Älytön äyriäinen ja Oravaisten oravat

Kun lukijalla on ikää reilut pari vuotta, Limerikkirunojen hienoudet jäävät vielä piiloon. Kuvat aiheuttavat enemmän kysymyksiä. Mutta hauska on Gnuta tai Coloradokuoriaista hämmästellä kirjailijan omistuksella varustetusta kirjasta: ”Saimalle eläimellisin terveisin, Anneli Kanto”.

Älyttömässä äyriäisessä on aakkosten verran eläinrunoja Kaisa Rekisen kuvittamana. Limerikki on muutaman säkeen mittainen runoformaatti. Vastaavia on sorvattu keskiajalta saakka, mutta englantilainen Edvard Lear (s.1812) teki lajista suositun kahdella teoksellaan, joista ensimmäinen A Book of Nonsense julkaistiin 1846.

Alkujaan suullinen kansanperinne vakiintui irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan nimensä saaneeksi viisisäkeiseksi ”pilkka- tai komparunoksi”. Alkurivillä pitäisi mainita jonkin paikan maantieteellinen erisnimi. Seuraava säe muodostaa sen kanssa loppusoinnun. Seuraavat kaksi omat loppusointunsa, ja viimeinen rivi rimmaa ensimmäisen kanssa. Riimikaavaksi pelkistettynä: a a b b a

Limerikki on aina huumorilla höystetty. Säkeet saattavat olla terävän ironisia, mutta lapsillekin suunnattuina viidessä rivissä – tai ainakin rivien välissä voi halutessaan nähdä syvempää sisältöä:

”Voi”, huudahti Kerimäen kirkon rotta.

”Olen aivan ravinnotta!

Kauniita sanoja, virsilauluja,

kyllä piisaa ja kuvatauluja.

Vaan juusto puuttuu, se on totta.”

……………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa kertoo oman lapsuuteni mielikirjat. Lisäksi jutusta löytyy jatkolinkki Lastenkirjahyllyyn, valtakunnan kattavimpaan lasten- ja nuortenkirjablogiin.

……………………………………….

Vieläkö on Vittulajänkä lukematta?

Olen päivittänyt blogia viisi vuotta. Rihmastoon on kertynyt neljäsataaviisikymmentä juttua. Olen takuulla toistanut itselleni merkittäviä ajatuksia – mutta myös kuvitellut kirjoittaneeni sellaista, mikä ei ole blogiin asti päätynyt.

Nostan tähän kolmentoista vuoden takaisen romaanin kahdesta syystä. 1. Vaikka kirjoista ei klassikoita kiteytyisikään, niiden elinkaari on pidempi kuin kahden kirjasesongin väli – jossain aina joku lukee. 2. Pari edellistä juttua sivusi uskottavuuden illuusioita. Mikael Niemen (s.1959) Populaarimusiikkia Vittulajänkältä (suom. Outi Menna) on tyylilajin oiva esimerkki ja lukusuositus.

Illuusio merkitsee harhakuvaa. Mitä muuta fiktiivinen kirjallisuus voisi ollakaan. Mikael Niemen romaanin tyylilaji on maaginen realismi. Ja jos vielä tarkennetaan, silkka hyperbola, ylettömyyksiin menevä liioittelu. Ja silti – jollain oudolla tavalla Niemen romaanin ilotulitus kääntyy mielikuvituksensa voimalla uskottavaksi. Tälläkin tavoin asiat voi nähdä. Ja kirjoittaa.

2000-luvun alussa kävi näin: Mikael Niemi oli kirjoittanut runoja ja nuortenromaaneja ja hionut niiden ohessa läpimurtoromaaniaan liki kymmenen vuotta. Yhtenä iltana hän meni nukkumaan tuntemattomana – ja heräsi hälyn ja kuuluisuuden keskellä.

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä oli ilmestynyt. August-palkinto ja muutama muu vähäisempi odotti. Korkeakirjallisiin piireihin astui outo heppu Tornionjokilaakson Pajalasta. Kuin hölkkäävän poron kanssa esiintyvä mies Norrbottenin vaakunasta: asuna vain lakki ja lannevaate, olalla julmettu nuija.

Kuva: Peter Knutsson
Kuva: Peter Knutsson

Mutta asiaan ja esimerkkeihin. Niemen maailmanmaineeseen noussut romaani on poikien kasvutarina 60- ja 70-luvun syrjäkylältä. Aikuisten maailman tarkkailu, seksuaalisuuden herääminen ja musiikki ovat tarinan fokuksessa. Turha pelästyä kliseistä tiivistystä, lue kirja jos et syystä tai toisesta ole vielä sitä tehnyt.

