Johanna Vehkoon Oikeusjuttu – Kafkasta tuli totta

Hankin Hesan kirjamessuilta Johanna Vehkoon teoksen Oikeusjuttu (Kosmos, lokakuu 2021, 214 s.) Kirja on intensiivisin tänä vuonna lukemani, liki yhdeltä istumalta ahmittava. Jälkimaku on yhä hämmentävä, mielessä kiertävä, kirpeä, tiivis ja voimakas. Pistin jo sos-mediaan vahvan suosituksen. Nyt ainoa huoleni on, onko Tietokirjallisuuden Finlandia-raati ehtinyt lukea vastikään julkaistun Oikeusjutun?

Kansi: Tero Ahonen

Takakannen lainauksen mukaan: ”Oikeusjuttu on tositarina yhdestä kunnianloukkausoikeudenkäynnistä mutta myös paljon laajemmasta ilmiöstä. Nettioikeisto on vedättänyt mediaa jo vuosikausien ajan, ja nyt sen kohteena on myös oikeuslaitos.”

Vehkoo (monialainen toimittaja ja tietokirjailija) sai syytteen – ja tuomittiin tunnetun rasistin, natsi-ideologian kannattajan ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta itsekin tuomion saaneen, verkkovihaa levittävän henkilön kunnianloukkauksesta. Oikeusprosessin vaiheet vetävät vertoja Kafkan 1925 julkaistun samannimisen kirjan tarinalle.

Vehkoon kirja on niin monitahoinen, että sitä on vaikea valottaa blogissa käyttämälläni annostelulla: reilun 3000 merkin tiivistyksellä. Olen tehnyt merkintöjä ja käännellyt koirankovia yli 20 sivulle. Simppelein kiteytys on vahva suositus ja lukukehotus. Listaan lisäksi vain muutaman perustelun ja itseeni erityisen vaikutuksen tehneen argumentin.

1. Vehkoon kirja on tämän ajan täsmäluettavaa: trollaus, striimaus, maalittaminen, kiusanteko, valheet, feikkiuutiset ja verkkoviha tunkevat tajuntaamme kaikkialta. Oikeusjutun kokonaisuus kirkastaa kriittisen ajattelun kokonaiskuvaa ja punnitsee myös oikeuslaitoksen nykyisiä käytäntöjä.

2. Kirjan merkitys on globaali. Fasismin ja uusnatsismin nousu, sananvapauden manipulointi ja meitä kaikkia koskevien kysymysten tahalliset väärintulkinnat eivät ole missään paikallinen ongelma, vaan koskevat demokratian uhkia maailmanlaajuisesti, yhteiskuntien ”kehitysasteista” riippumatta.

3. ”Moni valittelee, kuinka mitään ei saa enää sanoa, mutta heidän sananvapauttaan ei ole todellisuudessa rajoitettu. Minun on, oikeuden tuomiolla”, Vehkoo sanoi Hesarin haastattelussa. Niin… ne, jotka valittavat sananvapaudesta, ovat ensimmäisenä tekemässä kanteita muita mielipiteensä ilmaisseita vastaan.

Johanna Vehkoo HS, kuva: Markku Ulander/ Lehtikuva

4. Kunnianloukkausjuttujen kohdalla ”Näyttää siltä, että kyse on arpapelistä. Samankaltaisista loukkauksista toinen saattaa johtaa sakkoihin ja korvauksiin, toisen tulkinta lopetetaan kesken. /…/ Pahimmassa tapauksessa päädytään tilanteeseen, jossa kunnianloukkauslaki on lähinnä äärioikeiston ja rasistien työkalu, eikä poliisilla ole nykyisenkään vertaa aikaa tutkia misogyynisiä ja rasistisia puheita.” 

Näin on jo käynyt. Vehkoo sai tuomion käräjäoikeudessa ja hovioikeus piti sen voimassa. Hän sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen, jonka tehtävänä olisi nyt saada ennakkoratkaisulla asiaan sellainen lainsäädäntö, että mielivaltainen harkinta syytteiden nostamisesta tai tutkinnan keskeytyksistä saataisiin oikaistua kaikille lain edessä yhdenmukaiseksi.

5. Oikeusjuttu alkaa henkilökohtaisilla tunnustuksilla ja tuntemuksilla, mutta laajenee edetessään koskettamaan meitä kaikkia, koko yhteiskuntaa määrittäväksi kysymykseksi. ”Ajattelin, että tässä ei ole enää kyse minusta. Ei ole aikoihin ollut. Jos hovin tuomio jää voimaan, se tarkoittaa, ettei rasisteista tai natseista ei voi enää puhua oikeilla nimillä. Kukaan ei voi”, Vehkoo kirjoittaa.

6. Oikeusjuttu ei ole ”tyypillinen tietokirja”, siinä on vahva kirjallinen ja tarinallinen ote. Antiikin ajoista saakka tuttu ja koeteltu draaman kaari ja katharsis, joka johtaa puhdistumisen tunnetilaan, elämänhalun uudistumiseen ja voimistumiseen. Vain faktojen tinkimättömällä tuntemisella ja sujuvan kirjoittamisen hallinnalla tehdään näin merkittävä, ajankohtainen ja mielenkiintoinen kirja.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Wikipediassa Johanna Vehkoon biografi ja tietoa oikeudenkäynnistä.

2. Blogissa vuonna 2016: Donald Trump ja Joseph Goebbelsin kultainen sääntö.

…………………………………………..

Helsingin kirjamessut – islam ja varastettu viisaus

Helsingin kirjamessuilla on islamistien osasto ”Ahmadiyya Muslim Jamaat Finland”. Juttelin näiden herrojen kanssa edellisillä, avoimilla messuilla ja jälleen torstain avajaispäivänä, oman haastatteluni jälkeen. Blogi päivittää lyhyesti – jos joku muukin haluaisi keskustella heidän kanssaan, vielä ehtii.

Hesan kirjamessut 28.10.2021

En kuulu itse mihinkään tunnustukselliseen uskoon. Ja jos olen ymmärtänyt tähtitieteilijä Esko Valtaojan kommentit oikein, ajattelen ”Kysymystä Jumalasta” samaan tapaan: Me emme tiedä. Universumissa saattaa – ja todennäköisesti onkin, jotain tähän liittyvää, mihin kollektiivinen ymmärryksemme tai kokemamme todellisuus ei riitä.

