karl Rossmann, jonka hänen poloiset vanhempansa olivat lähettäneet Amerikkaan, koska palvelustyttö oli vietellyt hänet ja saanut lapsen hänen kanssaan, lähestyi New Yorkin satamaa höyrylaivassa, hänestä tuntui kuin auringonpaiste jo kaukaa tähyillen vapauden jumalattaren ympärillä olisi äkkiä ikään kuin kirkastunut.

Saul Bellow, Herzog: Jos olen järjiltäni, niin sopii minulle, ajatteli Moses Herzog.

Graham Greene, Nollapiste: Vasta kun lääkäri sanoi ”Tietenkin on hyvä että ette te polta”, Wilditch tajusi mitä hänelle yritettiin niin hienotunteisesti ilmaista.

Ernest Hemingway, Kuolema iltapäivällä: Ensimmäisessä härkätaistelussa johon menin, odotin että minua kauhistuttaisi ja kenties kuvottaisi se mitä minulle oli kerrottu tapahtuvan hevosille.

Kurt Wonnegut, Jumala teitä siunatkoon herra Rosewater: Tämän ihmisistä kertovan tarinan päähenkilö on rahasumma, aivan kuten mehiläisistä kertovan tarinan päähenkilö hyvin voisi olla hunajasumma.

Ludvík Vaculík, Marsut: Prahassa asuu yli miljoona ihmistä joita en haluaisi tässä nimetä.

Dieter Wellershoff, Simpanssin kauneus: Taidokas tasapaino, jossa ihminen elää, ei useinkaan ole mitään muuta kuin pysähtynyt hetki ennen väistämätöntä putoamista.

Italo Calvino, Jos talviyönä matkamies: Olet aloittamassa Italo Calvinon uutta romaania Jos talviyönä matkamies.

Yashar Kemal, Kalastaja jota meri vihasi: Karkeatekoinen ovi potkaistiin levälleen, niin että sisään tulvahti pölyinen etelätuuli joka oli sen päivää piessyt hurjana merta, ja Zeynel ilmestyi kynnykselle revolveri kädessä.

John Updike, Jänis ei juokse: Keskellä Lounais-Floridan lentoaseman ruskettunutta, hälisevää, joulun jälkeistä väkijoukkoa Jänis Angströmin valtaa äkkiä tunne, ettei hän olekaan tullut vastaanottamaan poikaansa Nelsonia ja miniäänsä Pruta ja näiden kahta lasta, että se mikä liitää näkymättömänä häntä kohti valmiina laskeutumaan on jotain uhkaavampaa ja läheisemmin hänelle kuuluvaa: hänen oma kuolemansa epämääräisesti lentokoneen muotoisena.

Joyce Carol Oates, Kosto: rakkaustarina: Sen jälkeen kun hänet oli raiskattu, jätetty hakattuna ja potkittuna kuolemaan saastaisen venevajan lattialle Rocky Point Parkiin.

John Irving, Neljäs käsi: Kuvitelkaa nuorukaista matkalla kohti nippa nappa puoli minuuttia kestävää tapahtumaa – vasemman käden menetystä – ja vielä paljon ennen keski-ikää.

Cormac McCarthy, Tie: Kun hän heräsi öisin pimeässä ja kylmässä metsässä hän aina haki kädellään vieressä nukkuvan lapsen.

Ian McEwan, Sementtipuutarha: En tappanut isääni, mutta joskus minusta tuntui että autoin häntä matkaan.

Juan Rulfo, Pedro Páramo: Tulin Comalaan koska isäni kuulemma asuu täällä.

Peter Hoeg, Nainen ja apina: Lontoota lähestyi eräs apina.

…………………………….

Kääntäjien nimet puuttuvat listaltani, kiinnostuneet löytävät ne verkosta.

Nobelistin näyttö ja kolmen sanan lause

by Juha Siro

7.5.2013

17:35

Leave a comment on Nobelistin näyttö ja kolmen sanan lause

Maailmankirjallisuus, Nobelistit, Psykologinen romaani, Romaanin kieli, Suosikkikirjat

J.M.Coetzee, Kirjallisuuden Nobel 2003, Maan sydämessä

Päivän postaus on lyhyt, mutta sitäkin laadukkaampi. Esimerkki tulee nobelistin kynästä. Maailmanluokkaan yltäviä romaanin aloituksia on harvassa. Tolstoin virkettä, joka tässä yhteydessä useimmin mainitaan, en toista enkä kummoisena pidä.