Lainaan muutaman rivin esimerkin uskottavuuden illuusiosta. Kaksi viisivuotiasta koltiaista karkaa kotipihasta. Tavoitteena on Kiina, maailmanlaita johon kaikki loppuu: ”Me saavuimme Frankfurtiin. Ja ellei vaitonaisen matkatoverini maha olisi tullut kipeäksi ja jos hän ei olisi mennyt kakkaamaan pöydän alle, olisimme varmasti, olisimme ehdottomasti, olisimme ilman pienintäkään epäilystä päässeet Kiinaan.”

Ja näin Niemi kuvaa miten nuori poika soittaa kuolleen isänsä kitaraa: Soinnut, kuin suuret perhoset ”lentää lepattivat yli pinnatuolien ja räsymattojen, nousivat hellalle, jolla perunat olivat kiehumassa, kaartelivat ohi seinäkalenterin, seinäkellon, ryijyn, kuningasperhettä esittävän lehtileikkeen ja Honken Holmqvistin ihailijakuvan, nuuhkaisivat patoja ja leipäkoria, syöksyivät päin luutaa ja yöastiaa, pyyhkäisivät koululaukun ja kumisaappaiden ohi ja takaisin keinutuolissa istuvan äidin luo, pyrähtivät kierroksen hänen kilisevän neuletyönsä ja lankakeränsä ympärillä ja lensivät sieltä kohti viherkasveja, begonioita ja anopinkieltä, ylös ikkunalasia pitkin, josta ne näkivät vilauksen pelloista, koivuista ja lypsylämpimästä ilta-auringosta, ohi poljettavan ompelukoneen, putkiradion ja vino-ovisen vaatekaapin ja sitten takaisin kitaraan, sisään kaikukopan mustasta aukosta, josta toiset perhoset jo tungeksivat ulos.”

………………………………………………..

Ekstralinkissä talot seisovat katollaan, kun Bo Carpelan purkaa lyhyestä runosta 285-sivuisen romaanin.

………………………………………………..

Pilvibongarin julistus: ”Pilvetön elämä olisi mittaamattoman köyhää.”

Päivitysväli pääsi pitkäksi, viime viikko vierähti Kirjailijaliiton mökillä. Savon sydänmaan ”sokeissa pisteissä” ei aina pelaa mokkula, ei liikahda läppäristä tieto. Mutta sienet kertyvät koriin ja kalat päätyvät pannulle – ja sehän on tärkeintä.

Mutta nyt. Edelliset jutut nostivat tänne viisi vaikuttavaa fiktiivistä romaania. Niiden jälkeen kelpaa kehua tietokirjaa. Gavin Pretor-Pinneyn Pilvibongarin opas  (Atena 2007) on ollut lukulistalla jo pitkään. Brittikirjailija on Pilvenpalvontaseuran – The Cloud Appreciation – perustaja. Seura taistelee sinitaivasajattelua vastaan ja tarjoaa mahdollisuuden katsoa taivasta uusin silmin.

Pilvibongarin opas on sutjakkaa luettavaa. Informaation oheen on liitetty rentoa huumoria ja anekdootteja, jotka liittyvät laajasti yleissivistykseen. Tarut ja tarinat, uskonnot, kuvataide ja kirjallisuus limittyvät luontevasti eksaktiin tietoon.

Pretor-Pinney tietää miten esimerkki luo tekstiin voimaa: pilven valkoisuus johtuu lukemattomista pienistä vesipisaroista, joita mahtuu kymmenentuhatta miljoonaa kuutiometriin. ”On hieman pelottavaa kuulla, että kahdeksankymmentä norsua painaa suunnilleen yhtä paljon kuin keskikokoinen kumpupilvi.”

Maapallolla riehuu 40 000 rajuilmaa joka päivä, ja kirjoittaja on tehnyt laskelmia, joiden mukaan tropiikissa kehittyvissä suurimmissa ukkospilvissä saattaa olla energiaa kymmenen Hiroshiman atomipommin verran. ”Tiedämme, että ukkosen kumu johtuu salamoiden kuumuudesta. Salaman leimahdus kuumentaa ilman silmänräpäyksessä 27 700-asteiseksi, mikä on neljä kertaa enemmän kuin auringon pinnan lämpötila.”

Pilvibongarin oppaasta selviää myös miksi 1400-luvulla elänyt Piero della Francesca ei kelpuuttanut Pyhän ristin legenda -freskoonsa tavanomaisia pilviä vaan epäluonnollisen kauniit, hahtuvaiset mantelipilvet. Tai mistä Kurt Vonnegut sai ideoita scifi-romaaniinsa Kissan kehto.