Juttelin islamisten kanssa jihadista ja väkivallasta – siitä miten koraani niistä opettaa, minkä sallii, minkä kieltää. Vastaus on painettuna pieneen esitelippuun. Silti todellisuus on aina toinen kuin ihanteet. Suullinen vastaus tähän kysymykseeni oli, että kaksi prosenttia saa aikaan enemmän pahaa kuin 98 prosenttia hyvää. Ajattelin itse, että vain ”kuoleman ja hävityksen” uutiset nousevat otsikoihin ja muokkaavat kokemusmaailmaamme. Entä jos olisi toisin? Audiatur et altera pars, kuunneltakoon toistakin osapuolta.

Entä jos uskonnot itsessään ovat suurin vitsauksemme, Sielunvihollisen ovelin juoni? Kristittyjen on turha tuntea hyveellistä ylemmyyttä. Inkvisition ajoista on aikakausien mittakaavassa vierähtänyt vain hienoinen tovi. Ja aivan tuore uutinen: ”Ranskan katolisen kirkon papit hyväksikäyttivät satojatuhansia alaikäisiä ja kirkko peitteli jäljet”. Sama kaava kaikkialla: pisara pahaa saa aikaan enemmän kuin sammiollinen hyvää. Vai onko sittenkään niin?

Näitä funtsiessa muistin, mitä olin kirjoittanut romaaniini Yllämme kaartuva taivas (Like 2019). Ajatukseni on varmasti jostain varastettu, enkä muista mistä. Kirjailija on harakka, joka napsii kaiken mikä kiiltää.

Olen itse ihminen, joka antaa avoimen vaikutelman – ja pyrkii sitä olemaankin. Otan kuitenkin helposti taka-askelia ja saatan kartella sosiaalisia tilanteita. Ainakin tässä horoskooppien taivaanmerkit tietävät miten Rapu peruuttaa! Mutta, summa summarum, kuten olen kirjoittanut: ”Kaikki hyvä ihmisten kesken alkaa tuntemattomille puhumisesta.”

Lavennan teemaa myös allaolevassa Ekstralinkki kakkosessa. Siinä on myös pari riviä yhä keskenolevasta käsiksestäni, jonka aikataulun olen susinut jo moneen otteeseen – päädyn aina hakemaan lisää matskua syventämään avainkohtauksia. No, siksihän tätä duunia tehdään

.……………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa?

2. Samansukupuolisten rakkaus – kääntääkö Jumala peukun ylös vai alas?

…………………………………………..

Anneli Kanto ja Rottien pyhimys

Pyhä Kakukylla on rotilta ja hiiriltä varjeleva pyhimys. Suomen ainoa hänestä maalattu kuva löytyy Hattulan Pyhän Ristin kirkon sakastin ikkunanpielestä. Rotat levittivät tauteja ja likasivat ihmisten ruokatarpeita, mutta tekivät tuhojaan myös kirkoissa, nakersivat pergamentit ja nahkakansiin sidotut kirjat, talikynttilät ja kirkkotekstiilit.

Rottien pyhimys on Anneli Kannon tuore romaani, joka kertoo Hattulan kirkon maalausurakasta 1500-luvun alkupuolella. Kirkko on kauttaaltaan koristettu maalauksilla, joissa kuvataan noin 180 Raamatun kertomusta luomisesta viimeiseen tuomioon – mukana pirut, pyhimykset ja maallisemmat vertauskuvat. Kirjan tarinakehykseen mahtuu mielenkiintoisella tavalla koko kyläyhteisö ja keskiaikainen maailmankuva.

Anneli Kanto on alansa ”rautainen ammattilainen”. Ansioluettelo on tähän yhteyteen turhan laaja – Wikipediasta löytyy hengästyttävän monipuolinen ja pitkä bibliografia. Rottien pyhimys on ehditty ottaa monella taholla kiittävästi vastaan ja huomioitu myös televisiossa, mikä näinä päivinä on puhtaasti kirjan tiimoilta harvinaista. Jani Saxell teki valaisevan koko sivun kritiikin Hesariin 22.4.

Lopulta kirjat antautuvat vain lukemalla, joten blogi koettaa tässäkin tapauksessa hakea poikkeavaa lähestymiskulmaa. Tällä kertaa se on itse lukuelämyksestä lähtevää ja hyvin subjektiivista analyysiä. Olen niin monesti puhunut proosan kolmijaosta, että mennään nytkin sen mukaan.

Anneli Kanto, kuva YLE:n sivustolta.

1. Kieli

Romaanin kieli on sujuvaa ja kuljettaa joka virkkeellään tarinaa eteenpäin. Se ei riitä kirjoittajalle, vaan koko kirja etenee kolmen erityyppisen kielen varassa. ”Kaikkitietävä kertojalla” on oma sävynsä, jonka replikointi katkoo. Puhujien kieli kertoo myös heidän asemastaan sosiaalisessa yhteisössä. Tarinan keskushenkilöksi kasvava Pelliina on itsenäinen kertoja, jonka monologit ja mietteet Kanto kirjoittaa aivan omaehtoisella kielellä.

Yhteisön syrjimän Pelliinan virkkeet ovat huomattavasti muuta tekstiä pitempiä ja välimerkittömiä. Näin Pelliinan omiin lukuihin syntyy tajunnanvirtamainen ote ja sävy, joka rytmittää koko kirjan rakennetta. Pellinan itseluottamuksen kasvaessa myös hänen ajatustensa ilmaisemisessa tapahtuu hienovaraista kasvua ja varmuutta.

Yöpöydälläni on aina useampi kirja kesken. Rottien pyhimyksen pariksi nousi Hilary Mantelin maailmanmenestys, Susipalatsin jatko-osa Syytettyjen sali. Englannin kuninkaan Henrik VIII:n ja hänen toisen vaimonsa Anne Boleynin traaginen kohtalo osuu modernin maailman syntyvuosille, aivan samaan aikakehykseen kuin Rottien pyhimys. Mantel kirjoittaa viisisataa sivua samalla vaihteella, sujuvalla, mutta kompaktilla kielellä, joka puudutti minut loikkimaan ja heittämään lopulta stoorin kesken.