Kansi: Anna Lehtonen

Gliffhanger on houkutin, jonka kirjailija heittää säännöllisin väliajoin lukijalle, jottei tämä voisi jättää tarinaa kesken. Monologiromaanissaan Maan sydämessä J.M.Coetzee tekee kirjan asetelman selväksi heti alkuriveillä. Ensimmäinen koukku heitetään jo kappaleen viimeisessä, kolmen sanan lauseessa:

”Tänään isäni toi kotiin uuden morsiamensa. He tulivat klip-klop tasangon halki rattailla, joita veti hevonen strutsinsulka otsalla heiluen, pölyisenä pitkän ajon jälkeen. Tai ehkä heitä veti kaksi aasia töyhtöineen, sekin on mahdollista. Isälläni oli musta hännystakkinsa ja silinterinsä, hänen morsiamellaan leveälierinen hellehattu ja valkoinen puku, tiukka uumalta ja kaulasta. Enempää yksityiskohtia en voi kertoa ellen ala koristella, sillä en ollut katsomassa. Olin huoneessani ikkunaluukkujen takana, myöhäisen iltapäivän kuultavanvihreässä puolipimeässä, lukien kirjaa tai todennäköisemmin selälläni kostea pyyhe silmien päällä tappelemassa migreeniä vastaan. Minä olen se joka pysyttelee huoneessaan lukemassa tai kirjoittamassa tai tappelemassa migreenejä vastaan. Siirtokunnat ovat täynnä sellaisia tyttöjä, mutta luulen ettei ketään kaltaistani ääritapausta. Isäni on se joka astelee lattialankuilla edestakaisin, edestakaisin verkkaisissa mustissa saappaissaan. Ja sitten, kolmantena, on uusi vaimo joka makaa pitkään vuoteessa. Siinä ovat vastustajat.”

……………….

J.M.Coetzee (s.1940) Lukuisia palkintoja sekä kirjallisuuden Nobel 2003. Julkaissut neljätoista romaania ja esseitä. Maan sydämessä ilmestyi Kimmo Rentolan suomennoksena 1986. Coetzeen teksti tunkeutuu ihmisenä olemisen psyykeen ja ytimeen. Nadine Gordimerin sanoin: ”Sieltä hän löytää enemmän kuin useimmat ihmiset koskaan saavat itsestään tietää.”

Toinen esimerkki Coetzeen julmankauniista tekstistä löytyy kolmen vuoden takaisesta postauksestani täältä.

Kirjan kansi: Anna Lehtonen

Perjantairunossa Carver ja kadonneet tohvelit

by Juha Siro

12.4.2013

12:41

Leave a comment on Perjantairunossa Carver ja kadonneet tohvelit

Amerikkalainen runous, Maailmankirjallisuus, Novellit, Perjantairuno, Suomennokset, Suosikkikirjat

Arto Lappi, Juha Rautio, Raymond Carver, Rivi riviltä lyönti lyönniltä, Sammakko, Sateisten päivien jälkeen

Runoilijat Arto Lappi ja Juha Rautio ovat suomentaneet valikoiman Raymond Carverin runoja, kustantajana turkulainen Sammakko. Kokoelma Sateisten päivien jälkeen pyörii vielä painokoneissa. Haastattelin kirjallisuusillassa suomentajia, joten omalla koneellani on teoksen pdf-tiedosto. Uskallan ottaa tähän runon mittaisen varaslähdön.

Raymond Carver, Sateisten päivien jälkeen (Sammakko 2013)

Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen suomensivat Carverilta kokoelman Rivi riviltä, lyönti lyönniltä (wsoy 1994). Nyt käsillä oleva käännös on muhkeampi paketti, jonka yli 200 runoa kattavat noin kaksi kolmannesta kirjailijan runotuotannosta.

Carver (1938 – 1988) tunnetaan myös novelliperinteen uudistajana. Hänen runonsa ovat proosamaisia ja tarinallisia, säkeet zoomaavat pieniin yksityiskohtiin ja kasvattavat runot täyteen arjen magiaa. Carverin metodi on käänteinen maksiimi. Ei maalailua, ei paisuttelua, ei loppuhuipennusta. Toteavat lauseet latautuvat silti täyteen outoa energiaa.

Olen linkittänyt ennenkin parin vuoden takaiseen Carver-juttuuni, jossa valotetaan kirjailijan elämänkaarta enemmän. Sieltä löytyy myös vanhan suomennoksen suosikkitekstini. (linkki) Tässä kuitenkin poiminta tuoreesta kokoelmasta. En ole takuulla ainoa, joka on odottanut kirjaa.

Raymond Carver, Sateisten päivien jälkeen (Sammakko 2013) Suom. Arto Lappi ja Juha Rautio.

Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

by Juha Siro

29.3.2013

15:06

4 kommenttia artikkeliin Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

Journalismi, Kirjallisuuden Nobel, Lehtileikkeet, Lukeminen, Perjantairuno, Suomennokset, Suosikkikirjat

Itä-Suomen yliopistolehti, Juudas, Lauri Thurén, Markku Pääskynen, Odysseys Elytis, Ylistetty olkoon

SAIMA on Itä-Suomen yliopistolehti. Se tulee aina luettua, moni muu vain hätäisesti silmäiltyä. Olin säästellyt artikkelia numerosta 2/12. Siinä professori Lauri Thurén kertoo miten on tutkinut Jeesuksen vertauksia narratologian keinoin.

”Vaikka Jeesus oli historiallinen hahmo, Raamatussa hän on kirjallinen hahmo. Silloin häntä täytyy tutkia sellaisena”, Thurén sanoo. Raamattu on romaanin kaltainen, eikä historiallinen oppikirja. Miten muuten voisi ollakaan: ”On huikea tunne löytää Jeesuksen teksteistä tältä pohjalta jotain uutta!”

Cornelis Engebrechtsz: The Kiss of Judas, 1500.

Tutkimusta tehdään kansainvälisenä yhteistyönä: ”Tässä tutkimuksessa usko tai sen puute ei saa näkyä millään tavalla.” On todistettu, että aikojen saatossa kirkkoisät ovat naulanneet tekstien päälle omia käsityksiään ja tulkintoja, joita ei tarinoissa alun perin ole ollut.

Thurén on käynyt tutkimuksestaan keskusteluja pappien kanssa: ”On hienoa, että vaikka papit ovat saarnanneet näistä asioista kymmeniä vuosia, niin silti he ovat ottaneet uuden näkökulman todella hyvin vastaan.”

Itse olen ensi kuulemalta saakka pohtinut Jeesuksen kavaltaneen Juudaksen osaa. Raskaimman taakan kantajasta on tehty kovin konna, vaikka hänen paikkansa olisi Jeesuksen kamuna taivaan kultakaduilla. Kenties lopulta niin onkin.

Arkkityyppinen tarina tarvitsee vastavoiman, eikä huipentuma toimi ilman negaatiota. Juudas toteutti Jumalan hänelle varaaman roolin. Totteli, jotta kaikki kävisi ennakkosuunnitelman mukaan. Olisiko muista opetuslapsissa ollut miestä tiukimpaan paikkaan?

Narratologisen tulkinnan mukaan koko juttu on helpompi käsittää, mutta siinä on vasta alku. Hain pääsiäisen tekstiin kirjailijan näkökulmaa ja muistin Odysseus Elytiksen (1911 -1996) runoelman To Aksion esti. Ylistetty olkoon (suom. Markku Pääskynen 2010).

Elytiksen kokoelman nimi viittaa ortodoksiseen pitkäperjantain palvelukseen, mutta kertoo maailman luomisesta, mytologioista ja loputtomasta muodonmuutoksesta. Elytis julkaisi pääteoksensa 1959. Teos on yhä kielellisesti äärettömän rikas ja uutta ajattelua luova.

Elytis tunnettiin myös prosaistina, esseistinä ja kääntäjänä. Nobelinsa hän kuittasi 1979. Markku Pääskysen käännöstyö on ainutlaatuinen kulttuuriteko. Historia sekoittuu moderniin ja tulos on täysin tässä ajassa kiinni, kuten päivän teksti osoittaa.

Runossaan Psalmi IX Elytis kääntää Juudaksen myyttiin uuden näkökulman. Kaleidoskooppimaisesta tekstistä kasvaa lopulta moraalinen kannanotto. Runo on enemmän kuin säkeidensä summa, tyhjentymätön ja aina uusia assosiaatioita synnyttävä.

Hän on

meidän iankaikkisesti näkymätön Juudaksemme!

Seitsemän porttia kätkee hänet

ja seitsemän sotajoukkoa lihoo hänen palveluksessaan.

Lentokoneet ottavat hänet

turkiksissaan ja kilpikonnankuorissaan painavan

ja korottavat palatseihin ja valkoisiin taloihin.

Eikä hänellä ole kieltä, koska kaikki ovat hänen –

eikä hänellä ole naista, koska kaikki ovat hänen –

Kaikkivoipaista!

Hyväuskoiset ihailevat häntä

ja lähellä kristallin loistoa mustiin pukeutuneet hymyilevät

ja Lycabettoksen luolissa hyppivät puolialastomat

naarastiikerit!

Mutta auringolla ei ole tietä maineeseensa tulevaisuudessa,

eikä Tuomiopäivää, sillä

me, veljet, olemme Tuomiopäivä

ja meidän kättämme tullaan palvomaan –

sen paiskatessa kasvoille hopearahat!

………………………………………………..

Kuva: Cornelis Engebrechtz, The Kiss of Judas, 1500.