Tieteen popularisointi ei ole helppo laji. Faktan, huumorin ja kunnioitettavan laajan yleissivistyksen miksaaminen yli kolmesataasivuiseksi tietokirjaksi on valtava urakka. Vielä pitää kehua kirjan selkeäksi rytmitettty taitto ja erinomaisen kattava hakemisto. Lopuksi Pilvenpalvontaseuran manifesti:

Me uskomme, että pilviä mustamaalataan syyttä suotta ja että pilvetön elämä olisi mittaamattoman köyhää.

Me ajattelemme, että pilvet ovat Luonnon runoutta ja sen ilmentymistä tasa-arvoisin, sillä jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus tarkkailla niitä.

Me lupaamme taistella ”sinitaivasajattelua” vastaan sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Elämä olisi viheliäistä, jos joutuisimme katselemaan pilvetöntä yksitoikkoisuutta päivästä toiseen.

Me pyrimme muistamaan, että pilvet ilmentävät ilmakehän mielialoja ja että pilviä voi lukea kuin ihmisen kasvoja.

Me tiedämme, että pilvet kuuluvat kaikille unelmoijille ja että pilvien tutkiskelu ravitsee sielua. Todellakin: ken pohtii pilvissä havaitsemiaan hahmoja, säästää paljon psykoanalyysilaskuissaan.

Sen tähden me julistamme kaikille niille, jotka haluavat kuunnella: Katsokaa taivaalle, ihailkaa kiitävää kauneutta ja eläkää elämänne pää pilvissä.

……………………………………………………..

Blogin ekstralinkki toiseen tietokirjaan. Siitä selviää millainen määrä aineen energiaa tarvittiin Hiroshiman atomipommiin.

……………………………………………………..

Kuinka kirjoittaa roomaani viikossa

Kirjailijat tuottavat tekstiä eri tahtiin. Olen joskus kyennyt parempaankin vauhtiin, nyt romaanikäsistä syntyy liuska päivässä. Se merkitsee noin neljän tunnin työtä ja kahtatuhatta merkkiä – puoltatoista valmiiksi taitetun kirjan sivua, jonka olen kirjoittanut kolmeen-neljään kertaan. Lähdetyöt ja tietojen hankinta ottavat lisäksi oman aikansa. Postauksen lopussa mainittu Georges Simenon kykeni kirjoittamaan romaanin viikossa. Päivän teksti on kierrätys kolmen vuoden takaa. Tulevissa postauksissa mukana mm. György Falydyn hieno klassikkoromaani Iloiset päiväni helvetissä.

……………………………………………………………………………

Harvoin yksien kansien välistä löytyy tietoa, huumoria, sivistystä, esseististä maailmankuvan hahmotusta ja kirjallista briljanssia yhtä paljon kuin Enrique Vila-Matasin ”romaanista” Bartleby ja kumppanit.

Vila-Matasin luoma hahmo alkaa jäljittää kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka kärsivät ”Bartlebyn oireyhtymästä”. Herman Melvillen romaanihahmo Bartlebyllä oli vakiovastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin: ”Mieluummin en.”

Vila-Matas kaivaa historiasta todelliset ja kuvitellut kieltäymyksen kirjailijat, jotka ovat päättäneet olla kirjoittamatta tai kärsivät kirjoittamisen mahdottomuudesta: Cervantes, Beckett, Rimbaud, Pessoa, Musil, Joubert, Kafka… Bartleby ja kumppanit tarjoaa teksteissään luomisen tuskaan tai tuskattomuuteen riemastuttavia ja syvältä viiltäviä näkökulmia:

”Mutta paradoksaalisesti kirjoituskyvyttömätkin luovat kirjallisuutta. Kuten Marcel Bénabou sanoo teoksessaan Miksi en ole kirjoittanut ainoatakaan kirjoistani: Hyvä lukija, älä missään nimessä kuvittele, että kirjat joita en ole kirjoitanut eivät olisi mitään. Päinvastoin (tulkoon se kerralla selväksi) ne ikään kuin väreilevät maailmankirjallisuuden taustalla.”

Vila-Matasin kirja keskittyy kirjoittamisen toivottomuuteen tai turhuuteen, mutta sekin vaatii vastapainon. Porukasta erottuu Georges Simenon, jonka energisyys oli käsittämätöntä. Vuodesta 1919 vuoteen 1980 hän julkaisi 190 romaania eri salanimillä, 193 omalla nimellään, 25 omaelämäkerrallista teosta, yli tuhat kertomusta ja tilkkeeksi sanomalehtiartikkeleita.

Vuonna 1929 Simenon kirjoitti uskomattomat 41 romaania: ”Aloitin aamulla aikaisin, yleensä kuuden maissa, ja lopetin iltapäivän päättyessä. Se tiesi kahta pullollista ja 80 sivua.”