2. Rakenne

Kanto käyttää kronologiaa. Se on luontainen valinta yhden kesän mittaan, jona kirkkomaalarien urakka valmistuu – työtä tehdään niin kauan kuin valoa riittää. Kirja on jaettu otsikoituihin, lyhyisiin lukuihin, joita neljänsadan sivun mittaan mahtuu 74. Vuorovedolla mennään, näkökulmat kääntyvät ja pitävät jännitettä yllä.

Romaani kuvaa keskiaikaisen kyläyhteisön eloa ja arvojärjestystä. Välillä zoomataan pieniin yksityiskohtiin ja mielensisäisiin liikkeisiin. Aiheen mukana tulee eeppinen, ”elämää suurempi” näkökulma, mutta se väreilee taustalla ja pulpahtaa välillä pintaan liki aforistisina kiteytyksinä: ”Mestari Rutger sanoi että oikein viisas ihminen pysyy sisältään lapsena se on arvokas ominaisuus ja kaikki keksiminen lähtee siitä että kehtaa olla lapsellinen.”

3. Tarina

Rottien pyhimyksen tarina on pintatasoltaan kertomus keskiaikaisesta Hurttalan kyläyhteisöstä, jonne kirkkomaalareiden kolmikko saapuu koristelemaan Hattulan Pyhän Ristin kirkon. Alun käänteiden kautta tarinan avainhenkilöksi nousee savenvalajan kasvattitytär Pelliina, joka on pakko hyväksyä urakkaryhmään, jotta työ saadaan valmiiksi.

Muita keskeisiä henkilöitä on sormin laskettava määrä, taustalla kylän kuhiseva elämä, rälssi ja rahvas. Tarinasta kehkeytyy rikas ja humaani kudelma: draamaa ja rakkautta, mutta ennen kaikkea Raamatullisen maalaustyön ja maailmankatsomuksen kuvaus. ”Ars longa, vita brevis.”

Koko tarinasta kiteytyy allegoria, kaksoismerkitys, johon sisältyy pinnan alainen ideataso. Jokapäiväinen elämä voidaan nähdä tulkintana jostain syvemmälle käyvästä filosofiasta.

Pyhä Kristoforos mestataan, kuva Antti Kanto.

Muoto

Kun kolme pointtia summataan, syntyy romaanin muoto. Esimerkki valaiskoon tätä. Olga Tokarczuk (Nobel 2018) kirjoittaa historian kokemuksesta fiktiivisten naispäähenkilöidensä kautta. Hän pohjaa kaiken kielelliseen, jopa kätkettyyn ilmaisuun ja jättää lukukokemuksen hyvin avoimeksi. Anneli Kanto kirjoittaa tarinallisemmin. Tuloksena on lukuromaani sen kaikissa mahdollisissa, positiivisissa muodoissa.

”Kun luot, luo maailma.” Sanontaa on soviteltu monenkin kirjailijan suuhun, mutta yhtä kaikki, Rottien pyhimykseen sanonta sopii. Kuvan ja sanan yhtäläisyys on kiinnostanut minua aina. Tuntuu huikealta ajatella miten Hattulan kirkkoa maalatessa, Michelangelo teki samaa työtä Sikstuksen kappelin kattoholvissa. Tuntemattomaksi jäänyt maalariryhmä ja taitelijanero, jonka omana aikanaan kykeni haastamaan vain Leonardo da Vinci. Näin liihottaa lukijan ajatus maailman laajuiseksi.

Sikstuksen kappelin kuvat olen nähnyt, Hattulan kirkon kuvia en vielä muualta kuin koneeni näytöltä. Kummatkin työt sopivat oman kulttuurinsa kehykseen ja täyttävät tarkoituksensa. Ne ovat varmasti olleet katsojilleen suuri ihmetyksen aihe aikanaan. Ja ovat yhä – taide kuljettaa meitä hetkessä viisisataa vuotta.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Raha, Kristus ja ikuisuus

2. Mitä on taide, entä estetiikka?

…………………………………………..

Elina Ruohonen maalaa meille tulevaisuuden kuvat

Elina Ruohosen näyttely Tampereen galleria Saskiassa 2.4. – 21.4.2021

Joskus käy niin, että innostus saattaa värittää kritiikkiä, vai pitäisikö sanoa arviota. Elina Ruohosen tuoreen näyttelyn teemana on tulevaisuus: Futuurissa, vol. 2. Muutama päivä sitten ystävä sos-mediassa tiedusteli aikakoneen mahdollisuuksia: ”Mille vuosisadalle, -tai kymmenelle haluaisit matkustaa?” Monen suosikki oli ”Iloinen 1920-luku”. Itseäni elämän rajallisuudessa askarruttaa eniten tulevaisuus. Miten haluaisinkaan nähdä maailman muutaman sadan vuoden kuluttua!

Surrealisti René Magritte (1898 – 1967) kirjoitti: ”Jos kuva voi merkitä jotain asiaa, se voi merkitä myös sanaa.” Hänen mielestään kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Juuri tästä syystä odotin Ruohosen näyttelyä poikkeuksellisella mielenkiinnolla. Tulevaisuuden dystopioista ja utopiosta on tehty runsaasti kirjoja ja elokuvia. Kuvataiteilijat ovat harvemmin tarttuneet aiheeseen.

Kun kuvantekijä sanallistaa työnsä tavoitteita, tulos on useimmiten korkealentoisuutta tavoittelevaa, mutta likilaskuista jargonia. Ruohonen kirjoittaa töidensä taustoista selkeästi: ”Maalauksissani tulevaisuutta ei ole peruttu, sen sijaan muutoksia, merkintöjä, näkemyksiä siirtymävaiheesta ja yhteiselosta. Millainen on se aika, kun edellinen on lopulta päättynyt ja uusi jakso alkaa.”

Näyttelyluettelo kertoo, miten ilmastonmuutos on muisto, miten tulevaisuus on eri lajien yhteistyötoiveita. Futuurissa olemme matkalla koko planetaarisen elämän kanssa – eläimet, ihmiset, luonto ja koko ekosysteemi unelmineen ja toiveineen. Tulevaisuus kasvaa historiallisten kerrostumien alta.

Minulle läheisimpien ilmaisumuotojen – kuvien ja sanojen – tärkein kriteeri on taitelijan ”oma tontti”. Tila, jolle kukaan muu ei voi astua. Elina Ruohonen on kasvattanut ja rajannut oman tilansa yhä selkeämmin. Aiempien vuosien laveampi, osin abstraktinenkin ilmaisu on käynyt tiiviimmäksi ja sanomaltaan terävämmäksi. On merkittävää, että taiteilijan tunnistaa ensi vilkaisulla. Ruohosen tavoin pleksille maalavia taiteilijoita on harvassa. Kirsti Tuokko on hienosti tekniikassaan samoilla jäljillä, mutta sisältöjen viesti  erottaa tekijät toisistaan.

