Pengoin arkistojani. En löytänyt esseetä Edward Hopperista, käteen tarttui toinen leike. Se on dokumentti epäonnistuneesta lyyrikosta, joka ymmärsi siirtyä proosaan. Leike liittyy edelleen taannoiseen sadan kirjan listaani, jolta löytyy myös Väinö Linnan Tuntematon sotilas.
Luin Tuntemattoman vähän toisella kymmenellä, kun kirja löytyi hiihtolomalla tätini hyllystä. Turha kuvitella, että olisin ymmärtänyt tekstin ulottuvuuksia, romaani oli minulle jatkoa Otavan julkaisemalle Poikien Seikkailukirjastolle ja Tarzaneille. Jotain kuitenkin tapahtui: Tuntematon ja muutama muu romaani avasivat ovet uuteen maailmaan.
Vuonna 1946 Linna osallistui Kokoomuksen Nuorten Liiton kirjoituskilpailuun tekstillä Köyhän miehen isänmaa. Se julkaistiin Nuori Oikeisto -lehdessä. Tekstin ydin oli vapaassa maailmantaloudessa, joka tarvitsee tasapainokseen sosialismia.
Esikoisteos, Päämäärä julkaistiin 1947. Vuoden kuluttua Musta rakkaus, josta kehkeytyi myyntimenestys. Linna ei ollut tekstiin tyytyväinen ja valitteli miten hänen suuri näkemyksensä kuihtui mitättömäksi mureneksi. ”Minä inhoan sitä kuin vastateurastettua sianlihaa”, Linnan kerrotaan sanoneen.
Seuraava käsikirjoitus, Messias jäi iäksi kesken ja kirjailija hakeutui tutun psykiatrin luo saadakseen apua. Kriisistä lähti sikiämään Tuntemattoman sotilaan käsikirjoitus ja romaani julkaistiin 1954. Jatko on historiaa, johon yhä uudet sukupolvet törmäävät väistämättä.
Palaan Linnan epäonnistuneeseen runokokoelmaan. Saate kustantajalle on surkuhupainen, ensilukemalta ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Toisella lukemalla ydin paljastuu. Kirjoittaja lähettää tekstinsä vähättelyjen saattelemana ja pukee epävarmuutensa ironiaan. Loppu on suorastaan riemastuttava. Ehkä jossain tiedostamattoman rajamailla Linnalla oli jo niin vahva vakaumus, että tulevaa kirjailijan uraa ei mikään olisi voinut estää. Lopuksi ote Linnan kustantajalle lähettämästä kirjeestä, joka on päivätty Tampereella 4.5.1946.
”Arvoisa kustantaja. Lähetän tässä nämä runot teille ja tietysti siinä tarkoituksessa kun niitä sinne yleensä lähetellään. Ajattelin niiden kaipaavan erityisiä selityksiä vaikka olenkin sitä mieltä että saisivat puhua itse puolestaan, jos kykenevät. Ellei, niin ei kai siinä silloin selittämiset auta.
Tahdonkin vain pyytää anteeksi niiden jonkunverran siivotonta asua, ja puolustan sitä sillä että en ole kirjoittanut niitä puhtaaksi. Ajattelin että jos ne kannattaa julkaista niin ne kannattaa silloin myöskin korjata painoasuun, kielellisten y.m. seikkojen puolesta. Niissä esiintyy varsin törkeitäkin kielioppivirheitä, sillä koska puutteellisen kielioppini vuoksi en olisi voinut tehdä niistä täysin virheettömiä, niin en ole sitten välittänyt niistä edes likimain.
Töhryisen käsialan selitykseksi esitän jo edellämainitun syyn, että ne eivät ole puhtaaksikirjoitettuja. Miksi ne eivät ole, sen selittää se jonkunverran omalaatuinen seikka, että en ole tahtonut tehdä työtä, joka ehkä kuitenkin olisi ollut turhaa. Voisi ehkä käyttää nimityksiä huolimaton ja laiska, mutta se ei ole aivan niinkään. Kävelin kerran 800 kilometrä 30 kiloinen konekivääri selässä ja turhaan kuten näyttää.”