Simenon kehitti itselleen oman metodin, jota alkoi hioa yhä nopeammaksi: ”Kun aloitin, minulta meni kaksitoista päivää kirjan kirjoittamiseen, oli kyseessä Maigret tai ei, ja kun ponnistelin tiivistääkseni tekstiä lisää, poistin kirjoituksesta kaikki ylimääräiset koristeet ja detaljit, siihen meni vähitellen enää yksitoista päivää, kohta kymmenen, sitten yhdeksän. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa päässyt seitsemän päivän tavoitteeseeni.”

Simenonia ei pidetä ”kioskikirjailijana”. Kirjoja on käännetty 55 kielelle ja myyty maailman mitassa liki puolitoista miljardia. Piippua polttelevasta ja calvadosia naukkailevasta komisario Maigretista on tehty ties miten monta elokuvaa ja tv-sarjaa.

Tasan ei käy luomisen lahjat, mutta vanhan taiteilijaystävän sanoin, jotka olen täällä ennenkin tainnut mainita: ”Joku tekee nuppineulalla, toinen käyttää rautakankea, mutta hyvää jälkeä saattaa syntyä kummaltakin.”

…………………………………………………………………………..

Enrigue Vila-Matas, palkittu espanjalainen kirjailija. Syntynyt Barcelonassa 1948. Bartleby ja kumppanit on julkaistu 2000, Anu Partasen suomennos Basam booksin kustantamana 2007.

Georges Simenon syntyi Belgian Liegessä 1903, kuoli Lausannessa Sveitsissä 1989. Ensimmäinen Maigret ilmestyi 1931, ja kirjailija jatkoi sarjaa 1972 saakka.

Blogi omistaa Perjantairunon kulttuuriministerille

Blogin Perjantairuno jatkaa alkuviikon päivitystä. Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen haastattelu Hesarissa 5.5. laukaisi hänen taiteentuntemustaan vähättelevien ja ylimielisten kommenttien vyöryn.

Viime vuosikymmenien aikana kulttuuriministerien kurmoottamisesta on kehkeytynyt perinne, jolta on säästynyt vain Claes Andersson (ministerikausi 1995 – 1998). Jos riisutaan mielikuvat ja katsotaan asioita rahan ja numeroiden valossa, esimerkiksi entinen alusvaatemalli Tanja Karpela selvisi pestistään kirkkaasti paremmin.

Marc Chagall
Marc Chagall

Missä määrin kulttuuriministerin pitää olla perillä taiteista? Onko poliittisen päätöksenteon tunteminen, delegointi ja oman hallinnonalan budjettien puolustaminen tärkeämpää? Onko näiden yhteensovittaminen mahdollista? Yhtä hyvin voisi kysyä pitääkö keihäänheittäjän valmentajan olla liikuntalääketieteen tohtori, kirurgi, fysioterapeutti, psykologi, mentaalivalmentaja ja valmennettavaansa parempi urheilija samassa persoonassa.

Miksei kukaan tarttunut Hesarin haastattelun ingressiin: ”Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd) haluaa lopettaa taidelajien vastakkainasettelun. Hän kutsuu kulttuuripiirit pohtimaan, miten taide selviää, kun tuet kuihtuvat.”

Yhteinen keskustelu on aina hyvä lähtökohta. Blogi ja Perjantairuno ei väistä vastuutaan ja tarjoaa ensihätään pari vinkkiä. Ministeri kaipaa seinälleen kissataulua. Jos Valtion taideostotoimikunnan rahat riittävät, suosittelen Marc Chagallin teosta Paris Through My Window (1913). Ministeri ilmoitti pitävänsä impressoinisteista. Chagall syventää lähtökohtaa surrealismin ja fauvismin suuntaan. Teos on saatavissa nettikaupasta myös julisteena hintaan 160 usd.

Frans Toikkanen
Frans Toikkanen

Kissataulun pariksi kissakirjallisuutta. Runoja, joita kiireinen ministeri voi nauttia palan kerrallaan. Otan esimerkiksi kaksi maailmanluokan kirjailijaa. T.S. Eliot ja Old Possum’s Book of Practical Cats. Ja sitä mukailevan Eeva-Liisa Mannerin teoksen Kamala kissa (Tammi 1985), josta poimin esimerkiksi muutaman tilanteeseen sopivan säkeen. Mannerin teoksen on kuvittanut Frans Toikkanen. Myös hänen mainiot mezzotinto-vedoksensa voisivat tyydyttää kulttuuriministerin makua. Ja meidän muiden.

……………………………………….

Roosa oli suora sosialistinen kissa,

Marxin ja Bebelin kanssa naimisissa.

Häntä poltti leppymätön totuuden tuli,

ja siinä hänen sielunsa murtui ja suli.