Elina Ruohonen kuuluu ”Merisiskot” -ryhmään (Kati Immonen, Mari Krappala, Elina Ruohonen, Tiina Vainio) joka taiteellisella työskentelyllään haluaa herättää keskustelua erityisesti Itämeren tilasta. Näin on, hyvät ystävät: taiteen perustuksina on aina jokin vahva idea, näkemys tai ideologia. Estetiikka – miten kukin sen haluaa käsittääkin – ei riitä alkua pidemmälle.

Ruohosen töissä ihmisen ohella esiintyvät eläimet. Mutaatioina heidän rinnallaan tai viitteinä omissa todellisuuksissaan. Samoin luonto, usein kaukaisina kangastuksina tai niiden peilikuvina: kukat, kasvit ja palmujen profiilit. Töiden värimaailmassa huomion keräävät intensiivinen punainen ja aivan omanlaatuisensa turkoosin sävyn käyttö. Läpinäkyvälle akryylipleksille käänteisessä järjestyksessä maalaaminen antaa töihin oman luonteensa. Kiilto heijastaa katsojan omakuvan ja gallerian ikkunat, työ elää jatkuvasti katselukulman mukaan.

Kun astun museoon tai galleriatilaan, toivon, että voisin keskustella teosten kanssa, että jokin ääni sisälläni alkaisi puhua maalausten kautta. Elina Ruohosen näyttelyn kanssa kävi näin, ja muistijälki on vahva. Vierailtiin näyttelyssä tyttären perheen kanssa. Myös Lumi, kuusi vuotta, piti kovin näkemästään. Futuuri on siis huomioitu ja siirretty tuleville sukupolville.

Lopuksi pieni tiivistys – tai ehkä kevennys. Näyttelyn ”edeskäypä” oli kovin innostunut ja sanoi, että Elina Ruohonen on nyt ”uransa huipulla”. Toivottavasti ei. Tai miten sen nyt ottaa, uudet huiput kuuluvat jatkumoon. Tämän näyttelyn voisi itsevarmasti nostaa esille missä päin maailmaa tahansa.

………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Samoissa hommissa: minä ja Andy Warhol

2. Selkeät sanat – parempi mielihttp://juhasiro.fi/blogi/?p=3433

………………………………………

Kirja, joka odotti minua liki kaksituhatta vuotta

Kirjojen ystävällä on ongelma. Niin paljon jää lukematta. Toisaalta, sellaisenkin mielipiteen olen kuullut, että viisisataa tarkoin valittua kirjaa riittää yhdelle elämälle. Ja rohkeimmat väittävät, että 1880 julkaistu Dostojevskin viimeiseksi jäänyt romaani Karamazovin veljekset kertoo kaiken mitä elämästä ja ihmissuhteista tulee tietää. Muiden muassa Sigmund Freud ja Jean-Paul Sartre ovat kertoneet romaanin vaikutuksista ajatteluunsa.

Minulle kirjan julkaisuajankohta ei ole millään tavoin tärkeä. Ei ole kiirettä muodostaa mielipidettä tuoreesta tai palkitusta kirjasta – vaikka voi niinkin käydä. Lohduttava ajatus on, että oikeat kirjat osuvat aikanaan kohdalle. Ja vaikkei niistä kaunista kaarta syntyisikään, jokainen avaa uusia maailmoja. Ajatelkaas, miten ihmeellistä on, että voit lukea mihin tulokseen elämästä ja jumaluudesta kiinalainen filosofi Lao-tse tuli seitsemännellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Vahva suositus myös hänen kirjalleen Tao-te-king.

Postaukseni pointti on kuitenkin Marcus Aureliuksen mietekirja ITSELLENI (Basam Books 2019, 7.painos). Aurelius oli filosofi ja Rooman keisari, joka hallitsi imperiumia vuodet 161 – 180. Hän kuoli ruttoon ennen kuin ehti täyttää 59 vuotta. Aureliuksen hallitessa Rooman valtakunta oli laajimmillaan. Hän ei antanut vallan turmella itseään, vaan pyrki karttamaan itsevaltaisuutta ja vaalimaan poliittista vapautta.

Aureliuksen kirja on odotellut kärsivällisesti kohta kaksituhatta vuotta, ja itse olen ollut tietoinen, että se on jossain vaiheessa luettava. Nyt se on tehty. Reilut kolmesataa sivua, mutta ei ihan nopsaa luettavaa. Piti muodostaa omia mielipiteitä ja väitelläkin keisarin kanssa. Lopputulos on positiivinen ja yhä ajankohtaisemmaksi käy, kun seuraa tämän päivän poliitikkoja, jotka hirttäytyvät omaan vallanhaluunsa.

Näin kirjoittaa keisari Aurelius: ”Ensinnäkin: älä toimi päämäärättömästi äläkä ilman kiintopistettä. Toiseksi: älä pidä kiintopisteenä mitään muuta kuin yhteisöllistä päämäärää. Kaikki mikä hyödyttää kokonaisuutta, on aina kaunista ja oikea-aikaista. Ellei asiasi ole totta, älä sano sitä.”

Kuva sivulta mexiconewsdaily.com

Aureliuksen filosofia kumpusi stoalaisuudesta, joka korostaa ihmisen tekoja puheiden sijaan. Ihmisen hyveet ovat onnellisuuden avain. Mielen tyyneys, viisaus ja moraali vievät todelliseen vapauteen. Stoalaista eivät johdata herkästi vaihtuvat tunteet vaan tiedon hankintaan perustuva mielenrauha. Stoalaiset uskoivat silti kohtaloon ja Jumalan (jumalien) läsnäoloon käsillä olevassa maailmassa. 

Stoalaisuuden mukaan kaikki ihmiset ovat ”hulluja”. Eivät lääketietellisessä, maniaksi määritellyssä mielessä, vaan koska he ovat tietämättömiä todellisesta hyvästä ja pahasta ja toimivat hallitsemattomien tunneimpulssien mukaan. Ainoastaan stoalaisen viisauden saavuttanut ei ole hullu.

