Vuosien varrella on tullut toimittua useammankin kirjoittajan ateljeekriitikkona, esikoisteoksia on viilattu kaiken kokenutta kustannustoimittajaa varten. Joskus yhteistyö on jatkunut ensimmäisen julkaisun jälkeenkin.
Olen välittänyt ahkerasti eteenpäin aikanaan Helena Sinervolta saamaani ohjetta: ”Lukeminen on paras kirjoittajakoulu.” Oma lisäni ohjeeseen on ollut: pitää lukea myös kirjoja joista ei pidä. Tai kuvittele pitävänsä.
Olen ihmetellyt varmuutta, jolla kriitikot kaipaavat suurimman huomion saavalle palkintoehdokaslistalle kirjoja, joita raati ei ole sinne valinnut. Se kuulostaa urautuneelta lukemattomuuden ylistykseltä. Ja siltä, että vain eniten julkisuutta saaneisiin teoksiin on tutustuttu. En jaksa uskoa, että he ovat lukeneet jokasyksyiset parisataa nimikettä fiktiota.
Sitten kävi näin: tarvitsin neljätoista lahjakirjaa ja suuntasin kohti Kirjatorin halpalaaria. Marilynne Robinsonin romaani Gilead tuntui hyvältä valinnalta. Tukeuduin takakansitekstiin ja tietoon, että Robinson palkittiin teoksestaan Pulizerilla 2005.
Kirjaa ei voi antaa toiselle tietämättä mitä lahjoittaa. Luettuani Gileadia 70 sivua päätin etten pidä siitä. Kirjeromaanin yksisuuntainen näkökulma, tapahtumattomuus ja yltiökristillinen asenne alkoivat puuduttaa. Mietin mihin tungen neljätoista kirjaa, joiden maailmankuva tuntui tuskastuttavan.
Olin hilkulla tipahtaa itse virittämääni ansaan.
Jatkoin lukemista seuraavana iltana ja laskin kirjan kädestäni vasta kolmelta yöllä. Tarinan jännite, joka haluaa mieluummin piiloutua kuin nousta näkyville ja hienosti viritetyt aavistukset saivat lukemaan kirjan loppuun. Kliseisesti ilmaistuna, koin päässeeni lähemmäs sellaisia sanoja kuin: luopuminen, anteeksianto, ymmärrys ja armo.
Tässä ei ole kritiikkiä, eikä juttu suosituksestakaan käy. Paavo Haavikon lause tähän saattaisi sopia: ”Kirjoittamisen jälkeen vaikeinta on lukeminen.” Lopuksi lainaus Robinsonilta:
”Teologit puhuvat ennakoivasta armosta, joka edeltää itse armoa ja auttaa meitä ottamaan sen vastaan. Luulen että täytyy olla myös ennakoivaa rohkeutta, joka auttaa meitä olemaan rohkeita – siis myöntämään, että on enemmän kauneutta kuin silmämme sietävät, että käsiimme on annettu kallisarvoisia asioita ja että saamme aikaan suurta vahinkoa, jos emme osoita minkäänlaista arvostusta niitä kohtaan.”
……………………………………
Marilynne Robinson (s.1943 Yhdysvalloissa) julkaisi palkitun esikoisensa Talonhaltijat 1980. Kahden tietokirjan jälkeen ilmestyi odotettu romaani Gilead (suom. Laura Jänisniemi), jossa kuolemaa odottava vanha pastori, jolla on nuori vaimo, kirjoittaa kirjettä vasta seitsemänvuotiaalle pojalleen.