Hän luki Manifestit ja Kapitaalit,

ja hävisi kauan kaikki kansanvaalit.

………………………………………

Hän on entinen Kuningas Oidipus,

mutta meille hän olkoon pelkkä Pus.

Hän tuuraa näyttämön rappujen alla

ja viettää päivänsä luuraamalla,

tuo monitaituri estradien,

kavaljeeri Suurien Diivojen.

………………………………………

Helvetin käkikello

Blogi nostaa ajankohtaisten aiheiden oheen myös mennyttä ja merkittävää. Tuhat vuotta on täällä pikku juttu, mutta tänään loikataan vain reilut viisikymmentä vuotta taaksepäin. Kurt Vonnegut (1922 – 2007) julkaisi romaaninsa Mother Night 1961. Matti Santalahden ja Marjatta Kaparin suomennos Äiti yö ilmestyi meillä 1977.

Kuva sivustolta writers-write-creative blog.

Äiti yötä voisi pitää alkusoittona Vonnegutin pääteokselle Teurastamo 5, jonka hän julkaisi 1969. Teurastamo on sodan kuvauksena realistisempi, Äiti yö leikittelee ideologioilla, kieputtaa niitä hurjaan tahtiin ja vetää koko ajan mattoa lukijan alta.

Kummatkin kirjat syntyivät toisen maailmansodan jälkeiseen moraalityhjiöön, jonka pohdinnoissa Vonnegut käyttää täysin omanlaistaan satiirista otetta ja mustaa huumoria.

Äiti Yön esipuheessa Vonnegut kirjoittaa: ”helmikuun 13. päivän iltana 1945, tätä kirjoittaessani lähes kaksikymmentä vuota sitten, amerikkalaiset ja brittiläiset koneet pudottivat napalmia Dresdeniin. Pommeilla ei ollut ihmeempiä kohteita. Ne oli tarkoitettu sytykkeiksi ja pakottamaan palokuntalaiset maan alle.

Ja sitten kylvettiin satojatuhansia pienoisia palopommeja sytykkeille, kuin siemeniä vastakäännettyyn savikkoon. Pudotettiin lisää pommeja, jotta palomiehet pysyisivät koloissaan, ja kaikki pikkupalot kasvoivat, liittyivät toisiinsa ja muodostivat yhtenäisen ilmestyksenomaisen liekkimeren. Ja käden käänteessä: tulimyrsky. Se oli sattumoisin Euroopan historian suurin joukkoteurastus. Entä sitten?”

Dresden 13.2.1945, kuva Life.

Vonnegut selvisi teurastamon alle rakennetussa lihojen jäähdytyshuoneessa. Sotakokemukset jättivät lähtemättömät jäljet hänen teksteihinsä, mutta hän oli myös yhteiskuntakriitikko, joka vastusti kaikkia ideologioita. Idässä häntä pidettiin kapitalismin kriitikkona, lännessä hänestä tehtiin kommunismin vastustaja.

Tämänkertainen juttu ei pyri olemaan esittely saatikka arvio Äiti yöstä. Lukusuositus se on. Vonnegut kirjoittaa nasevaa ja hienosti hengittävää proosaa, kirja on hänen parhaitaan. 45 lyhyttä lukua, sivuja vain 223. Tässä tapauksessa niukkuus ja tiukkuus on mitä suurin ansio.

Äiti yö, alkuperäisjulkaisu 1961.

Vielä yksi huomio. Tein tänne kolme vuotta sitten jutun, jossa tarkastelin ideologisia yhtäläisyyksiä Jean Genetin ja Albert Camusin romaanien välillä. (linkki) Jos luette Äiti yön, tai kertaatte viimeisen sivun, huomaatte miten tiukasti lopun moraalinen ratkaisu liittyy Camus´n Sivullisen päätökseen.

Lopuksi lyhyt lainaus Äiti yön päähenkilön Howard W. Campbell jr:n totalitarismia kuvaavista ajatuksista: ”Ikinä minulle ei ole täydellisemmin havainnollistunut, miten totalitaarinen mieli toimii, mieli jota voisi verrata hammasrattaistoon josta on summanmutikassa viilailtu hampaita pois. Sellainen harvahampainen ajattelukone, normaalin tai normaalia heikommankin libidon pyörittämänä, käy nykien, äänekkäästi, rämäkästi päin seiniä kuin helvetin käkikello.”

……………………………………….

Vonnegutin laajaan tuotantoon sisältyy 16 romaania, kaikki on suomennettu.

Kirjailijan kuva: Writers Write Creative Blog.

13.2.2014 Dresdenin pommituksesta 69 vuotta. Kuva Life.

……………………………………….

Mihin enkelijengiin sinut sijoitetaan?