Aureliuksen teos (suom. Marke Ahonen) koostuu kahdestatoista ”kirjasta” ja selitysosuudesta, jossa on viittauksia muiden filosofien ajatteluun ja antiikin ajan maailmankäsityksiin. Keisari ei tarkoittanut teostaan julkaistavaksi, vaan itselleen, henkilökohtaisiksi muistiinpanoiksi ja ohjeikseen. Klassikko näyttää miten stoalaisen etiikan teoria muuttuu hänen elämässään käytännöksi.

Filosofi on numeroinut muistiinpanonsa. Lyhimmillään ne ovat tiukkoja aforismeja, pisimmilläänkin vain parin sivun mittaisia. Kaikkea sävyttää yhteisöllisyys, moraali, elämän ymmärryksen tavoittelu ja sen ohikiitävyyden hyväksyminen.

Kirjalle vahva suositus ”yöpöytälukemiseksi”. Muutama sivu kerrallaan muun ohessa. Tekstilainausten hakeminen runsaudenpulassaan on vaikeaa. Olen käännellyt sivut koirankorville, joten napataan vain neljännestä kirjasta kaksi perättäistä muistiinpanoa.

25. ”Koeta, miten sinulta käy hyvän ihmisen elämä, sellaisen, joka on mielissään siitä, mitä on kaikkeudesta osakseen saanut, ja tyytyy omaan oikeudenmukaiseen toimintaansa ja hyväntahtoiseen mielenlaatuunsa.”

26. ” Älä häiritse itseäsi. Ole yksinkertainen. Tekeekö joku väärin? Hän tekee väärin omaksi vahingokseen. Kävikö sinulle jotenkin? Kävi hyvin. Kaikki tapahtuva on alusta alkaen määrätty kaikkeudesta sinun kohtaloksesi ja kehrätty sinun osaksesi. Ylipäätään: elämä on lyhyt. Käsillä oleva tulee käyttää hyödyksi järjellä ja oikeudella. Ole selväpäinen levähtäessäsi.”

………………………………………

Blogin ekstralinkki

1. Runossa maailman kuuluisin kirjailija kuolee 

2. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa?

……………………………………..

KAPINARUNOKILPAILU

Työväen kirjaston ystävät ry järjesti valtakunnallisen Kapinarunokilpailun, jossa haettiin uutta runoutta ja runokulttuuria. Mikä on pielessä ja epäoikeudenmukaista, miten kapinoida väärää vallankäyttöä vastaan ja pitää ihmisten oikeuksista parempaa huolta?

Kilpailuun osallistui yli 200 tekijää. Tuomaristossa kirjoittamisen opettaja, runoilija Miia Toivio, runoilija, toimittaja ja kriitikko Sanni Purhonen sekä tutkija ja opettaja Riikka Ylitalo. Parhaista teksteistä kootaan julkaisu. Osa tekijöistä kutsuttiin Stadin työväenkirjallisuuspäiville esittämään tekstinsä 20.11. Jätin tilaisuuden muuttokiireiden keskellä väliin, mutta se luettiin tilaisuuden avaavana runona. Olkaa hyvä, tässä teille tekstinä.

Kuva: theatlantic.com / Rodi Said / Reuters

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

I

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten yli kaksituhatta Isisin otteesta vapautettua jesidilasta

kärsii yhä psykologisista ja fyysisitä traumoista

miten kidutusta, raiskausta ja hyväksikäyttöä kokeneet lapset

eivät saa tarvitsemaansa hoitoa

miten kymmenet tuhannet jesidit asuvat yhä pakolaisleireillä

joissa kouluun pääseminen on liki mahdotonta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten raskaana oleva Myriam löysi aamulla miehensä

irtileikatun pään kylän kaivosta ja pakeni

Dadaabin pakolaisleirille, söi matkalla kovakuoriaisia, heinäsirkkoja

nuoli aamukastetta ja kulki ohi 

hyeenan raateleman lapsen raadon ja 

päästyään perille synnytti uuden elämän akaasiapuun alle.

Tänään on vaikea olla kirjoittamatta psalmin sanoja

joissa Herran enkeli on asettunut vartioon

ja suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa

ja pelastaa heidät.

II

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta 

siitä miten nettivideo yllyttää pataanipoikia itsemurhaiskuihin

miten lapset näyttelevät videolla pommi-iskun tekoa

miten taustalla soi Taleban-hitti

jossa rakastettu lähtee taisteluun

”Hänen tukkansa on pitkä, ja hän kantaa olallaan konekivääriä

joka pukee häntä ja hän menee taisteluun

miten me ihailemmekaan ja rakastamme häntä.”

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta Zabiullah Mujahidista 

joka sanoo, miten videon hyvä puoli on innostaa lapsia

jidahismin aatteeseen –

kielteistä on, miten se vaikuttaa heidän elämäänsä

vaikka heidän tulisi lopulta olla valmiita uhrautumaan.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta, miten 

väärään Jumalaan uskovia tryffelinetsijöitä ammutaan aavikolla.

III

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Yhdysvaltojen salaisista rukousaamiaisista

joissa rahan, politiikan ja kristillisen äärioikeiston vaikuttajien

veljeskunta pitää yhteyttä valtaapitäviin

ja keskittyy Jeesuksen oppien levittämiseen, miten

tarkoituksena on torjua amerikkalaisia ahdistava uhka:

järjestäytynyt työväenliike.

Tänään vaikeinta olla kirjoittamatta 

miten heidän tehtävänsä on saatu Herralta, miten

The Fellowship Foundation on työssään onnistunut 

ja omaa agendansa hyödyntävä saattaa aina ja kaikkialla

oikeuttaa asiansa Jumalan antamana tehtävänä.

Kuva: nbcnews.com / AFP-Getty Images

IV

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

hääjuhlaan kohdistetusta hyökkäyksestä

jossa itsemurhapommittaja tappoi kuusikymmentäkolme ihmistä

ja haavoitti liki kahtasataa – koska

vääräuskoisille on varattu kuolema

ja koska maan hallitus ei vieläkään hyväksy

miehittäjien vetäytymistä maasta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Jumalan hyvästä uutisesta

jota ovikelloamme kilauttavat lähimmäiset meille jakavat:

Mikään hallitus ei ole onnistunut poistamaan väkivaltaa

sairauksia eikä kuolemaa

mutta hyvä uutinen on, että Jumala

tulee pian korvaamaan kaiken omalla hallituksellaan ja

sen alamaiset saavat nauttia

rauhasta ja hyvästä terveydestä.

