Mielipidekirjoitusten aiheissa on kaksi kestosuosikkia. Koirankasoista valittajat aktivoituvat hankien huvetessa ja suomenkielen rappiotilaa jaksetaan valittaa ympäri vuoden. Nuoret eivät enää lue mitään! Kaikenmaailman rastalettien, räppäreiden, hiphoppareiden ja lökäpöksyskeittareiden puheesta ei tule tolkkua! Englannin kieli jyrää meitin, kaikkialla käytetään vain lainaa ja slangia! Apua ihmiset, meiltä kuolee kaunis kirjakieli!
Ymmärsitkö otsikon sanat? Koko lause kuuluu näin: ”Mynna thachton gernast spuho somen gelen, enmyna dayda.” Satoja vuosia sitten suomenkieli kuulosti tuollaiselta. Nyt lauseen voisi kirjoittaa: Minä tahdon kernaasti puhua suomen kieltä, en minä osaa. Miten kieli kehittyy? Tehdään empiirinen tutkimus. Poimitaan mummon hyllystä muutama kirja. Huomataan heti, että tekstissä on paikoin outo sävy, se kuulostaa vanhanaikaiselta. Kieli muuttuu jo ihmisiän mitassa. Mihin kirjakielen kehitys pitäisi optimoida? Koska päätetään, että kieli on valmis ja toimitaan tämän kieliopin mukaan? Säädetään laki kieltä puolustamaan kuten Ranskassa.
Milloin söit viimeksi muretterilooraa. Sana maistuu persoonallisemmalta kuin arkinen porkkanalaatikko. Vaarini käytti ruotsinkielestä väännettyä ilmaisua ja minun korvaani se tarttui ilmeikkäänä käyttökielenä. Olen lapsena myös syönyt kahvelilla ja nenäni on pyyhitty nästuukiin. Nyt minun pitäisi kirjakielen mukaan käyttää ruuvitalttaa, mutta ruuvimeisseli sopii puheeseen paremmin. Sanat elävät ja kuolevat, kieli rönsyilee koko ajan, mutta pitää huolen itsestään. Siinä sen rikkaus ja ihanuus.
Olemme kasvaneet kielen verkkoon kiinni huomaamattamme. Siihen latautuneet kuvat ovat ikivanhoja, ne kulkevat lävitsemme tahdosta riippumatta. Jos puhuessa miettisimme sanojen yksittäisiä merkityksiä, ajatus katkeaisi alkuunsa. Havaitsijan kokemukset sanelevat odotuksia. Kun uudis- ja lainasanoille tai sisäpiirin slangille ei ole valmista viitekehystä ”suomenkielestä huolestunut” herkistyy paheksumaan turmioon johtavaa kehitystä. Turha vaiva. Elävän kielen käyttö tappaa heikot kielikukkaset nopeasti. Vahvat ilmaukset jäävät kielen iloksi kunnes syntyy parempia.
Pelkistetyn ”provokaationi” lopuksi sopivat säkeet Roi Paturssonin runosta Sanat: ”sanat jotka etsivät uusia rantoja / kääntyivät lennossa, palasivat / kuin vahvakyntiset petolinnut / outosilmäiset / en omista sanan sanaa, niin pitääkin olla / en käsitä sanan sanaa ja näin on hyvä.”