Kävin lukupiirissä puhumassa nobelisti Alice Munrosta. Käsittelin novellia kirjallisuudenlajina myös laajemmin: Tsehovilainen ja Borgesilainen novelli, uuden mantereen Dirty Realism, Carverin Short Stories ja Munron riisuttu tapa korostaa tekstejään vain alaotsikolla Stories, Kertomuksia.

Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja.

Luin tilaisuudessa Kuvitteellisten olentojen kirjasta (Teos, suom. Sari Selander) lyhyen näytteen Borgesin absurdismista. Se on niin hauska, etten malta olla lainaamatta sitä tänne. Tein Borgesista ja kyseisestä kirjasta jutun blogiin jo kolme vuotta sitten. Linkki löytyy päivityksen lopusta.

Borgesin ja Margarita Guerreron yhdessä kokoama Kuvitteellisten olentojen kirja kuvailee mystisiä ja myyttisiä olentoja. Osa on koko ihmiskunnan yhteistä fantasiaperinnettä, jotkin täysin Borgesin omaa mielikuvitusta.

Gustave Dorén kuvitusta Danten Jumalaiseen näytelmään.

Enkelit esiintyvät juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa sekä useissa pienemmissä henkisissä liikkeissä. Enkelit toimivat Jumalan sanansaattajina, sotajoukkona sekä taivaallisena hoviväkenä. Ilmaus juontaa kreikan kielen sanasta ”Angelos” sanansaattaja. Borgesin enkelikuvauksessa on hykerryttävää huumoria.

Enkelit Swedenborgin mukaan

Huomattava tiedemies ja filosofi Emmanuel Swedenborg (1688–1772) asui kaksikymmentä viimeistä vuotta oppineesta elämästään Lontoossa. Koska englantilaiset ovat vähäpuheista väkeä, hän otti tavakseen keskustella paholaisten ja enkeleiden kanssa. Herra salli hänen vierailla tuonpuoleisessa ja puhella sen asukkaiden kanssa. Jeesus on sanonut, että sielujen on oltava hurskaita taivaaseen päästäkseen, mihin Swedenborg lisäsi älykkyyden vaatimuksen ja myöhemmin Blake vaati niiltä vielä taiteellisuuttakin.

Swedenborgin enkelit ovat sieluja, jotka ovat valinneet taivaan. Ne eivät tarvitse sanoja; riittää että enkeli ajattelee toista, ja tämä ilmestyy sen vierelle. Kahdesta ihmisestä, jotka ovat rakastaneet toisiaan maan päällä, tulee taivaassa yksi enkeli. Niiden elämää hallitsee rakkaus ja jokainen enkeli on itsessään taivas. Se on hahmoltaan täydellisen ihmisen kaltainen aivan kuten taivaskin. Minne tahansa enkelit katsovatkin, pohjoiseen, etelään, itään tai länteen, ne näkevät aina edessään Jumalan kasvot. Ne ovat ennen kaikkea teologeja; niiden suurin nautinto on rukoileminen ja henkisistä kysymyksistä keskusteleminen.

Maanpäälliset asiat ovat taivaallisten asioiden symboleja. Aurinko vastaa jumaluutta. Taivaassa ei ole olemassa aikaa ja asioiden olemus muuttuu mielentilojen mukaan. Enkeleiden puvut loistavat sitä kirkkaampina mitä älykkäämpiä ne ovat. Taivaassa rikkaat ovat edelleen rikkaampia kuin köyhät , koska ovat rikkauksiinsa maan päällä tottuneet. Taivaassa esineet, huonekalut ja kaupungit ovat konkreettisempia ja moniulotteisempia kuin maan päällä ja värit moninaisempia ja voimakkaampia.

Englantilaista alkuperää olevat enkelit suuntautuvat yleensä politiikkaan, juutalaiset jalokivikauppaan ja saksalaiset kantavat mukanaan kirjoja, joista ne tarkastavat tietonsa ennen kuin vastaavat kysymyksin. Koska islaminuskoiset ovat tottuneet palvelemaan Muhammadia, Jumala on varannut heille yhden enkelin, joka esittää Profeettaa. Hengeltään köyhät ja askeetit jätetään Paratiisin nautinnoista paitsi, koska he eivät kuitenkaan osaisi arvostaa niitä.”

……………………………………………………………..

Borges, Musteapina ja elokuva Pan´s Labyrinth: linkki.

Alice Munro – neljä kiteytystä kirjallisuuden nobelistista: linkki.

Saatana tarjoaa sapuskaa

Klassikkokirjojen lukulistassani on ammottavia aukkoja. Paikkailen niitä ilman isompia paineita. Luen kun kohdalle sattuu. Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan kiinnosti, mutta ehti odottaa vuoroaan vuosikymmeniä.