Kuva: Suomen kuvalehti.fi / Jussi Nukari / Lehtikuva

V

Tänään on vaikeinta olla kirjottamatta

Intian joukkoraiskauksista, joissa uhri menehtyy

ja kotimaan rukouskonferensseista, joissa kutsutaan 

ylistysmatkoille Pyhään maahan

sekä saudinaisista, jotka tarvitsevat

miespuolisen huoltajan matkustamiseen, avioliittoon

ja omaan pankkitiliin, miten uskosta luopumisesta

saattaa seurata kuolemantuomio.

Tänään on vaikeinta ja helpointa kirjoittaa

MC Kashista, joka räppää Kashmiria itsenäiseksi

ja kertoo, miten yksinkertaista on todellisuus:

”Olemme olleet kuusisataa vuotta orjina, on aika herätä.”

Tähti on tajunnut, miten salastudiossa

nauhoitetut äänitteet voivat vaikuttaa väkivaltaa enemmän.

Viimeisillä yhteisillä hetkillä hän oli luvannut sen

poliisin luoteihin kuolleelle ystävälleen.

……………………………………

Blogin ekstralinkit

Vapauttava viesti ihmiskunnalle

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

…………………………………….

Samansukupuolisten rakkaus – kääntääkö Jumala peukun ylös vai alas. Entä sinä?

Ei kahta ilman kolmatta. Edelliset päivitykset käsittelivät henkisyyttä ja hengellisyyttä. Tällä erää vielä tämä juttu ennen kuin katsotaan universumia uudesta kantista.

Domenico Zampieri: Aatamin ja Eevan nuhtelu (1581)

Syy aiheeni laventamiseen löytyy romaanikäsiksestä, joka on parhaillaan ensimmäisellä editointikierroksella ja ottaa reippaasti ajatustilaa. Metatasollaan teos käsittelee yhteiskunnan ja yksilön moraalia, uskontoja, uskomuksia, rasismia ja ennakkoluuloja. Arkisessa tarinassaan se on kuvaus rakkauden mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta, elämän hauraudesta ja ihmisen mielen murtumisesta.

Pohjatyötä ja haastatteluja on ollut poikkeuksellisen paljon, lähdeluetteloon on kertynyt yli kuusikymmentä viitettä. Haastatteluja tehdessä kutsuin kotiini mormonit, sisar Hollingsworthin ja sisar Wattsin ja tutustuin Mormonin kirjaan, kuulin Jehovantodistajia ystäväni luona ja kadunkulmissa, keskustelin muualta saapuneiden ja islaminuskoisten kanssa, hain myös empiiristä tietoa psykooseista ja skitsofreniasta, luin alkuperäiskansojen uskonnoista ja tutustuin Lao-Tsen Salaisuuksien tiehen – ja kun tilasin terrorismia käsittelevää kirjallisuutta, pankki jäädytti maksun tililtäni.

Tekstin editointivaiheessa fokus tarkentuu. Joitakin teemoja on tarpeen vielä syventää. Kustannustoimittajani sanoin: ”Aikataulu ei ole tärkeä, lopputulos on.” Ja ystävän sanoin, kun valitin, jotta saa olla saatana viimeinen kirjaurakka, hän kysyi: ”Mitä sinä sitten tekisit?”

Tavoistani poiketen selasin myös uskoaan julistavien nettikommentteja, vaikka niiden argumentointi on usein lasten hiekkalaatikkojuttujen tasoa: ”Kyllä meidän isä teidän isän voittaa.” Tätä ei kannata ottaa yksisilmäisyytenä, sillä minulla on kunnia tuntea myös monia ”Hyviä paimenia”, joiden ajatus liikkuu laajemmin.

Usko ja uskonto on yhden ihmisen asia – yhden kerrallaan. Jokainen meistä liki kahdeksasta miljardista joutuu ratkaisemaan sen omalta kohdaltaan. Ja silti – niin moni joutuu vielä maksamaan erimielisyydestä hengellään.

Kuva: MTV uutiset 29.12.2019

Kirkon tasa-arvoinen ihmiskäsitys on yhä kaukana. Pappi ja kirjailija Kai Sadinmäki sanoi YLE ykkösen Horisontti-keskustelussa muun muassa: ”Ei enää syrjintää! Sukupuoli- ja muut vähemmistöt ovat edelleen heikommassa asemassa yhteiskunnassa heteronormien mukaan elävään valtaväestöön nähden. Kirkko joko asettuu sorrettujen puolelle, tai se lakkaa olemasta Kristuksen kirkko.” Sadinmäen mielipide löytyi nopeasti sos-mediasta.

Ensimmäisenä kiirehti kommentoimaan toinen pappi, joka toivoi tällaisten mielipiteiden omaavia perustamaan oman ”liikkeen”, joka voisi vihkiä kaikkea mikä liikkuu, ja sitäkin mikä ei. Seuraava huusi avuksi Herraa: ”Voi meitä, me hukumme.” Ja totaalinen tyrmäys, kun kysyin: ” Voiko samaa sukupuolta olevien Jumalan luomien välillä olla todellista rakkautta?” Vastaus: ”Jumalan sanan mukaan ei. Vaatimus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on rakkaudeton valhe ja siksi ei sisällä todellista rakkautta. Inhimillistä rakkautta voi olla. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa jokaista ihmistä.”

Raamatun taakse voi piiloutua ja löytää puoltavat tai tuomitsevat rivit joka ainoalle mielipiteelle, oli se mikä tahansa. Piru kuulemma lukee Raamattua juuri siten, poimii pinseteillä haluamansa. Minäkin osaan metodin:

Victor Vasnetsov: Ilmestyskirjan ratsastajat (1887)

Näin evankelista Luukas lainaa Kristuksen sanomaa (12:49-51): ”Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle – ja kuinka toivonkaan, että se olisi jo syttynyt! Mutta minut on kasteella kastettava – ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennen kuin olen sen läpi käynyt! Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!”

Ja entä vanha testamentti. Joelin kirja (4:9-10) tarjoaa samaa ideologiaa kuin jihad tänään: ”Kuuluttakaa kansoille näin: – Varustautukaa pyhään sotaan, hälyttäkää miehet taisteluun! Lähtekää liikkeelle, käykää hyökkäykseen kaikki soturit! Takokaa auranne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Arka sanokoon: ”Olen urhea soturi.”

Runo tulee kokoelmastani Satakieli! (2008). Jumala loi meidät kuvakseen, Herra on meidän kaikkien yhteinen summa.

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien

kansikuvissa, sillä Sinä loit meidät kaikki kuvaksesi

vaikka jotkut väittävät, että olet tehnyt myös sekundaa.

Me olemme yhtä kuin sinä. Tai toisinpäin. Sinä olet

yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen, et hyvä etkä

paha, et Vapahtaja etkä murhaaja, väärämielinen tai

oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti, joka tappoi lapsensa,

kuin julkkis, joka tilittää syöpäänsä. Sinä olet homo ja

hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini,

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien

käsiin, niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta Sinua.

Herra siunaa ja varjele meitä kaikilta, jotka eivät tunne

tarkoitustasi – Herra anna meille rauha nimesi tähden.

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Emerituspiispa Irja Askolan mielipide.

2. Kyseenalaistan omat käsitykseni täällä.

3. Äänirunoja. Jutun runo ”Nimetön” listan viimeisenä. (Taustojen äänimaailmat Hanna Silvennoinen)

……………………………………

Filosofi Timo Airaksinen ja Henkisyyden puolustus

Syystä jos toisesta blogin päivitysväli on päässyt venähtämään. Ei vähiten siksi, että lukulistallani on ollut monta mielenkiintoista teosta. Hesari julkaisi 27.3.2020 artikkelin: ”Kun länsimaat maallistuvat, ihmisillä on yhä suurempi tarve henkisyydelle, sanoo filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen. Tapaaminen Dalai-laman kanssa innosti Airaksisen kirjoittamaan henkisyydestä kirjan.”

Kansi: Ville Tietäväinen

Itse artikkeli ei voinut aihetta kovin syvältä raapaista, mikä on varsin ymmärrettävää. Minua se innosti ottamaan Airaksisen kirjan lukulistalle: Jäähyväiset uskonnolle, alaotsikkona Henkisyyden puolustus (Bazar 2020).

Airaksinen esitellään kustantajan sivuilla lyhyesti: ”Timo Airaksinen (s.1947) on käytännöllisen filosofian emeritusprofessori. Airaksinen tunnetaan paitsi ateistina ja totuudenpuhujana myös laajalti matkustaneena akateemisena työläisenä. Hän on työskennellyt tutkijana eri puolilla maailmaa. Häneltä on julkaistu useita kirjoja, joiden aiheena ovat olleet ihmisyyden ja yhteiskunnan eri ilmiöt, kuten onnellisuus.”

Wikipediasta löytyvä ansioluettelo ja bibliografia on hengästyttävän pitkä. Lisäksi Airaksinen on työskennellyt tutkijana kymmenessä ulkomaisessa huippuyliopistossa. Itse hän väittää asenteensa julkisena filosofina olevan ironinen.

Jäähyväiset uskonnolle on ajattelua haastavaa luettavaa: 280 sivua, joista yli neljällekymmenelle olen kääntänyt koirankorvia ja raapinut merkkejä marginaaleihin. Airaksinen tunnetaan ateistina, mutta tehdään heti pääasia selväksi. Olipa maailmankatsomuksesi mikä tahansa, kirja pohdintoineen on antoisaa ja kaikkia näkökulmia valaisevaa tekstiä. Kreikankielen sana filosofi merkitsee alkujaan ”viisauden rakastajaa”.

Timo Airaksinen, kuva: Class-Olav Slotte, AL 15.4.2020

Kirja on jaettu 37 nimettyyn lukuun ja käsittelee aiheitaan aatehistoriasta, sielunvaelluksesta, elämän ja kuoleman kulttuureista politiikkaan, pahuuden ja rakkauden analyyseihin ja ristiriitaisuuksiin. Airaksinen kirjoittaa esipuheessaan, miten häntä innoittanut buddhalainen Dalai-lama on ateisti: ”Hänellä ei ole uskontoa, vaikka hän on henkisyyden ruumiillistuma – jos tällainen paradoksi sallitaan. Buddhalaisena hän ei usko tuonpuoleisiin jumaliin ja niitä käsitteleviin oppeihin, joista kukaan ei ole koskaan saanut selvää.”

Edellä mainittuun kiteytyy koko Airaksisen teoksen dualismi, jossa hän erottaa toisistaan hengellisyyden ja henkisyyden. Ensin mainittu merkitsee uskoa jumaliin ja tuonpuoleiseen todellisuuteen. Henkisyys puolestaan merkitsee etiikan, moraalin ja korkeimpien arvojen pohtimista. ”Ei pidä vaatia tietoa, kun uskoakin voi – näin sanomalla siirrymme henkisestä hengellisyyteen”, Airaksinen kirjoittaa.

Airaksinen konkretisoi pohdintaansa: ”Tuonpuoleinen lähettää agenttejaan tänne – tai puhuisimmeko avatareista? Agentit ovat demoneja, pahoja henkiä ja pikkupiruja, joita vastaan on taisteltava, tai sitten ne ovat hyviä enkeleitä.”

Vanhan Testamentin tuomitsevan ja kostonhimoisen Jumalan vastapainoksi esitetään usein Jeesuksen rakkauden sanoma. Tätäkin Airaksinen pohtii perusteellisesti historian, lähetystyön ja kolonialismin kautta nykypäivään: ”Rakastamisen kyky nostaa ihmisen kohti ihmisen ihannetta ja toteuttaa ihmisen syvintä olemusta ihmisenä – näin siis katolisessa ajatusmaailmassa. Lutheruslaisetkin voisivat ajatella näin, jos vain viitsisivät. Miksi vaivautua, kun asia on itsestään selvä? Rakkaus on hyvä asia ja kaikki kannattavat hyviä asioita. /…/ Kansankirkkomme ei oikein tarjoa ajattelun syvempää haastetta, kunhan vain rakastaa.”

Henkisyyden puolustus ei ole oman ideologiani määre tai mittatikku. Avartavaa luettavaa kaikkia kulttuureja lävistävistä uskonnoista ja niiden historiasta se on. Airaksinen kirjoittaa letkeällä ja vetävällä otteella. Vahva suositus!