Vaan vitkaan kulki kirjankin. Bulgakov (1891-1940) hioi romaaninsa käsikirjoitusta 12 vuotta, kuolemaansa saakka. Kirjailijan vaimo viimeisteli teoksen ja neuvostoviranomaiset sensuroivat sen. Ensimmäinen täydellinen versio kirjasta julkaistiin 1973. Lopulta kirjallisuudentutkija L. Janovskaja kasasi romaanin ”lopulliseen” muotoonsa eri käsikirjoitusversioiden pohjalta vuonna 1989.

Mihail Bulgakov (Saatana saapuu Moskovaan)

Luin Ulla-Liisa Heinon suomennoksen vuodelta 1969. Saatana saapuu Moskovaan on yhteiskuntakriittinen satiiri, joka pilkkaa myös yksilön ahneutta, moraalia ja hyväuskoisuutta. Lisäksi romaani kuljettaa rakkaustarinaa ja kirjalliset näyttämöt vuorottelevat 1930-luvun Moskovasta muinaiseen Jerusalemiin, jossa muuan Pontius Pilatus tekee kipeän päätöksen filosofi Jesua Ha-Nostrin ristiinnaulitsemisesta.

Tämä juttu ei arvota lukukokemustani millään lailla. Se vetää vain yhden johtopäätöksen. Ruodimme Bulkakovin romaania työhuonenaapurini, taiteilija Sauli Iso-Lähteenmäen kanssa. Päädyimme siihen, että tietyt kirjat olisi parasta lukea mahdollismman aikaisin, heti kärkeen ja ”alta pois”.

Valinnat kirppikseltä 26.6.2013

Päätin ottaa lukulistalle uudempaa, vaan kuinkas sitten kävikään. Pyöräilin töihin kirppiksen kautta. Tulos näkyy kuvasta. Saattaa olla hyväkin juttu, sattaa olla että kirjat lähtevät kiertoon samantien.

Jotkut viljelevät blogeissaan ruokaohjeita. Ehkä olisi hauskaa alkaa poimia niitä kirjallisuudesta. Tässä yksi Bulgakovin romaanista. Tällaista syötävää saatanan seurue tarjoaa arvossa pitämälleen naiselle. Jos yritätte tätä kotona, juoman hankkimisessa saattaa tulla vaikeuksia.

”Ja muistaessaan, ettei ollut syönyt mitään sitten eilisaamun, hän tunsi vain nälän voimistuvan. Hän alkoi ahmia kaviaaria. Begemot leikkasi palasen ananasta, suolasi ja pippuroi sen. /…/ Purren valkoisin hampain lihaa Margarita nautti siitä pursuavasta mehusta ja katseli samalla, miten Begemot mausti osteria sinapilla. – Panisit vielä viinirypäleitä päälle, Hella sanoi hiljaa ja tönäisi kissaa kylkeen.

– No, olette varmaan näännyksissä? Woland tiedusteli.

– Oi, en lainkaan, messire, Margarita vastasi tuskin kuuluvasti.

– Noblesse oblige, kissa huomautti ja kaatoi Margaritalle laffitte-lasiin jotakin läpikuultavaa nestettä. – Onko se votkaa? Margarita kysyi heikosti. Kissa hypähti tuolilta loukkaantuneena.

– Varjelkoon, kuningatar, se naukaisi käheästi. Voisinko minä kaataa naiselle votkaa? Tämä on puhdasta spriitä!”

……………………………………………….

Bulgakovin romaanilla on mieleenjäävä nimi. Taannoinen juttuni maailman parhaasta romaanin nimestä löytyy tästä linkistä.

Noblesse oblige = aateluus velvoittaa.

Jutun ylempi kuva haettu sivuilta: www.cozy-corner.com

Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet?

On oletettavaa, että verkkoon viskattu mielipide saa muutaman lukijan enemmän kuin ihan vaan tuuleen huudettu. Epäilen silti, että kontaktien määrää yliarvioidaan, laadusta puhumattakaan.

Ihmiselle on tarpeen todistella oikeaksi yhtä ja toista. Nettifoorumit ovat huonommin tai paremmin peiteltyä ylemmyydentuntoa täynnä. Ja kyllä, tämä on 301. juttu blogissani. (Tänään, 1.4.2026, tämän linkittäessäni jo 809.)  Vielä en ole yltänyt sellaiseen tasoon, että uskaltaisin vastata otsikon kysymykseen.

Ernst Billgren: Löytö 1006 - 2006. (2006)

Ernst Billgren (1957) renessanssi-ihminen ja yksi merkittävimmistä ruotsalaisista nykytaiteen vaikuttajista osaa vastata. Hänen kirjansa Mitä on taide ja sata muuta tositärkeätä kysymystä (Teos 2010, suom. Martti Anhava) on populistinen, älykäs ja hauska.

Billgren on taidemaalari, kuvanveistäjä, lavastaja, designeri, musiikin -ja elokuvantekijä. Ja tietysti hän on perehtynyt arkkitehtuuriin ja osaa kirjoittaa. Pikku juttu, vastaavaa osaa moni muukin. Mutta Billgren on myös erinomainen tenniksenpelaaja ja Ruotsin kuninkaallisen taideakatemian jäsen. Näistä myöhemmin lisää. Nyt kerrataan otsikon kysymys ja saadaan vastaus.

Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet?

Lyhyt vastaus: Kaikilla on.

Pitkä vastaus: Useimmat tyytyvät omiin mielipiteisiinsä. En ole koskaan tavannut ketään joka väittäisi mielipiteitään vääriksi. Jos joku onnistuu kääntämään pääsi jonkin asian suhteen, voit ainakin vaihtaa mielipidettä, ja silloin se saattaakin vaihtua juurta jaksain.

Nyttemmin maapallo on aina ollut pyöreä, silloinkin kun kaikki luulivat sitä litteäksi, kun taas silloin kun se oli litteä, sen oli määrä pysyä litteänä aikojen loppuun. Vältä mielipiteitä, ne kahlitsevat. Monilla on mielipiteitä melkein kaikesta eivätkä he saa aikaan juuri mitään; useimmat mielipiteet ovat jo olemassa eivätkä tarvitse enää ketään omaksumaan niitä.

Mielipiteet turruttavat uteliaisuuden. Mielipiteet ovat läheistä sukua ennakkoluuloille. Mielipiteet ovat kuin Matrix, ”verkko” samannimisessä elokuvassa. Sen takana on oikea todellisuus.

……………………………………………………………………..

Maalaus Ernst Billgren: Löytö 1006-2006. Sekatekniikka levylle 150 x 160 cm (2006) Kuva: Stockholms Auktionsverk.

Kirjamessuilla Merjan kanssa

Hesan kirjamessut käyvät kohdaltani lyhyen kaavan mukaan. Lauantaina vain puolen tunnin keikka Kirjailijaliiton Takauma-lavalle. Tapahtumassa neljä kirjailijaa lukee toisiltaan valitsemiaan runoja. Esiintyjäpareina Olli Heikkonen ja Olli Sinivaara sekä Merja Virolainen ja meikäläinen.

Kirjamessut 2012

Valitsin Merjalta yhden runon kokoelmasta Pilvet peittävät sisäänsä pilvet. (Tammi 2000) Lapsen pahoinpitelyä kuvaava teksti teki aikanaan vaikutuksen, joka tuntuu yhä. Sen vastapainoksi on hyvä lukea jotain tämän syksyn kokoelmasta Valloittaja.

Merja Virolainen kirjoittaa tällä hetkellä aistivoimaisinta ja auditiivisinta kotimaista keskeislyriikkaa. Rytmi vie, soinnillisuus helähtää kaikissa rekistereissä. Satu Koskimiehen Hesarin arvion Valloittajasta voit lukea täältä.

Valitsemani tekstiesimerkki ei ole tyypillisin Virolaisen hurmion kyllästämästä kokoelmasta. Mitaltaan se istuu blogiini, joka pitää olla ahmaistavissa parilla silmäyksellä. Ja huumori – se vasta onkin runoudessa harvinaista herkkua.

Merja Virolainen

REKLAMAATIO

Nyt se tuli, minkä tilasin! Itsehän sen halusin, kyllä,

mutta se ei sovikaan, näytän naurettavalta se yllä:

näytti paremmalta kuvassa.

Mitä sain kovasta hinnasta?

Romanttista piti olla luvassa, kätevää,

piti olla hyväntuulinen, piti hengittää, piristää,

mutta minua puristaa rinnasta,

nielussa kiristää, inhottaa –

vaadin palauttaa!

Typerä hankinta kaduttaa:

Se on yhtä aikaa kylmä ja hiostaa.

Siitä piti olla ainaista huvia –

mielipaha se vain näytti kauniita kuvia.

Sen piti olla monikäyttöinen, muunneltava, joustava –

se on ankea, kankea, hankala.

Piti tuottaa iloa, piti olla notkea, pirtsakka –

on tympeä, karkea, kamalan painava.

Piti olla reilua kauppaa, piti olla luksusta,

siisti, elegantti – pah, ei tietoa tyylistä.

Piti myötäillä kauniisti, piti olla näyttävä,

suloisen pehmeä – on ruma, kova, pistävä.

Piti olla hennon roosa – on saatanan vitun musta.

Ja kestää kovaakin kulutusta!