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta

2. Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

……………………………………

Runousoppia jokaiselle: antiikista kansanrunoihin ja räppiin

Laulava hiljaisuus on Markku Toivosen tuore julkaisu. Alaotsikkona Runomitat ja V.A. Koskenniemi. ”Runomitat ovat pitkään olleet unohduksissa niin lyriikan ystävien keskuudessa kuin kirjallisuuden opetuksessa.” Kirja toimii johdatuksena suomalaiseen metriikkaan, eli runomittojen teoriaan.

Kansi: Päivi Puustinen.

Toivonen kirjoittaa saatesanoissaan: ”Runomittojen tuntemus ei enää kuulu yleissivistykseen: metriikasta eli runomittaopista on tullut monelle liki käsittämätöntä salatiedettä – myös suurelle osalle tuntemistani runoilijakollegoista.”

Ja silti, kirja on myös paljon muuta – mielenkiintoisia anekdootteja ja yleissivistystä. Lyriikan kehitystä Egyptistä ja Babyloniasta kiinalaisten ja arabialaisten käyttämiin riimityksiin. ”Koraani sisältää loppusoinnutettua proosaa.”

Eniten aineistoa Toivonen on hakenut klassikkorunoilija V.A. Koskenniemeltä, joka on kirjoittanut esseessään: ” Meillä tulee aina olla runoa lukiessa tunne siitä, ettei se säännönomaisuus, se pakollisuus, mihin runomitta lukijan velvoittaa, milloinkaan ylitä sitä, mitä voisi ehkä kutsua helläksi väkivallaksi. Runomittahan ei ole tarkoitettu rajoittamaan runoilijan mahdollisuuksia, vaan lisäämään niitä. Todellisen rytmitaiteilijan käsissä uudistuvat kaikki runomitat.”

Tiukasti tiivistettynä elegian kehitys epiikan vastapainoksi sopisi tämän päivän räppäreille ja lavarunoilijoille: ”Taustalla oli olojen muutos: helleeninen maanpiiri oli laajentunut Homeroksen päivistä. Kaupunkivaltiot tulivat elämän polttopisteiksi, joissa kunnianhimoiset yksilöt taistelivat vallasta. Ei ollut enää aikaa käyttää juhlallista kuusimittaa – haluttiin sanoa asiat nopeasti ja kärkevästi kaupungin torilla.”

Kirjan teoreettinen osuus on jaettu reilusti yli sadalla alaotsikolla. Jambi, trokee, daktyyli, sonetti, kalevalamitta, heksametri, kesuura, tavutukset, rytmi ja soinnullisuus… jne, saavat perusteellisen ja selkeän käsittelyn esimerkkeineen. Loppuviitteissä mainitaan 144 tekstilähdettä. Henkilöhakemistosta löytyy 118 nimeä Ovidiuksesta Cheekkiin, jonka näyteteksti on hänen rap-sanoituksestaan Jumala. 

Markku Toivonen, kuva Turun Sanomat, nettisivut 22.3.2014 (Ei merkintää kuvaajasta).

Laulava hiljaisuus on valtaisan työmäärän tulos. Analyyttisessä selkeydessään, esimerkeissään ja perusteellisuudessaan merkkiteos. Kokonaisuutena asiantuntijan käsikirja yksissä kansissa. Harrastajalle lyriikan historian ja maailmankuvan avartaja.

Markku Toivonen on kirjailija ja palkittu runoilija, joka on opettanut sanataidetta useissa eri yhteyksissä. Laulava hiljaisuus on hänen bibliografiansa kymmenes julkaisu.

…………………………………

Blogin ekstralinkeissä:

1. Markku Toivosen runokokoelma Lauluja tyhjyydestä

2. In memoriam Pentti Holappa

…………………………………

Ihmeellistä, miten ihmeellistä kaikki on!

Päivitysväli pääsi venähtämään kahteen viikkoon. Niin käy, kun on kädet ja pää täynnä duunia. Romaanikäsistäkin pitää jatkaa päivittäin, ettei se karkaa käsistä. Kirjoitan ”sekalaisesti”, romaanin alkupää kulkee omaa latuaan, välillä hyppään kirjoittamaan luvun, joka sijoitetaan kokonaisuuteen myöhemmin. Kolmannes uudesta käsiksestä on ”valmiina”, mutta olen jo tehnyt lopun. No mitäs, luenhan lehdetkin lopusta alkuun.

Lehtiartikkelit ovat usein avaimia lähdetöihin ja jatkoon, kirjan tai väitöskirjan lukuun sekä lisätiedon hakuun netistä. Tämä viikko on mennyt setviessä Galileo Galilein suhdetta ja 1600-luvun katolisen kirkon inkvisitioon. Se taas innosti hakemaan tietoa autuaaksi – ja lopulta pyhimykseksi julistamisen prosesseista. Tai siitä miten Galileo pelkäsi kaverinsa kohtaloa. Giordano Bruno poltettiin roviolla ajatuksista, joista tänään kerrottiin totuuksina Hesarin lasten tiedesivuilla.

Menköön maailma, ja tämä päivä miten tahansa, en minä sitä kirjoittaessani halua kuvata. Ja jos siltä vaikuttaa, haluaisin ruotsalaisen kirjailijan ja akatemian jäsenen, Torgny Lindgrenin tavoin huutaa: ”En kirjoita ollenkaan siitä mistä kirjoitan.” 

Työn alla oleva romaanikäsis setvii maailmankaikkeuden ja ajan arvoitusta – ja mitä on totuus, alati vaihtuva eikä meidän käsitettävissämme. Ei täällä vähempää kannata yrittää. Mukaan kiertyvät inkarnaatiot ja ihmisten kloonit ja 1892 kuolleen Walt Whitmanin säkeet: ”Kuinka onnellinen olisit jos voisin olla kanssasi, olla ystäväsi: ehkä olemmekin yhdessä nyt. (Ei ole niinkään varmaa ettemme ole.)

”Kaikki on valhetta, ei ole ketään eikä mitään” sanoo S. Beckett. ”Mikään ei ole valhetta, maailmassa on vaikka mitä, vakuuttaa kirjailijan kollega C.E. Gadda, joka maanisessa intohimossaan joutui luovuttamaan loputtoman edessä. Ja minä: Tuskin hillitsen uteliaisuuttani. Ihmeellistä, miten ihmeellistä kaikki on!

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Torgny Lindgren blogissa.

2. Andrei Tarkovski ja rivejä neron päiväkirjasta.

………………………………